Ja näin TFTC:stä tuli KK

Pari-kolme kertaa vuodessa KK-lyhenne pyörii kaikkien huulilla, kun SoMe-raivo valtaa ja foorumit täyttyvät keskustelusta, onko KK OK vai ei. Siihen, että pitäisikö loggauksen olla pitkä, lyhyt, KK vai joku muu, niin lienee niin monta mielipidettä kuin on kätköilijöitäkin, joten siitä on turha jauhaa. Sen sijaan eräänä päivänä tulin miettineeksi, että mistähän tuo lyhenne on saanut… Continue reading Ja näin TFTC:stä tuli KK

Kätköilijän kultainen sääntö

Paljon on ollut keskustelua siitä, että purkista katoaa sinne viedyt kynät tai kätkö on palautettu väärään paikkaan. Joskus purkista on jäänyt kansi raolleen tai sitten lokivihkoon on kirjoitettu nimimerkki per sivu pienemmän käsialan käyttämisen sijaan. Näistä asioista syytetään monesti aloittelijoita ja vaikka tuo voi pitää paikkaansa en usko, että asia on ihan näin. Väitän, että… Continue reading Kätköilijän kultainen sääntö

FTF-huntti Thaimaan viidakossa

Kuva 5 - Mahtavat näkymät kielekkeen päältä.

Facebookin Suomen Geokätköilijät -ryhmässä herätti hiljan ihastusta juhhin postaus Thaimaasta, jossa hän oli käynyt viidakossa FTF-huntissa. 61°23° Tampere tarttui asiaan ja pyysi juhhilta pientä raporttia huntista. Sellainen myös saatiin, joten tässä se nyt on. Isot kiitokset juhhille matkaraportista! FTF-huntti Thaimaan viidakossa Isäni asuu Thaimaassa Phitsanulok -nimisen kaupungin lähellä, joten siellä tulee käytyä silloin tällöin. Alue… Continue reading FTF-huntti Thaimaan viidakossa

Haastattelussa Signal -elokuvan tekijä iepu09

GIFF 2015 -festivaalit pidettiin reilut kaksi viikkoa sitten. Tampereen geofilmifestivaaleilla yleisö äänesti suosikikseen Saturday -elokuvan. Tuomaristo kuitenkin valitsi omaksi suosikikseen Signal -animaatioelokuvan. Tuomaristoon kuuluivat kokenut geokätköilijä Harjus, kirjailija ja käsikirjoittaja Johanna Hulkko sekä elokuvantekijä Mikaela Välipakka. Tuomaristo perusteli valintaansa näin: Valitsimme taiteellisesti kunnianhimoisemman elokuvan eli numeron 13 – Signal. Pelillinen ja teknisesti taitava animaatio kertoi… Continue reading Haastattelussa Signal -elokuvan tekijä iepu09

Haastattelussa Kuukkelit

15-vuotisjuhlat ja kokeneiden kätköilijöiden haastattelusarja jatkuu blogissa. Tällä kertaa haastattelimme Kuukkeleita, jotka ovat kätköilleet lokakuusta 2002. Tarkka aloituspäivä on 20. lokakuuta, jolloin Kuukkelit löysivät NMS15 Haukilahti -kätkön Espoossa. Tuolloin kuitenkin logivihkoon kirjattiin toinen nimimerkki: HannuEtAnja. Kuukkelit aloittivat siis tuolla nimimerkillä, mutta pian totesivat sen hieman tylsäksi ja vaihtoivat sen Kuukkeleihin. Ensimmäistä kätköään Kuukkelit lähtivät etsimään,… Continue reading Haastattelussa Kuukkelit

Haastattelussa pitkään kätköillyt Vikunja

Geokätköilyn 15-vuotisjuhlinta jatkuu blogissa koko toukokuun ajan. Parissa aiemmassa postauksessa olemme käsitelleet geokätköilyn historiaa, jottei homma menisi ihan yksi puoliseksi, niin nyt on hyvä ottaa pieni hengähdystauko historiapläjäyksestä. Geokätköilyssä iso osa harrastusta on tietysti toiset kätköilijät. Niinpä haluan nostaa tässä 15-vuotisen geokätköilyn juhlinnassa esille myös pitkään harrastaneita kätköilijöitä, jotka ovat vielä vuosien jälkeenkin aktiivisia ja… Continue reading Haastattelussa pitkään kätköillyt Vikunja

Interview with Cully Long, the author of the book How to Puzzle Cache

Cully Long eli ChildOfAtom

Here is the original non-edited interview of Cully Long in English. I want to thank Cully for the interview! Löydät suomenkielisen haastattelun täältä. Background When did you start geocaching and what is your geocaching nickname? I have been caching since 2006, and cache under the name ChildOfAtom. How many geocache finds do you have? I… Continue reading Interview with Cully Long, the author of the book How to Puzzle Cache

Haastattelussa How to Puzzle Cache -kirjan kirjoittaja Cully Long

Cully Long eli ChildOfAtom

Hieman ennen joulua julkaistiin geokätkömysteerien ratkojille tarkoitettu kirja: How to Puzzle Cache. Kirjasta löytyy siis apuja mysteerien selättämiseen ja kirja sopii sekä aloittelijalle että mysteerien mestareille. Päätin tilata oitis kirjan itselleni ja kirja vaikuttaakin erittäin mielenkiintoiselta. Ihan vielä en ole saanut luettua kirjaa loppuun, mutta arvostelu on tulossa piakkoin. Haastattelin myös kirjan kirjoittajaa Cully Longia. Niinpä… Continue reading Haastattelussa How to Puzzle Cache -kirjan kirjoittaja Cully Long

Yli 7000 löytöä reilussa kahdessa viikossa

Kuulostaako otsikko uskomattomalta? Niin minustakin. Siksipä haastattelin laalaa:ta, joka kesällä ylsi tuohon miltei mahdottomalta kuulostavaan suoritukseen. Ihan yksin laalaa ei kuitenkaan kätköjä etsinyt, vaan mukana reissussa oli Hiltsu, ipoded ja kapeka. Laalaa siis suuntasi kollegoiden kanssa kesäkuun alussa Länsi-Amerikkaan, jossa he etsivät reilut 7000 kätköä 16 päivän aikana. Huikea 7000 löydetyn kätkön saalis koostui tarkemmin… Continue reading Yli 7000 löytöä reilussa kahdessa viikossa