Bugsy Travels & The Ammo Boxes

Bugsy Travels & The Ammo Boxes on yhtye, joka tekee tunnetuista lauluista cover-versioita ja muuttaa sanat geokätköilyyn sopiviksi. Monille Bugsy Travels tuli tutuksi CacheCon 2021 tapahtumassa nähdyistä musiikkivideoistaan. Nyt bändi on julkaissut levyllisen musiikkia – täysin ilmaiseksi. Bugsy Travels & The Ammo Boxes – (Well) Grounded Geokätköilymusiikkia soittavan yhtyeen uuden levyn nimi on (Well) Grounded.… Continue reading Bugsy Travels & The Ammo Boxes

Geokätköilyä Marsissa – Perseverance

Aika vetäistä avaruuspuku päälle ja lähteä etsimään kätköä Marsista. Tämä visio voi joskus olla totta, kunhan Elon Musk saa Mars-lennot arkipäiväistettyä ja Marsiin on rakennettu oma paikannusjärjestelmä. Sitä odotellessa voi jännittää, kuinka maailman ensimmäinen matkalainen suuntaa kohti Marsia: NASAn Perseverance Mars-mönkijä on myös matkalainen ja sen voi jokainen logata nähdyksi. Tästä kiitos kuuluu NASAn SHERLOC… Continue reading Geokätköilyä Marsissa – Perseverance

Onko geokätköily kriisissä?

Aiemmin vuosikatsauksissa (esim. tässä) olen jo muutamana vuonna ollut huolissani siitä, että aktiivisten geokätköilijöiden määrä laskee. Onko geokätköily kriisissä? En tiedä miksi aihe minua vaivaa, mutta ajattelin kirjoittaa siitä. Jospa sillä tavalla se ei enää häiritsisi. Perehdytäänpä hieman siihen, mistä on kyse. Laskeva käyrä Alla on käyrä, joka näyttää aktiivisten geokätköilijöiden määrän koko maailmassa läpi… Continue reading Onko geokätköily kriisissä?

Geokätköily voi olla kuihtuvan kylän pelastus

Suomessa maaseudulla ja syrjemmässä muuttotappiokunnat hiljalleen kuihtuvat ja autioituvat samaan aikaan, kun väestö keskittyy isoihin kaupunkeihin ja ympäristökuntiin. Kehitys on tietenkin ollut käynnissä jo pitkään. Eräänkin tutkimuksen mukaan viisi vähiten vetovoimaista kuntaa ovat Kärsämäki, Siikalatva, Kivijärvi, Paltamo ja Merijärvi. Syitä voi olla suuren työllistäjän irtisanomiset tai lopettaminen kunnassa kokonaan, tai koulutuksen tarjoajan lähteminen kunnasta. Tällaisessa… Continue reading Geokätköily voi olla kuihtuvan kylän pelastus

Löytömäärät vaihtuvat pisteiksi

× Pelästytimme lukijoita 1.4. 2018 aprillipilalla, että löytömäärät vaihtuvat pisteiksi. Löytömäärät pysyvät ennallaan, eikä tällaisia muutoksia ole luvassa oikeasti. Planetary pursuit -kampanjassa geokätköilijät ovat keränneet pisteitä ansaitakseen souvenireja. Kampanjaa on vielä viikko jäljellä ja jo nyt HQ:sta kuuluu kummia: Geokätköilijöiden löytömäärät ovat jäämässä historiaan ja tilalle tulee Planetary Pursuitista ja Mary Hyden seikkailusta tutut pisteet.… Continue reading Löytömäärät vaihtuvat pisteiksi

Katsaus päättyvään geokätköilyvuoteen 2017

Vuosi on taas lopuillaan ja monet etsivät tänään viimeisen kätkön (tai osallistuvat miittiin) tienatakseen vielä yhden souvenirin vuodelle 2017. Huomenna heti sitten onkin aika avata uusi kätköilyvuosi etsimällä kätkö (tai osallistumalla miittiin) ja siitä pätkähtää tietenkin uusi souvenir. Päättyvä vuosi on tuonut varmasti jokaiselle ikimuistoisia kätköilyseikkailuita. Mutta tarkastellaanpa vielä vähän mitä kaikkea vuoden aikana onkaan… Continue reading Katsaus päättyvään geokätköilyvuoteen 2017

Signal-sammakkovillitys

Lemmy -signal sammakko rakastaa tanskalaisia hot dogeja ja pitää metallimusiikista. Lisäksi hän käy kätköilemässä ja osallistuu miitteihin ja tapaa muita sammakoita. Ei, vielä ei ole weellun viimeinen järjen valo sammunut, vaan kyse on eräästä geokätköilyn alakulttuurista. Signaalin harrastajat Kaikki tietävät, että saksalaiset ovat vähän höpsöjä. Mutta nyt kuuluu Saksan maalta kummia. Siellä on jo muutaman… Continue reading Signal-sammakkovillitys

Published
Categorised as ilmiöt

Osallistu Magic: The Gathering matkalaisten arvontaan

Geocaching.com järjestää kaikenlaisia promootioita, joista suurin osa koskettaa lähinnä Pohjois-Amerikkaa. Viimeksi taisimme tällä sivustolla kirjoittaa The Revenant -elokuvan promootiosta, koska se sentään oli osin kansainvälinen, joskaan Suomesta ei ainutkaan tuohon kampanjaan liittyvä matkalainen lähtenyt. Nyt on kerrankin luvassa kansainvälinen mainoskampanja, joten tästä voi olla joku Suomessakin kiinnostunut. Magic: The Gathering Tällä kertaa geokätköilyn avulla markkinoidaan… Continue reading Osallistu Magic: The Gathering matkalaisten arvontaan

Jäähyväiset O.C.B:lle

Minusta on aina ollut jotenkin kuvaavaa ja huvittavaa, että geokätköilyn kruununjalokivi on ollut ruosteinen säilykepurkki, jolla on vieläpä jokseenkin typerä kolmikirjaiminen lyhenne, O.C.B. Nyt O.C.B:lle eli Original Can of Beansille on tullut aika jättää jäähyväiset. Mikä on O.C.B? OCB tunnetaan yleisesti akronyymillään, mutta kyse on siis papupurkista (Original Can of Beans), jonka Dave Ulmer laittoi… Continue reading Jäähyväiset O.C.B:lle

Tanskan kuusi unohdettua jättiläistä

Oletko menossa Tanskaan ja Kööpenhaminaan kätköilemään lähiaikoina? Jos vastasit kyllä, saatat haluta käydä myös seuraavassa kohteessa: Kuusi unohdettua jättiläistä. Kuusi unohdettua jättiläistä Tanskalainen taiteilija Thomas Dambo on luonut taideteoksen “Kuusi unohdettua jättiläistä”, jota mies itse nimittää ulkoilmaveistosten aarrejahdiksi. Jättiläiset ovat siis isoja veistoksia, jotka taitelija on luonut täysin kierrätetyistä materiaaleista. Veistokset löytyy Thomaksen omista suosikkikohteista… Continue reading Tanskan kuusi unohdettua jättiläistä