Suomen parhaat kätköt 2019

  • by

Suomen parhaat kätköt 2019 ovat nyt selvillä. Geocache.fi:ssä on perinteiseen tapaan ollut käynnissä äänestys, jossa on voinut äänestää mielestään parasta viime vuonna julkaistua kätköä tai kätköilytapahtumaa. Tulokset on julkaistu ja nähtävillä täällä. Tämän vuoden kisa oli kahden megan välinen taisto, joista voittajaksi nousi Lahden Mastojen Loisteessa -mega. Kahden edellisen vuoden voittaja Team_Wildwater ei tällä kertaa ollut top 10 -listalla ollenkaan.

Tänä vuonna Suomen parhaat kätköt 2019 -listalla on muutenkin paljon muutoksia ja viime vuosina listaa hallinneet nimimerkit ovat väistyneet copohontasia lukuunottamatta. Suomen toisen GeoTourin vaikutus näkyy TOP10-listalla ja Suomen Latu on Geotourin ja megan ansiosta useampaan kertaan TOP10-listalla. TOP10-listalta huomio kiinnittyy myös äänestäjien määrään. Siinä missä viime vuoden ykköstä äänesti yli 100 äänestäjää, nyt äänestäjien määrä on alle viidessä kymmennessä. Onko siis geokätköilijöiden äänestysinto laskenut vai onko äänet hajautunut useammalle kätkölle tänä vuonna?

Eniten äänestettyjen kätköjen lista ei juuri eroa eniten ääniä saaneiden kätköjen listata. Hieman järjestys muuttuu, mutta melkein tismalleen samat kätköt listalla keikkuvat.

Kätköntekijöiden listalla puolestaan löytyy niitä perinteisiä laatukätköjen tekijöiden nimiä. Ykkösenä tosin Geotourin ja megan vaikutuksesta tälläkin listalla on Suomen Latu. Varmasti hieno saavutus Suomen Ladulle, joka on panostanut paljon geokätköilyn edistämiseen. Muutoin listalta löytyy tuttuja nimimerkkejä kuten huhhai, ibikset<3, KoplaKopo, copohontas ja Tenukko. Listalla ei ole juurikaan vaihtelua sen perusteella, kuinka monta äänestäjää tai ääntä kätköjen tekijä on saanut. Sen sijaan jos katsotaan ääniä saaneiden kätköjen mukaan, on listalla pientä vaihtelua ja muutama uusikin nimi nousee listalle kuten Jorppa Lane, Tassuset, kaidantienkulkijat ja Team Tupus.

Paikallista väriä

Oman asuinalueen parhaita kätköjä kannattaa kurkata äänestyksen maakunta- tai kuntapohjaisesta listasta. Näin voi nopeasti vilkaista, onko joku lähialueen huippuhyvä kätkö jäänyt itseltä käymättä. Ja jos on, niin tilannehan pitää korjata heti. Pirkanmaalla ei ole mitään suurta suosikkikätköä vuonna 2019:kaan julkaistu. Pirkanmaan parhaaksi valittiin Haitulat, joka on kyllä kiva kätkö. Etenkin lasten kanssa se oli oikein mukava kierros, joten jos et ole jo sitä käynyt, niin ei muuta kuin kierrokselle. Neljä seuraavaa olikin sitten allekirjoittaneen kätköjä ja tapahtumia.

Missä päin Suomea on parhaat kätköt?

Kuten geovuosikatsauksessa kirjoitin, viime vuonna julkaistiin noin 9398 kappaletta. Näistä äänestyksessä ääniä sai 1050 kätköä. Viime vuonna ääniä sai 1263 kätköä eli tänä vuonna ääniä annettiin hieman pienemmälle määrälle kätköjä. Äänestyksen kokonaisäänimäärää ei tuloksista helposti näe, joten voi olla, että äänestysinto on hieman laskenut viime vuodesta. Merkittävää muutosta luvuissa ei kuitenkaan ole ja voidaan pitää osoituksena siitä, että laadukasta etsittävää edelleen julkaistaan paljon, vaikka PET-putkilot ja trailit ovatkin edelleenkin suosittuja. Vuosikatsauksessa pohdin myös hyvien kätköjen anatomiaa ja eipä äänestyksen kärkipäässä kyllä traileja näy, joten äänestys on siinä mielessä samoilla linjoilla: Jos haluaa tehdä kätkön, joka on vierailijoiden mielestä hyvä, on se jotain muuta kuin PET-purkki kuusessa traililla. Reilusta 1000:sta ääniä saaneista kätköistä kuuden nimessä on sana trail. Ensimmäinen kätkö, jonka nimessä on sana Trail löytyy äänestyksessä sijalta 400.

Jos tarkastellaan missä päin Suomea parhaat kätköt sijaitsevat, niin suhteellisesti eniten vuonna 2019 julkaistiin hyviä kätköjä Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä sekä Lapissa. Voi tosin olla, että Päijät-Hämeen ja Lapin prosentteja nostavat megatapahtumat. Toisaalta Lapissa oli myös Geotour, joka varmasti sisältää mielenkiintoisia kätköjä. Nämä voivat siis olla hyviä suuntia tuleville kätköilyreissuille, jos mielii laadukkaita kätköjä etsiä. Kuntakartasta puolestaan näkee tarkemmin mihin kuntiin viime vuoden parhaat kätköt sijoittuu ja sieltä silmiin pistää Kivijärvi tummanvihreenä kuntana.

Äänestystä ei kannata ottaa turhan vakavasti. Etenkin jos omat kätköt eivät pärjänneet, ei siitä kannata ottaa hernettä nenään. Suurin hyöty äänestyksessä on, että sen avulla voi kivasti suunnitella tulevia kätköilyretkiä laatukätköjen pariin. Lisäksi on todella hienoa, että hyviä kätköjä ja niiden tekijöitä nostetaan tällä tavalla esiin, koska sehän vain kannustaa jatkamaan hyvien kätköjen tekemistä ja innostaa uusia kätköntekijöitä panostamaan omiin kätköihinsä enemmän. Tällä viikolla vietetäänkin kätköntekijöiden kunnioitusviikkoa (kansainvälisten bloggarien ja vloggarien aloitteesta). Ideana on postata someen sisältöä, joka kunnioittaa hienojen kätköjen tekijöitä ja jokainen voi vaikka lähettää kiitos viestin omalle suosikkikätkönrakentajalleen. Jos somessa aikoo kampanjaan osallistua, se onnistuu hashtagilla #IHeartGCHiders.

Kiitokset myös kaikille meidän kätköjä ja tapahtumia äänestyksessä äänestäneille! Lämmittää mieltä paljon, vaikkei kovin montaa uutta kätkö / miittiä olekaan tullut tehtyä, niin niistä vähistä on kuitenkin pidetty.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.