Arvio: How to Puzzle Cache 2nd edition

Vuonna 2015 arvioimme Cully Longin mysteerinratkontakirjan How to Puzzle Cache. Kirjalla on jo viisi vuotta ikää ja se on varmasti palvellut hyvin kaikkia tiedonjanoisia mysteerinratkojia. Nyt Cully on päivittänyt kirjansa toiseen painokseen ja tuonut sen 20-luvulle. Mehän tietysti katsastimme, mitä uutta uudessa How to Puzzle Cache 2nd edition -versiossa on.

Kaikki kolme versiota rinnan

Mysteerinratkonnan lisälehdillä

Aivan kuten alkuperäistä kirjaakin, saa toista painosta tilattua lulu.comista. Hintaa kirjalle tulee noin 25 euroa veroineen. Kirjasta on saatavalla tuttuun tapaan kierreselkäinen ja sidottu versio. Lisäksi on mahdollista tilata pelkät uuden version jutut sisältävä vihko täydentämään 1. painosta. Lisälehdykkävihkosella on hintaa noin 6 euroa. Postikulut tietenkin hintoihin tulee vielä päälle.

Mainospuheissa luvataan uuden version sisältävän tietoa uusista koordinaattijärjestelmistä kuten What3Words ja Plus codes sekä sisältävän täysin uuden kappaleen tarinamuotoisista mysteereistä. Kun posteljooni toi tilaukseni perille, intoa puhkuen tartuin kirjaan nähdäkseni mitä kaikkea muuta uutta toisessa painoksessa on. Jonkinlainen pettymys uusi sisältö oli. Mainittujen lisäysten lisäksi käytännössä alkuperäisen kirjan harjoitusmysteerit oli pistetty uusiksi ja niihin oli luotu erilaisia vinkkisysteeemeitä, jotka helpottavat niiden ratkomista omillaan. Harmi, koska harjoitusmysteerit olivat minulle sitä turhinta sisältöä siinä alkuperäisessä kirjassakin.

Toki muitakin uudistuksia kirjassa on, kuten uudet attribuutit ja kappale unicodesta. Muutoin uudistukset ovat kosmeettisia, kuten maininta siitä, että pigpen -salaus voidaan tehdä usealla eri tavalla.

Versiot päällekkäin

Tarinamysteerit

Käytännössä ainoa suurempi uusi kokonaisuus on uusi luku koskien tarinamysteereitä. Tarinamysteerissä kätkökuvauksessa on joku tarina, josta pitäisi jollain tavalla koordinaatit kaivaa esiin. Tämä on noussut mysteerikursseillakin esiin pulmatyyppinä, joka aiheuttaa monille ongelmia. Siksi ehkä Cullykin on tähän tarttunut. Valitettavasti Cullyn 2. painos ei tarjoa merkittäviä apuja tämän pulmatyypin selättämiseen. Lähinnä käsketään etsimään numeroita tarinan joukosta ja siihen esitellään muutama eri tekniikka.

Tarinamysteereiden luku tuntuu jäävän vähän pintaraapaisuksi ja jää fiilis, että se on lisätty vain jotta saataisiin lisämyyntiä uudelle painokselle, kun siinä on jotain kokonaan uuttakin sisältöä. Valitettavasti kuitenkin tarinamysteeriluvussa Cully tyytyy lähinnä viittaamaan tekniikoihin, jotka on käyty läpi jo aiemmissa luvuissa myös kirjan 1. painoksessa. Uusia ahaa-elämyksiä ei uusi luku tarjoile.

Ei muutoksia -tekstejä on paljon.

Kannattaako ostaa?

Jos et vielä omista How to Puzzle Cache -kirjaa ja englanti sujuu, niin kannattaa ehdottomasti hankkia itselleen kopio 2. painoksesta. Jos sen sijaan olet jo ostanut 1. painoksen, en ostaisi edes lisävihkosta, sillä se ei tarjoa juuri mitään uutta 1. painoksen omistajalle. Muutokset ovat minimaalisia ja muutamat pienet uudet lisäykset ovat tuttuja kaikille vähääkään mysteereitä ratkoneille.

Lisävihkosen uudet osiot (ilman harjoitustehtäviä) lukaisee läpi n. 40 minuutissa. Yhteensä sivuja lisävihkosessa on 84, mutta monet niistä ovat tyhjiä tai sisältävät vain tiedon, että lukuun X ei ole tullut merkittäviä muutoksia.

Ehkä 1. painoksen myynti oli laantunut, niin tämä 2. painos tehtiin nostamaan kirjaa jälleen esiin, mutta hieman rahastukselta tämä maistuu. Olisin toivonut itse enemmän uutta sisältöä. Tietysti, jos haluaa uusia harjoitustehtäviä, niin sitten How to Puzzle cache 2nd edition – kirja voi olla hankkimisen arvoinen.

2 thoughts on “Arvio: How to Puzzle Cache 2nd edition”

  1. Kiitos katsauksesta!
    Olikin tullut mietittyä, että kuinka paljon uutta tässä on ja tämä katsaus toi vahvistuksen sille, ettei maksa vaivaa.
    Ainoastaan, jos olisi ostanut tällä kertaa koko opuksen kierreselkäisenä, niin olisi saanut varmemmin koossa pysyvän painoksen. Meillä ekan version alkuosan sivut rapsahtelivat irti ensimmäisellä lukukerralla. Tuohon ekaan lukukertaan vain meni sen verran kauan, ettei kehdannut enää reklatakaan.

    1. Ole hyvä. Minulla on liimattuselkämyksinen kirja pysynyt hyvin kasassa, vaikka on sitä kyllä luettu useammallakin myssekurssilla ja kotonakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.