Tee-se-itse: Camokivi II

Joku joskus kirjoitti geokätköilyryhmässä Facebookissa, että Lidlissä on tarjouksessa kivilakkaa, jolla saa kiven näköisen pinnan. Pitihän sitä kauppareissulla napata purkki matkaan ja kokeilla millainen camokivi kivilakan avulla syntyisi. Tässä vähän kokemusraporttia siitä, miten kävi.

Maalissa sen salaisuus

Aiemmin blogissa kirjoitin camokiven tekemisestä polyuretaanilevystä. Tällä kertaa idea kuitenkin syntyi Lidlissä myynnissä olleesta Crelandon kivilakasta. Hintaa purkilla oli 4.99€, joten lakka ei ollut hinnalla pilattu. Sävyjä oli valittavana kolme: melkein valkoinen, vaalea harmaa ja tumman harmaa. Itselle valikoitui mukaan tumman harmaa sävy.

Valitettavasti lakkaa ei ole enää Lidlissä saatavilla, kuten kyseisessä kaupassa aina kampanjatuotteiden kanssa asianlaita on: niitä on tarjolla vain lyhyen aikaa, silloin kun tarjous on. Olen kuitenkin melko varma, että joskus taas tuossa putiikissa tätä ainetta on myynnissä, koska tarjoukset tuntuvat toistuvan jollain epämääräisellä syklillä.

Biltemassa on hieman vastaavaa tehostemaalia myynnissä – tosin maksaa tuplat eli kympin pullo. Bilteman tehostemaalia kehotetaan myös käyttämään vain sisätiloissa toisin kuin Lidlin vastaavaa, mutta kai sitäkin sopivasti lakkaamalla voi käyttää.

Lidlin lakka tosiaan lupasi olla säänkestävä, erittäin pesunkestävä ja sopi ulkotiloihin sekä oli mattapintainen. Vaikuttaa siis lupaavalta kätköilykäyttöön. Lakka lupaa tarttua erilaisiin pintoihin kuten laasti, betoni, kipsilevy, tapetti, lasikuitu, alumiini, metalli, jne.

Camokivi II

Kun maali on hankittu niin sitten vain kätkön tekoon. Tiivistäen camokivi II syntyi näin:

  1. Tulosta 3D-kivi
  2. Hio tulostettu kappale, jotta lakka tarttuu pintaan paremmin
  3. Maalaa tulostettu kivi
  4. Piilota kätkö

Tällä kertaa päädyin tekemään kiven 3D-tulostamalla, koska teki mieli taas pitkästä aikaa tehdä jotain 3D-tulostimella. Hetken ihmettelyllä löysinkin sopivan 3D-mallin valmiina.

Latasin mallin ja avasin sen 3D-tulostimen ohjelmassa. Tulostusaika oli reilun vuorokauden ja kivi oli melko iso. Ajan säästämiseksi ja muutenkin päätin skaalta kiven 50% kokoiseksi. Nyt tulostusaika oli enää muutamia tunteja, joten ei muuta kuin kone päälle. Kiven lisäksi vielä korkki. Mukana tuli kolmaskin 3D-malli, jota hieman ihmettelin. Se oli eräänlainen suppilo. Päätin kääntää tulostusohjeet saksasta suomeksi ja kävi ilmi, että jos kiven tulostaisi ilman infilliä, sen voisi täyttää hienojakoisella hiekalla, jolloin kätkön paino vastaisi oikeata kiveä. Nerokasta! Tällä kertaa kuitenkin päätin olla täyttämättä kiveä, eikä vähiten siksi, että olin jo tulostanut kiven käyttäen infilliä. Toisaalta mitenkähän tulostettu muovi kestäisi painoa, jos se vahingossa tippuisi kätköilijältä?

Malli tulostui nätisti. Korkkia piti vähän työstää, että se alkoi toimia ongelmitta. Lopulta kivi oli tulostettu oliivinvihreästä muovista. Muovin väri valikoitui sattumalta, koska sitä sattui olemaan printterissä sillä hetkellä kiinni.

Tulostettu 3D-malli korkki paikallaan.

Crelandoa pintaan

Seuraavaksi otin palan hienoa hiomapaperia ja hioin tulostetun kappaleen karheentaakseni sen pintaa. Kun pinta oli karhea, paineilmalla vain ylimääräiset pölyt pois ja spray-maalaamaan.

Crelandon lakka oli superpeittävää, eikä kätköön tarvinnut paljoa suihkaista, niin pinta oli valmis. Tosin ensimmäisen kerroksen kuivuttua totesin, että vielä tarvitaan toinen kierros, koska muutamasta paikasta värikerros oli jäänyt ohueksi. Toisen kierroksen jälkeen annoin camokiven kuivua maalin lopullisen kuivumisajan eli 24 tuntia.

Lopputuloksesta tuli mielestäni todella hyvä. Kivi on suhteellisen aidon näköinen ja jopa tuntuinen. Pinta on karhea ja tuo mieleen oikean kiven. Osa 3D-mallin koloista jäi vähän peittoon maalin vaikutuksesta, mutta se ei juuri haittaa. Isoimmat 3D-mallin kolot jäivät lopputuloksessakin kuitenkin näkymään. Jälkikäteen arvioituina kiveä olisi voinut hioa hieman enemmänkin, jotta 3D-tulostamisen raidat olisivat paremmin peittyneet. Toki spray-kittiä olisi voinut halutessaan käyttää myös.

Kätkökiven sisään menee täydellisesti Kiven Alla-kaupan 4x2cm vedenkestävä logivihko. Toinen vaihtoehto on sijoittaa logivihko kätkön sisään pienessä Bison-kapselissa, joka mahtuu sisään mainiosti.

Nähtäväksi jää, miten tällainen maalattu kivi kestää käytännössä, kun kätköilijät vierailevat kätköllä. Toisaalta uusia kätköjä on nopea valmistaa ja spray-lakka purkista riittää useampaan kätköön, joten varakappaleita syntyy helposti tulostamalla. Jos ei omista omaa 3D-tulostinta, niin mallin voi tulostaa kirjastossa tai 3D-tulostuskahvilassa tai sitten 3D-tulostuspalveluita myyvän yrityksen kautta.

Valmis kätkö. Kuvassa tulostusjäljet jostain syystä korostuvat ja luonnossa eivät erotu yhtä voimakkaasti.

2 comments

    1. Hyvä kysymys. Tulostusfilamenttia kiveen meni 60 grammaa eli n. 25 euroa maksavasta kilon rullasta tulisi 16 kiveä eli yhden kiven hinta 1.5 euroa. Lisäksi tietysti maalia meni jonkin verran, uskoisin, että tuolla spray-pullolla saisi 16 kiveä maalattua. Joten yhden kiven osuus 30 senttiä. Näin kiven hinnaksi tulisi 1.8 euroa. Toki tulostin kuluttaa sähköä ja nykyisillä hinnoilla, niin…. Ja sitten tietysti jos ei ole sitä tulostinta, niin hintaa tulee lisää. Uskon, että alle parin euron tuo kivi syntyi, mutta toki työtunteja muutama myös.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.