Piilottajan souvenir

Jo vuoden alussa Geocaching HQ linjasi, että vuosi 2022 on piilottajan vuosi. Eräs HQ:n tavoite on uudistaa geokätköilyn “pelilautaa” ja HQ toivoo, että vanhoihin huonoihin kätköihin suhtauduttaisiin kriittisesti ja niiden tilalle tehtäisiin uusia. Nyt HQ on lanseerannut ensimmäisen souvenirin, jonka saa piilottamalla kätkön. Eli piilottamalla kätkön tai järjestämällä miitin vuoden loppuun mennessä saa itselleen Hider 2022 -souvenirin. Souvenir on saatavilla tästä päivästä alkaen.

Hider 2022 -souvenir

Hider 2022 -souvenirin saa siis itselleen julkaistusta kätköstä tai miitistä. Adventure Labin piilottamisesta souveniria ei kuitenkaan saa. Souvenirin saa vain kerran vuoden 2022 aikana eli ensimmäisestä piilotuksesta tästä hetkestä alkaen.

Piilotitpa sitten ensimmäistä tai sadannetta kätköäsi, niin HQ kehoittaa ottamaan nämä neuvot huomioon:

  1. Tee kätköstäsi erityinen. Hyviä kätköpaikkoja on rajattu määrä. Niinpä pidä huolta, että teet kätkön, joka ansaitsee piilopaikkansa. Hyviä tapoja tehdä erityinen kätkö on naamioida se ympäristöön sulautuvasti tai tee aiheeseen liittyvä kätkö, kuten avaruusraketin muotoinen kätkö planetaarion lähistölle.
  2. Älä pidä kiirettä. Souvenirin saamisella ei ole kiire. Voit lähettää kätkösi tarkistettavaksi aina 17.12.2022 asti ja tällöin se varmasti ehtii julkaistavaksi tämän vuoden puolella. Käytä aika viisaasti hyvän kätkön rakentamiseen.
  3. Seuraa sosiaalisessa mediassa hyviä kätköjen rakentajia ja ota heiltä oppia.
  4. Mieti huoltotoimet etukäteen. Märkä logikirja ei ilahduta vierailijoita, niinpä suunnittele kätkösi niin, että se kestää sääolosuhteita ja säilyy hyvässä kunnossa, vaikka kätköllä kävisi satoja tai tuhansia vierailijoita.

Kannustaa piilottamaan

Souvenir kätkön tekemisestä on mielenkiintoinen avaus HQ:lta. Aiemmin kätkön tekemiseen ei ole kannustettu ja esim. haasteista kätkön tekeminen on tietoisesti rajattu pois, koska on pelätty, että se johtaa lieveilmiöihin. Niinpä tämä suunnanmuutos herättää kysymyksiä: Onko kätköjen julkaisumäärät laskussa globaalisti? Kannustaako tämä tekemään “väliaikaisia” kätköjä? On kaunis ajatus, että vain huonot kätköt arkistoidaan ja niiltä vapautuneille paikoille tehdään uusia parempia kätkötoteutuksia. Käytännössä kuitenkin tässä on muutamia ongelmia. Mikä on huono kätkö? Joillekin PET-putkilo kuusessa on juuri se mieluinen kätkö, kun taas joidenkin mielestä niitä on liikaa ja ne voisi surutta arkistoida. Toki kätkö, joka on jäänyt vaille huolenpitoa on helppo tuomita arkistoitavaksi, mutta jos omistaja ei ole aktiivinen, niin kuka kätkön arkistoi?

Kun souvenirilla kannustetaan piilottamaan kätkö, niin tarkoittaako se automaattisesti laadukkaita piilotuksia? Luulisin, että jos joku välttämättä haluaa souvenirin, niin sitä piilottaa sen tusinakätkön, jotta saa purkin nopeasti tehtyä. Toisaalta laatukätköjen tekijät haluavat olla ylpeitä luomuksistaan ja tekevät kätköjä muutenkin. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä muuta vuosi tuo tullessaan.

4 comments

  1. 19.1.2022 piilotettu kätkö eikä kyllä oo mitään souverniriä näkyny. Saapa nähdä tuleeko lie miitin jälkeenkään?

    1. Joo tuo souvenir on saatavilla tästä päivästä alkaen, joten tammikuun piilotukset ei auta.

  2. Oisihan tuo tietysti voinut olla vaikka niinkin ,että brenikka tulee sitten kun kätkö on kerännyt vaikkapa 20 favoa.Tämä olisi ainakin pakottanut laatuunkin panostamaan.Tai ainakin pitää olla kavereita.

    1. Joo tai ihan vaan kymmenen favoakin olisi voinut olla riittävä. Toivottavasti kuitenkin on hyvin pieni prosenttiosuus, jotka piilottavat tusinakätkön vain souvenirin vuoksi.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.