Geoetsivät on Johanna Hulkon kirjoittama lasten ja nuorten seikkailukirjasarja, jossa geokätköillään. Kirjasarjaa on julkaistu viisi osaa ja kuudes osa Geoetsivät ja salaperäinen Sasu julkaistaan elokuussa 2015. Vuonna 2014 Hulkko sai Arvid Lydecken -palkinnon Geoetsivien ensimmäisestä osasta ja sarjan toinen osa Geoetsivät ja vaeltava aave oli Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaana 2014.
Tutustuin kirjasarjaan lukemalla kolme kirjaa: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus, Geoetsivät autiolla saarella ja Geoetsivät ja vesiseikkailu. Luettuani kolme kirjaa tulin siihen tulokseen, että kaksi vielä lukematontakin osaa pitää jostain hankkia ja lukea. Eli tykästyin kirjoihin kovasti, vaikken ikäni puolesta enää mahdu tärkeimpään kohderyhmään.
Raparperin lehden alla
Kirjojen päähenkilö on alakouluikäinen Raparperi. Geoetsiviin kuuluu Raparperin lisäksi hänen kaverinsa Emmi ja hänen pikkusiskonsa Salli. Myöhemmin geoetsiviin liittyy vielä partiolaiset Pasi-Antero ja Petteri. Geoetsivät harrastavat geokätköilyä ja etsivät kätköjä porukalla. He tuntuvat aina pääsevän mukaan seikkailuun, josta ei juonenkäänteitä puutu.
Geoetsivien tapahtumat sijoittuvat Nokian maisemiin ja kirjoissa Geoetsivät vierailevat oikeilla kätköpaikoilla. Kätköilyyn liittyvät tiedot ovat kirjoissa just eikä melkein ja geokätköilyyn vihkiytymätöntä lukijaa auttaa lopun pieni geokätköilysanasto.
Kirjan kannessa on koordinaatit, joiden osoittama paikka liittyy aina jollain tavalla kirjan teemaan ja tapahtumiin. Kirjan lopusta löytyy myös mysteerikätkö, jonka ratkaisuna saa koordinaatit oikeasti maastossa löytyvälle purkille (paitsi sarjan toisessa osassa). Ensimmäisen kirjan loppupisteellä on kirjaa varten tehty kätkö, jota ei löydy geocaching.comista ja ainakin neljännen kirjan mysteerin koordinaatit tuntuisivat vievän eräälle geocaching.comissakin listatulle kätkölle.
Raparperin ja kumppanien seikkailut ovat vauhdikkaita ja niistä ei tapahtumia puutu. Esimerkiksi Geoetsivät autiolla saarella -kirjassa he tutkivat mökkimurtojen sarjaa poliisituttunsa Patterisen johdolla. Saman aikaisesti he saavat virka-apupyynnön kätkötarkastaja Lota Lotalta – Nokian Luodolta pitäisi käydä poistamassa sääntöjen vastainen multikätkö.
Geoetsivien maailman aikuiset näyttäytyvät hölmöinä ja lapset ihmettelevät usein aikuisten maailman kummallisuuksia. Esimerkiksi sitä, miksi aikuiset rakastavat siivoamista ja miksi Raparperin isä treenatesaan triathlonille alkaa harjoitella soutamista – eikö kukaan ole kertonut isälle, ettei soutu ole triathlon -laji? Kirjoissa on huumoria paljon ja aikuinenkin mielellään lukee kirjaa vaikkapa ääneen lapselle tai sitten ihan itsekseenkin. Myös Tampereella ja lähialueella kätköilleille kirjasarja tarjoaa paikkojen bongausta. Ja tietysti myös kätköilyyn liittyvää kuvastoa on paljon.
Muutenkin geoetsivät on tiukasti ajassa kiinni. Raparperilla on kaksi isää, isä ja Pekka. Isä kasvattaa chilejä ja tarjoilee tulista chilisoosia Raparperin ystävien vanhemmille. Punajuurimehua juodaan urheilusuoritusten päälle ja iPadia plärätään.
Kirjat kuvailevat alakoululaisten elämää – kaverisuhteita, perhe-elämää, koulua ja ennen kaikkea harrastuksia. Taustalta nousee esiin perusarvoja, kuten suvaitsevaisuus ja toisten auttaminen. Päähenkilöä kannustetaan kotona tekemään omia päätöksiä ja häneen luotetaan. Kirjan lapset ovat reippaita ja vastuullisia.
Kirjojen teksti on painettu tavallista isommalla kirjasinkoolla, joten voisin kuvitella, että sitä on alakouluikäisen helppo lukea. Luvut ovat mukavan lyhyitä, joten nuorempikin lukija jaksanee keskittyä aina yhden luvun verran. Aikuinen lukaisee kirjan läpi tunnissa tai parissa.
Näitä kirjoja voi kyllä suositella ihan kaikille geokätköilystä innostuneille. Kohderyhmää ovat tietysti alakouluikäiset geojuniorit, mutta kyllä näitä vanhemmatkin lukevat mielellään. Kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa on julkaistu myös Johanna Hulkon itsensä lukemina äänikirjoina.
Koska taiteelle tuntuu väärältä antaa arvosanaa, niin lanseerataan 61°23° Tampere suosittelee -leima, jonka geoetsivät kirjasarja ilman muuta saa!
P.S. Kirjasarjan kuudes kirja Geoetsivät ja Salaperäinen Sasu julkaistiin eilen ja löytynee jo hyvin varustetuista kirjakaupoista. Palaamme asiaan piakkoin kirjailija Johanna Hulkon haastattelun muodossa.
0 comments