Mihin kätkön voi piilottaa?

Otsikon kysymys tuli ajankohtaiseksi kun Jyväskylässä päin sijaitseva Keinuja -kätköstä tehtiin rikosilmoitus ja se aiheutti poliisitutkinnan. Jyväskylän Energia teki rikosilmoituksen kätköstä ja poliisin otettua yhteyttä kätkön tekijään, hän lopulta päätyi poistamaan kätkön. Sen kummempia seuraamuksia tästä ei kenellekään tullut, koska Jyväskylän Energialle riitti, että kätkö poistetaan paikalta.

Kuva 1 - Keinuja kätkö esittelee sillalta roikkuvan patsaan. Kätkö on siis patsaan luona.
Kuva 1 – Keinuja kätkö esittelee sillalta roikkuvan patsaan. Kätkö on siis patsaan luona.

Kätkönomistaja kertoo Facebook -keskustelussa olleensa yhteydessä Jyväskylän kaupungin edustajaan asian tiimoilta. Kaupungin edustajan kanta oli se, että siltakätköt olisivat laittomia. Kovin vakuuttavia perusteluja kaupungin edustaja ei kuitenkaan osannut antaa.

Yleensähän kätköily ja kätköjen piilottaminen on jokamiehen oikeuksien piirissä ja asiasta on laissa ihan erikseen mainittu. Siltojen tapauksessa kuitenkin jokamiehen oikeudet eivät päde ja jos sillan omistaja kieltää piilottamisen, niin silloin kohteeseen ei voi piilottaa kätköä. Samalla tavalla jos piilottaisit kätkön vaikkapa toisen omistamaan porttiin, niin hänellä on oikeus siitä se kätkö poistaa, koska portti on hänen omaisuuttaan, eikä jokamiehen oikeudet tähän päde.

Jyväskylän kaupungin edustajalla oli ajatuksena myös muiden siltakätköjen poistaminen 200 euron poistomaksun uhalla (mikäli kaupunki suorittaisi poiston). Jyväskylässä tosiaan on muitakin haastavia siltakätköjä, joiden hakeminen kiinnittää väkisinkin huomiota ohikulkijoissa ja aiheuttaa soittoja poliisille ja kaupungille. Jyväskylän suunnalla varmasti käydään vielä neuvotteluja kaupungin edustajan kanssa siitä ovatko kaikki siltakätköt kiellettyjä vai vain tällaiset hankalasti saavutettavat.

Keinuja -kätkön tapauksessa on Jyväskylän Energialla vielä varmasti osin ollut taustalla se, että kätköilijät ovat käyttäneet purkille menemiseen heidän huoltosiltaansa. Sillan alla on ilmeisesti huoltosillan käytön kieltävä kyltti. Kätkölle päästäkseen ei ilmeisesti tuota huoltosiltaa ole välttämätöntä käyttää, mutta niinhän se on, että jos jostain pääsee kätkölle hieman helpommin – vaikka reitti olisi kielletty – niin siitähän kätköilijät nykyisin sinne menevät. Huoltosillan käytöstä ei kätkökuvauksessa ollut mitään mainintaa.

Kätköilijät olivat Keinuja -kätköllä myös nostelleet vaijereiden varassa riippuvaa patsasta saadakseen kätkön käsiinsä. Tämäkään ei tietenkään ole tarkoituksen mukaista saatika sallittua, mutta eipä tätäkään ollut kätkökuvauksessa erikseen kielletty.

Eräs kiinnostava pointti tässä Keinujan -tapauksessa on Jyväskylän kaupungin tulkinta piilottajan vastuusta. Kaupunki näkee asian niin, että kun kätköilijä kiipeää sillalle ja hankalaan paikkaan ja jos jotain tapahtuu, niin kaupunki olisi vastuussa ja kiipeillessä mahdollisesti loukkaantunut kätköilijä voisi asettaa kaupungin vastuuseen. Kaupungin edustajan kommentti tähän oli se, että kaupunki asettaisi kätkön piilottajan vastuuseen, koska piilottaja houkuttelee toiminnallaan muita kiipeilemään vaarallisessa paikassa. Täyttääkö tämä vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistön?

Asiasta ei ole kovin selkeätä kuvaa tällä hetkellä. Geocaching.comin käyttöehdoissahan lukee varsin selkeästi:

“You assume all risks associated with hiding or seeking a geocache and other location-based activities associated with our services and agree to release…”

Eli siis kätköilijä itse on vastuussa omasta toiminnastaan. Tietysti tuotakin voi tulkita siinä mielessä kuinka vaan, että onko se piilottajan vastuu olla viemättä purkkia vaaralliseen paikkaan vai etsijä vastuu olla menemättä sinne. Perinteisesti asiaa on ajateltu niin, että jokainen hoitaa homman omalla tavallaan ja vastaa itse teoistaan. Lajin kasvaessa ja yhä laajemman joukon kätköillessä joukkoon tietysti mahtuu kaikenlaista kulkijaa ja niitäkin, jotka haluavat sysätä vastuun toisille.

Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan mitä tämän asian kanssa tapahtuu.

Osataan sitä ulkomaillakin

Myös USA:ssa hiljan arkistoitiin iso liuta kätköjä kun Coloradon -alueelta arkistoitiin 1005:n kätkön Geo art -power trail. Geotaiteeseen (geo art) palaamme tarkemmin myöhemmin erillisessä artikkelissa, mutta idea siis noilla 1005:llä kätköllä oli muodostaa 60×60 mailin kuvio kätkökartalle. Suurin osa kätköistä oli mysteerejä, joten sarjan arkistointi aiheutti närää monissa kätköilijöissä, jotka olivat ratkaisseet mysteerit ja suunnitelleet reissua alueelle etsimään nuo kätköt.

GCCO -sarjan ongelmat alkoivat jo piilotushetkellä, kun paikalliset asukkaat huomasivat kätköt geocaching.com -palvelussa. Asukkaat luulivat, että kätköt sijaitsevat annetuissa koordinaateissa ja siten heidän maillaan. Jenkeissä kun ei tunneta jokamiehen oikeuksia, vaan kulkea saa vain julkisilla väylillä ja poluilla. Kätkötarkastajat ja kätköilijät saivat kuitenkin asian selvitettyä paikallisten asukkaiden kanssa ja sarja sai olla paikallaan.

Viime vuoden puolella kuitenkin kätköjä alkoi kadota ja n. 200 kätköä tuhannesta katosi. Paikalliset kätköilijät päättivät vielä yrittää ja laittoivat piilottivat uudet purkit kadonneiden tilalle. Purkkeja kuitenkin alkoi kadota uudestaan ja kätköihin ilmestyi uhkailuviestejä, joissa purkilla vierailijat uhattiin ampua (kuvat 2-4). Lopulta kätkösarja oli pakko arkistoida kätköilijöiden turvallisuuden tähden.

Mitä näistä tapauksista opimme?

Vaikka tietysti USA:n lainsäädäntö on täysin erilainen kuin Suomessa, voi tuosta Coloradon tapauksesta oppia sen, että vaikka kätköilijöiden hengen uhkaaminen on laitonta, ei välttämättä ole tärkeää kuka on oikeassa, vaan kätköilijät voivat olla se fiksumpi osapuoli ja arkistoida närää aiheuttaneet kätköt. Se on yleisesti hyvä ajatus. Mikään purkki ei ole niin arvokas, että sen säilyttäminen kannattaisi silläkin uhalla, että se loisi kätköilijöille huonon maineen. Yleisesti kätköilijöillä on hyvä maine ja mielestäni se on kunnia-asia, josta tulee huolehtia, jotts jatkossakin kätköilijöitä pidetään fiksuna porukkana. Jos tulee ongelma kätkön suhteen, on se helpompi siirtää tai arkistoida se, kuin ruveta vääntämään asiasta paikallisten asukkaiden tai maanomistajan kanssa. Keinuja -kätkön omistaja teki saman ratkaisun ja haki hyvin nopeasti kätkön pois paikaltaan ja hyllytti kätkön.

Yleisesti voidaan miettiä mitä muuta nämä tapaukset indikoivat. Kun aloitin kätköilyn 2007 oli harrastajia monta kertaa vähemmän kuin nykyisin. Silti silloin oltiin huomattavasti tarkempia siitä, ettei kätkö paljastu ulkopuolisille. Jos paikalla oli jästejä, niin kätköä ei todellakaan haettu vaan odoteltiin josko jästi poistuisi paikalta. Jos ei poistunut, palattiin asiaan joku toinen päivä. Nykyisin tuntuu logeja lueskellessa, että nykykätköilijöitä ei tällainen huomaamattomuus kiinnosta yhtään, vaan purkki haetaan oli sitten mikä tahansa (tässä yksi ja tässä toinen tuore esimerkki – voisin jatkaa listaa kyllä loputtomiin). Jos kätkö on pakko hakea tiettynä päivänä, niin voisi ehkä miettiä hieman mikä olisi sopiva kellonaika kätköllä vierailuun, vaikka ei sitä tietysti aina voi etukäteen tietää. Ilmeisesti Keinujan tapauksessakin ulkopuolinen henkilö oli soittanut 112:een poliiseille kun oli nähnyt kätköilijän kiikkuvan huomiotakiinnittävässä paikassa.

Toinen asia, mikä tuntuu nykyisin kätkön etsijöiltä usein unohtuvan on se, että kätköilyn varjolla EI SAA tehdä mitä tahansa. FTF-jahti ei ole syy ajaa ylinopeutta. Geokätkölle autolla pääseminen ei ole syy ajaa liikennesääntöjen vastaisesti kävelytietä. Ja niin edelleen. Myöskään, jos joku asia ei kätkökuvauksessa ole erikseen kielletty, ei se tarkoita että se olisi sallittu. Vaikka kätkökuvauksessa ei ole kielletty huoltosillalla kulkemista, niin edelleen se kätkön vieressä oleva kyltti, joka kieltää siinä kulkemisen tarkoittaa, ettei siinä saa kulkea. Jos siinä kaikesta huolimatta päättää kulkea, niin tulee kyllä itse vastata seuraamuksista.

Myös piilottajat voivat hyödyntää samoja oppeja miettiessään kätköllensä sopivaa paikkaa. Kätköä ei aina kannata piilottaa vilkkaalle paikalle jästialttiiseen paikkaan. Sen voi nykyään taata, että kun kätköllä käy satoja kävijöitä joukkoon mahtuu aina niitä, jotka eivät välitä jästeistä ja käyvät kätköllä oli jästejä lähellä katsomassa tai ei. Kätkö paljastuu ja tulee jästityksi. Samalla tavalla, jos kätkö on paikassa, johon pääsee autolla viereen lakia rikkoen, ei kätköä välttämättä kannata sinne viedä, koska vierailijat tulevat sinne ajamaan joka tapauksessa autolla. Jotkut kätköilijät varmasti noudattavat liikennesääntöjä, mutta jälleen vierailijoiden joukossa on myös niitä, joilla on kiire jo seuraavalle kätkölle ja ajavat perille, vaikka se olisi kiellettyä.

Monesti keskusteluissa on tullut vastaan, että asiasta pitäisi mainita kätkökuvauksessa. Mielestäni sillä ei ole mitään merkitystä, koska asian pitäisi olla itsestään selvä kaikille kätköilijöille. Jos joku on kiellettyä tai hyvän tavan vastaista, se on sitä edelleen, vaikkei kätkökuvauksessa asiasta mainita. Toki esimerkiksi ajokiellosta voi mainita halutessaan kuvauksessa ja antaa sallitun parkkipaikan reittipisteenä, mutta kaikki vierailijat tuskin jaksavat lukea kuvausta etukäteen ja asia jää kuitenkin huomaamatta. Siksi on järkevämpää olla viemättä purkkia tällaiseen kyseenalaiseen paikkaan.

P.S.

Toukokuu loppui jo mutta historiakatsaus on kesken. Palaamme asiaan piakkoin 🙂

0 comments

  1. Enpä tiedä. Kyllä kätköilijöilläkin on oikeuksia. Perääntyminen aina kun joku hörhö saa päähänsä että purkki on esimerkiksi hänen “laajennetulla pihapiirillään”, kuten viime keväänä tapahtui, aiheuttaa vain sen että kyseinen hörhö ryhtyy esittämään vaatimuksia aina kun tilaisuus siihen löytyy.

  2. En ihmettele jos eriäviäkin mielipiteitä tästä asiasta löytyy. Pitkälti mielipidekysymyshän tämä on. Itse kätkön piilottajana koen, ettei ole kovin mielekästä jos joku paikallinen asukas tulee vihamielisesti esittämään mielipiteitään kätkön etsijöille. Ei siitä purkista kuitenkaan jää hyvä mieli kävijälle ja eikös se kuitenkin ole yksi niistä tärkeimmistä jutuista kätköilyssä, että on mukava etsiä purkkeja. Mutta ymmärrän kyllä toisenkin näkökannan varsin hyvin.

  3. FTF hunttien varjolla ja porukan voimaan luottaen rikotaan nykyisin paljon sääntöjä. Mitä enemmän ympärille luodaan tilastoja tai tilastoitavaa, sitä enemmän se myös haastaa rikkomaan sääntöjä vain oman kilven kiilloittaminen mielessä. Näiden tiimoilta on jopa monasti nähty törkeää käyttäyttäymistä, jossa muut esim. tiellä liikkujat asetetaan vaaraan. Vaikka keskustelupalstoilla itse kuulutetaan sivistyneen käyttäytymisen perään, unohtuu kaikki juuri sillä hetkellä kun uusi kätkö pamahtaa ruudulle. Kuten tässäkin, pieni joukko voi pilata koko sakin maineen helposti.

    1. Kiitos juukan kommentista. Monta varsin hyvää pointtia. Ja juuri niinhän se on, että pieni osajoukko voi pilata geokätköilijöiden hyvän maineen.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.