GIFF finalistit 2023

Tänä vuonna Geocaching International Film Festival eli GIFF viettää 10-vuotissynttäreitään. Finalistit julkaistiin joku aika sitten. Tälläkin kertaa finaalissa on suomalaisedustus.

Taas viime vuoden tauon jälkeen on luvassa geokätköilylyhytelokuvia marraskuun puolivälissä. GIFF finalistit 2023 ovat tiedossa ja ne ovat:

Suomalaisen ipoded nimimerkin Eat Sleep Cache Repeat on siis finaalissa. Tällä kertaa aiemmilta kerroilta tuttua Braija-hahmoa ei finaalissa nähdä. Braija-filmi GIFF:iä varten kuitenkin tänäkin vuonna tehtiin ja julkaisemme sen blogissa ja blogin Youtube -kanavalla myöhemmin.

Järjestä oma GIFF-miittisi

Jokainen voi järjestää itse GIFF-miitin. Sen on helppoa. Tarvitset vain tilan ja jonkin tavan näyttää filmit tapahtumavieraille. Tila voi olla mikä tahansa kerhotila tai sitten ihan aito elokuvateatteri. Aiempina vuosina olemme järjestäneet GIFF-tapahtumia Hervannan elokuvateatterissa, mutta valitettavasti tila ei ole enää vuokrattavissa. Katsotaan saataisiinko jotain korvaavaa järjestymään.

Kun sinulla on tapahtumalle sopivat tilat, julkaise miittisi normaalisti. Miitti tulee järjestää Marraskuun 9 – Marraskuun 19, 2023, jotta se voidaan hyväksyä GIFF-miitiksi. Sen jälkeen tulee sinun täyttää GIFF-miittikaavake. HQ:n GIFF-tiimi lähettää sinulle viestin, kun tapahtumasi on hyväksytty GIFF-miitiksi ja vieraasi saavat tapahtumastasi souvenirin muistoksi.

Yhden elokuvan maksimikesto on 4 minuuttia. Elokuvia on 18 kappaletta, joten filmien näyttämiseen on hyvä varata reilu tunti. Lisäksi myös tapahtumassa on kiva järjestää äänestys voittajasta ja paikallisen äänestyksen voittajan julkaisu. Niinpä tapahtumaan on hyvä varata ainakin pari tuntia, koska tilaan saapuminenkin ottaa vierailta aikansa.

5 comments

  1. Voisitko hieman tarkemmin kertoa giffin järjestämisestä.

    Kuinka pitkä aika kannattaa varata?
    Mistä Mihin tuo ajankohta sattuu marraskuussa?

    Kiitos

    1. Hyvä nosto. Päivitin juttua näiltä osin. Tapahtuma tulee järjestää Marraskuun 9 – Marraskuun 19, 2023, jotta se voidaan hyväksyä GIFF-miitiksi. Lisäksi aikaa on hyvä varata ainakin pari tuntia.

  2. Ja jos tilaisuus järjestetään esim kirjastossa niin saako kirjasto mainostaa tilaisuutta vapaasti (jästeille) omilla kanavillaan (some, ilmoitustaulut..) vai onko mainonnan suhteen jotain omia sääntöjä?

    1. GIFF ei aseta mitään erityisehtoja mainostamiselle. Tässä ehkä pätee normaalit miittejä koskevat säännöt ja esimerkiksi miitti ei ole miitti jos se tapahtuisi muutenkin. Sinänsä tapahtuma varmasti voi olla avoin jästeille ja kuka tietää jos joku heistä innostuu kätköilemään ja sehän on vain hyvä juttu.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.