Jautlandia – geokätköilijän huvipuisto

Pielavedellä on alue, jonka monet kätköilijät tuntevat Jautlandiana. Aluetta voisi kutsua myös geokätköilijän huvipuistoksi, sillä alueella on vieri vieressä mitä ihmeellisempiä ja upeampia kätköjä. Pakkasimme geobiiliin tavaramme ja kävimme katsomassa mitä Jautlandiaan kuuluu. Jutun kuvat kätköistä on julkaistu jaut5:n luvalla.

Geokätköilijän huvipuisto

Kuulin Jautlandiasta ensimmäisiä kertoja joskus vuoden 2014 tienoilla, kun kollegat alkoivat kehua, että Pielavedellä on todellinen propellihattu kätköjen tekijä. Jaut5 oli vasta aloittelemassa kätköjen tekoa ja ensimmäiset mestariteokset oli loihdittu. Voittipa Karhunpalvelus vuoden 2014 Suomen paras geokätkö -äänestyksenkin. Olen kerran aiemmin käynyt Jautlandiassa vierailulla ja tällä kertaa lähdimme koko perheen voimin hurvittelemaan.

Jautlandia sijaitsee Pielavedellä Pohjois-Savossa. Jautlandia nimitystä käytetään paikasta, jossa sijaitsee tiheästi jaut5 nimimerkin tekemiä kätköjä. Kätköt eivät ole varsinaisessa trailimuodostelmassa, vaan ne sijaitsevat pitkin jaut5:n omistamia maita.

Alueelta löytyy reilu 30 kätköä ja tietysti jaut5:llä on muuallakin kätköjä vielä lisää. Alla kuitenkin varsinaisen Jautlandia-alueen kätköt, jotka löytyvät myös tällä haulla.

Jautlandia ei ole paikka kiireiselle kätköilijälle, joka haluaa etsiä valtavan määrän kätköjä. Jautlandia on paikka, jossa saa kokea mitä kummallisimpia ja erilaisempia kätköilyelämyksiä. Jautlandiaa varten kannattaa varata koko päivä tai jopa kaksi.

Jaut5 kertoi meille tavattaessa, että hänen ajatuksensa kätköjen suhteen on, että mitä enemmän kätköt ovat näkösällä, sitä vähemmän niitä rikotaan. Kuulemma Pielavedellä kylilläkin tiedetään Jautlandian kätköt ja jaut5 niitä mieluusti esittelee kaikille. Myös kylän ihmiset ovat lähteneet katsomaan Jautlandian ihmeitä. Kuulostaa siltä, että jaut5 on onnistunut houkuttelemaan useamman jästin kätköilyn piiriin.

Tämä kätkö voi olla joillekin tuttu Pull Together -megasta Haapajärveltä.

Kaikki Jautlandian kätköt ovat myös haettavissa ei-premiumeille. Jaut5 katselee purkkien perään säännöllisesti ja korjailee niitä jos korjattavaa tulee. Meidän kierroksellamme kaikki kätköt toimi mainiosti, mutta yksi kätkö oli hyllytettynä. Sekin näytti olevan paikoillaan, mutta kunnioitimme hyllytystä, emmekä lähteneet yrittämään kätköä, joka olisi voinut olla rikki.

Kätköt ovat siis melkein 100% kaikki näkyvissä jo kaukaa. Sen sijaan kätköjen tyyli on, että kätköilijän pitää keksiä jokin kätkön juju päästäkseen loggaamaan kätkön. Joissain kätköissä juju on helppo, mutta jotkut saattavat vaatia pidemmänkin aikaa – jopa tunteja. Meiltäkin jäi yksi kätkö löytämättä, vaikka jaut5 välillä kävikin vähän neuvomassa, mutta kun kätkö ei auennut, niin ei auennut. Pitää palata toisella kertaa yrittämään uudestaan.

Tälle kassaholvikätkölle “murtautuminen” voi viedä aikaa.

Vain ravintola puuttuu

Päätimme tehdä pikaisen viikonloppureissun Jautlandiaan, vaikka tiesimme, että lasten kanssa neljän tunnin ajaminen per suunta voi olla juhlaa. Suunnittelimme siirtymät huolella ja vain minimaalisin kätköpysähdyksin, niin aikataulu piti melko hyvin ja lapset pysyivät suhteellisen tyytyväisinä.

Majoitusta ei Pielavedellä ole kovin viljalti tarjolla. Noin 30 minuutin ajomatkan päässä Jautlandiasta sijaitsee Lossisaaren Matkailukeskus, josta vuokrasimme aitan koko perheelle. 120€ / yö oli vielä jokseenkin siedettävä. Toisaalta oma WC olisi pienten lasten kanssa ollut hieman kätevämpi, mutta kaikkea ei voi saada. Sijainti oli Jautlandiaan nähden varsin sopiva kuitenkin.

Jautlandiaan ei kovin kätevästi pääse julkisilla liikennevälineillä. Lisäksi omasta autosta on muutakin hyötyä muutamalla kätköllä, joten omalla autolla Jautlandiaan saapumista voi suositella. Jautlandian hiekkatiet ovat hyvässä kunnossa, eikä tarvitse omistaa maasturia päästäkseen kätköille.

Varustauduimme Jautlandiassa vietettyihin kahteen päivään omin eväin, jotka valmistelimme jo kotona. Eväät pysyivät hyvin kylmänä kylmälaukussa, vaikka sattuikin kuuma viikonloppu. Ruokapaikkaa ei Jautlandian läheltä kovin helpolla löydy. Käytännössä täytyy mennä Pielaveden keskustaan tai sitten edellä mainittuun Lossisaaren Matkailukeskukseen, jos haluaa saada valmiin annoksen tarjoiltuna eteensä.

Reissuun kannattaa myös varautua lataamalla kätkötiedot ja kartat valmiiksi puhelimeen tai GPS-laitteeseen. Jautlandia alueella nimittäin matkapuhelinverkko toimii vaihtelevasti. Meidän liittymä tarjosi välillä iloisesti 4G:tä ja välillä Edgeä jos edes sitä. Siinä jäi välillä K:n Pokemonin peluu vain haaveeksi.

Tämän kätkön nimi on osuvasti Patapiä.

Se mihin emme osanneet varautua riittävän hyvin oli hyttyset. Niitä oli todella paljon (kuten tuntuu tänä vuonna olevan joka paikassa) vierailun aikaan. Lisäksi hyttysjoukkoon oli eksynyt muutama paarmakin. Lentävät pörriäiset vähän häiritsivät nautintoa, kun yritimme keskittyä kätköjen ratkaisemiseen. Etenkin lapset kärsivät ötököistä. Mutta ötököille ei oikein mahda mitään. Ja niistäkin huolimatta minikätköilijä K sanoi moneen kertaan, että täällä maalla on mukavaa ja kivoja kätköjä.

Entä ne kätköt?

Tiimimme jäsen W oli käynyt jo osan kätköistä aiemmin, mutta tällä kertaa kiersimme nekin kätköt uudestaan, jotta koko perhe pääsi näkemään kätköt. Jautlandia oli saanut muutaman uuden kätkön viime käynnin jälkeen ja voi pojat mitä kätköjä! On valtava vääryys jos KosmoVaris -kätkö ei voita tämän vuoden parhaan kätkön äänestystä. Tai sitten sen voittajan täytyy olla jotain vieläkin päräyttävämpää. KosmoVaris menee kyllä omalla parhaat kätköt listallani TOP3:een (jotka ei ole missään järjestyksessä). Aivan kerta kaikkiaan upea kätkö.

Tämä kätkö veti todella hiljaiseksi. Voiko tällaisenkin kätkön tehdä?

Lasten ylivoimainen suosikki oli RYSÄ-(htikö) -multikätkö. Spoilaamatta kätkön ideaa, voi kuitenkin todeta, että lapset jaksoivat ihailla kätköpurkkia todella pitkään ja nuorempi kertoi vielä juttuja kotona, kuinka siinä vilkkui valot. Toki tämä ei ollut ainoa kätkö, jossa vilkkui valot.

Vuoden 2020 parhaat kätköt -äänestyksen kakkonen (heti Eurajoen megan jälkeen) oli KampiKammio. Tämäkin kätkö löytyy Jautlandiasta ja olipahan vaan kokemus sekin. Viimeistään tällä kätköllä oli tunnelma kuin jossakin huvipuiston laitteessa. Jonotimme vuorollamme laitteen kyytiin ja nautimme kyydistä. Eikä maksanut mitään!

Jautlandia on pettämätön kesäloman vierailukohde geokätköilijälle. Siellä viettää päivän jos toisenkin mahtavien kätkötoteutusten parissa. Tiettävästi Jautlandia on ainoa laatuaan Suomessa. Toki taitavia kätköntekijöitä löytyy ympäri Suomea, mutta vastaavaa “huvipuistoaluetta” ei liene toista. Jos jostakin sellainen löytyy, niin vinkatkaapa kommenteissa 👇🏻

2 comments

  1. Fantastinen paikka! Yksi päivä ei täällä riitä ja kannattaa kyllä varautua denareihinkin. Jos kaipaa laadukasta majapaikkaa, voin suositella Äyskosken Lohimaata, joka on viitisentoista km etelässä Tervon puolella. Modernit ilmastoidut ja isot huoneet, tosin hintava.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.