Geojaanipäev – Kohti Viron ensimmäistä megaa

Wrist-band-logoViron kautta aikain ensimmäinen Mega – Geojaanipäev Estonia Midsummer Bash lähestyy kovaa vauhtia. Geojaanipäev järjestetään heinäkuun ekana viikonloppuna päätapahtuman ajoittuessa lauantaille 2. heinäkuuta. Monet suomalaiskätköilijätkin ovat Team weellun tavoin suuntaamassa Vanamõisa vabaõhukeskukseen Geojaanipäev-tapahtumaan. Niinpä ajattelin kysellä Viron megan järjestäjiltä vähän etukäteen mitä on luvassa. Sain haastateltua monille suomalaisillekin tutuksi tullutta Jon-Paul Barria, joka vetää Viron megan järjestelytiimiä.

Aloitetaan siis kysymällä hieman miehen taustoista. Miten aloitit kätköilyn ja millainen on kätköilytaustasi?

Aloitin kätköilyn toukokuussa 2011, kun olin vierailemassa vanhempieni luona Kyproksella. Kaverini Facebook-kommentti sai minut kiinnostumaan ja kävin tutustumassa geocaching.comiin. Vähemmän yllättäen löysin sieltä kätkön, joka oli 250 metrin päästä vanhempieni kotoa Kyproksella. Rehellisesti sanottuna, jos kätköä ei olisi tuolloin löytynyt, olisi koko homma varmasti jäänyt sikseen. Mutta kätkö sattui löytymään ja jäin heti koukkuun.

Kätköilyprofiilini geocaching.comissa näyttää, että olen löytänyt 948 kätköä, mutta todellisuudessa olen löytänyt ainakin sata enemmän, mutta minulla ei vain ole ollut aikaa logata niitä vielä. Olen myös täysipäiväinen geokolikkosuunnittelija ja matkustan moniin megoihin Euroopassa joka vuosi. Itseasiassa tämä vuosi on kolmas peräkkäinen vuosi, kun olen suunnitellut geokolikon Mega Finland -tapahtumaan. Tulen myös itse paikalle, joten sopii tulla moikkaamaan.

Millaisista kätköistä pidät?

Rakastan nokkelia traditional -kätköjä kuten myös erilaisia härveleitä hyödyntäviä kätköjä. Olen myös sinut korkeisiin puihin kiipeämisen kanssa. Ylipäätään minulla on hauskaa melkein kaikkien kätköjen kanssa, mutta mysteereistä pysyn erossa. En ole kovin hyvä ratkomaan niitä.

Jon-Paul Norjan megassa toukokuussa.

Jon-Paul Norjan megassa toukokuussa.

Jon-Paul ei suinkaan järjestä megaa yksin vaan mukana on 10 hengen tiimi. Kysytäänpä miten Viron mega sai alkunsa?

Geojaanipäev sai alkunsa 2007, kun sookoll7 järjesti eventin “Geojaanipäev 2007” ja siitä tuli välittömästi rakastetuin paikallinen geokätköilyperinne. Vuonna 2007 miitissä oli 18 osallistujaa ja se on kasvanut joka vuosi ja on ollut jo hetken Viron suurin geokätköilytapahtuma. Tähän asti tapahtuma on ollut pääosin paikallisten suosima, mitä nyt muutama ulkomaalainen on saattanut vierailla, kun ovat muutoinkin lähistöllä olleet. Vaikka ensimmäinen geokätköilyeventti oli vuonna 2007, niin vuotta aiemmin oli epävirallinen kokoontuminen, josta ei tehty miittiä geocaching.comiin. Niinpä tämä onkin nyt 10. juhlavuosi tapahtumalle. Ajattelimme, että nyt on oikea aika tehdä paikallisten rakastamasta tapahtumasta vieläkin isompi.

No mitä sitten tarkoittaa Jaanipäev?

Jaan on John (~=jussi) viroksi ja päev tarkoittaa tietenkin päivää. Eli John’s day tai jussinpäivä. Jaanipäev itsessään on vanha virolainen perinne, jonka nimi tulee siis Johannes Kastajasta (John the Baptist). Hänen syntymäpäivä on 24. kesäkuuta, joka on myös virallisesti jaanipäev. Suomalaisittain tällöin vietetään tietenkin juhannusta. 23. ja 24. kesäkuuta ovat kansallisia juhlapäiviä Virossa. 23. kesäkuuta on nimeltään jaanilaupäev ja tyypillisesti silloin juhlitaan. Kokko on miltei pakollinen virolaisille tuona päivänä. 23. päivä on myös tärkeä, koska se on päivä jolloin virolaiset saivat suuren voiton Võnnun taistelussa 1919. Yleensä jaanilaupäevänä virolaiset grillaavat ja hengailevat kavereidensa kanssa. Rohkeimmat yrittävät hypätä kokon yli ja toiset taas etsivät pieniä matoja, joita kutsutaan nimellä jaaniussikesed (kiiltomato). Nämä madot loistavat pimeässä.

Eräs jaanipäev perinteistä liittyy saniaisen kukkiin. Myytin mukaan tämä kukka kukoistaa vain lyhyen ajan kesäpäivänseisauksen (juhannuksen) aattona. Kukka tuo onnea sille, joka sen löytää. Tarinasta on useita versioita ja joissakin versioissa kukka tuo onnea tai rikkautta tai kyvyn ymmärtää eläimien puhetta. Myytin mukaan kukka on kuitenkin tarkoin pahojen henkien vartioima. Myytti kertoo, että kukan löytäjä saa maallisia rikkauksia, mutta nämä rikkaudet eivät ole tuoneet koskaan kenellekään mitään hyvää. Kukan poimiminen jää siis yksilön oman harkinnan varaan. Eventtimme geokolikko on suunniteltu tämän myytin pohjalta.

Päätimme, että emme järjestäisi megaa tismalleen noina päivinä, koska suurin osa virolaisista ja suomalaisista olisivat tuolloin viettämässä aikaa perheidensä ja ystäviensä kanssa.

Kuinka paljon väkeä on odotettavissa tapahtumaan?

Hyvä kysymys. Tällä hetkellä meilä on 662 will attend (osallistun) loggausta geocaching.comissa. Noin 400 on myös maksanut sisäänpääsymaksun ilmoittautumisjärjestelmämme kautta. Joka tapauksessa olen tyytyväinen jos kasaan 500 osallistumiskirjausta (attended) tapahtuman jälkeen, mutta tietenkin mitä enemmän väkeä tulee paikalle, sitä hauskempaa.

Millainen on Vanamõisa Vabaõhukeskuse eli paikka, jossa mega järjestetään?

Olemme varanneet tapahtumalle paikallisen ulkoilmatapahtumakeskuksen, joka on rakennettu varta vasten tämänkaltaisia tapahtumia varten. Olemme siis ulkona tapahtuman ajan, joten toivomme hyvää säätä.

Tässä muutama kuva, josta saa ehkä vähän käsitystä millaisesta paikasta on kyse (weellun lisäys)

Ohjelmassa näyttäisi olevan poker run. Mitä se tarkoittaa ja mitä siinä tapahtuu?

Poker run -tapahtumassa kahteentoista 20 km sisällä mega-alueesta olevaan kätköön lisätään ylimääräinen laatikko. Viidessä näistä extra-laatikossa on pelikortteja, jotka on sinetöity kirjekuoreen. Jos satut löytämään tällaisen kirjekuorilaatikon voit ottaa yhden kirjekuoren mukaasi jokaisesta viidestä laatikosta, jossa niitä on. Kun sinulla on kerättynä viisi sinetöityä kirjekuorta, niin ne tulisi palauttaa tapahtumatelttaan mega-alueella avaamattomana. Poker runin koordinaattori sitten avaa nämä kirjekuoret ja pokerikätesi paljastuu. Korkeimmat pokerikädet voittavat palkintoja megassa. Tarkemmat yksityiskohdat vielä kirkastuvat ja ilmoitetaan myöhemmin tapahtuman sivuilla.

Mitä muuta  ohjelmaa on luvassa?

Poker run alkaa perjantaina ja jatkuu lauantai iltapäivään. Sen lisäksi meillä on tervetuliaiseventti (GC6J74D), josta voi käydä noutamassa rekisteröintipakettiinsa kuuluvat tavarat. Lauantaina tapahtuma-alueen portit ja tapahtumateltta aukeavat kymmeneltä ja tapahtuma virallisesti alkaa. Meillä on miniaarrejahti ja kasvomaalausta lapsille sekä myös muutamia pieniä leikkimielisiä kilpailuja.

Perjantaina ja lauantaina tapahtumavieraat voivat ostaa arpajaislippuja yhden euron hintaan. Arpajaisissa on paljon geokätköilyaiheisia palkintoja ja pääpalkinto on Garmin Monterra GPS. Lisäksi tapahtumassa on Lab cacheja, jotka ovat megan ajan auki. Paikalla on myös geokätköilykauppoja, ruoka- ja juomakojuja sekä mahdollisuus kokeilla hullua virolaista keinua Kiikingiä.

Iltaseitsemältä lauantaina alkaa palkintojen ja tunnustusten jako. Paikalla on virolainen stand-up koomikko ja uskomattoman hieno konsertti laulaja Maarjalta on luvassa. Ilta huipentuu megan omaan yökätköön.

Viron vuoden parhaan kätkön palkitseminen on siis luvassa. Miten tämä kätkö on valittu?

Paikalliset kätköilijät voivat valita suosikkikätkönsä kätköistä, jotka on julkistettu vuoden 2015 aikana. Lista näistä kätköistä on julkistettu paikallisella kätköilysivustolla ja siellä kätköilijät voivat äänestää parasta kätköä. Eniten ääniä saanut kätkö palkitaan megassa. (Vastaa siis Suomen vuoden parhaat kätköt äänestystä, joka tapahtuu vuosittain geocache.fi:ssä).

Entä yökätkö? Millainen se on?

Ollakseni täysin rehellinen minun täytyy sanoa, että toistaiseksi se on niin salainen, että edes minä en tiedä mitään siitä.

Entäpä aikataulu? Milloin kannattaa tulla paikalle?

Tervetuliaiseventti alkaa perjantaina klo 19 ja päätapahtuma klo 10 lauantaina. Iltaohjelma starttaa puolestaan klo 19. Eli jokainen voi siitä päätellä milloin haluaa saapua paikalle. Mukaan kannattaa ottaa iloinen mieli ja olla paikalla tapahtumassa tietenkin mahdollisimman paljon.

Tervetuliasmiittissä on rajattu määrä parkkitilaa, mutta päätapahtumassa on iso kenttä varattu pysäköinnille. Meillä on vapaaehtoiset liikenteenohjaajat ohjaamassa pysäköintiä, koska teiden varsille ei saa pysäköidä. Mega-alueen lähellä on myös camping ja karavaanialue, jossa voi halutessaan yöpyäkin. Meillä on sopimus heidän kanssaan ja heiltä saa alennuksen koodilla “MegaEstonia”, mutta varaus tulee tehdä sähköpostin kautta etukäteen (info (at) caravanpark.ee).

Entä onko lähistöllä nähtävyyksiä tai hyviä kätköjä?

Jos nähtävyydet kiinnostaa, niin olemme listanneet ne Megan sivuille (täällä). Siellä on myös mainittu joitain kätköjä nähtävyyksien liepeillä. Jos vierailee ensimmäistä kertaa Virossa, niin Tallinnan vanha kaupunki on tietysti ehdoton vierailukohde.

Luontomme on kaunis, joten jokainen joka haluaa siihen tutustua voi mennä RMK luontopoluille patikoimaan ja etsiä kätköjä, jotka on piilotettu reitin varrelle. Jos aikoo tehdä tulet, niin kannattaa katsoa kuitenkin onko metsäpalovaroitus voimassa. Virossa on viime aikoina ollut niin kuivaa, että tulenteko on sallittu vain nuotiopaikoilla tällä hetkellä. Tilanne toki voi vielä muuttua ennen megaa.

Niille, jotka haluavat suunnata Power Trailille, niin on oikeastaan vain yksi vaihtoehto. Viron ainoa Power trail on NKT-sarja. Sen aloittava kätkö GC3YY1T on noin 20 kilometrin päästä tapahtuma-alueelta.

Entä jos vielä empii omaa osallistumistaan, niin milloin pitää rekisteröityä, että ehtii vielä mukaan?

Meillä on tällä hetkellä kaksi erilaista rekisteröintipakettia saatavilla. Yksi 10 euron ja toinen 35 euron. Molemmissa on mukana hienoja megatuotteita. Poistamme 35 euron paketin myynnistä 12.6., jotta ehdimme tilata T-paidat ajoissa. 10 euron paketti on tarjolla aina 20. kesäkuuta asti. Kuten myös virolainen iltaruoka, jonka voi tilata etukäteen samaan päivään mennessä.

Tuon jälkeenkin mukaan pääsee, kunhan ilmestyy vain tapahtumapaikalle. Sisäänpääsymaksu “ovelta” on 10 euroa ja se sisältää ohjelman ja illan konsertin, mutta ei megatuotteita, jotka tulevat etukäteisrekisteröineiden paketeissa mukana. Tässä vielä linkki eri rekisteröitymispaketteihin ja illallisruoan tilaamiseen.

Mitä muuta osallistujien olisi hyvä tietää?

Jos suunnittelee tulevansa tapahtumaan käyttäen julkisia kulkuneuvoja, niin hyviä uutisia: Olemme järjestäneet ylimääräisen junavuoron takaisin Tallinnaan. Lisävuoro pysähtyy muutamalla asemalla matkallakin. Juna kulkee Tallinnaan sunnuntaina yöllä yhdeltä, joten kaikki voivat rauhassa nauttia lauantaina ohjelmasta ja palata turvallisesti majoitukseensa. Junalippu tähän ekstravuoroon maksaa 3 euroa.

Geojaanipäev – Nähdään siellä

Team weellu suuntaa Viron megaan, joten matkaraporttia on luvassa tällä sivustolla. Jos joku muukin suunnittelee reissua autolla Viron megaan, niin kannattaa muistaa, että Virossa autossa tulee olla vaahtosammutin ja lisäksi autolle on hyvä ottaa liikennevakuutuksen Green card mukaan. Nähdään Geojaanipäevillä!

4 thoughts on “Geojaanipäev – Kohti Viron ensimmäistä megaa”

  1. Lisämainintana että ainakin eräiden lähteiden mukaan autoon vaaditaan lisäksi 2kpl rengaskiiloja, ea-laukku sekä huomioliivit kaikille.

  2. Pitäiskö vielä lisätä ajoneuvon rekisteriote. Sehän on muuttunut sähköiseksi ja automaattisesti eivät kaikilla konttoreilla sitä enää anna katsastuksen yhteydessä. Ulkomailla sellainen kuitenkin pitää olla. Se konttorilta saatava katsastustodistus ei siis luonnollisestikaan ulkomailla riitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.