Luonnostaan villi -megan järjestäjät haastattelussa

Tämän kesän toinen megatapahtuma on jo aivan kulman takana. Ensimmäinen megatapahtuma Siniset Ajatukset järjestettiin Vuokatissa ja nyt kesän toista megatapahtumaa vietetään Torniossa. Saimme Luonnostaan Villi -megan järjestäjät kiireiltään pieneen haastatteluun ja kysyimme heiltä mitä tapahtumassa on oikein luvassa.

Perinteisesti ensimmäisenä tietenkin täytyy kysyä, ketkä tapahtumaa ovat järjestämässä eli ketkä ovat tapahtuman ns. pääjärjestäjät ja ydintiimiläiset?

Megan järjestäjänä toimii Pohjois-Suomen geokätköilijät ry:n hallitus. Kevätkokouksessa 2022 hallitukseen valittiin Myllykosket, Kelpo59, Omppu59 ja miaumiia. 

Entä mistä lähti idea järjestää mega Torniossa?

Idea lähti eräästä kemiläisestä GIFF-tapahtumasta, jossa möläytettiin ääneen idea järjestää Meri-Lappiin megatapahtuma. Kemiläiset olivat asiaa jo keskenään miettineet. Ajatus jäi vielä hautumaan. Tornion kaupungin täyttäessä 400 vuotta vuonna 2021 idea lähti toden teolla lentoon ja päätettiin alkaa tosissaan järjestämään Meri-Lapin megaa. Miiteissä asiaa haudutettiin ja pikku hiljaa kivisten polkujen jälkeen, tapahtuma on nyt jo ihan pian käsillä.

Tapahtuman verkkosivuilla tapahtuman syntyhistoriaa kuvataan näin:

“Jo useamman vuoden aikana on silloin tällöin leikillään tapaamisissa heitetty ilmaan Meri-Lapissa järjestettävästä tapahtumasta. Menneenä talvena alkoi asiat realisoitua sekä palikat löytämään omat paikkansa. Kerättiin ryhmä kiinnostuneita, joista aktiivisimmat siirtyivät ydinryhmään. Olihan tulossa Tornio 400 -vuoden juhlat, minkä pohjalle tapahtumaa lähdettiin rakentamaan. Kyllähän meillä on luonto Perämeren saaristoineen, ympäristö tasaisen Pohjanmaan ja Tunturi-Lapin välimaastosta vaaroineen sekä joet villeine kalakantoineen Meri-Lapin alueella vahvana, siis Luonnostaan villi!

Tapahtuman järjestämistä varten tarvittiin rekisteröity yhdistys.  Pohjois-Suomen geokätköilijät ry siirrettiin Oulusta Torniossa toimivaksi yhdistykseksi. Oululaisilta saatiin paljon apuja tapahtuman Mega-statuksen saamiseksi suoraan. 

Paikan pohdinta aiheutti vähän päänvaivaa. Missä voitaisiin tällainen tapahtuma järjestää? Ja kun tuo korona myös alkoi olla mediassa esillä. Lisänä vielä Tornio 400 juhlavuoden tapahtumat, jotka nekin vaativat omat alueensa. Se rajoitti Megan järjestämistä kätköilijöille sekä harrastuksen esille tuomista laajemmin myös paikallisille. Rajoitteena paikan valinnassa oli pääosin tilantarve, parkkipaikat sekä vessojen riittävä määrä. Kävimme tutustumassa näiden ajatusten pohjalta Laivakankaan ravirataan, koska siellä on järjestetty isoja tapahtumia myös ravien lisäksi ja tarvittava infra on valmiina. Esimerkkeinä suurista tapahtumista Kuninkuusravien lisäksi on SnowCross PM&SM kisat tapahtumat sekä useampana vuonna järjestetty ilmainen Oikea moottoritapahtuma Meri-Lappilaisen Konevoima ry:n toimesta Raviradan kanssa yhteistyössä. Referenssejä paikalla riittää. Ja kas, löydettiin yhteinen sävel kohti tapahtuman järjestämistä Laivakankaan raviradalla!”

Mistä tapahtuman nimi “Luonnostaan villi” juontaa juurensa? 

Luonnostaan villi oli Tornion kaupungin yksi juhlavuoden 400v teemoista mihin lopulta päädyttiin. Vaihtoehtoja oli palindromeista lähtien. Ne kuitenkin kuopattiin, koska palindromit eivät oikein toimi muilla kielillä.

Miten valmistelut sujuvat? Onko tullut yllätyksiä matkan varrella?

Korona teki meille tepposet ja tapahtumaa piti siirtää vuodella eteenpäin. Se toi lannistunutta fiilistä koko viime kesäksi, mutta uusin voimin lähdettiin 2022 järjestämään tapahtumaa pienemmällä porukalla. Valmisteluissa ollaan hyvin aikataulussa. Ollaan myös saatu Laivakankaan raviradalta paljon apua monissa käytännön asioissa. Yllätyksenä meille on ehkä hieman tullut se, kuinka paljon tapahtuman järjestämiseen liittyvien asioiden hoitamiseen tarvittaan aikaa. 

Seuraaville megaa järjestäville vinkki vitonen: Vaikka tapahtumailmoitus poliisille on jätettävä viimeistään (5)viittä vuorokautta ennen, ei kuukausi ole yhtään liian aikaisin tehdä ilmoitusta. Puhumattakaan sitten pelastussuunnitelmasta, mikä on jätettävä 14 vuorokautta ennen tapahtumaa. Näiden kanssa kannattaa olla reilusti ajoissa liikkeellä, sillä voivat teetättää töitä tuoden mukanaan yllättäviä vaatimuksia joihin vastaaminen lyhyellä aikataululla voi olla haasteellista.

Jos haluaa auttaa megajärjestelyissä onko se vielä mahdollista? Tarvitaanko jossakin tietyssä osa-alueessa vielä apuja? Miten pääsee mukaan? 

Apukädet ovat aina tervetulleita. Meillä on nettisivuilla talkootaulukko, josta näkee suoraan missä on tarvetta. Sähköpostia voi ja saa laittaa luonnostaanvilli@gmail.com  

Kerro tapahtuma-alueesta tarkemmin?  Mitä paikalla on odotettavissa? 

Tapahtuma-alueena meillä on koko raviradan ympäristö käytössä sisältäen tuhat neliötä sisätilaa. Alueella on pieni järvi jonne on lupautunut Lapinmeren melontakeskus tuomaan muutaman kanootin testattavaksi. Labit tulevat olemaan alueella niin sisällä kuin ulkona. Laivakankaan puolesta on mahdollisesti jotain perheen pienemmille oheistoimintaa. Lapsille alueelta löytyy isohko aidattu leikkipaikka Laivakankaan raviradan rakentamana missä varmasti lapset myös viihtyvät mikäli kätköily ei niin kiinnosta.

Onko jotakin mikä eroaa muista aiemmin järjestetyistä megatapahtumista Suomessa?  

Järjestäjät eivät ole kovin monissa megoissa käyneet, joten kaikkia eroja emme osaa sanoa. Tapahtuma on järjestetty pienellä budjetilla ja talkoohengellä.  Suurin ero lienee siinä, ettei Suomessa ennen megaa ole järjestetty raviradalla. 

Mitä on luvassa tapahtuman ohjelmassa?

Ohjelmaa päivitetään nettisivuille käytännössä koko ajan. Ohjelmassa on ainakin bingo, joka sopii aivan vasta aloittaneillekin. Geokoiranäyttelyn voittaja julkaistaan päivän aikana. Illan päätteeksi on arvonnat. 

Labien määrä on viime megoissa vaihdellut 10:stä 50:een. Montako labia on Tornioon kaavailtu

Alueelle tulee yksi Adventure lab seikkailu sisältäen 10 toimintapistettä (=lokaatiota). Ympäristökuntiin yksi 10 pisteen labi. Alueelle tehdyt labit ovat varta vasten tapahtumaan kehitettyjä pulmatehtäviä. Olemme pyrkineet niissä helppouteen ja nopeaan ratkaisuun. Ympäristökunnissa olevat labit ovat perinteisempiä ympäristöstä etsittäviä pulmatehtäviä. 

Jos tapahtumaan mielii tulla paikalle, niin missä kannattaa majoittua? 

Alueella voi majoittua matkailuautossa tai teltassa. Laivakangas perii siitä pienen maksun. Majoituksesta voi kysellä sähköpostilla osoitteesta info@laivakangas.fi Torniosta ja Kemistä löytyy hotelleja tai esim. Caravan alueita. Lähin majoitus löytyy Keminmaasta Käpylästä. 

Entä miten paikalle kannattaa saapua? Onko hyvät julkiset yhteydet vai tarvitaanko oma auto? Onko omalle autolle hyvin tilaa parkkialueella? 

Alueelle pääsee sujuvimmin omalla autolla. Alueella on iso parkkipaikka. Täällä pohjoisessa ei julkista liikennettä juuri ole, joten kimppakyytejä kannattaa kysellä esimerkiksi tapahtuman Facebook-sivuilla.

Löytyykö mega-alueen läheltä  miten paljon kätköjä etsittäväksi megavieraille? Onko jotain tärppejä sen suhteen, millä kätköllä ehdottomasti kannattaa käydä? 

Alueen läheisyydessä muutaman kilometrin säteellä on kymmenisen kätköä. Esimerkiksi traili Torniosta Kemiin kulkee aivan alueen vieritse. Kemistä ja Torniosta lähempänä keskustaa löytyy paljon etsittävää. Esimerkiksi Torniossa VPK:n talo GC775K9 kannattaa käydä katsomassa. 

Tapahtumaan on ilmeisesti tulossa myös paljon jästejä ja tapahtuma on avoin kaikille. Miten aiotte houkutella jästejä paikalle? Onko ajatuksena saada paljon uusia geokätköilijöitä? 

Järjestäjäporukan ydintiimi

Paikallisiin sanomalehtiin tulee juttua tapahtumasta. Tapahtuma on kaikille avoin ja matalan kynnyksen tutustuminen lajiin. Infossa neuvotaan tarpeen vaatiessa geokätköilyn saloihin. Meillä oli myös idea Jästiparkista, mutta geokätköilijät ovat olleet sen suhteen nihkeitä. Jästiparkin idea on siinä, että alueen tunteva jästi tulisi kauempaa tulleelle geokätköilijälle kartturiksi. Jästi tietäisi alueen paikat ja reitistöt, joten geokätköilijä kertoisi siinä hänelle samalla miten niitä etsitään.

Tervetuloa kaikki kätköilijät ja jästit ensi viikonloppuna Tornioon megaan!

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.