61°23° Tampere muuttuu paperilehdeksi

Tänään on aika kertoa jotakin, mikä on ollut pitkään suunnitteilla. Nimittäin 61°23° Tampere -sivusto muuttuu paperilehdeksi. Vaikka paperilehdet yleisesti kamppailevat olemassaolostaan, niin on moni silti kaivannut suomenkielistä geokätköilyjulkaisua. Ja tässä se nyt vihdoin on: 61°23° Tampere – Geokätköilylehti!

Hieman tässä on haikeakin olo, sillä jatkossa tällä sivustolla ei enää julkaistakaan geokätköilyyn liittyviä juttuja ja uutisia vaan sivusto toimii lehden nettisivuna. Asiasisältö tulee jatkossa löytymään vain paperisesta lehdestä, joka ilmestyy 6 kertaa vuodessa. Nykyinen julkaisutahti sivustolla onkin ollut kova ja julkaisuja on tullut enemmän kuin 1 per viikko. Tietysti paperisessa lehdessä ajankohtaisten asioiden käsittely vaikeutuu, kun julkaisutahti on hitaampi, mutta toisaalta moni geokätköilijä on toivonut paperista julkaisua.

Monia on myös ihmetyttänyt, miten tämä sivusto on voinut pyöriä, koska sivustolla ei ole mainoksia ja se on lukijoille ilmainen. Nyt nämä molemmat seikat muuttuvat, sillä aloittavassa lehdessä on myyty mainostilaa kotimaisille ja ulkomaisille geokätköilytoimijoille. Lehden irtonumerohinta on 6.90 eur. Vuoden kestotilauksena saa vaivaiseen 30 euron hintaan ja jos toimit heti saat ensimmäisen vuoden 20 eurolla. Siis alle premium-jäsenyyden hinnan! Halusimme tähdätä halpaan hintaan, sillä monille 30 euron premium-jäsenyysmaksukin tuntuu olevan liikaa tästä harrastuksesta.

Sisältö tulee olemaan laadukasta asiaa geokätköilystä. Tulemme testaamaan uudet GPS-laitteet, geokätköilyvälineet, jne. Jokaisessa lehdessä löytyy geokätköilijöiden haastatteluja, uutisia, sarjakuva sekä pulmatehtäviä perheen pienemmille. Lehden joka numerossa on myös geokolikoille omistettu aukeama, jossa esitellään uusimmat geokolikot. Lehden artikkeleissa perehdytään myös geokätköilyn ohjenuoriin ja niiden muutoksiin sekä kirjoitamme geokätköilyä sivuavista aiheista, kuten ulkoilusta ja kiipeilystä. Mukana on myös tarkastajan palsta, jossa Suomen kätkötarkastajat vastaavat lukijoiden kysymyksiin, sillä rajauksella, että tarkastajien mustasta listasta ei saa kysyä. Lisäksi lehden nelossivulta löytyy joka numerosta geotyttö. Nelossivun geotyttökuviin tarvitaankin innokkaita geokätköilijöitä malleiksi (ilmoittautumiset sähköpostilla). Myös lukijoiden panosta tarvitaan ja mielellämme vastaanotamme valmiita juttuja julkaistavaksi sekä kuvia ja tarinoita kätköilyreissuilta.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyy heti kun maksuliikennekuviot saadaan selviteltyä. Voit kuitenkin tilata jo nyt itsellesi sähköpostiilmoituksen, kun lehden tilaaminen tulee mahdolliseksi. Tue hyvää asiaa ja ole mukana ensimmäisten joukossa kuulemassa kun lehden tilaaminen on mahdollista painamalla alla olevasta napista (nappi poistettu)

P.S. Jos rekisteröidyt kuulemaan lehdestä lisää sähköpostilla ensimmäisen päivän aikana, saat lehden mukana ilmaisen (myöhemmin julkaistavan) geokolikon.

3 comments

  1. Mielelläni tilaan lehden. Osoitteeni on Rillikatu 1. Ikävä kyllä postilaatikkoni on muuttunut sähköiseksi, mutta sen saa auki seuraavilla ohjeilla: Paina ensin alinta “Price” -painiketta kerran, sen jälkeen paina kuusi kertaa “Nuoli ylös” -painiketta, sitten kolme kertaa “Nuoli alas” -painiketta ja lopuksi kerran “Price” -painiketta. Nyt voit avata postilaatikon kannen.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.