Uusi karttapaikka toimimaan geocaching.comissa ja GSAK:ssa

Kuten kaikki varmasti ovat huomanneet, niin Kansalaisen Karttapaikka päivittyi syksyllä ja sen jälkeen ei ole geocaching.comissa toimineet Karttapaikka -linkit. Samoin myös geocache.fi:ssä Karttapaikkaan siirtyminen vaatii lisäklikkauksen. Myös GSAK -käyttäjät ovat tuskailleet saman ongelman kanssa.

Ongelman ydin on siinä, että päivittynyt Karttapaikka haluaa koordinaatit linkissä ETRS-TM35FIN muodossa, kun geocaching.com ja muut palvelut käyttävät tutumpaa WGS84-muotoa. Niinpä väliin tarvitaan koordinaattimuunnos.

Laalaa kysäisi minulta, että onnistuisiko tuollaisen muunnoksen tekeminen. Joululomalla oli hyvää aikaa kehitellä asiaa eteenpäin ja syntyikin skripti, jonka avulla Karttapaikkaan linkittäminen onnistuu helposti. Toki esim. GME-skriptin avulla kartan on saanut geocaching.comin kätkökuvaukseen suoraan näkyville. Assankassa ystävällisesti suostui tekemään GreaseMonkey/TamperMonkey -skriptin, jolla Karttapaikka-linkit saa korjattua geocaching.comissa käyttämään tekemääni skriptiä ja laalaa teki ohjeistuksen GSAKille.

Karttapaikka toimimaan geocaching.comissa

Ensimmäiseksi tulee asentaa GreaseMonkey Firefoxiin tai TamperMonkey Chromeen tai Safariin. Nämä laajennokset mahdollistavat käyttäjän skriptien ajamisen selaimessa.

Firefox

Jos asennat GreaseMonkeyn, niin klikkaa GreaseMonkeyn sivulla näkyvää “Lisää Firefoxiin” -nappia. Asennuksen valmistuttua sinun täytää vielä käynnistää Firefox uudestaan.

Chrome ja Safari

Jos taas käytät Chromea tai Safaria niin TamperMonkeyn asennus onnistuu klikkaamalla yllä olevaa linkkiä ja avautuvalta sivulta kliksauttamallan “Download” -nappia ja sen jälkeen valitsemalla “Lisää laajennus” (engl. add extension).

Karttapaikka -skripti

Kun jompikumpi Monkey -skripti on asennettu, voit asentaa linkin korjaavan skriptin painamalla alla olevasta napista.

Firefoxissa asennus avaa alla olevan kuvan mukaisen näkymän, josta klikataan “Install”. Chromessa puolestaan aukee näkymä, jossa on koodi näkyvillä. Samaan tapaan tästä klikataan “Install” ja homma on valmis. Sitten vain geocaching.comiin ja kätkökuvaus esiin ja testaamaan toimiiko skripti. Jos se toimii, pitäisi Karttapaikka-linkin toimia suoraan. Lisäksi karttavaihtoehtoihin pitäisi olla tullut uusina vaihtoehtoina Retkikartta ja Paikkatietoikkuna. Eli jos uusi Karttapaikka ei jostain syystä miellytä, niin samaa kartta-aineistoa voi tutkailla toisissa palveluissa.

Firefoxissa skriptin asennusikkuna näyttää tältä. Tästä valitaan Install

 

 

Chromessa asennusikkuna näyttää tältä. Tästäkin valitaan Install.

Kun skripti on asennettu ja toimii oikein, ilmestyy karttavaihtoehtoihin kaksi uutta vaihtoehtoa ja Karttapaikka-linkkikin toimii taas.

Karttapaikka toimimaan GSAK:ssa

GSAK:iin voi lisätä itse varsin helposti URL-linkin, jolla kätkön saa aukaistua suoraan tietokannasta selaimeen ja esimerkiksi Kansalaisen Karttapaikkaan. Lisääminen tapahtuu seuraavasti:

  1. Yläriviltä valitaan Tools –> Options tai painetaan CTRL + A näppäinyhdistelmää (kuva 1)
  2. Auenneesta valikosta valitaan HTML-välilehti (kuva 2)
  3. Alaosan Custom URLs-laatikkoon kirjoitetaan haluttu linkki (kuva 2)
  4. Hyväksytään ja poistutaan valikosta painamalla OK (kuva 2)
  5. Klikkaamalla oikeanpuoleista hiiren nappulaa kätkökuvauksen nimen päällä saa aukeamaan valikon, josta valitsemalla Custom URLs saa nähtäväkseen juuri luodut linkit ja klikkaamalla kartta aukeaakin näppärästi selaimeen. (kuva 3)

Luodusta linkistä voi tehdä vielä yläpalkkiin pikanapinkin, jolla voinee entisestään nopeuttaa kartalle pääsyä. Pikanapin luonti onnistuu varsin helposti:

  1. Klikataan oikeanpuoleista nappia jossakin harmaalla valikko-alueella ja valitaan Customize tool buttons (kuva 4)
  2. Customize speedbar aukeaa, vasemmanpuoleisesta Categories-laatikosta valitaan alimmainen Custom URLs (kuva 5)
  3. Oikeanpuoleisessa Available buttons-laatikossa näkyy luodut linkit, otetaan linkin viereisestä kolmikirjaimisesta nappulasta kiinni ja raahataan se haluttuun paikkaan. (kuva 5)
  4. Hyväksytään ja poistutaan valikosta painamalla OK (kuva 5)
  5. Nappulaa klikkaamalla avautuu selaimeen valitun kätkön sijainti.

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Kuva 5

Esimerkkilinkkejä

Tässä muutama esimerkkilinkki, joita voi käyttää GSAK:ssa. Eri parametrit on selitetty tarkemmin seuraavassa kappaleessa. GSAK:ssa koordinaatit lisätään URL-osoitteeseen %lat ja %lon symboleilla. %lat hakee kätkön leveysasteen kuvauksesta, %lon hakee vastaavasti kätkön pituusasteen kuvauksesta.

Karttapaikka=https://www.6123tampere.com/tools/kartta/uudelleen_ohjaa.html?lat=%lat&lon=%lon&map=kp&zoom=13
Paikkatietoikkuna=https://www.6123tampere.com/tools/kartta/uudelleen_ohjaa.html?lat=%lat&lon=%lon&map=pti&zoom=13
Retkikartta=https://www.6123tampere.com/tools/kartta/uudelleen_ohjaa.html?lat=%lat&lon=%lon&map=rk&zoom=10

Näin skripti toimii pinnan alla

Koodi siis koostuu kahdesta osasta. Javascriptistä, joka tekee koordinaattimuutoksen WGS84:stä ETRS-TM35FIN muotoon ja ohjaa pyynnön valittuun karttapalveluun. Tämä skripti löytyy osoitteesta: https://www.6123tampere.com/tools/kartta/uudelleen_ohjaa.html

Skripti ottaa muutamia parametreja, jotka on kerrottu alla:

GreaseMonkey/TamperMonkey -skripti puolestaa muokkaa geocaching.comin linkkiä ja asettaa tuon uuden sivun linkiksi. Samalla tavalla toiset karttapalvelut lisätään sivulle.

Avoin lähdekoodi

Koska tämäkin “projekti” on hyvä esimerkki yhteisöllisyyden voimasta: yksi saa idean, toinen toteuttaa ja kolmas vielä vie asian pidemmälle, niin jaan kaiken koodin (myös assankassan ystävällisellä suostumuksella) avoimena lähdekoodina. Koodi löytyy Githubista ja on lisensoitu MIT lisenssillä eli voit käyttää sitä niin kuin parhaaksi näet. Jos et halua käyttää ohjausta 6123tampere.comin kautta, voit myös laittaa skriptin omalle palvelimellesi ja tarvittaessa tehdä oman GreaseMonkey -skriptin, joka käyttää omaa osoitettasi. Mikäli parantelet skriptiä, niin mielelläni kuulisin siitä, niin voisi parannuksia jakaa laajemminkin.

7 thoughts on “Uusi karttapaikka toimimaan geocaching.comissa ja GSAK:ssa

  • Tulipa ladattua tämäkin laajennus. Muutaman harhaklikkauksen jälkeen homma pelitti yhdellä istumalla. Saapa nähdä, tuleeko käytettyä, kun tuo .com on sen verran harvoin käytössä.

  • miten ton karttapaikan saa toimimaan kännykässä? tietokoneella onnistui mut kännykkään en saa toimimaan muunnosta

  • Ikävä kyllä en ole itsekään keksinyt tapaa saada sitä puhelimella toimimaan. Jos joku tietää niin olisin itsekin kiitollinen vinkistä

  • Eilen tuo ennen niin hyvin toiminut skripti lakkasi toimimasta jostain syystä. Karttapaikka johdattaa kätköstä riippumatta Keravan Jokivarteen, eikä Retkikarttaa ja Paikkatietoikkunaa ole niitäkään enää saatavilla.

    Tampermonkeyn asensin selaimeen uudelleen, mutta sekään ei auttanut. Skripti ei vaan ala purkautua, kun painaa Install (tai Reinstall). Onko muilla samaa vikaa vai koskeeko häiriö vain itseäni? Windows 8.1. + Chromesta viimeisin versio.

    • Terve Sorsa,
      Siltä tosiaan näyttää, että skripti on lakannut toimimasta. Selvitellään ja katsotaan saadaanko asialle tehtyä jotakin. Kiitokset ongelman raportoinnista.

Jätä kommentti