DuckDashin tulokset

DuckDash -kisa päättyi 20. elokuuta kansainvälisenä geokätköilypäivänä miittiin. Matkaan lähetettiin 15 000 matkaajaa, jotka osallistuivat ankkaspurttikilpailuun. 3700 näistä matkaajista pääsi tavoitteeseensa ja osallistui miittiin 20.8. Nyt Geocaching HQ on valinnut voittajat näiden 3700:n matkaajan joukosta. Palkintona siis oli ikuiset kansainväliset kehuskeluoikeudet ja mainetta ja kunniaa. Ei mammonaa tällä kertaa. Tässä Duckdashin tulokset.

Paras TB -kuva

Parhaan kuvan kategoriassa valittiin kolme parasta valokuvaajaa: Natalie247, Aerophile ja n8vision. Heidän voittoisat kuvansa alla.

Tarinan arvoisin hetki (paras loggaus)

Kolme parasta tässä kategoriassa olivat 2512, AmigaAZ ja stellarissa. Voittoisat loggaukset löytyvät näiden linkkien takaa:

Selkeästi näissäkin on kuvia ollut mukana värittämässä kertomusta. Ja onhan tuo 2512:n kuva neljästä sateenkaaresta aika uskomaton. Ja mikä parasta, viimeinen loggaus on Saksaksi, eli muullakin kuin lontoolla voi pärjätä kisassa.

Pisin kuljettu matka

Pisin kuljettu matka kategoriassa siis kyseeseen tulee matkaajan kisan aikana kulkema matka. Huikeita lukemia kolme parasta ovatkin ehtineet kuukaudessa kulkea. Kaksi parasta yli 100 000 km! Geniejoanin voittoisa ankka on kulkenut Euroopan ja Australian väliä useampaan kertaan kuukauden aikana ja piipahtanut välissä vielä Singaporessa. Ei huono!

  • geniejoan – 121 870 km
  • Moti7469 – 106 518 km
  • rubymoon05 -88 619 km

Alla vielä kategoriassa pisimmän matkan taittaneen geniejoan:n ankan reitti kartalla

matka_voittaja_reitti
Pisimmän matkan kulkeneen matkaajan reitti kartalla.

Eniten vierailtuja kätköjä

Tässä kategoriassa kisa oli selkeästi tiukkaa. Tämän kategorian voittaja tuleekin Norjasta, jossa ankka on omistajansa mukana kiertänyt miltei 1100 kätköä kuukaudessa. Osa tietysti on power trail-kätköjä, mutta ihan kunnioitettava löytömäärä kuukaudessa ankan omistajalle.

  • Isola d’Vess – 1095 kätköä
  • Terkel10 – 1092 kätköä
  • von’ene – 1053 kätköä

Eniten geokätköilijöitä osana matkaa

Tässä kategoriassa siis oli kyse siitä, että kuinka moni kätköilijä on osana ankan matkaa kuukauden aikana. Tämä osottautuikin yllättävän hankalaksi ja ehkä moni ankan omistaja valitsi strategiakseen siirtää ankkaa itse. Tässä kategoriassa ehkä helpoiten pääsi “palkintopallille”. Mutta ykkössija olisi vaatinut jo vähän tekemistä ja/tai koordinointia geokätköilykavereiden kanssa

  • Fay, R+R – 36 geokätköiljää
  • MommyTRex – 7 geokätköiljää
  • Team sissifalke – 6 geokätköiljää
  • Ulli – 6 geokätköiljää
  • Fjala – 6 geokätköiljää
  • JuergenCarthago – 6 geokätköiljää
  • Jaegermeister1 – 6 geokätköiljää

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.