Lauantaina puhallettiin saippuakuplia Keskustorilla – World Wide Flash Mob 12

Lauantaina järjestettiin kansainvälinen Flash Mob -tapahtuma WWFM 12. Flash mobeja oli yhteensä 386 kappaletta yhteensä 40 eri maassa. Tapahtuman osallistujamäärä ei ole vielä selvillä, mutta viime vuonna tapahtumaan osallistui 27000 ihmistä ympäri maailmaa. Merkittävää WWFM:ssä on se, että jokaisessa maassa Flash Mob järjestettiin tismalleen samaan aikaan. Suomessa tuo aika osui klo 20:00 illalla. Sinänsä ihan otollinen aika flash mobin järjestämiseen, eikä tapahtuma ollut esim. keskellä yötä.

Kuva 1 - Bubble Flash Mobin osallistujat ryhmäkuvassa ennen kuplien puhaltelua.
Kuva 1 – Bubble Flash Mobin osallistujat ryhmäkuvassa ennen kuplien puhaltelua.

Suomessa oli yhteensä 4 flash mob tapahtumaa, joissa jonoteltiin sprinklerikeskukseen ämpärin toivossa tai vietettiin hiljainen hetki unohdetuille kätköilymuistoille. Mikkelissä puolestaan laitettiin hassut hatut päähän. Me taas olimme järjestämässä He&To:n kanssa Tampereella saippukupla -mobia, jossa täytettiin keskustori kuplilla.

Paikalle saapuikin n. 100 innokasta puhaltelijaa (kuva 1). Kokoontumispaikka ei ollut paras mahdollinen, sillä Laikunlavan ympäristössä oli jonkin verran juoppoja ja juopottelijoita. Etenkin lasten kannalta tämä oli vähän epämiellyttävää. Myöskään ajankohta ei muutoin lapsille mainiosti sopivaa miittiä tukenut, mutta tälle ei nyt voitu mitään, koska mob toteutettiin osana WWFM:ää. Sen sijaan suosi tapahtumaa ja aurinkoinen, vaikkakin hieman kolea sää, loi tapahtumalle mukavat puitteet. Pieni tuulenvire auttoi saippuakuplia Hämeenkatua kohden ja osallistujilla oli mukavaa. Tapahtuma oli varsin onnistunut ja monien mieleen. Myös ohikulkijat kiitettävästi ihmettelivät, että miksi keskustorilla on näin paljon kuplia (kuva 2 & 3). Kiitos vaan He&To:lle hyvästä tapahtuman ideoinnista. Tiedä vaikka saippuakuplia käytäisiin puhaltelemassa joku toinenkin kerta, vaikkapa ihan ilman WWFM:ää.

Meidän puolesta kiitos kaikille osallistuneille.

Kuva 2 - Kuplat täyttivät keskustorin.
Kuva 2 – Kuplat täyttivät keskustorin.
Kuva 3 - Blogistikin ehti paikalle puhaltelemaan perheen lisäyksestä huolimatta.
Kuva 3 – Blogistikin ehti paikalle puhaltelemaan kuplia perheen lisäyksestä huolimatta.

Team Papu järjesti vastaavan tapahtuman samaan aikaan Espanjassa (kuva 4). Aurinko näytti paistavan sielläkin, mutta sillä erolla, että Espanjassa oli oikeasti lämmin 🙂

Kuva 4 - Espanjan Bubble Flash Mobin ryhmäkuva
Kuva 4 – Espanjan Bubble Flash Mobin ryhmäkuva

0 comments

  1. Mahtavaa! Etsiskelinkin tuota yhteiskuvaa eventistä, mutta ei siellä ollut. Kiitos Nokian Uutisten jutun löysin tänne blogiin lueskelemaan.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.