Kätkötiedote vuodelta 2000

Tähän väliin vähän lyhyempi historiablogaus. Tulipa vastaan kätkötiedote vuodelta 2000. Tarkalleen kätkötiedote on kirjoitettu 17.6. 2000. Eli hyvin varhaisessa vaiheessa kätköilyn taivalta on kätköihin laitettu mukaan tiedote, joka kertoo mistä on kysymys. Varmasti tuolloin alkuvaiheessa kätköistä tiedottaminen oli paljon tärkeämpää kuin 15 vuotta sitten vain harva oli kuullut geokätköilystä.

Idea kätkötiedotteeseen lähti, kun ensimmäinen kätkö tuhottiin kesäkuun puolivälissä vuonna 2000. Tällöin käytiin keskustelua aiheesta ja todettiin, että ehkäpä asiasta tiedottava lappunen saattaisi säästää kätkön tuhoamiselta ja näin syntyi kätkötiedote.

Kesällä 2000 Ulmer ja kumppanit pohtivatkin sitä mitkä ovat sopivia vaihtotavaroita. Mike Teague, joka pyöritti ensimmäistä kätkösivustoa kertoi laittaneensa kätköön olutta, tupakkaa ja ammuksia. Nykykätköilijän silmin tuo kuulostaa varsin epäilyttävältä, kun kätköllä käyvät lapsetkin. Mutta täytyy muistaa, että alkuun kätköily oli pääasiassa nörttimiesten harrastus, josta se sitten nopeasti levisi koko kansan harrastukseksi. Mutta jo 15 vuotta sitten siis käytiin keskustelua, että mitä kätköön on sopivaa laittaa.

Niin se kätkötiedote. Tässähän se, olkaa hyvä.

Kuva 1 - Kätkötiedote vuodelta 2000
Kuva 1 – Kätkötiedote vuodelta 2000

 

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.