Geokätköilyn historia: Ensimmäiset sata kätköä ja virtuaalikätköt

61°23°Tampere blogissa on toukokuun ajan käyty läpi geokätköilyn historiaa. Historiakatsaus on käynyt geokätköilyn ensimmäisen kuukauden vaiheet melko tarkasti jo läpi. Nyt ajattelin katsoa muutamia historiallisia hetkiä kesältä 2000 ja katsoa kätköilyn kehitystä 100. ensimmäisen piilotetun kätkön osalta. Lisäksi kurkataan vähän kätkömääriin ensimmäisen kätköilyvuoden ajalta. Niin kätköilijäthän rakastavat tilastoja, eikö?

Ensimmäinen sata kätköä

Kirjoitushetkellä vanhin aktiivinen kätkö on aikas paljon suosikkipisteitä (1314 kpl) kerännyt Mingo, jonka on piilottanut The Kansas Stasher (huomaa nimimerkin viittaus kätköilyn alkuperäiseen nimeen). Mingo on regular -kokoinen D1/T1 purkki, joka sijaitsee Kansas Cityn ja Denverin puolivälissä Kansasin osavaltiossa. Mingo on piilotettu 11.5. 2000. Jos katsoo The Kansas Stasherin profiilia niin hän on ollut jäsenenä geocaching.comissa alkaen 4.9. 2000. Tämä tietysti johtuu siitä, ettei geocaching.comia ollut ennen syyskuuta 2000. Geocaching.comin syntyyn palaamme vielä myöhemmin tarkemmin.

Ensimmäisestä sadasta kätköstä on Marc Moisan koonnut kirjanmerkkilistan. Jos ihmettelet, ettei listalla ole GC1 -koodilla varustettua kätköä, niin kerrotaan sen verran, että kuten aiemmissa blogauksissa oli juttua, niin alunperin kätkösivustoa ylläpiti Mike Teague. Kun Jeremy Irish myöhemmin perusti geocaching.comin ja otti Miken sivulta kätkötiedot, ei kätköjä listätty geocaching.comiin piilotuspäivän mukaisessa järjestyksessä vaan Jeremy lisäsin ensin oman osavaltionsa (Washington) kätköt ja seuraavaksi Oregonin ja sitten vasta muiden osavaltioiden kätköt aakkosjärjestyksessä (ja aakkosjärjestyksessä osavaltion sisällä). Se ei kuitenkaan ole minulle selvinnyt miksi ensimmäinen kätkö geocaching.comissa on GC4 eikä GC1.

Ensimmäiset virtuaalikätköt

Ensimmäisen 100 kätkön joukosta löytyy myös muutama muu kiintoisa tapaus. Eräs kiinnostava tapaus on ensimmäinen virtuaalikätkö GC53 Equatorial Divine Stash (nykyisin Rift Valley), joka on listattu geocaching.comissa. Hans-Georg Michna piilotti ensimmäisen virtuaalikätkön 7. heinäkuuta 2000. Hans-Georg kertoo viestissään uutisryhmään, että koska paikalla asustaa ihmisiä, ei paikalle voinut piilottaa kätköä, joten nyt “meillä” on ensimmäinen virtuaalikätkö. Hans-Georg kertoo piilotuksestaan, että kaiversi paikalla olleen puun kylkeen viestin. Kaiverrukseen kului peräti tunti. Viestissään Hans-Georg kertoo säännöt virtuaalikätköille: Kuka tahansa, joka vierailee paikalla ja lähettää puun kuoreen kaiverretun viestin sähköpostilla, pääsee kirjaamaan käyntinsä virtuaaliseen vieraskirjaan. Viestissään piilottaja myös pyytää paikalla vierailijoita kaivertamaan viestiä, mikäli näyttää, että kirjaimista ei kohta saisi enää selvää. Tässä vielä katkelma alkuperäisestä viestistä:

Here’s the first equatorial divine stash <smile>.

The coordinates are N/S 0° E 36° (Country: Kenya).

Due to the people who live in the area, it is not possible to actually stash away anything.

Thus we have the first virtual stash now. Approx. 40 m to the south of the meridian-equator crossing there is a tree. I carved a short message into its bark on the northern side in big letters, several inches in size, easy to read. (Took me almost an hour.) Whoever sends me an email with the text will get entered into the virtual logbook for that stash and published here and on my Web site http://www.michna.com/gps.htm and on anybody  else’s Web site who wants it. My email address is hans-georg@michna.com .

When you find the stash, please take a knife and improve the letters a little by carving them a bit deeper to keep them easily visible. The wood is hard, but a sharp knife does the job.

Hans-Georg ei kuitenkaan ole virtuaalikätköjen idean isä, vaan taustalla on jälleen kukas muukaan kuin Dave Ulmer, joka sai idean virtuaalikätköistä kesäkuun 2000 alussa kun uutisryhmässä keskusteltiin kätköjen piilottamisesta urbaaniin ympäristöön. 7.6. 2000 Ulmer ehdottaa uutta peliä “GeoDiskCaching” seuraavassa viestissään:

Ok, for the urbanites we need a little different game. Here’s how it goes…

GeoCacher finds an urban location that has a unique name or number at the published coordinates. The name or number could also be written or stamped at the location. The location could also be a favorite restaurant or bar the stasher wants you to visit.

When the hunter visits the site they learn the name or number and emails it back to the stasher.

When the stasher verifies the finder ‘got it right’ they send a favorite picture, sound file, or software from their hard disk to the finder.

For thanks, the finder can then send some favorite data back to the stasher, these favorites could then be traded from disk to disk.

We can call this game GeoDiskCaching !

Dave…

Idea virtuaalikätköihin tuli siis itseltään Dave Ulmerilta. Ulmer samana päivänä ilmoitti myös uudesta CyberStash -kätköstä, joka muistuttaa virtuaalikätköä pienellä mausteella. Tämä siis oli ensimmäinen virtuaalikätkö, mutta syystä tai toisesta tämä ei koskaan päätynyt geocaching.comin listauksiin.

Idea Cyberstash -kätkössä oli, että kätköilijä käy annetuissa koordinaateissa, joista löytyy koodisana. Lähettämällä koodisanan sähköpostilla omistajalle, omistaja antaa vierailijalle pääsyn CyberStashiin, josta löytyy “digitaalisia herkkuja”. Ensimmäisessä CyberStashissa Ulmer ilmoittaa olevan erilaisia kuvia kuten kuva erikoisesta valaasta ja kuva Ulmerin GPS trackista. Nykymittapuulla nuo “vaihtotavarat” lähinnä aiheuttavat huvittuneisuutta. Cyberstashissa idea vaihtotavaroiden suhteen oli sama kuin muissakin kätköissä, eli jos otat jotain, niin myös jätä jotain. Tämä idea ei ihan tällaisenaan lähtenyt kuitenkaan lentoon. Lisätietoja Cyberstashista löytyy Ulmerin alkuperäisestä viestistä:

Yes Folks, I just plotted the first GeoCoded CyberStash this very morning at:

N45 21.882 W122 35.667

If you visit this spot there is a Code Word that is obvious when you are there. You then Email me at news2yous@hotmail.com and tell me the code word.
If correct, I will allow you access to the CyberStash directory on my computer. Here’s what is currently in my CyberStash:

Aliens.jpg        Picture of Aliens                                  81kb
EgyptianBookoftheDead.txt                                      346kb
Gambling.jpg   Me the gambler                                   87kb
RatKiller.jpg    Great T-Shirt transfer                        100kb
RedNeckPool.jpg     Picture                                        62kb
StHeltop.jpg     My GPS tracks on Mt. St. Helens   130kb
Whale.jpg         Unusual Whale                                    72kb

As usual the rules are: Take Something, Leave Something to my CyberStash. When you take something out, it will go away. When you put something in, it will be there, if its not too nasty or illegal.

I will be adding more goodies to my CyberStash soon. When you email me with the code word I will send you a list of what is currently in the stash.

Have Fun !!

Coordi

P.S. GeoCoded CyberStashing solves the problem of placing stashes in urban areas. Now you can guide people to your favorite places in town without physically leaving anything there. So go make your own Geocoded CyberStash !

Myöhemmin myös alkuaikojen geokätköilysivuston ylläpitäjä Mike Teague ilmoitti ryhmässä suhtautuvansa vähän varovasti näihin virtuaalisiin kätköihin, koska ne eivät ihan vastaa alkuperäistä ideaa. Ulmer kuitenkin koitti saada Miken vakuuttuneeksi, että virtuaaleillekin on paikkansa. Silti Mike vastasi “I’m stickin with the good ol physical stashes for now”. Dave Ulmer ei kuitenkaan luovuttanut vaan yritti saada ihmisiä innostumaan uudesta kätkötyypistä. Hän kirjoitti eräässä viestissään:

I think variety is the spice of life and the more different types of stashes we can dream up the better. Its up to the hunter whether they want to give one a try or not.

I’m not concerned with people cheating on the codeword. Geocoded stashes are still valuable even if the finder isn’t on the Internet. So far my first two are placed at some of the most entertaining places in my area. Just going there is incredibly rewarding, much more so than some woodsy spot up in the
hills. I can guarantee you if you go to these spots you will be rewarded, codeword or not.

Silti kesäkuun keskusteluissa nämä virtuaalit ja cyberstashit jakoivat vahvasti mielipiteitä. Esimerkiksi geocaching -sanan isä Matt Stum oli kovasti virtuaalikätköjä vastaan. Samaan aikaa keskusteltiin siitä, onko geokätköily roskaamista vai ei. Mike Teague oli kovasti sitä mieltä, että kätköily ei ole roskaamista, koska samalla tavalla Letterboxing olisi roskaamista jos geokätköilykin olisi ja lodjaus oli kuitenkin yli sata vuotta vanha laji. Lopulta 12.6. 2000 Dave Ulmer oli jo hieman epätoivoinen, ehkä osin koska CyberStash idea oli floppi, ja kirjoitti että aikoo poistaa kaikki kätkönsä, koska ei halua saada sakkoja tai syytettä roskaamisesta. Ulmer ilmoitti suunnitelmistaan tehdä uusi laji Wondert, jossa idea olisi käydä mielenkiintoisilla paikoilla sen sijaan, että paikalta löytyisi fyysinen kätkörasia.

Ulmer palasi asiaan heinäkuussa 2000 lomansa jälkeen ja oli edelleen varsin kyllästynyt keskusteluun mikä on oikea geokätkö ja mikä ei. Laji syntyi uutisryhmässä, jossa kuka tahansa saattoi viedä lajia uuteen suuntaan, mutta kun jo tässä vaiheessa kätköilyn ympärille oli muodostunut web-sivustoja, ne rajoittivat lajin kehitystä. Web-sivujen ylläpitäjät toimivat portinvartijoina uusille säännöille ja päättivät millaisia kätköjä julkaisevat sivustollaan. Ulmer edelleen ilmoitti, että vie ideansa jonnekin muualle. Taustalla tässä oli varmasti pienimuotoinen riitä Mike Teaguen kanssa, joka halusi julkaista vain kätköjä, joissa oli jokin fyysinen kätkörasia. Tämän jälkeen Dave Ulmer ei enää juuri palannut keskusteluihin sähköpostilistalla.

Takaisin asiaan..

Mutta palataanpa sadan ensimmäisen kätkön listaan hetkeksi. Kätkö numero 32 nimeltään Geocache on ensimmäinen Letterbox Hybrid. Piilotushetkellä tosin tuon kätkön tyyppi ei ollut Letterbox vaan ihan tavallinen Stash. Valitettavasti en löytänyt tietoa siitä milloin Harry O on tuon listannut letterboxiksi. Kätkö on myös jo arkistoitu.

Kätkö numero 34 – Tour of Stone Mountain on vanhin multikätkö. Joskin tämäkään kätkö ei ole alunperin ollut multikätkö, vaan on alunperin ollut ihan perinteinen stash. Vuonna 2003 alkuperäinen kätkö kuitenkin tuhottiin ja kätkön nykyinen omistaja adoptoi sen ja vaihtoi kätkötyypin multiksi. Kätkö on kuitenkin edelleen etsittävissä. Kätkö 74 – Pyramid point on vanhin kätkö, jonka tyyppi on mysteeri. Ilmeisesti tämä(kään) kätkö ei alunperin ole ollut mysteeri tyypiltään vaan se on vaihtunut myöhemmin. Kätkö on jo arkistoitu ja sen historia ei minulle kovasta yrityksestä huolimatta selvinnyt. Vanhin aktiivinen mysteerikätkö löytyy 100:n ensimmäisen kätkön listalta sijalta 91 – Octopus Garden. Tämänkin kohdalla kuitenkin uskoisin, että kätkön tyyppi on vaihtunut mysteeriksi vasta myöhemmin.

Euroopan ensimmäinen kätkö on 25. vanhin kätkö “Europe’s First“, joka on edelleen aktiivinen ja löytyy Dublinista etelään eli Irlannista. Euroopan ensimmäinen kätkö piilotettiin 3. kesäkuuta 2000. Suomen ensimmäinen kätkö Sun Gear puolestaan löytyy ensimmäisten kätköjen listalta sijalta 92. Tämä Suomessa hyvin tunettu kätkö piilotettiin 30.9. 2000. Ruotsi ikävä kyllä ehti tässäkin asiassa ensin ja Ruotsin ensimmäinen kätkö piilotettiin 14.6.2000, joka on 100:n ensimmäisen joukossa sijalla 37. Noodle Stash on kyllä sittemmin jo arkistoitu. Saksan vanhin kätkö on listalla 97. ja on nimeltään First Germany. Kätkötyyppinä saksalaisittain suosittu multikätkö 🙂 Kätkö tosin päätyi arkistojen aarteeksi vuonna 2013.

Ensimmäinen vuosi numeroina

Kuvasta 1 nähdään kätkömäärän kehitys ensimmäisen vuoden aikana. Kahtena ensimmäisenä kuukautena uusia kätköjä on tehty kumpanakin muutama kymmenen. Heinä-elokuussa 2000 on ollut selkeästi hiljaisempaa. Tämä ehkä osittain saattoi johtua kesälomista ja toisaalta uutuuden viehätyksen karisemisesta lajista. Kesän jälkeen kuitenkin kätköjä alkoi taas ilmaantua kiihtyvään tahtiin.

Kuva 1 - Kätkömäärän kehitys ensimmäisen vuoden aikana.
Kuva 1 – Kätkömäärän kehitys ensimmäisen vuoden aikana.

Voisi sanoa, että homma lähti kunnolla käyntiin vuonna 2001, kun heti alkuvuodesta kätkömäärä lähti räjähdysmäiseen nousuun. Tammikuussa 2001 julkaistiin yli kaksi kertaa niin paljon kätköjä kuin joulukuussa 2000. Ja helmikuussa 2001 julkaistiinkin jo enemmän kätköjä kuin koko kätköilyn historian aikana yhteensä aiemmin. Julkaistujen kätköjen määrä onkin melkeinpä kasvanut tästä asti koko kätköilyn historian ajan näihin päiviin asti. Yhteensä ensimmäisen vuoden aikana (toukokuu 2000 – toukokuu 2001) julkaistiin kätköjä 2000 kappaletta. Mistään massaharrastuksesta ei vielä voinut puhua. Nykyisinhän pelkästään Suomessa saatetaan julkaista 150 uutta kätköä päivässä. Ehkä näistä luvuista saa vähän perspektiiviä siihen millaista harrastus oli tuohon aikaan. Yhtä kätköä arvostettiin huomattavasti enemmän kuin nykyään. No tästähän olemme saaneet lukea kokeneiden kätköilijöiden haastatteluista.

No miltä kätköjen maantieteellinen jakauma sitten näytti ensimmäisen vuoden jälkeen? Alla olevasta taulukosta käy ilmi, missä päin maailmaa oli julkaistu kätköjä ja kuinka paljon ensimmäisen vuoden aikana. Sellainen pieni varoituksen sana näistä molemmista tilastoista, että ne perustuvat geocaching.comin kätköihin, joten ne eivät välttämättä ole ihan tarkkoja ja osa vanhoista kätköistä saattaa puutua listauksista.

 

Maa Piilotettu lkm % kaikista Arkistoitu lkm Arkistoitu %
USA 1741 85.9% 1106 63.5%
Australia 66 3.2% 32 48.5%
Kanada 60 3% 31 51.6%
Uusi-Seelanti 35 1.7% 18 51.4%
Belgia 12 0.6% 11 91.6%
Englanti 11 0.5% 8 72.7%
Saksa 11 0.5% 3 18.2%
Hollanti 9 0.4% 4 44.4%
Mexico 7 0.3% 5 71.4%
Ruotsi 7 0.3% 3 42.8%
Skotlanti 6 0.3% 5 83.3%
Etelä-Afrikka 6 0.3% 3 50%
Brasilia 5 0.2% 5 100%
Viro 5 0.2% 2 40%
Tanska 4 0.2% 0 0%
Ranska 3 0.1% 2 66.6%
Irlanti 3 0.1% 1 33.3%
Sveitsi 3 0.1% 0 0%
Egypti 2 0.1% 2 100%
Saudi Arabia 2 0.1% 1 50%
Etelä-Korea 2 0.1% 2 100%
Espanja 2 0.1% 1 50%
Bahama
1 0.04% 1 100%
Belize 1 0.04% 0 0%
Bolivia 1 0.04% 1 100%
Botswana 1 0.04% 1 100%
Neitsyt saaret 1 0.04% 1 100%
Chile 1 0.04% 1 100%
Suomi 1 0.04% 0 0%
Polynesia 1 0.04% 1 100%
Haiti 1 0.04% 0 0%
Islanti 1 0.04% 1 100%
Intia 1 0.04% 1 100%
Kanariansaaret 1 0.04% 0 0%
Italia 1 0.04% 1 100%
Japani 1 0.04% 0 0%
Kenia 1 0.04% 0 0%
Luxemburg 1 0.04% 1 100%
Malesia 1 0.04% 1 100%
Portugali 1 0.04% 1 100%
Romania 1 0.04% 0 0%
Venäjä 1 0.04% 1 100%
Saint Vincent ja Grenadiinit 1 0.04% 1 100%
Thaimaa 1 0.04% 1 100%
Wales 1 0.04% 0 0%

0 comments

  1. Mistä otit kätköjen järjestysnumeron? Suoraan ID-numeronko perusteella? Vertailin vaan omaan listaani ja numeroissa on pientä shiftausta, olen kyllä itse järjestänyt listani placed by-tiedon mukaan. Samaisen järjestyksen perusteella GC4 ei ole ensimmäinen kätkö, vaan GCF. Ensimmäisessä ID on aikaisempi kun taas jälkimmäisessä placed by, makuasioita kenties. Mutta Tuo äffä voisi viitata sanaan First 😉

    Virtuaalikätköistä tuo mainitsemasi GC53 oli se ensimmäinen, mutta jälkikäteen GC3E on muuttunut tradista virtuaaliksi. Kyseinen kätkö on tällä hetkellä neljänneksi vanhin aktiivinen, mutta toisaalta ID numeroltaan vasta 62. Miten lie nuo arvottu…

    Näin eventtien kultaisella aikakaudella jäin silti miettimään, että mikäpä mahtaa olla ensimmäinen eventti? GC51D vaiko GC389? Toisaalta muistelisin, että iso Hoo on maininnut, että aikanaan eventti saatettiin muuttaa muistokätköksi ja tyyppi olisi täten vaihtunut jälkikäteen esimerkiksi tradiin?

  2. Kätköjen järjestysnumero on ihan tuosta jutussa mainitusta 100:n kätkön bookmark-listasta. En sen tarkemmin kyllä tarkistanut onko siinä järjestys oikea eli virheitä voipi tuossa olla.
    Mitä tuohon kätköjen järjestykseen tulee, niin taisit missata tuon yhden kappaleen tuosta jutusta tai sitten selitin sen vähän huonosti. Mutta siis kätköt eivät ole geocaching.comissa oikeassa järjestyksessä. GCF on se ensimmäinen kätkö ihan oikeasti ja myös placed by päivän mukaan. Mutta koska geocaching.comilla ei ole mitään tekemistä ensimmäisten kätköjen kanssa vaan palvelu perustettiin kuukausia myöhemmin ja silloin olemassa olevat kätköt siirrettiin Mike Teaguen ylläpitämältä sivulta geocaching.comiin, niin kätköjen järjestys muuttui. Geocaching.com ei ole koskaan ollut erityisen hyvä tekemään asioita oikein ja tässäkin he “mokasivat”. Tai lähinnä Jeremy Irish teki tietoisesti mielensä mukaan eikä välittänyt siitä mikä olisi ollut järkevää. Kun Jeremy kopioi kätkötiedot hän lisäsi kätköt aakkosjärjestyksessä aloittaen omasta osavaltiostaan (Washington) sen jälkeen lisäsi aakkosjärjestyksessä Oregonin kätköt ja sen jälkeen muut osavaltiot aakkosjärjestyksessä ja kätköt osavaltion sisällä aakkosjärjestyksessä. Näin ensimmäisten kätköjen järjestys geocaching.comissa on väärä ja GC4 on ensimmäinen kätkö *geocaching.com* palvelussa. Kun taas oikeasti ensimmäinen kätkö on GCF kuten kommentoitkin. Sekavaa!

    GC3E on tosiaan muuttunut virtuaaliseksi tradista myöhemmin, joten se ei ole ensimmäinen virtuaalikätkö. Mietin että olisinko tuon maininnut, mutta se jäi lopulta kirjoituksesta pois, koska pidin sitä lähinnä marginaalisena juttuna. Aikamonen muunkin alkupään kätkön tyyppi on muuttunut kun sopiva kätkötyyppi on ilmennyt, niin en ruvennut näitä kirjoituksessa listaamaan. Mutta hyvä huomio! Tuo kuitenkin saattaa jotakuta kiinnostaa.

    Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys mikä oli ensimmäinen eventti. Tuota en kaivellut tätä postausta varten ollenkaan. Ehkä mielessä oli että kirjoittaisi aiheesta myöhemmin, mutta en tiedä kyllä tulenko siihen palaamaan. Joka tapauksessa jos Groundspeakia on uskominen, niin ensimmäinen eventti oli Austin Geocachers Happy Hour eli juurikin mainitsemasi GC389 (kts. http://www.geocaching.com/blog/2011/03/celebrating-10-years-of-event-caches/). Toisaalta kun katsoo GC51D eventin loggauksia, niin ne alkavat aiemmin, mutta noteina jossa ihmiset kertovat olevanssa tulossa. Pääosa GC51D löytöloggauksista on 1-2.4. 2001, joten voisi kuvitella, että tuo eventti on ollut vasta huhtikuun alussa ja Austinin miitti oli Teksasissa viikkoa aiemmin. Toisaalta eipä nuo alkuaikojen kätkölistaukset ole aina täysin luotettavia esim. mainitsemastasi syystä, että kuvaus käytettiin uudelleen muistopurkin kuvauksena. Tuo Austinin GC389 miittikin on aikanaan palautettu arkistosta ja kierrätetty uudestaan miittikuvauksena kun on ollut tarkoitus tehdä kuukausittainen tapahtuma. Lopulta on tajuttu arkistoida tuo kuvaus lopullisesti.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.