Kohtaamisia kätköllä: Ampiaiset

Ampiaisia ei ole tullut juurikaan varottua kätköillessä, koska ne kuitenkaan aika harvoin ovat haitaksi. Viime viikolla kuitenkin vierailimme Ruutana -kätköllä Rimajun kanssa ja ilmeisesti astuimme maa-ampiaisten pesään. Koska oli jo hieman hämärää, emme tätä huomanneet ennen kuin ensimmäinen ampiainen pisti Rimajua käteen.

Sitten pistoksia alkoikin sadella ja sain itsekin kokea miltä se tuntuu. Päätimme juosta nopeasti autolle, mutta vaikka kuinka nopeasti pujahdimme ovista sisään, niin muutama ampiainen seurasi meitä ja sitten alkoi taistelu kätköilijät vastaan ampiaiset. Hetken aikaa autossa oli kova surina, huiske ja läiske. Lopputulos oli se, että auto oli ampiaisvapaata aluetta ja sain 6 pistosta ja Rimaju 4.

Kuva 1: Yleinen ampiainen (Vespula Vulgaris). Kuva Holger Gröschl CC BY-SA 2.0

Ampiaisen pistos tekee aika kipeää ja voi olla joillekin jopa hengenvaarallinen. Yleensä pistos kuitenkin aiheuttaa punaisen kipeän paukaman, joka laskee hiljalleen vuorokauden tai kahden kuluessa. Ampiainen ei välttämättä kuole pistokseen, jos sen piikki ei irtoa. Näin ollen ampiainen voi pistää useammankin kerran. Merkiksi pistosta jää pieni reikä iholle.

Mehiläinen sen sijaan kuolee pistäessään ja sen pistoksen tunnistaakin ihoon jäävästä piikistä ja myrkkyrauhasesta. Mehiläisen pistoksessa myrkkyrauhanen jatkaa myrkyn pumppaamista haavaan, joten piikki tulisi poistaa mahdollisimman pian. Ihoa ei kuitenkaan kannata puristaa, koska silloin saatat puristaa vain lisää myrkkyä pistoksen alueelle. Piikin voi poistaa raapaisemalla tai sopivilla pihdeillä, tms.

Jos ampiaisista tai mehiläisistä ottaa useamman osuman tai pistos osuu suun tai kaulan alueelle voivat oireet vaatia kiireellistä apua ja on syytä hakeutua lähimpään lääkäriin.  Kaulan ja suun alueen pistokset saattavat ahtauttaa hengitysteitä ja siksi aiheuttaa tukehtumisvaaran. Myös pienille lapsille pistos voi olla vaarallinen.

Ampiaisen pisto aiheuttaa lievän myrkkyreaktion vaikkei olisikaan allerginen pistokselle. Mutta henkilölle joka on allerginen voi pistos aiheuttaa turvotuksen, joka leviää isommalle alueelle ja myös oireita hengityselimiin. Pahimmillaan allerginen henkilö voi saada anafylaktisen reaktion. Jos tällaisen kohtauksen saa, on syytä soittaa 112:een heti. Joskus pistoksen jälkeen voi esiintyä myös kuumeilua ja reaktiot ovatkin aika pitkälle yksilöllisiä.

Ensiapu pistokseen

Jos ampiainen tai mehiläinen pistää kannattaa ensimmäisenä poistaa myrkkyä sisältävä piikki, jos sellaisen huomaa. Sen jälkeen ensiapuna toimii kylmäpussi tai vastaava. Mikäli useampi ampiainen pistää voi ottaa myös kyypakkauksen tabletin ohjeen mukaan. Kyypakkauksen tabletin hydrokortisoni auttaa oireisiin. Myös kortisonivoide lievittää kutinaa ja turvotusta pistoskohdassa. Myös antihistamiinitableteista (Zyrtec, Kestine, jne) on hyötyä. Allergisilla henkilöillä apuna toimii adrenaliinipistos.

Huomaa, että vaikka sinua olisikin pistänyt ampiainen aiemmin, niin allergia voi kehittyä vasta ensimmäisen pistoksen jälkeen. Tästä oli hiljan juttua myös Aamulehdessä.

Lopuksi

Vaikkei ampiaisen pisto olekaan sieltä vaarallisimmasta päästä, ei tunnu kovin mukavalta kun pistoksia satelee ja ympärillä pörrää ampiaisparvi. Niinpä kannattaakin katsoa hieman mihin astuu ja jos huomaa astuneensa ampiaispesään, kannattaa lähteä kiireellä karkuun. Ampiaiset kun pistävät useimmiten ainoastaan siksi jos tuntevat itsensä tai pesänsä uhatuksi.

 

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.