Kätköjen maastoluokituksista

Tämä postaus on hieman vaikea kategorisoida, koska toisaalta tämä kuuluu selkeästi aloittelijan opas -sarjaan, mutta monesti tuntuu, että vaikeus- ja maastoluokitukset ovat myös kokeneemmilla kätköilijöillä hieman hakusessa. Toivottavasti tästä on siis apua myös kokeneemmille kätköilijöille, jotka pähkivät maastoluokituksen parissa kätköä piilottaessaan.

Maastoluokitus ei ole aivan yksinkertainen ja siihen kuinka monta tähteä kätkön maastoluokitus on vaikuttaa monet asiat. Niinpä alla on kuvaus jokaisesta maastoluokituksesta helpoimmasta vaikeampaan yleisellä tasolla ja millaiset asiat määrävät mihin luokkaan kätkö tipahtaa. On kuitenkin monia hyviä perusteita poiketa alla annetuista ohjenuorista. Kannattaa siis käyttää omaa harkintaa luokitusta miettiessä, mutta alla olevan listan tarkoitus on ohjata kuitenkin oikeaan suuntaan. Ja mikään ei korvaa kokemusta tässäkään asiassa.

1stars

 

 

 

Terrain 1 kätköllä on asvaltoitu tai muu kova tasainen alusta. Sääntönä on, että terrain 1 kätkö on saavutettavissa myös pyörätuolilla. Niinpä kätkössä, jonka terrain on 1, pitää aina olla myös pyörätuoliattribuutti. Lisäksi terrain 1 -kätkölle ei yleensä ole kovin pitkä matka parkkipaikalta, yleensä alle 500 metriä ja monesti lyhyempikin matka. Kannattaa huomata, että jotta terrain olisi yksi, pitää koko matkan parkkipaikalta olla sellainen, että sen voi pyörätuolilla kulkea. Pyörätuolivaatimus myös aiheuttaa sen, ettei purkki voi olla sijoitettu kovin ylös, koska se pitää pystyä löytämään ja loggaamaan istualteen. Handicaching -videosta voit tarkastaa millainen eräs terrain 1 kätkö oli. Kuvassa 1 on myös nähtävillä kätkö, jonka terrain olisi 1, vaikkakin talvella kohteen lähestyminen voisi pyörätuolilla olla hankalaa. Kuvassa 2 maasto voisi olla 1 tai 1.5 riippuen kätkön sijoituspaikasta.

Kuva 1 - Kätkö, jonka terrain on 1 on saavutettavissa pyörätuolilla. Kuvan kätkö saattaa olla hankala talvella pyörätuolilla lähestyä, mutta olisi silti terrain 1.
Kuva 1 – Kätkö, jonka terrain on 1 on saavutettavissa pyörätuolilla. Kuvan kätkö saattaa olla hankala talvella pyörätuolilla lähestyä, mutta olisi silti terrain 1.
Kuva 2 - Riippuen kätkön sijoituspaikasta voisi tällaisen kävelytien reunalle piilotetun kätkön terrain olla 1 tai 1.5
Kuva 2 – Riippuen kätkön sijoituspaikasta voisi tällaisen kävelytien reunalle piilotetun kätkön terrain olla 1 tai 1.5

15stars

 

Suurin ero terrain 1.5:n ja 1:n välillä on se, ettei 1.5 ole enää löydettävissä pyörätuolista käsin. Purkki on joko niin korkealla tai hankalassa paikassa, ettei sitä voi istualteen löytää. Lisäksi maasto voi olla hieman hankalampaa, jolloin pyörätuolilla lähestyminen ei onnistu. Usein 1.5 terrainiselle kätkölle johtaa kuitenkin hiekkatie tai hyväkuntoinen kävelytie tai polku. Terrain 1.5:lle pääsee lastenvaunujen ja polkupyörän kanssa helposti. Terrain 1.5 -kätkölle ei myöskään tarvitse kävellä pitkästi autolta. Kuvissa 3-4 on esimerkkejä maastosta, jonka luokitus voisi olla 1.5.

2stars

 

 

Kuva 3 - Tämän kätkön terrain on 1.5 tai 2 riippuen kuinka hankala kätköpaikalle on tulla. Enempää kun 2 maastoluokitus ei ole, koska paikalle tulee hyvä polku.
Kuva 3 – Tämän kätkön terrain on 1.5 tai 2 riippuen kuinka hankala kätköpaikalle on tulla. Enempää kun 2 maastoluokitus ei ole, koska paikalle tulee hyvä polku.
Kuva 4 - Tämän kätkön terrain on 1.5-2.5 riippuen kuinka korkealle purkki on sijoitettu. Kannattaa huomata, että lyhyemmille kätköilijöille korkealle sijoitettu kätkö on huomattavasti hankalampi.
Kuva 4 – Tämän kätkön terrain on 1.5-2.5 riippuen kuinka korkealle purkki on sijoitettu. Kannattaa huomata, että lyhyemmille kätköilijöille korkealle sijoitettu kätkö on huomattavasti hankalampi.

Terrain 2 merkitsee myöskin kohtalaisen helppoa maastoa. Hyvä mittari asialle on se, että terrain 2 sopii vielä pienille lapsille. Monesti terrain 2 kätköt ovat merkatun polun varrella, eikä matkalla kätkölle ole jyrkkiä nousuja tai tiheää risukkoa. Myöskään matka terrain 2 kätkölle ei yleensä ole kilometriä tai kahta pidempi. Terrain 2 kätkölle saattaa myös vielä päästä lastenrattailla tai fillarilla kulkemaan. Esimerkiksi tavallinen metsäkätkö, jonne pääsemiseksi täytyy kulkea metsäpolkuja tai jopa polutonta, mutta helppokulkuista metsän pohjaa voisi olla terrain 2.

Kuvassa 5 olevan sillan alla kätkön maastoluokitus olisi 2 tai 2.5 riippuen vähän maastosta ja esimerkiksi siitä onko sillan alla vettä. Sillan kaiteessa olevan kätkön maastoluokitus taas olisi 1.

Kuva 6 - Mikäli kätkö olisi kuvan sillan alla olisi terrain 2 tai 2.5. Sillan päällä taas terrain voisi olla lähempänä 1:tä.
Kuva 6 – Mikäli kätkö olisi kuvan sillan alla olisi terrain 2 tai 2.5. Sillan päällä taas terrain voisi olla lähempänä 1:tä.

25stars

 

 

Terrain 2.5 ei ole välttämättä enää lapsiystävällinen eli pienimpiä lapsia ei kannata ottaa kätkölle mukaan. Tietysti riippuu hieman kätkön sijoituspaikasta. Metsäkätkön tapauksessa 2.5 saattaa vaatia kulkemista poluttomassa maastossa ja matka saattaa sisältää jo risukkoisia tai kivikkoisia osuuksia, mutta koko matka ei ole tällaista. Lisäksi matkaa kätkölle saattaa olla muutamia kilometrejä ja se matka pitää taittaa jalan.

Lisäksi myös jos kätkö vaatii kurottamista ja purkki on hieman korkeammalla on maastoluokitus 2.5. Lisäksi jos kätkö vaatii kevyttä kiipeilyä, vaikkapa pienehkön kiven päälle kiipeämistä, on sen terrain 2.5. Samoin ryömiminen tai kyykyssä kätkölle kulkeminen nostaa maastoluokituksen vähintään tähän lukemaan.

3stars

 

 

Terrain 3 rupeaa olemaan jo hieman hankalampi maasto, eikä ole sovelias enää pienille lapsille. Eli täällä pitää ruveta jo hieman varomaan tai voi sattua jotain. Terrain 3 tulee kyseeseen myös silloin, jos purkki on tavallinen metsäkätkö, mutta sinne joutuu rämpimään risukkojen tai kivikkojen lävitse ja risukkoinen matka on suhteellisen pitkä. Kätkölle tai sen läheisyyteen ei myöskään johda polkua. Terrain 3 ei pitäisi olla ongelmallinen hakea tavalliselle terveelle aikuiselle. Kätkölle saattaa joutua kuitenkin kulkemaan pitkän matkan tai sitten kätkölle on jyrkkä nousu. Tai urbaanikätkön tapauksessa kätkölle joutuu hieman ponnistelemaan. Kuvan 6 kätkö voisi olla terrain 2.5 tai 3 riippuen hieman tapauksesta.

Kuva 6 - Tämän kätkön terrain voisi olla 2.5 tai 3 riippuen hieman siitä kuinka hankala kätkö on saavuttaa.
Kuva 6 – Tämän kätkön terrain voisi olla 2.5 tai 3 riippuen hieman siitä kuinka hankala kätkö on saavuttaa.

35stars

 

 

Terrain 3.5 tuntuu olevan hankalin maastoluokitus määritellä. Monesti terrain 3.5 kätköllä vieraillessa ei yhtään tiedä mitä odottaa: joskus kätkö on helppo ja joskus vaatii kovia ponnisteluja. Yleisesti 3.5 maastoluokitus on jo melko hankala ja saattaa vaatia jonkin verran ponnisteluja sekä fyysistä kuntoa. Tällainen kätkö kuitenkin yleensä on vielä kaikkien terveiden aikuisten saavutettavissa, joskin kätkölle saattaa olla leveys- tai pituusrajoitteisilla hankala pääsy. Esimerkiksi purkki saattaa olla pienessä luolassa tai sitten hieman korkeammalla ja vaatia pidemmältä kätköilijältä hyppimistä, tms. Myös puussa matalalla oleva kätkö saattaa olla luokiteltu maastoltaan tähän luokkaan. Puun tapauksessa 3.5 terrain tarkoittaisi, että kätköilijän pitää nousta 2-4 oksaa maanpinnasta, mutta missään nimessä suurta loukkaantumisvaaraa ei vielä ole (kts. kuva 7).
Ihan tavallisella metsäkätköllä harvoin on maastoluokitusta 3.5, mutta jos olisi, niin se tarkoittaisi pitempää patikointia osittain hankalassakin maastossa (kivikko, risukko, suo).

Kuva 7 - Molempien kuvissa näkyvien puiden alaoksille (kaksi alinta) olisi vielä maastoluokitukseltaan 3.5. Ylemmäksi nouseminen saattaisi jo olla luokitukseltaan 4.
Kuva 7 – Molempien kuvissa näkyvien puiden alaoksille (kaksi alinta) olisi vielä maastoluokitukseltaan 3.5. Ylemmäksi nouseminen saattaisi jo olla luokitukseltaan 4.

4stars

 

 

Terrain 4 on jo fyysisesti vaativa ja vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa. Terrain 4 kätköt eivät ole tarkoitettu lapsille ja jos terrain 4 kätkö vaatii kiipeilyä on jo loukkaantumisvaara olemassa. Tyypillisesti terrain 4 kätkö vaatii myös käsien käyttöä etenemiseen eli neliveto päällä pitää ryömiä luolassa, tunnellissa tai kiivetä puussa korkealle. Terrain 4 voisi olla myös kätkö, joka vaatii pidemmän patikoinnin (yli 10 km) ja saattaa vaatia yöpymistä matkan takia. Joskus terrain 4 kätköt vaativat myös kahlaamista vedessä, eikä kumisaappaan varsi enää riitä.

45stars

 

 

Terrain 4.5 on erittäin vaativa fyysisesti. Kätkön saavuttaminen ei välttämättä vaadi vielä erikoisvarusteita, muttei niistä kätköä etsiessä haittaakaan ole. Loukkaantumisriski kätköllä on ilmeinen. Kätkön saavuttaminen saattaa tarvita vaativaa kiipeilyä ja kätkö on esimerkiksi korkealla puun latvassa (kuva 8). Kätkö voi olla myös sellainen, että se vaatiii vaarallista kiipeilyä kalliolla. Vaihtoehtoisesti kätkö voi vaatia kahlaamista tai sukeltamista tai olla muutoin erittäin hankala saavuttaa. Erona terrain 5 kätköön 4.5:ssa on se, että kätkö on mahdollista saavuttaa myös ilman erikoisvarusteita, kuten kiipeilyköyttä tai sukelluslaitteita.

Kuva 8 - Kätkön maastoluokitus on 5 jos kätkölle pääsemiseksi tarvitaan erikoisvarusteita kuten kiipeilyköyttä. Mikäli puukätkö on saavutettavissa ilman varusteita on sen maastoluokitus 4 tai 4.5 riippuen siitä kuinka korkealle purkki on viety.
Kuva 8 – Kätkön maastoluokitus on 5 jos kätkölle pääsemiseksi tarvitaan erikoisvarusteita kuten kiipeilyköyttä. Mikäli puukätkö on saavutettavissa ilman varusteita on sen maastoluokitus 4 tai 4.5 riippuen siitä kuinka korkealle purkki on viety.

5stars

 

 

Terrain 5 -kätkö vaatii yleensä erikoisvarusteita. Lisäksi kätkölle mentäessä saattaa olla selkeä hengenvaara, jos ei erikoisvarusteita käytä. Terrain 5 kätkö vaatii yleensä kiipeilyköyden, sukelluslaitteet, veneen tai kajakin. Joskus terrain 5 voi olla myös haettavissa ilman varusteita, mutta on muulla tavoin äärimmäisen vaikea saavuttaa. Esimerkiksi korkean vuoren huippu. Saarikätköt on kaikki luokiteltu terrain 5 kätköiksi, koska niille pääseminen vaatii veneen. Tietysti jos paikalle kulkee laivareitti on tulkinta vähän niin ja näin ja luokitus pitää päättää tapauskohtaisesti. Esimerkiksi Tampereen Viikinsaaren kätköt on luokiteltu kaikki terrain 5:ksi, mutta taas Suomenlinnan kätköt ei. Toisaalta Suomenlinnaan pääsee kait ajamallakin, joskaan en ole varma onko se kaikkien huvia.

Yleistä maastoluokituksesta

Yllä olevat luokitukset ovat vain suosituksia, eikä koskaan voi sanoa ihan tarkalleen mikä luokitus mikäkin kätkö on. Siksipä tässäkään asiassa mikään ei korvaa kokemusta, jota voi hankkia etsimällä kätköjä. Kannattaakin etsiä useampia kätköjä ennen ensimmäisen oman piilottamista, niin pystyy maastoluokitustakin paremmin arvioimaan.

Maastoluokituksissa olen havainnut paikallisia eroja paljonkin ja esimerkiksi kanta-Hämeen alueella välillä tuntuu, että luokitukset ovat paljonkin alakanttiin. Etenkin Latvian vierailulla tuli karvaasti huomattua erilainen luokitus. Latviassa ilman varusteita haettava kätkö pyöri siinä terrain 2-2.5 välillä, kun esimerkiksi terrain 3.5 olisi Suomessa luokkaa 5 tai jopa 6 eli sellainen mitä täällä ei edes tehtäisi vaarallisuutensa vuoksi missään olosuhteissa. Esimerkkinä voisi mainita kätkön, joka oli tehty korkean valaisinpylvään huipulle. Sen terrain oli luokitukseltaan 2.5 Latviassa. Vastaava kätkö Suomessa on 4.5.

Kannattaa myös huomata, että monet käyttävät erilaisia varusteita kätköjen saavuttamiseen. Esimerkiksi pitkät ongenvavat ja teleskooppitikkaat ovat monille kätköilijöille vakiovarusteita. Nämä eivät kuitenkaan muuta kätkön terrainia. Jos kätkö on korkealla puussa ja vaikka sen saisi maanpinnalta ongittua pitkällä vavalla, on sen terrain kuitenkin 3.5-4.5 riippuen korkeudesta. Apuväline ei siis vaikuta kätkön terrain -luokitukseen, vaikka sen avulla purkki olisikin helpompi saada. Terrain -luokitus kertookin kätköilijälle etukäteen siitä tarvitseeko hän apuvälineitä vai ei. Lisäksi suosittelen ehkä mielummin arvioimaan terrainin puoli pykälää yläkanttiin kuin alakanttiin, koska näin kätköilijä tietää ennalta varautua kätköön paremmin.

Eräs huomioitava seikka on myös se, että kätköilijät eivät välttämättä saavu purkillesi juuri sitä reittiä mitä olet kuvitellut. He saattavat valita ns. pöhlönpolun (engl. idiot trail) ja siksi heistä maastoluokitus voi tuntua liian pieneltä. Tämä tietysti kannattaa huomioida ja kertoa kätkökuvauksessa suositeltu lähestymisreitti. Terrain -luokitus voi myös vaihdella vuodenajan mukaan ja maastoluokitus voi olla kovempi talvella, kun kalliot ovat liukkaat tai kuopat ovat lumen peitossa. Tällaisista asioista kannattaa mainita kätkökuvauksessa erikseen kirjoittamalla vaikkapa jotain tyyliin: “talvella kätkönmaastoluokitus on korkeampi, luokkaa 3.5, koska maasto on huomattavan liukas jäisenä”. Näin kätköllä vierailijat osaavat varautua tilanteeseen. Sen kummempia varoituksia siitä, että jokainen on omalla vastuullaan purkilla ei tarvita, koska sen pitäisi olla kaikille kätköilijöille sanomattakin selvää.

Tietysti oikean luokituksen löytämiseen kannattaa kuunnella vierailijoiden palautetta ja säätää luokitusta tarpeen vaatiessa. Eli ensimmäisiä kätköjä piilotettaessa ei luokitus välttämättä heti osu kohdalleen, mutta ei kannata tästä ottaa itseensä vaan muuttaa luokitus oikeaksi saadun palautteen perusteella. Jokaisella kun on hieman oma käsityksensä maastoluokituksista.

Lisäapua maastoluokituksen valintaan löytyy Clayjarin kehittämästä arvostelusysteemistä. Nykyisin samanlainen systeemi löytyy myös ihan Geocaching.comista. Lisäksi guidelineseista löytyy samoja asioita mitä tässä kirjoituksessa käsiteltiin. Mikäli Englannin kieli ei taivu niin suomenkielinen versio löytyy geocache.fi-sivustolta. Aiheesta on myös keskusteltu geocache.fi:n foorumeilla.

7 comments

  1. Jos kätkö on ongella saatavilla niin ei se maasto silloin millään nouse neloseen tai yli. Kyllähän tuo maastoluokitus määrittelee sen miten hankalasta paikasta on kyse jotta saadaan kätköilijä sinne purkille. Onkihan on väline jolla ei kuitenkaan nosteta kätköilijää purkille vaan lasketaan purkki puusta. T4.5 on jo vaarallinen maasto ja puusta ongittava kätkö ei saa kätköilijää mitenkään hengenvaaraan.

    1. Suurin piirtein jutun kirjottamisen jälkeen heti HQ muutti luokituksia koskevaa ohjeistustaan. Tuolloin johtoajatukseksi tuli se, että maastoluokitus kertoo, kuinka vaikea on saapua nollapisteelle ja vaikeus, kuinka vaikeaa on kirjata nimi logivihkoon sen jälkeen, kun paikalle on päässyt. Idea oli muuten hyvä, mutta tuohon mennessä oli piilotettu ainakin 2.5 miljoonaa kätköä, jossa arviointikriteeri on toinen. Perinteisessä arvioinnissa ei ajateltu apuvälineen alentavan maastoluokitusta laisinkaan. Niinhän se uuden ohjeistuksenkin perusteella menee esim. saarikätköissä. Ne ovat terrain 5 oli apuvälinettä (vene) käytössä tai ei.

      Aiheesta on keskusteltu useasti esim. geokätköily Facebook -ryhmissä ja tulos on vaihteleva. Yleensä valtajoukko kätköililjöistä kannattaa perinteistä mallia, jossa apuväline ei laske terrainia vaan esim. onkikätkö ajatellaan T4-T5 kätköksi. Usein joukossa on myös joitakuita, jotka haluavat noudattaa uudempaa ohjeistusta ja merkkaavat maaston luokitukseltaan matalaksi, mutta sitten vaikeutta lisää, koska logikirjan saaminen on hankalaa (joo kyllä se ongen käyttö voi olla joillekin hankalaa).

      Itse olen perinteisen mallin kannattaja jo ihan siitä syystä, että valtaosa kätköistä on tällä tavoin arvioitu. Toki tilanne ei tällä konstin ikinä muutu uuden mallin mukaiseksi.

      Niin ja lopuksi vielä: Maasto ja vaikeusluokitukset on aina enemmän tai vähemmän subjektiivisia. Se mikä on jollekin helppo on jollekin toiselle vaikea.

  2. Juttu comin onkikätköille suositelluista terraimista maaston mukaan olisi kiva, Suomessa totuttu korkeisiin terraimiin ja kun laittaa onki purkille T2 niin aiheuttaa hieman ihmetystä 🙂

    1. Voishan tuosta kirjoittaa jutun, vaikka ei se mihinkään lopputulokseen asian osalta johda Tietysti ehkä lyhyt historiakatsaus miten tilanteeseen on päädytty voisi avartaa monien mieliä. Nykypäivän vinkkelistä katsottuna tilanne on kovinkin ristiriitainen, kun geocaching.com muutti joskus maastoluokituksiin liittyvää ajatteluaan “kentällä” vakiintuneen käytännön vastaiseksi. Mutta saapahan ikuisuusväittelyitä Facebookissa ja muilla keskustelufoorumeilla  

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.