Memory Lane – muistojen kaistalla kamppis

  • by

Olin jo varautunut kirjoittamaan maalis-huhtikuussa Memory Lane -kevätkampanjasta, mutta homma peruuntui sattuneesta syystä. Nyt kuitenkin Memory Lane -kampanjan uudet päivämäärät 1.6.2020-3.1.2021 ja asetetut tavoitteet on selvillä.

Memory Lane

Geocaching HQ oli suunnittelut kevääksi souvenir-kampanjan juhlistaakseen 20-vuotista geokätköilyä, mutta maailmanlaajuinen pandemia muutti suunnitelmia. Tästä johtuen kampanjaa aluksi lykättiin alkamaan myöhemmin ja nyt sitä on pidennetty. Souvenir -kampanja kattaa koko loppuvuoden ja HQ perustelee tätä sillä, että jossain päin maailmaa voi aina olla tilanne, ettei kätköilemään pääse tai kannata mennä johtuen COVID-19 viruksesta. Varsin hyvä ratkaisu, tosin kampanja on suhteellisen helppo suorittaa, kun suoritusaikaa on reilusti.

Hommahan toimii niin, että keräämällä pisteitä tietyn määrän ansaitsee itselleen uuden souvenirin. Pisteitä voi kerätä 1.6.2020 alkaen aina 3.1. 2021 asti. Jaossa on kaikkiaan viisi souveniria ja ne irtoavat seuraavilla pistemäärillä:

  1. Ensimmäinen piilotettu geokätkö -souvenir 10 pistettä
  2. Ensimmäinen geokolikko 50 pistettä
  3. Ensimmäinen mega-tapahtuma 100 pistettä
  4. Miljoona kätköä piilotettu 150 pistettä
  5. 20 vuotta geokätköilyä 200 pistettä

Jos souvenirit eivät ole sinulle tuttuja, niin lyhyesti sanottuna ne on digitaalisia kuvia, joita voit keräillä geokätköilyprofiiliisi. Niitä saa joko vierailemalla tietyissä paikoissa tai kätköilemällä tietyllä tavalla tiettyyn aikaan. Tulevat souvenirit voit lisätä kätevästi omaan kalenteriisi tämän ohjeen avulla.

No entä mistä näitä pisteitä saa? Pisteitä saa tuttuun tyyliin kätköilemällä ja erilaisista kätköilysuorituksista saa pistepottiin kerrytettyä pisteitä seuraavasti

  • Löytö kirjaus mille tahansa kätkölle 5 pistettä
  • Adventure Lab -kätkön löytäminen 5 pistettä
  • Multikätkön löytäminen 7 pistettä
  • Mysteerikätkön löytäminen 7 pistettä
  • 10 tai enemmän suosikkipistettä omaavan kätkön löytäminen 10 pistettä

Eli maksimissaan täysiin pisteisiin tarvitaan 40 kätkölöytöä reilun puolen vuoden aikana. Vähimmillään 20 kätkölöytöä 10+ suosikkipistettä omaavista kätköistä. Yhdestä kätköstä ei voi saada kuin maksimissaan 10 pistettä. Eli jos etsii multikätkön, jolla olisi yli 10 suosikkipistettä, ei kuitenkaan saa yli 10 pistettä pistepottiinsa.

Kampanjaan voi tuttuun tapaan hypätä mukaan missä tahansa vaiheessa eli ei tarvitse heti 1.6. olla kätköllä osallistuakseen. Sen verran tarkennettakoon tuota alkamisaikaa, että kampanja alkaa 1.6. klo 12:00 UTC -aikaa eli klo 14:00 Suomen aikaa. Eli senkään puolesta ei heti aamusta tarvi lähteä liikkeelle. Viralliseen Geocaching -sovellukseen ilmestyy myös oma kohtansa, josta voi seurata pistepottinsa karttumista. Toinen vaihtoehto seurata etenemistä on geocaching.com sivustolla täällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.