3D-tulostettavat geokätköilytarvikkeet

Geokätköily oli 2000 -luvun alussa edistyksellistä puuhaa, koska se hyödynsi aallon harjalla paikannusteknologiaa. Sittemmin monet geokätköilijät ovat yhdistäneet lajiin muita teknologioita, kuten erilaiset langattomat majakat. Yksi mielenkiintoinen “uutuus” on 3D-tulostus, joka on yleistynyt paljon reilun viiden vuoden aikana. Onpa vastaan tullut useampikin 3D-tulostettu kätkörasia. Teimme pienen katsauksen mitä kaikkea mielenkiintoista geokätköilijälle löytyy 3D-tulostuksen ihmeellisestä maailmasta.

Valmiita 3D-malleja löytyy esimerkiksi Thingiverse ja YouMagine-sivustoilta. Kokosimme tähän siis näiltä sivustoilta geokätköilijää mahdollisesti kiinnostavia valmiita 3D-malleja. Tulostettaessa esimerkiksi kätköilyrasioita kannattaa ottaa huomioon muovin soveltuvuus ulkokäyttöön. Suosittu PLA ei välttämättä ole paras valinta ulkokäyttöön, vaan ABS tai PETG voi olla parempia. Kovin laajaa kokemusta minullakaan ei tästä ole, joten kuulisin kommentteja mielelläni heiltä, jotka ovat eri muoveista kätköpurkkeja tulostaneet. Kiinnostaisi miten ovat kestäneet säätä tai sitten kätköilijöiden kovia kouria.

1. Logirullain

Ensimmäiseksi tietenkin listasimme tällä sivustolla esitellyn oh3mbc:n suunnitteleman logirullaimen. Idea tässä siis on laittaa logikirja rullaimen hahloon ja jättää rullain kätköön. Näin vierailijoiden kelpaa rullailla logi takaisin kerälle seuraavaa kävijää varten, eikä kenenkään tarvitse tuskastua enää rullalogiin.

3D-malli löytyy täältä.

2. GPS:lle pidike

Kädet täynnä gepsiä, kun pitäisi kirjoittaa nimimerkkiä kätkövihkoon? Ei hätää tulosta GPS:lle klipsi ja kiinnitä se vaikka georepun olkahihnaan ja gepsille löytyy aina paikka, mihin sen voi ripustaa loggailun ajaksi tai muuten vaan. Toinen vaihtoehto on tulostaa vyöklipsi, jolla gepsin saa kiinnitettyä vyötärölle. Näitä kiinnitysvaihtoehtoja ei taida saada edes rahalla kaupasta? Toki myös polkupyörän sarviin kiinnittämiseen löytyy oma mallinsa.

Vyöklipsin 3D-malli löytyy YouMaginesta.
Olkahihnaklipsin 3D-malli löytyy YouMaginesta.

3. Kätkörasia

No mikäs sen selkeämpi kohde 3D-tulostukselle kuin kätköpurkki. Erilaisia kätköpurkiksi soveltuvia rasioita löytyy Thingiversestä ja YouMaginesta enemmän kuin tarpeeksi. Näistä vain pitää valita se omaan käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva. Vesitiiveydestä ei myöskään ole takeita, mutta yritys-erehdys menetelmällä ja pienellä säätämisellä varmasti sopiva vedenpitävä ja geokätköilijöiden kestävä purkki löytyy.

 

Eräs esimerkki purkki YouMaginesta.

Toinen esimerkki Thingiversestä.

4. Numerolukkorasia

Jos tavallinen rasia tuntuu tylsältä tulostettavalta ja kaipaat pientä twistiä kätköösi, niin mitä jos printtaisit kätkörasian, jossa on numero/kirjain lukko valmiina purkissa? Vierailijan pitää rullailla oikea koodi, jotta purkki aukeaa. Kätevää. Kuinka kestävää? Sitä taas ei voi tietää, paitsi kokeilemalla 🙂

3D-malli löytyy Thingiversestä.

4. Pulmakätkörasia

Jos numerolukkokin tuntuu tylsältä, niin entäpä labyrinttipulmakätkö? Ehkäpä se tarjoaisi riittävästi haastetta vierailijoille. Purkin avatakseen tulee pyöritellä kantta labyrintin läpi, jotta purkki aukeaa. Jotta haastetta on riittävästi, niin ratkoja ei labyrinttia näe. Eikä välttämättä edes tiedä alkuun, että on sellaista ratkomassa. Ja jos se ei riitä niin aina voi tulostaa useamman sisäkkäisen labyrintin maatuska hengessä.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

Maatuskaversio Thingiversessä.

 

5. Vempainkätkön osat

Tykkäätkö rakennella elektroniikkahärveleitä kätköillesi? Onko sinulla hankaluuksia löytää sopivaa koteloa rakennelmallesi tai pohdit millaisen mekanismin tekisit servolle, jotta purkki aukeaa? Näihin ja moniin muihin vempainkätköihin liittyviin juttuihin löytyy ratkaisu 3D-tulostuksesta, kun etsii esim. Arduino hakusanalla.

Servolla toteutettu lukkomekanismi 3D-tulostetuilla osilla.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

6. Erilaisia koukkuja onkikätköille

Mietityttääkö millainen koukku olisi paras ongen päähän kätköjen puista onkimiseksi? Ratkaisuja tähän on monia erilaisista paksuista koukuista aina henkarinkoukkuun. Mutta mikään näistä ei ole yhtä tyylikäs kun itse tulostettu kokoelma erilaisia onkeen sopivia kärkiä. Tällä setillä ei yksikään kätkö jää palauttamatta takaisin puuhun tismalleen sille paikalle, mistä se ongittiinkin.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

Ongen koukkuja

7. Geocaching logo

Geocaching.comin logo on varmasti mieluinen koriste-esine. Mutta sen lisäksi logo kannattaa tulostaa geokätköjen merkkaamiseen. Logon avulla voit spray-maalata kätköpurkkisi kylkeen tyylikkään logon, joka saa kätköllä vierailijat vihertämään kateudesta. Ai että!

3D-malli löytyy Thingiversestä.

8. “Geokolikko”

Haluaisitko suunnitella oman geokolikon? Tai etkö raski laskea omaa kallista kolikkoa liikkelle, koska pelkäät, että se katoaa? No entä jos suunnittelisit oman geokolikon ja tulostaisit sen. Seurantakoodin saa kätevästi lisättyä kolikkoon itseensä. Ei ehkä yhtä tyylikästä kuin aito kolikko, mutta ainakin hieman erilaista ja varakappaleita saa tulostettua helposti. Oman kolikon suunnittelu ei ole vaikeaa ja olemassa olevista malleista voi hakea inspiraatiota.

3D-malleja voi etsiä Thingiversestä, vaikkapa hakusanalla “Geocoin”

9. Geokolikolle standi

Jos taas keräilet geokolikoita, niin sinua saattaa kiinnostaa teline, johon geokolikon voi asettaa näytille. Kun geokollega on tulossa kylään on aika kaivaa kolikot esille, kiillottaa ne ja asettaa standeihin. Geokaveri on varmasti kateellinen, kun kolikkokokoelmasi on hienosti esillä. Jos kolikoita on paljon, niin saattanet tosin tarvita “muutaman” tällaisen telineen.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

10. PET-putkilolle tolpanhattukorkki

PET-putkilo sujahtaa usein metallisen aidantolpan sisään piiloon. Ongelma vain on siinä, että jos PET-putkiloa ei ole huolella kiinnitetty, niin se sujahtaa vähän syvemmälle piiloon ja sieltä sitä voi olla mahdoton saada takaisin esiin. Niinpä erilaisia virityksiä on näkynyt siinä, miten PET-putkilo kiinnitetään aidantolpan korkkiin. Yleensä tähän liittyy ruuvi ja narua tai ketjua. 3D-tulostuksen myötä tämäkään ei enää ole ongelma, vaan voit tulostaa aidantolppaan sopivan korkin, jossa on valmiit kierteet PET-putkilolle. Kätsyä. Vielä kun tulostuslanka olisi samanväristä kuin muiden aidantolppien korkit, niin tämä olisi huomaamatonkin ratkaisu

Muutamakin 3D-malli löytyy Thingiversestä, tässä yksi ja tässä toinen.

11. PET-putkilolle roikotuskorkki

Ehkä se aidantolppa ei ollut paras piilopaikka. Kunpa olisi joku keino, jolla PET-putkilon saisi helposti roikkumaan, vaikkapa kuuseen. Aivan, ei muuta kuin tulostamaan uusi korkki PET-putkilolle ja tästä korkista putkilo on hyvä ripustaa narulla roikkumaan. Toimii muuten juomapullojen roikottamiseen repun olkahihnasta myös oikein hyvin.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

12. Chirpille piilotuskotelo

Garminin Chirp-mokkula pitäisi saada piiloon ja paikalleen, esim. puisen pöydän alle. Lupa on kysytty ruuvaamiselle, mutta vain kiinnitysmekanismi puuttuu. 3D-tulostin tulille ja ei puutu enää. Huomiovärillä tulostuslangassa saa jästitkin kiinnostumaan siitä, miten se Chirp toimii. Vai toimiiko?

3D-malli löytyy Thingiversestä.

13. Magneettityökalu

Taas tuli vastaan tällainen kätkö, jossa purkki pitää onkia tolpan sisältä ja magneetti jäi kotiin. Mutta koska 3D-tulostettu magneettityökalu on sen verran hieno, ettei sitä raski jättää laatikkoon pölyyntymään, ei tällaiset kätköt ole enää ongelma. Tulostettuun puikkoon kiinnitettään liimalla magneetti ja toiseen päähän naru ja tämän jälkeen sopiva työkalu on aina mukana. Ei huano.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

14. PET-putkilon tai filmipurkin teline

Mikään ei ärsytä kätkönomistajaa enempää kuin kätköilijät, jotka palauttavat purkin “parempaan” piilopaikkaan, eikä siihen mihin kätkönomistaja on tahtonut purkin piilottaa. 3D-tulostimen avulla voi tulostaa PET-putkilolle tai filmirullapurkille pidikeen. Ja kun pidikkeen kiinnittää haluamaansa paikkaan, on purkki “pakko” palauttaa oikealle paikalleen. Kätevää.

3D-malli molempiin löytyy Thingiversestä samasta paikasta.

15. Kynäriipus

Kätköilijän vakiovarusteisiin kuulu kynä tai oikeastaan useampi. Jos haluaa olla varma, että kynä kulkee aina mukana, niin kannattaa tulostaa kynäriipus ja laittaa se vaikka avaimenperään kiinni, niin kynä on aina mukana. Paitsi silloin kuin avaimetkin jäi kotiin.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

16. Pulttikätkö

Loppuiko Kiven Alla-kaupasta pulttikätköt juuri kun olit tekemässä pulttikätkötrailia? Ei hätää, koska voit aina tulostaa oman pulttikätkösi. Pientä askartelua se vaatii, koska purkkiin pitää liimata oma magneetti. Ja ehkä maalata purkki hopeamaalilla. Mutta sen jälkeen tulostettu pulttikätkö on melkein kuin aito asia. Mutta vain melkein, koska eihän se ole metallia.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

17. Sienikätkö

Läpivuoden nykyisin jatkuviin syyssateisiin teemaltaa sopiva kätkörasia on sienikätkö. Sellaisen voi kätevästi tulostaa 3D-tulostimella. Tarvittaessa sienen voi vielä maalata vaikkapa kärpässienikuosiin, niin sopii paremmin maastoonkin.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

18. AA-patterikotelo

Kätköilijä tarvitsee AA-pattereita ja paljon. Tai no taskulamput toimii 18650:lla ja kännykkäkin tarvitsee varavirtapankin. Mutta AA-pattereita nyt tarvitsee ainakin käsi-GPS-laitteeseen. AA-patterit pysyvät kivasti järjestyksessä, eivätkä patterien navat osu toisiinsa, kun niille tulostaa kätevän patterikotelon. Näppärä tietenkin piirtää myös mallin 18650 pattereille, ellei sellaista jo ole valmiina Thingiversessä.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

19. Geo-ongelle kantolaite

En ole koskaan pitänyt geo-ongen kantamista kädessä kovinkaan ongelmallisena juttuna. Mutta jos jostain syystä haluaa heittää ongen selkäänsä, niin voi tulostaa sille oman kantolaitteen. Myös pientä askartelua nylonnauhan kanssa tarvitaan. Ja sitä nylon nauhaa.

3D-malli löytyy Thingiversestä.

20. Suunnittele oma mallisi

Mikään ei ole sen parempaa kuin päästää luovuus valloilleen ja suunnitella oma 3D-malli ja tulostaa se. Jos sinulla on jokin geokätköilyyn liittyvä malli valmiina, niin jaa se muiden kanssa ja kerro siitä vaikka kommentoimalla tähän postaukseen. Myös jos tiedät, jonkun mainion 3D-tulostettavan kätköilytarvikkeen, jota jutussa ei mainittu, niin kerro siitä kommenteissa.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.