Hyvää syntymäpäivää geokätköily – Geokätköily 15 vuotta!

  • weellu 

Tänään geokätköilyharrastus täyttää 15 vuotta! Toukokuun 3. päivä tulee siis kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Oregonin Beavercreekistä kotoisin oleva Dave Ulmer piilotti maailman ensimmäisen geokätkön Portlandin lähelle Oregoniin. Dave Ulmer piilotti ensimmäisen kätkön vain päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain puolustusministeriö poisti siviilihäirinnän GPS-signaalista toukokuun 1. ja 2. päivän välisenä yönä n. klo 24:00 USA:n itärannikon aikavyöhykkeellä. Suomessa tarkka aika häirinnän poistamiselle oli 06:04 aamulla. Kuvassa 1 on GPS-signaalin tarkkuus tuolla ajanjaksolla.

Kuva 1 - GPS-signaalin tarkkuutta kuvaavasta käyrästä nähdään millainen muutos tapahtui kun SA-häirintä kytkettiin pois päältä.

Kuva 1 – GPS-signaalin tarkkuutta kuvaavasta käyrästä nähdään millainen muutos tapahtui kun SA-häirintä kytkettiin pois päältä. Kuva Joe Desbonnet.

Aiemmin GPS-signaalissa oli ollut ns. Selective Availability -häirintä (vapaasti käännettynä valikoiva saatavuus) päällä. Selective Availability (SA) -häirintä lisäsi tarkoituksella GPS:n käyttämään aikasignaaliin virhettä, jonka vuoksi GPS:n tarkkuus oli parhaimmillaankin 100 metriä. SA -häirinnän virhe oli tyypillisesti 50 metriä itä-länsi -suunnassa ja 100 metriä pohjois-etelä -suunnassa. Häirinnän tarkoitus oli estää USA:n vihollisia käyttämästä GPS -vastaanottimia aseiden ohjaukseen.

Niinpä kun häirintä oli GPS-signaalista poissa, oli tarkkuus riittävä mahdollistaakseen modernin aarteenetsinnän. Tietotekniikkakonsultti Ulmer päätti testata tarkentunutta paikannusta ja piilotti ensimmäisen geokätkön, joka nykyään tunnetaan nimellä “The Original Stash“. Aikanaan Dave Ulmer käytti kätköstä nimeä “Stash #1”. Piilotettuaan kätkön Dave Ulmer lähetti viestin Usenetin uutisryhmään sci.geo.satellite-nav, jossa hän kertoi kätkön koordinaatit:

Well, I did it, created the first stash hunt stash and here are
the coordinates:

N 45 17.460
W122 24.800

Lots of goodies for the finders. Look for a black plastic bucket
buried most of the way in the ground. Take some stuff, leave
some stuff! Record it all in the log book. Have Fun!

Stash contians: Delorme Topo USA software, videos, books, food, money, and a slingshot!

Ensimmäinen kätkö oli siis noin viiden gallonan eli 19 litran musta ämpäri (kuva 2), jossa oli vaihtotavarana Delormo USA Topo-kartta, kaksi CD-rom levyä, George of the Jungle -videokasetti, Ross Perotin kirja, kasettinauhuri, 4 dollarin seteliä, ritsa ja tölkki papuja. Sittemmin tavarat ovat kadonneet ja ainoa ensimmäisestä kätköstä säilynyt esine on paputölkki. Paputölkki tunnetaan nykyään nimellä Original Can of Beans (tai O.C.B) ja sen saa maksua vastaan tilata Mega ja Giga -tapahtumiin. O.C.B löytyi vuonna syyskuussa 2003, kun ensimmäisen kätkön paikan lähistölle suunniteltiin muistolaattaa. Kun muistolaatalle kaivettiin paikkaa, löytyi  paikalta O.C.B. Paikalla oli tällöin myös Dave Ulmer, joka vahvisti, että paputölkki tosiaan oli ensimmäisestä kätköstä.

Kuva 2 - Original stash on saattanut näyttää tältä. Kuva on Dave Ulmerin eräältä toiselta kätköltä.

Kuva 2 – Original stash on saattanut näyttää tältä. Kuva on Dave Ulmerin eräältä toiselta kätköltä.

Dave Ulmer kirjoitti myös kätkön säännöt, jotka hän piilotti ensimmäisen kätkön mukana. Pääasiallinen sääntö oli “Take something, Leave something” eli ota jotain ja jätä jotain. Lisäksi ohjeissa oli pyyntö, että kun kävijä kirjaa käyntinsä (uutisryhmään), niin kertoo mitä otti kätköstä ja mitä jätti kätköön, jotta seuraavat tietävät mitä kätkössä on tarjolla.

Toukokuun kuudenteen päivään 2000 mennessä ensimmäinen kätkö oli löydetty kaksi kertaa ja logattu löydetyksi kerran. Ensimmäisen geokätköloggauksen teki Mike Teague Vancouverista. Toinen kävijä ei siis vierailuaan logannut ollenkaan. Mike Teague vaihtoi kätköstä itselleen rahaa ja jätti tilalle tupakkaa, kasettinauhan ja kynän.

Kuten varmaan jo huomasit, ei ensimmäistä alkuperäistä kätköä ole enää olemassa. Se tuhoutui kun Oregonin teidenhuolto-osasto ajoi ruohoa tien pientareilta ja jyräsi kätkön päältä (kuva 3). Sittemmin samalle paikalle on tehty muistolaatta ensimmäisen geokätkön kunniaksi (kuva 4). Jästit tosin tietävät muistolaatan sijainnin ja välillä sekin on ollut kadoksissa, mutta on taas paikallaan. Dave Ulmer itse kävi kirjaamassa ensi löydön muistolaattakätköstä.

Kuva 3 - Original Stashin jäänteet.

Kuva 3 – Original Stashin jäänteet.

Kuva 4 - Nykyään ensimmäisen kätkön paikalla on muistolaatta (ja kätkö). Kuva Lonnon Foster.

Kuva 4 – Nykyään ensimmäisen kätkön paikalla on muistolaatta (ja kätkö). Kuva Lonnon Foster.

Katso vielä video, jonka Dave Ulmer on kuvannut ennen ensimmäisen kätkön viemistä piiloon. Videon lopussa myös pätkää O.C.B:n löytämisestä ensimmäisen geokätkön muistolaattaa rakennettaessa.

Jatkoa seuraa

Alkujaan Dave Ulmer käytti kätköilystä nimeä Great Amerincan GPS Stash Hunt, joka pian lyheni muotoon GPS Stash Hunt (GPSH). Vasta hieman myöhemmin Geocaching -nimitys otettiin käyttöön. Mutta tästä ja muista kätköilyn alkutaipaleen asioista jatkamme muissa toukokuun postauksissa. Toukokuun ajan 61°23° Tampere -blogissa siis juhlitaan geokätköilyn 15-vuotista taipaletta. Luvassa on tämän postauksen kaltaisia juttuja geokätköilyn historiasta sekä suomalaisten pitkään harrastaneiden kätköilijöiden haastatteluja.  Stay tuned! Seuraamalla blogia sähköpostilla tai tykkäämällä blogista facebookissa (www.facebook.com/6123tampere) et missaa ainuttakaan postausta!

Kuva 5 - Dave Ulmer ja muistolaatta ennen sen asentamista syyskuussa 2003

Kuva 5 – Dave Ulmer ja muistolaatta ennen sen asentamista syyskuussa 2003

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.