Helsingin InsideOut Room Escape

Aiemmin kirjoitin Tampereen Room Escape -kokemuksestani. Mainio pulmanratkontapeli oli varsin mukavaa puuhaa, joten olikin iloinen yllätys kun sain mahdollisuuden käydä tutustumassa myös Helsingin InsideOut Escapeen. InsideOut Escapessa meillä oli psykologin vastaanotto varattu (eli The Appointment -huone). InsideOut Escape sijaitsee Kalliossa ja siellä on yhteensä kolme eri huonetta: em. The Appointment, The Blocks ja
Escape from the Surprise Party. Ystävällinen henkilökunta toivotti meidät tervetulleiksi ja hetken ihmettelimme aulassa esillä olleita erilaisia lukkoja ja miten ne toimivat. Suuntalukon resetointi jäi kuitenkin tarkistamatta, josta tulikin sitten myöhemmin pieni ongelma.

Pian meidät ohjattiin vastaanottohuoneeseen ja saimme kuulla lyhyesti säännöt. Sitten ovi olikin kiinni ja olimme lukittuna sisään hämärään(!) huoneeseen. Huone vaikutti melko pieneltä ja mielessä kävi että kuinkahan tekemistä riittää tunniksi. Huoli oli kuitenkin turha, koska lopulta meille jäi vai vajaa 6 minuuttia jäljelle ennen kuin pääsimme huoneesta ulos. Pian huoneen televisiosta alkoi pyöriä video, josta saimme hieman lisätietoa. Tampereella ei pelin alussa näytetty videota ja vaikka lisäys on sinänsä pieni, niin se oli omiaan luomaan tunnelmaa ja teki pelin tarinan heti enemmän merkitykselliseksi. Videon jälkeen rupesimme tutustumaan pulmiin ja ratkomaan niitä.

The Appointment oli varsin lineaarinen kokemus, jossa yhden pulman ratkaiseminen johtaa aina seuraavan pulman pariin. Joskin onnistuimme kyllä ihan itse rikkomaan lineaarista kaavaa sillä seurauksella, että jumituimme yhteen kohtaan pahasti. Mutta vinkkejä sai täälläkin pyytää painamalla erityistä vinkkinappia, joten sinänsä ei hätää vaikka jäimmekin jumiin. Aikaa siinä vaan paloi jonkun verran. Vinkkinapin painamisen jälkeen pian huoneen oveen koputettiin ja oven alta tuli vihje. Tämä tapa vihjeiden antamiseen tuntui mukavammalta kuin Tampereella käytössä ollut TV:n kautta vinkkien antaminen. Alkuvideossa kun selitettiin miksi vinkkejä saa vain harvakseltaan.

Lineaarisuus sinänsä vähän rajoittaa vapautta ratkoa asioita omassa järjestyksessä, mutta toisaalta The Appointment -huoneessa oli vahva tarina, joka pala palalta eteni kohti maalia. Koska pulmat ovat lineaarisia on melkeinpä koko huoneeseen suljetun ryhmän keskityttävä saman ongelman ratkomiseen. Jossain kohtaa kyllä hajautetustakin toiminnasta oli selkeästi hyötyä.

Tunnelma oli varsin hyvä. Itse asiassa InsideOut Escapen huoneessa oli kaikki ne elementit, joita jäin Tampereella kaipaamaan. Huone oli juuri sellainen kun halusinkin pakopelin olevan – pelottava, outo ja kiehtova sekä tarjoavan jännittäviä ongelmia. Pelin tarina ja tunnelma imi mukaansa ja aika kului taas siivillä. Pulmat olivat pääosin loogisia ja varsin onnistuneita ja vieläpä sellaisia mitä ei voisi geokätköihin maasto-oloissa välttämättä toteuttaa kovin helpolla. Eräs niistä ja ratkaisusta seurannut juttu teki minuun suuren vaikutuksen, mutta ei kerrota enempää, jotta peli-ilo säilyy muillekin.

InsideOut Escape on kyllä hinnaltaan kalliimpi kuin Tampereen Room Escape. InsideOut Escape kustantaa neljältä hengeltä 37.50 euroa. 2-3 hengeä maksaa 50 euroa. Kuudella hinta on 25 euroa per henkilö, mutta toisaalta The Appointment huone tuntui kyllä sopivalta kolmen-neljän hengen porukalle ja kuusi henkeä tuntuisi vähän turhan paljolta. Viime hetken alennuksia InsideOut Escapeen voi etsiskellä extempore.fi osoitteesta.

Jos Tampereen Room Escape kolahti, niin kannattaa lähteä Helsinkiin kokeilemaan InsideOut Escapen huonetta, suosittelen sitä lämpimästi. Kyllä tästä semmoinen innostus hommaan jäi taas päälle, että pitänee käydä kokeilemassa Tampereen uusi toinen huone. Etenkin kun siitä saa nyt geotkätköilijä 10 euron alennuksen geocache.fi:ssä tarjolla olevalla alennuskoodilla.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.