Lauantain megapäivä Tanskassa oli saanut jo mainion startin Mazen puolella, mutta hengähtämiseen ei ollut juuri aikaa. Heti kun olimme saaneet Maze-ikonin kuitattua tälle reissulle, suuntasimme kulkumme kohti päivän toista pääkohdetta: aMAZing Fyn -megaa. Tanskalainen hygge oli kaukana kun matkalla tapahtumaan saimme niskaamme kylmän sadekuuron. Lähistön tradin metsän puut tarjosivat suojaa hetken, mutta kun alkoi tippua rakeita niskaan, totesimme, että otetaan aikalisä, pidetään ruokatauko ja palataan sitten.

Lounastauon jälkeen alkoi säätila ennusteen mukaisesti selkeytyä, kun kurvailimme autolla kohteeseen. Heti parkkialueella erottui ensimmäinen ero kotimaisiin tapahtumiin: liikenteenohjaajat loistivat poissaolollaan. Jos Raumassa oli tunnelma, että ohjaajia oli kaksi metrillä, niin täällä ei ollut ketään. Ja se näkyi parkkialueella, jossa autot olivat vähän miten sattuu parkissa ja rivien väliset kulkuväylätkin vaihtelevan levyisiä. Autolle kuitenkin löytyi helposti parkkitilaa, vaikka tapahtuman paras vierailuaika oli edelleen käynnissä.
Aamulla kuulimme, että lipunmyynnissä oli valtaisat jonot. Sen verran tilanne oli lähempänä yhtä rauhoittunut, ettei jonoja ollut. Olimme hankkineet liput etukäteen ja oikein missään ei etukäteen kerrottu, homma toimii. Yhdessä tapahtuman announcementeista sanottiin, että etukäteen tilatut sisäänpääsyrannekkeet ja tavarat voi hakea torstaina tai perjantaina etukäteen. Ja tapahtuman jälkeen geokolikoita postiteltaisiin, jos joltain on vielä hakematta. No tavarat löytyivät sisäänkäynnistä kuittia vastaan, mutta parempi kokemus olisi ollut jos tieto olisi lukenut, vaikkapa nettisivulla etukäteen – kaikki ei kuitenkaan muista laittaa will attendia ja ei voi luottaa, että tapahtuman announcementit tulevat luetuksi.

Alueella vaikutti olevan kova kuhina etenkin alueen telttojen ympärillä. Alue oli siis eräänlainen puistoalue, jossa oli metsän reunustama ruohokenttä. Ruohokentän keskellä oli saavi, joka toimi yhtenä labipisteenä. Muuten keskialue oli melko tyhjä ja ihmiset parveilivat reunoilla telttojen liepeillä. Päätimme Rauman tapaan kiertää alueen ympäri tutkien mitä löytyy. Samalla tulimme suorittaneeksi labikätköt. Labikätköjä alueella oli 55 kappaletta + megasta mazeen johtanut labikierros. 45 labeista oli tapahtumalabeja, joten tapahtumaa varten tehtyjä labeja oli paljon.
Koko tapahtuman runko oli rakennettu labien ympärille. Sinänsä ihan toimivaa ja tekemistä oli runsaasti. Mutta ongelmaksi muodostui se, että ehkä sateen vuoksikin valtaosa pisteistä oli pienissä teltoissa. Näin telttaan ruuhka-aikaan kerääntyi valtava joukko väkeä ja tungoksessa ei ollut kovin kiva ratkoa tehtäviä. Labit olivat siis kevyttä pähkäilyä vaativia. Ei mitään liian vaikeaa, mutta osassa meni hetki. Ja vielä kun osa labeista oli samassa teltassa geokätkötavaroiden myynnin kanssa, niin soppa oli valmis. Kätköilytavaroita mielivät eivät tienneet kuka on jonossa ja kuka on menossa labille ja toisin päin. Lisäksi vielä muutaman labin tehtävissä tarvittiin vastauksia kaupan tuotevalikoiman hinnoista, niin sekin lisäsi tiivistä tunnelmaa. Sinänsä kyllä hyvä idea, että labien avulla ohjataan väkeä asioimaan standeilla, mutta toteutusta olisi pitänyt miettiä vielä kerran.
Toinen haaste labien kanssa oli, että tapahtuman järjestäjien labit olivat siistissä “taulukossa” kartalla. Niiden lomassa risteili muutama extra labi, jotka oli tehty kierrätysinfopisteettä ja geokätkökauppaa varten. Labien sijainti kartalla ei kertonut yhtään siitä missä ne ovat maastossa. Niinpä aina ensimmäisen labille saapuessa piti etsiä sen numero (labit oli onneksi numeroitu, pl. kaupan ja kierrätyspisteen labit). Numeron etsimisen jälkeen etsittiin tehtävä kartalla ja sitten vastaaminen saattoi alkaa. Tämäkin osaltaan lisäsi kestoa, mitä yksittäinen kätköiljä lokaatiolla viettää. Ja toisaalta oma haasteensa oli löytää kaikki labit, kun sijainnista ei ollut mitään vihjettä.

Lopulta kyllä löysimme kaikki labit, kun vain seurasimme muiden ihmisten liikkeitä. Labit olivat teemoitettu 5 sarjoihin. Esimerkiksi yksi 5 labin sarja esitteli H.C. Andersenin satuja ja piti yhdistää oikea satu paikalta löytyviin taidokkaasti virkattuihin hahmoihin. Toinen 5 labin sarja esitteli selkeästi jonkun harrastajan kokoelmaan vanhoja logikirjoja, 3D-tulostettuja kätköjä, kätköistä löytyneitä vaihtotavaroita, jne. Rasti oli yllättävän hauska tutkittava, vaikka ei ehkä kuulosta siltä. Kätköilytavaraa oli ihmeteltäväksi todella paljon. Yksi sarjoista esitteli aluetta: ruokarekat, vessat jne. Lisäksi kaikista näytteilleasettajien teltoista löytyi ainakin labi tai kaksi. Oma teemansa oli kätkökisaan liityvät labit.




Labien ohessa tuli toki tutustuttua muuhunkin alueen tarjotaan. Ruokarekkoja oli kaksi alueen ulkopuolella. Tarjolla niissä oli kebabia ja makkaraa. Jäi väliin, vaikka toisaalta on aina kiva tukea tapahtuman järjestäjiä ruokailemalla alueella (monesti ruokamyynnin tuotosta menee vähintään provikka järjestäjille). Kätköilytavaroita oli myymässä kolme eri firmaa: Geocaching magazin (lehti, jonka pisteellä oli myös myynnissä paitoja, lamppuja, yms), Just coins (geokolikoita) ja kolmas myyjä, jonka nimeä en ruuhkalta saanut selville (myynnissä kätköpurkkeja, yms). Kätköilytavaroiden lisäksi paikalla oli retkeilyvarusteiden myyjä.




Alueella oli myös paikallisen kätköily-yhdistyksen piste, jossa oli perinteinen arpalippuarvonta, josta saattoi voittaa kätköilytavaraa palkinnoksi. Lisäksi Snag The Tag oli paikalla esittelemässä toimintaa ja tagi-kokoelmaa. Lisäksi heillä oli näytillä kätköilijäkorttien kokoelma. Suomessa oman pelaajakortin teettäminen omista tilastoista ei ole saanut suurta suosiota, joten näitä en ole Suomessa nähnyt. Atlantin toisella puolella kylläkin.



Sotamuseo oli paikalla esittelemässä toimintaansa ja mainostamassa kätkösarjaa, joita ovat tehneet kätköilijöiden iloksi. Ilmeisesti jonkinlainen koodinmurtamistapahtuma oli myös toteutettu yhteistyössä museon kanssa, mutta tämänkin mainostus etukäteen oli vähän olematonta ja jossakin announcementissa asiasta sivulauseessa mainittiin, joten itselleni tämä jäi vähän hämäräksi.

Järjestäjien kahvilassa oli erittäin näyttäviä ja herkullisia leivonnaisia tarjolla ja toki kahvia sekä muita virvokkeita. Näitä oli vaikea ohittaa. Herkkujen kanssa samasta teltasta löytyi myös lastenohjelma. Tarjolla oli kivien maalausta ja jos viipyi alueella riittävän pitkään, niin järjestäjät lakkasivat kivien pinnan ja kun lakka oli kuivunut sai ne mukaansa. Lisäksi tarjolla oli hamahelmitöitä ja mallit löytyivät sekä signal-sammakkoon, että Tracker -koiraan valmiina.



Teltan nurkassa oli matkaajien pöytä ja niitä oli reilusti paikalla sekä ihailijoita ja koodien kerääjiä tuntui riittävän paikalla. Jännittävin asia oli matkaajapöydän takana, sillä oli oma lounge signal the frog -pehmoille. Sinne saattoi jättää oman signalinsa viettämään aikaa lajitovereidensa kanssa, jos oman signalin oli tuonut paikalle. Varmasti kova juttu Signalia enemmän harrastaville.


Ohjelma, josta tiesimme tiedotuksen myötä etukäteen oli geokätköilykilpailu. Tässä oli tarkoituksena kerätä pieni tiimi (minimi 3 henkilöä) ja kisata erilaisissa lajeissa. Kaikkia lajeja emme seuranneet tarkasti, mutta mukana oli ainakin hernepussin heittoa signalin renkaasta läpi, pet-putkilon (?) heittoa ammuslaatikoihin ja taisi kauemmista laatikoista saada enemmän pistetä kun lähimmistä. Lisäksi ainakin yhdellä rastilla kumottiin saavillinen kätköpurkkeja ja niistä piti etsiä nopeasti logikirja. Emme osallistuneet kisaan itse, mutta hetken tuota jaksoi sivustakin seurata mitä siellä kisassa tapahtuu.


Toiminnalliset labit
21 Birdhouse
Täällä olikin Mazesta tuttu lintupönttö odottelemassa. Eli pönttö oli vuorattu pullon korkeilla ja yksi näistä oli pöntön luukun lukitseva salpa, joka piti vetää ulos. Tämä oli siis kaikille Mazen käyneille nopea ratkoa. Meidän jälkeen paikalle saapui eräs toinen suomalainen kätköilijä (ei kerrota nimimerkkiä, jotta pysyy anonyyminä), joka oli vasta menossa Mazeen ja hän ei ainakaan ihan ykkösellä hokassut ideaa. Sopivasti haastetta ja mukavan helppo kuitenkin oli tämä.

22 T5 climbing
Tämä oli hieman outo piste, jossa oli korkea lakana nostettu puuta vasten ja lakanan takana oli teleskooppitikkaat. Lakanassa oli kuvattuna puu, jossa näkyi muutamia kätköilijöitä piilossa. Hetken ihmettelimme, että pitääkö tässä kiivetä vai mikä homma, mutta katsomalla labin kysymystä selvisi, että kyseessä oli monivalinta, jossa kysyttiin kätköilijän takin väriä.

23 Radio FM 88.3
Tämä piste löytyi teltan sisältä ja myöhemmin sään selkiytyessä toinen piste oli avattu / palautettu alueen keskialueelle. Pisteellä oli siis radio, joka piti virittää taajudelle 88.3 Mhz ja sieltä tuli lähetystä, jossa kerrottiin ratkaisusana. Suoritimme tämän tapahtuman alkuvaiheessa todella ruuhkaisessa teltassa, jossa oli todella vaikea kuulla mitä radiosta kuului, koska meteli oli korvia huumaava. Lisäksi kertoja ääni puhui Tanskan murteella ja kaiutinkaan ei ollut paras mahdollinen. Paikallisten avulla kuitenkin onnistuin selvittämään sanan. Sinänsä hauska idea, mutta toteutus oli vähän vajaa, koska meteli teltassa oli kova ja toisaalta sample, jota kanava toisti oli melkoisen pitkä. Hienoa olisi, jos jotenkin olisi saanut tämän lähetyksen omaan laitteeseen. Tosin eipä iphonet ainakaan tue FM-taajuksia.
24 Go fishing
Täältä löytyi aiemmin mainitsemani saavi keskeltä tapahtuma-aluetta. Saavin ympärillä oli onkia, joissa narun päässä oli magneetti. Saavissa oli PET-putkiloita, joissa oli metallipultti korkissa, josta purkin sai ongittua ja purkista löytyi ratkaisukoodi. Moneen kertaan nähtyä, mutta perustoimivaa.

25 Find the right one
Tässä labin lokaatiossa oli valopylväs, johon oli magneetilla kiinnitetty juomapulloja. Joissakin juomapulloissa oli sisällä PET-putkilo. jonka sisällä oli ratkaisusana. Hauskana yksityiskohtana osa juomapulloista oli aika korkealla ja pisimmät ylsivät niihin suoraan kurottamalla ja lopuille oli tarjolla roskapihdit poimintaan. Yksinkertaisen toimivaa ja tätä en ollut aiemmin nähnyt missään.

26 Round and round it goes
Ympäri ja ympäri se menee lokaatiosta löytyi iso juoma-automaattiin sopiva vesikanisteri, johon oli sisälle rakennettu muoviputki, jossa oli aukko, johon piti saada kanisterin sisällä ollut bison. Kun bisonin sai muoviputkeen, niin sen sai ulos ja näki koodin. Näitä on näkynyt Suomessa kätköpurkkeinakin ja ihan hauska joskin haastava tehtävä labi-pisteeksi.
27 Fut-fut
Etukäteen pohdimme mimmonen juna täältä löytyy. Paikalla olikin hieno rakennelma, jossa purkissa oli läpinäkyvä pleksiseinä ja sen sisällä maisema. Kun päästä veti siimasta, niin esiin tuli juna, jossa oli ratkaisusana. Brio-junaa jos veti liian lujaa, niin sanan sisältävä vaunu tippui kyydistä ja piti aloittaa alusta.

28 7 segment display
Hauska tehtävä, joka vaati hetken aikaa ja joko hyvän muistin tai sitten kynän ja paperia. Paikalla oli neljä 7-segmentti näyttöä. Ainoa vaan, että segmenteistä kerrallaan syttyi yksi ja seuraamalla hetkeksi satunnaisessa järjestyksessä syttyviä segmenttejä piti selvittää mitkä numerot seinälle muodostuu. Yksinkertaisen kaunista ja toimivaa. Hauska tehtävä.

29 Pull & Release
Perinteinen vedä jousi ja liipaise -kätkö. Paitsi, ettei se ehkä ollutkaan? Vähän vaikutti olisiko joku ollut rikki, kun kätkö oli ihan kädellä vedettävissä näkyviin. Jäi vähän lopulta auki mikä idea tässä oli.

30 Underwater zoo
Tämä oli hauska lokaatio, jollaista ei ollut aiemmin tullut vastaan. Paikalla oli kaksi muovilaatikkoa, joiden pohjalla oli värjättyä vettä sekä vedessä lasi. Lasin avulla saattui nähdä mitä “ötököitä” laatikon pohjan alla olevassa kuvassa oli. Ja yksi ötököistä oli travel bug, jonka koodi oli ratkaisusana. Selkeästi jollekin tämä oli ollut liian vaikea, koska toisen pisteen lasi oli laitettu täyteen värjättyä vettä. Tai sitten olivat vain vaikeuttaneet tehtävää seuraaville. Mutta yhtäkaikki hauska tehtävä ja yksinkertainen idea taas.


Yhteenveto
Ja siinä se ohjelma sitten olikin. Toki perinteistä geokätköilijäkavereiden kanssa rupattelua tuli harrastettua, koska tottakai myös monet suomalaiskätköilijät olivat lähteneet tapahtumaan. Lisäksi paikalla oli paljon kätkötarkastajia, koska pohjoismainen tarkastajakokous oli ollut edellisenä päivänä. Ja myös HQ:n lakeijoita oli paikalla peräti kolme kappaletta sekä yksi entinen lackey. Tietyisti kätköilijöitä oli tullut tapaamaan myös Signal-sammakko. Ilahduttavasti myös paikallisten Tanskalaisten kätköilijöiden kanssa tuli juteltua muutamaankin otteeseen, vaikken tietysti heitä entuudestaan tuntenut.
Yhteenvetona Tanskan mega nojasi siis vahvasti labeihin. Niistä 10 oli toiminnallisia ja loput olivat pieniä pulmatehtäviä tai alueen esittelyä. Labien parissa tapahtumassa sai vietettyä kyllä helposti kaksi – kolme tuntia rauhakseen nauttien tapahtuman annista ja ruuhkassa eteenpäin puskien. Päällimmäisenä fiiliksenä tapahtumasta jäi hyvä mieli, kun alun hämmennyksestä pääsi yli. Alun hämmennyksen olisi voinut välttää järkevällä alueen kartalla tai labien sijoittamisella niiden oletettuun löytämispaikkaan kartalla. Sekä paremmalla ennakkotiedottamisella ja ajantasaisella web-sivun sisällöllä. Ehkä tietyllä tapaa tästä tuli mieleen hieman Liettuan megan järjestelyt (josta näemmä on jäänyt raportti julkaisematta, kääk! Tämä pitää korjata).
Kyllä aMAZing Fyn megassa päivän mielellään vietti ja oma fiilis oli, että labien paljous ainakin sai pidettyä omien lasten huomion hyvin tapahtumassa. Oikeastaan paremmin kuin monessa suomalaisessa tapahtumassa.