Cachly 7.0

Enpäs olekaan hetkeen kirjoittanut Cachlyn päivityksistä blogissa. Taitaa edellinen olla 4.0 -versiosta vuonna 2018, joten ajattelin ottaa pienen ennakkokatsauksen mitä kaikkea uutta todennäköisesti tällä viikolla julkaistava Cachly 7.0 tuo mukanaan. Päivitys on Cachlyn ostaneille tietenkin ilmainen.

Dark Mode ja tummat kartat

Uusi Cachlyn versio tuo mukanaan tuen iOS:n Dark modelle. Sen lisäksi, että käyttöliittymä muuttuu tummaksi, niin myös Applen, Googlen ja erikseen ostettavat premium offline -kartat muuttuvat tummiksi. Alla hieman esimakua siitä, miltä Cachly näyttää dark modessa. Varsin tyylikkäältä mielestäni.

Kätkösuodattimien pikavalinta

Jatkossa voi luoda omia suodattimia, jotka voi tallettaa pikavalinnoiksi. Aiemmin Cachlyssä toki pystyi suodattimen asetuksia säätämään ja se jäi voimaan, mutta jatkossa erilaisia asetuksia voi tallentaa ja siten kätevästi valita, mitkä kätköt näytetään kartalla valitsemalla tilanteeseen sopiva suodatin. Lisäksi suodattimia voi synkronoida eri laitteiden välillä iCloudin avulla, joten jokaiseen i-laitteeseen ei joudu asetuksia erikseen säätämään.

Kaikki waypointit kartalle

Cachly 7.0:n myötä on mahdollista saada kaikkien ladattujen kätköjen (joko Live APIsta tai offlineen ladattujen kätköjen) waypointit kartalle kerralla. Tämä on kätevää, jos suorittaa vaikkapa paria kätköä yhtä aikaa ja näiden kätköjen waypointit risteilevät toistensa lomassa.

Geocaching HQ:n solution checker

Vuonna 2017 kätkökuvauksiin saatiin Geocaching HQ:n oma solution checker. Nyt kätköjen koordinaatit, joissa tämä solution checker on käytössä, voi tarkistaa suoraan Cachlysta. Syöttämällä oikean vastauksen Cachlyn kautta, geokätkön koordinaatit korjaantuvat oikeiksi samaan tapaan kuin solution checkeriä käyttäisi geocaching.com sivuston kautta. Kätevää.

Matkaajien automaattinen vierailutus

Monet kätköilijät tykkäävät käyttää jotakin tai joitakin matkailijoita kätköissä, jotka loggaavat löydetyksi. Tällä tavoin voi esimerkiksi pitää hieman kirjaa siitä, millainen matka onkaan tullut kuljettua kätköjen perässä. Toki tämä matka on vain linnuntietä kuljettuna ja todellinen matka pöljänpolkuja pitkin on usein vielä pidempi. Cachly 7.0 lisää ominaisuuden helpottamaan tätä matkaajien vierailutusta kätköissä.

Uuden ominaisuuden avulla voi laatia listan matkaajista, jotka automaattisesti käytetään kätkössä vierailun yhteydessä.

Suuria päivityksiä Apple Watch -versioon

Cachlystä on jo pitkään ollut saatavilla Apple Watch -versio. Kellossa käytettävän version ominaisuudet ovat kuitenkin olleet varsin rajatut, joten se ei ole ollut järin hyödyllinen käytännössä. Nyt uudistusten lista on ainakin pitkä, joten toivotaan, että Apple Watch -versio on vihdoin käyttökelpoinen.

Tässä listausta muutoksista:

  • Uudelleen suunniteltu kätkötietojen ja -kuvauksen näyttö
  • Kätkötietoihin lisätty piilotuspäivä
  • Kätkön loggausnäkymä näyttää tekstin sanelun jälkeen
  • Kätkökuvaukseen lisätty loggaa kätkö -nappi ja uusi asetukset-nappi.
  • Kätkön logien näyttö
  • Kätkön valokuvat
  • Attribuutit
  • Reittipisteiden näyttö
  • Kätkön omien muistiinpanojen näyttö
  • Suosikkipisteiden näyttö
  • Indikaattori, joka näyttää onko kätkö premium vai ei
  • GC-koodin näyttäminen kätkökuvauksessa
  • Online listat
  • Tuki korjatuille koordinaateille

Asetussivun uudistukset

Cachlyn asetuksia alkaa olla jo aika paljon ja onneksi asetussivu on nyt saanut parannuksen, jotta sovelluksen säätäminen helpottuu. Asetukset on jaoteltu kategorioihin niiden löytämisen helpottamiseksi. Toisaalta kategorioiden muistelu voi aiheuttaa hankaluuksia, joten asetuksiin on myös lisätty haku. Hakukenttään vain tekstiä ja sovellus näyttää hakutuloksia vastaavat asetukset.

Eikä siinä vielä kaikki

Yllä olevassa oli poimittuna tarkempaan esittelyyn vain muutama uusista ominaisuuksista. Lisäksi on luvassa pitkä lista muita päivityksiä Cachly 7.0:ssa:

  • Adventure Lab: Tallenna offline-listaan
  • Arkistoidut kätköt eivät näytä kätkön saturaatioympyrää
  • Saturaatioympyrä: Fyysiset välipisteet näyttävät nyt saturaatioympyrän
  • Kätkön reittipisteet: Ikonit kartalla näyttävät värein reittipisteen tyypin
  • Dropped pin: näyttää Google street view -valinnan, jos mahdollista
  • Matkalaisten kirjausten muokkaus
  • Korkeuserot: Näyttää kätkön korkeuden meren pinnasta lisätietonäkymässä ja myös dropped pinin tietokuplassa
  • GSAK:lla luotujen GPX-tiedostojen “kunta”-kenttä näytetään sovelluksessa
  • GPX import: Mahdollisuus ladata korjattujen koordinaattien ja muistiinpanojen siirto Geocaching.comiin
  • GPX import: Mahdollisuus ladata annetut koordinaatit, vaikka GPX:ssä ei olisi korjattuja koordinaatteja
  • Asetusten tuonti: Lukitse löytöstatus, jotta löytöstatus ei ylikirjoitu
  • Tuotujen adventure labien merkitseminen löydetyksi
  • Tuotujen Waymarkkien kirjaaminen avaa Waymarklyn waymarkin kirjaamiseksi.
  • iOS 13 tyylinen modaali suodatusoptioihin.
  • Live-suodatus: Kätkön piilotus ja julkaisupäivä voi olla 6 kk tulevaisuudessa
  • Live-kartan hakuhistoria
  • Pitkä suodattimen painallus näyttää suodatin templatet
  • Loggauksen avainsanat: Uusi avainsana, joka ei ota mukaan found drafteja.
  • Loggaukseen voi lisätä valokuvan henkilökohtaisista muistiinpanoista tai iCloudista.
  • Pitkä painallus loggauksen otsikossa kopioi tekstin
  • Loggauksissa käyttäjän löytömäärän näyttö
  • Loggaukset näyttävät mitkä kätköilijät antoivat kätkölle suosikkipisteen
  • Pitkä painallus kartan kerrosten näyttämisnapissa sisältää lisävalintavaihtoehtoja: näytä korjatut koordinaatit, näytä kätkön saturaatioympyrät
  • Pitkä painallus kätkön lisätietokuplassa näyttää vaihtoehdot kätkölle navigoimiseksi
  • Viestikeskus: Avaa Cachlyn oman Safari-näkymän käyttöjärjestelmän selaimen avaamisen sijasta
  • Mahdollisuus tuoda GPX tiedostoja puhelimen tiedostojenhallinnasta tai iCloudista
  • Auto-zoomaus mitä lähempänä nollapistettä olet
  • Offline suodatus: Piilotus/julkaisupäivämäärä
  • Offline suodatus: Kätkössä on henkilökohtaisissa muistiinpanoissa kuva
  • Offline suodatus: Kätkössä on Solution Checker
  • Offline suodatus: Kuvateksti
  • Offline listat: Kuvanäkymässä ruudun swaippaus alas hakee kuvat API:n kautta
  • Offline: Jos kunta on ladattu kätköä varten, talletetaan se myös ohjelman tietokantaan
  • Henkilökohtaiset muistiinpanot: Peru tehdyt muutokset -valinta
  • Henkilökohtaiset muistiinpanot: Jos kätkössä on solution checker, koordinaattien täppäämisen pitäisi näyttää tarkista ratkaisu -vaihtoehdon
  • Premium Offline kartat: Asetus kartan POI-tyyppien kustomointiin
  • Reittipisteen projisointi: Lisättty muistiinpanokenttä, johon voi copy-pasteta tekstiä, jota käytetään suunnan ja etäisyyden laskemiseen
  • Läheisyyshälytykset: Mahdollisuus sisällyttää löydetyt kätköt ja omat piilotukset
  • Navigoidessa Google Mapsin pitäisi nyt näyttää kätkön nimi ja GC-koodi kohdekätkölle
  • Asetukset: GPX:stä tuodut labit pitäisi nyt olla visuaalisesti merkitty tuoduiksi importilla
  • Asetukset: Mahdollisuus olla näyttämättä korjattuja koordinaatteja kartalla. Lähinnä Geoarttien katselua varten.
  • Asetukset: Asetus, joka estää kaikkien offline-listojen tuhoamisen.
  • TB skanneri: Skannatun TB-koodin pitäisi automaattisesti hakea API:sta kätkön GC-koodi, jossa matkaaja on
  • Matkaajien tiedoissa näytetään omistajan nimi
  • Mahdollisuus ladata matkaajien logeja kerralla isompi määrä geocaching.comiin
  • Reittipisteen lisätietokupla: Jos reittipiste kuuluu johonkin kätköön, sen kätkön nimi näytetään reittipisteen tiedoissa.
  • Reittipisteen lisätietokupla: Näytetään reittipisteen emokätkön GC-koodi lisätiedoissa
  • Päivitetyt ikonit reittipistenäkymään.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.