Tampereen Geofilmifestivaalit – GIFF 2017 – tulokset

Hervannan elokuvateatteri Cinolan penkkirivit täyttyivät taas lauantaina 4.11. 2017 geokätköilijöistä, kun kolmannet Tampereen Geofilmifestivaalit polkaistiin käyntiin. Paikalle oli saapunut 135 geokätköilijää ja 3 tuomariston jäsentä ruotimaan elokuvia. Tänä vuonna saliin jäi istumapaikkoja tyhjäksikin. Elokuvien näyttäminen on Cinolassa ollut tauolla, kunnes yllättäen viime viikolla Niagaraa pyörittävä Pirkanmaan elokuvakeskus ry aloitti siellä elokuvanäytökset. Joka tapauksessa, koska järjestelyt olivat ison salin osalta muuttuneet jouduimme tuomaan paikalle oman laitteiston elokuvien näyttämiseen. Sopiva videotykki löytyi Riemurinteeltä ja äänentoisto löytyikin jo omasta takaa, joten elokuvia päästiin tänäkin vuonna katsomaan ja tekniikka toimi hyvin.

Alkuun katsoimme paikallista tuotantoa olevan Geokätköilyn maailma -sketsin, jossa tutut Erkki Pusa ja Pentti Hukka rakensivat vempainkätkön (Gadget cachen). Tämä on tulossa myöhemmin tällä viikolla kaikkien ihmeteltäväksi Youtubeen. Sketsin jälkeen katsoimme kaikki 17 finalistia, jotka olivat

  1. TRIBUTE  |  sleepyeve  |  USA
  2. Geocaching: Your Passport to Adventure  |  alienchauncey  |  USA
  3. Geocaching is Free  |  lat&long junkie  |  Australia
  4. The Art of Geocaching  |  Zaise  |  USA
  5. The Reviewer’s Day  |  BruteFilmCZ  |  Czech Republic
  6. FOUND IT! (My Geocaching Adventure)  |  K8brownie  |  USA
  7. Geo Early Learning  |  Pigwig2  |  Australia
  8. FTFever  |  AlboGIFF_Team  |  Spain
  9. Geocaching Day in Vilnius  |  kaimynas  |  Lithuania
  10. The Future of Geocaching  |  .alma.  |  Germany
  11. The Art of Geocaching  |  GunnerMac  |  Canada
  12. Harry Dirtski and Disco Box  |  QbaPL  |  Poland
  13. The Road to Geocacher  |  Bakatono  |  Japan
  14. A Travel Bug’s Life  |  GeoElmo6000  |  USA
  15. The Discovery of the FTF-Hunter  |  treasurehuntergd  |  Germany
  16. Antarctica |  svieca  |  Slovakia
  17. Little Geo-rge  |  Charros Team  |  Spain

Valitettavasti meillä ei ole lupaa julkaista GIFF-filmejä, joten jos et päässyt mihinkään GIFF-tapahtumaan, pitää sinun odottaa josko filmit tulisivat HQ:n toimesta tarjolle. Uskon, että näin piakkoin tapahtuukin.

Tuomareina Tampereen Geofilmifestivaaleilla olivat kätköilijä hippihiiri, rekvisitööri Mikko Kuivasto ja Ylen lastenohjelmia paljon ohjannut ja Pikku Kakkosestakin tuttu Rami Saarijärvi. Tuomaristo ruoti elokuvat läpi tarkasti ja valitsivat sieltä voittajaksi Geocaching is Free -elokuvan. Elokuvassa siis mies löytää ilmaisen harrastuksen, joka koukuttaa hänet. Hän huomaa pian, että auto vie paljon polttoainetta ja homma tulee kalliiksi. Pian hän alkaa hankkia erilaisia apuvälineitä kätköilyyn auton täydeltä ja taas hän huomaa uusia ongelmia. Elokuvassa on vielä lopussa jännittävä kääne, joka jätetään tässä kertomatta. Tuomaristoa lämmitti elokuvan samaistuttavuus: Vaikkei kätköilisikään, vaan harrastaa jotain muuta, voi elokuvaan samaistua helposti. Lisäksi tarina oli ehyt kokonaisuus, joka eteni kohti yllättävää loppua.

Tuomarit antoivat myös kunniamaininnan viimeisenä nähdylle Little Geo-rge elokuvalle. Elokuva oli toteutettu valokuvien avulla ja oli selkeästi valtavirrasta poikkeava myös romanttisella tarinallaan. Tuomariston ruotiessa elokuvia myös Liettualainen “Geocaching Day in Vilnius” nousi keskusteluun. Elokuva oli selkeästi onnistunut, koska kaikille tuli yllättävä tarve varata matkaa Vilnaan. Lisäksi elokuva esitteli kätköilyä Vilnassa varsin mainiolla tavalla. Visioipa tuomaristo myös Youtube-kanavaa, joka tekisi vastaavia geokätköilyesittelyvideoista muista kaupungeista. Ei pöllömpi idea!

Tuomarikolmikko vasemmalta oikealle: hippihiiri, Rami Saarijärvi ja Mikko Kuivasto.

Yleisö äänesti tuttuun tapaan suosikkielokuviaan älypuhelimillaan. Yleisö oli harvinaisen yksimielinen tuomariston kanssa ja äänesti ylivoimaiseksi voittajaksi Geocaching is Free -lyhärin. Lupaan välittää terveiset Tampereen Geofilmifestivaaleilta elokuvan tekijälle ja katsotaan saataisiinko häneltä haastattelukin sivustolle. Alla olevan tilaston perusteella kakkoseksi tuli viime vuoden voittajaelokuvan jatko-osa The Discovery of the FTF-hunter. Tilastossa on siis elokuvan saamat keskiarvopisteet. Valitettavasti en saanut numerointia tai nimiä vaaka-akselille

Tässä vielä tarkempaa dataa tuloksista elokuvittain

 

One comment

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.