Mysteerikurssi: Stereogrammi-mysteerit

Koska tänään polkaistaan Turussa ties kuinka mones mysteerikurssi käyntiin ajattelin postata pitkästä aikaa jotakin mysteerinratkontaa liittyvää myös tälle sivustolle. Varmaan kertaakaan mysteerikurssilla ei ole ehditty stereogrammeja käsitellä, joten sehän on hyvä aihe blogata – jotain uutta myös kurssilaisille.

Stereogrammi

Stereogrammihan on “optinen harha”, jossa kaksiulotteisesta kuvasta tulee esiin kolmiulotteinen kuva, kun kohdistaa katseen kuvan taakse tai eteen. Suomeksi sanottuna siis katsoo kieroon. Tarkemmin ottaen tällainen kuva, josta kolmiulotteinen “piilotettu” kuva tulee esiin on nimeltään autostereogrammi. Stereogrammilla kun voidaan tarkoittaa myös 3D-kuvaa,  joka muodustuu kahdesta vierekkäin laitetusta kuvasta, jotka on otettu hieman eri kuvakulmasta. Alla olevassa stereogrammista pitäisi tuijottamalla paljastua erään tutun geokätköilyaiheisen sivuston nimi 🙂

Yleensä mysteereissä onkin käytetty tällaista yllä olevan kuvan kaltaista stereogrammia. Joskus stereogrammeja voi olla useampi samassakin kuvassa. Tällöin voi olla paikallaan kuvankäsittelyohjelmalla pilkkoa kuva useammaksi pienemmäksi kuvaksi. Mikään ei kuitenkaan estä, etteikö stereogrammi voisi olla myös tekstissä. Tekstissä olevat anagrammit ovat mysteereissä (ainakin ennen tätä kirjoitusta) hieman harvinaisempia. Esimerkiksi alla olevasta kirjainmössöstä tulee esiin englanninkielinen tervehdys “Hi” kun sitä tarpeeksi tuijottelee silmät kierossa.

                     O              O
OIWEQPOISDFBKJFOIWEQPOISDFBKJFOIWEQPOISDFBKJFOIWEQPOISDFBKJF
EDGHOUIEROUIYWEVDGHOXUIEROIYWEVDGHEOXUIEOIYWEVDGHEOXUIEOIYWE
KJBSVDBOIWERTBAKJBSVEDBOIWRTBAKJBSOVEDBOWRTBAKJBSOVEDBOWRTBA
SFDHNWECTBYUVRGSFDHNYWECTBUVRGSFDHCNYWECBUVRGSFDHCNYWECBUVRG
HNOWFHLSFDGWVRGHNOWFGHLSFDWVRGHNOWSFGHLSDWVRGHNLOWSFGLSDWVRG
YPOWVXTNWFECHRGYPOWVEXTNWFCHRGYPOWNVEXTNFCHRGYPWOWNVETNFCHRG
SVYUWXRGTWVETUISVYUWVXRGTWVETUISVYUWVXRGWVETUISVYUWVXRGWVETU
WVERBYOIAWEYUIVWVERBEYOIAWEYUIVWVERBEYOIWEYUIVWLVERBEOIWEYUI
EUIOETOUINWEBYOEUIOEWTOUINWEBYOEUIOEWTOUNWEBYOETUIOEWOUNWEBY
WFVEWVETN9PUW4TWFVEWPVETN9UW4TWFVETWPVET9UW4TWFBVETWPET9UW4T
NOUWQERFECHIBYWNOUWQXERFECIBYWNOUWFQXERFCIBYWNOFUWFQXRFCIBYW
VEHWETUQECRFVE[VEHWERTUQECFVE[VEHWQERTUQCFVE[VEOHWQERUQCFVE[
UIWTUIRTWUYWQCRUIWTUYIRTWUWQCRUIWTXUYIRTUWQCRUIBWTXUYRTUWQCR
IYPOWOXNPWTHIECIYPOWTOXNPWHIECIYPONWTOXNWHIECIYLPONWTXNWHIEC
R9UHWVETPUNRQYBR9UHWVETPUNRQYBR9UHWVETPUNRQYBR9UHWVETPUNRQYB

ASCII -stereogrammissa voi olla myös klassisen stereogrammin piirteitä ja teksti on kahteen kertaan, kuten seuraavassa katkelmassa, josta nousee esiin syyllisen nimi.

According    to    the  According    to    the
police      inspector,  police      inspector,
Edward  John Billings,  Edward John  Billings,
there  are   too  many  there  are   too  many
individuals  too close  individuals  too close
to  the  case to  make  to  the  case to  make
an  arrest.   I  asked  an  arrest.   I  asked
Mary  Smith to comment  Mary Smith  to comment
on  the case,  but she  on  the case,  but she
declined  to  comment,  declined  to  comment,
because  she  is  soon  because  she is   soon
to   be   married   to  to   be   married   to
Howard  D. Fredericks,  Howard  D. Fredericks,
the   victim's  uncle.  the   victim's  uncle.
Charles   Wilson,  the  Charles   Wilson,  the
victim's      brother,  victim's      brother,
stated that  the chaos  stated that  the chaos
was   responsible  for  was  responsible   for
at least  five suicide  at least  five suicide
attempts   last   week  attempts   last   week
alone.                  alone.

Ratkaisun avaimet

ASCII stereogrammit ovat huomattavasti hankalampia nähdä kuin kuvassa piilotetut. Silti joillekin ihmisille on luonnostaan miltei mahdotonta nähdä stereogrammin piilokuvaa. Toisinaan myös niille, jotka piilokuvan stereogrammista yleensä näkevät, voi joku kuva tuottaa hankaluuksia. Tietysti kätkön tekijä on voinut myös tehdä jäynän ja tehdä stereogrammilta näyttävän kuvan, jossa ei olekaan piilokuvaa vaan ratkaisu on jossain muualla. Onnettomat ratkojat polot tuijottelevat pääkipeänä kuvaa, jossa ei ole mitään piilossa. Eli tarkkana kannattaa olla. Jos kuitenkin epäilee, että kuva on stereogrammi ja siinä on jotain piilossa, eikä sitä saa esiin, vaikka kuinka katsoisi kieroon, voi turvautua työkalun apuun.

MagicEye on työkalu, jolla stereogrammin ratkonta käy helposti. Työkaluun annetaan stereogrammikuvan URL-osoite tai se ladataan palveluun omalla koneella. Työkalu paljastaa piilokuvan automaattisesti. Tarvittaessa tulosta voi itse säätää liukusäätimellä. Alla esimerkki, miltä tämän jutun ensimmäinen kuva näyttää käsittelyn jälkeen.

ASCII -stereogrammiin työkalu ei oikein pure, joten ne ovat tässäkin mielessä hankalampia. Mutta kuten sanottu, ne on myös ainakin toistaiseksi mysteereissä harvinaisempia. Tavallisen steregorammikuvaan perustuvan piilokuvan saa näkyviin myös kuvankäsittelyohjelmalla, kuten ilmaisella Windows, Linux ja Mac -alustoille saatavilla olevalla Gimpillä. Hommahan menee seuraavasti:

  1. Avaa kuva Gimp -ohjelmaan (tiedosto – avaa / file – open)
  2. Monista taso eli Duplicate layer. Layers työkalupalkista valitaan siis se ainoa layer ja sen päällä painetaan hiiren oikeaa nappia, jonka jälkeen avautuvasta valikosta valitaan Duplicate Layer. Vaihtoehtoisesti homma onnistuu yläreunan valikosta Layer -> Duplicate layer. Tai pikanäppäimellä CTRL+Shift+D. Nyt valikkoon pitäisi ilmestyä toinen taso (layer).
  3. Valitse tämä uusi taso ja vaihda sen Tilaksi (Mode) Difference (en tiedä suomennosta, ehkä joku voi auttaa ja kertoa suomen kielisen nimen tälle 🙂 ). Kuva muuttuu mustaksi.
    4. Valitse Move (Siirrä) työkalu joko työkaluvalikoimasta tai painamalla pikanäppäintä M.
    5. Ryhdy siirtämään tasoa (layer oikealle). Helpoiten tämä onnistuu nuolinäppäimellä. Jos käytät kuitenkin hiirtä, pidä CTRL-näppäin pohjassa, niin et vahingossa tule siirtäneeksi tasoa pystysuunnassa. Tällä tavoin piilokuvan pitäisi tulla esiin. Lopputulos näkyvissä alla

Mikäli janoat tietoa muistakin mysteerityypeistä ja miten niitä kannattaa lähestyä, niin kannattaa seurata ilmoittelua ja ilmoittautua mukaan seuraavalle mysteerikurssille. Seuraavasta kurssista, sen paikasta tai ajankohdasta ei ole vielä suunnitelmia. Kurssia voi toivoa omaan kotikaupunkiinsa vaikka kommentoimalla tätä postausta. Jonkinlaista introa aiheeseen on luvassa myös Porvoon CacheCon -megatapahtumassa, johon meidät(kin) on kutsuttu puhumaan heinäkuussa.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.