Testissä: Lumonite Compass v4 -otsalamppu

Selkeästi olin ollut tarpeeksi kiltti, kun joulupukki muisti minua otsalampulla. Paketista ei tällä kertaa löytynyt mikään Kiinan ihme tai markkamarketin säästölamppu, vaan Lumonite Compass V4. Tälle otsalampulle luvataan 1000 lumenin tehoa ja käyttömukavuutta. Ajattelin kirjoitella kokemuksia tästä lampusta myös blogiin.

En ole otsalamppujen suurin fani, vaan enemmän taskulamppumiehiä. Otsalamppu tuntuu usein ahdistavalta päässä etenkin pipon kanssa käytettynä ja sillä onnistuu helposti sokaisemaan kanssakätköilijät. Yleensä, kun otsalampun valokeila on suunnattu juuri siten, että kun katsot kaveria kohden, valo tuikkii heitä silmään. Otsalampulle on kuitenkin käyttönsä myös kätköillessä. Puukiipeily- tai luolakätköillä otsalamppu on parhaimillaan, koska tällöin kädet jäävät vapaaksi muuhun toimintaan. Myös kätköä logattaessa otsalamppu on hyvä, koska usein käsissä on logivihko, kynä, purkki ja taskulamppu ja usein joku niistä on liikaa, jos pitää vielä kirjoittaa samaan aikaan.

Lumonite Compass v4

Kun Lumoniten paketin avaa, ymmärtää heti, että käsissä on laadukas lamppu. Lampun mukana tulee kaksi patterikotelon varatiivistettä ja suomenkielinen käyttöohje. Käyttöohjeesta koitan tulkata, miten päähihna olisi tarkoitus kasata. Tarkempaa ohjetta ei löydy, mutta hetken ihmettelyllä saan hihnan kasaan ja pääsen kokeilemaan lamppua. Lamppu istuu miellyttävästi päähän, eikä mikään kova osa jää päätä vasten painamaan ikävästi, kuten jossain halvemmissa lampuissa.

Etsin lähimmän 18650 akun ja ruuvaan lampun auki ja laitan akun paikoilleen. Lamppu ei kuitenkaan syty. Kas, akku pitääkin laittaa koteloon plus-napa ulospäin toisin kuin yleensä. Akun kääntämisen jälkeen keinoaurinko suostuu nousemaan. Patterikotelon kierteet ovat mukavan jämäkät ja kumitiiviste pitää huolen, ettei kosteus pääse patterikoteloon. Lamppu siis toimii yhdellä 18650 akulla. Lamppu painaa 56 grammaa ilman akkua ja 107 grammaa päähihnan kanssa (edelleen ilman akkua), joten se on miellyttävän kevyt päässä. Sitä ei oikeastaan huomaa päässä, ellei hihna ole liian kireällä 🙂

Patterikotelon lisäksi ainoa liikkuva osa lampussa on virtakytkin. Hetken lamppua räpellettyäni tajuan, että sen saa irti päähihnasta ja sitä voi käyttää vaikka taskulamppuna. Kuulostaa hyvältä, koska kätköä etsiessä otsalamppu ei ole kaikkein paras vaihtoehto, kun pitäisi kurkistella kivien alle, koska sehän tarkoittaisi pään liikuttamista aina siten, että kiven alusen saa valaistua. Ei kovin kätevää – mutta kun lampun saa irti päähihnasta, sitä voi käyttää kuin taskulamppua. Lisäksi lamppuun on saatavilla kaikenlaisia lisäkiinnikkeitä, joilla lampun saa kiinni vaikka polkupyörään tai kypärään. Takaisin päähihnaan lampun kiinnittäminen onnistuu ilman, että hihnaa täytyy ottaa päästä. Tosin se ei ole maailman mukavin operaatio, sillä lamppua saa painaa aika lujaa klipsiä vasten, ennen kuin se napsahtaa paikoilleen. Mutta kovapäinen kaveri kestää tämän helposti.

Valoteho

Compass -otsavaloa mainostetaan, että siinä on yli 1000 lumenia. Ilmeisesti 1054 lumenia on tästä lampusta mitattu hetkellinen valoteho. Kovin isosti mainonnassa ei kerrota, että ko. valoteho on turbomoodissa, jota ei voi käyttää kuin muutaman minuutin kerrallaan, koska lamppu lämpenee sen verran paljon. Muutenkin lamppu lämpenee jonkin verran, mutta se on toisaalta hyväkin asia, koska tällöin kovalla pakkasella akku ei pääse hyytymään pakkasen takia vaan pysyy lämpöisenä. Lampussa on viisi eri tehoasetusta, jotka on listattu alla olevassa taulukossa.

Moodi Valoteho Akun kesto Kantama
 Turbo 1000 lm  N/A (tila käytössä vain hetken)  90
 High  630 lm  2h 50 min  65
 Medium  230 lm  8 h  40
 Low  85 lm  24 h  28
Moonlight  3 lm  25 päivää  N/A

Valotehoista High, Medium ja Low on valittavissa painamalla power-nappia pohjassa lampun ollessa päällä. Lamppu muistaa valitun asetuksen ja kun lamppu seuraavan kerran laitetaan päälle, se käynnistyy samaan moodiin kuin missä sitä on viimeksi käytetty. Tämä on aivan mahtava ominaisuus. Kiinalaisten lamppujen jälkeen olen kyllästynyt aina “kelaamaan” kahden vilkkumoodin ja parin turhan tehovaihtoehdon läpi oikeaan moodiin lamppua päälle laittaessa. Lumonitessa oikea moodi on suoraan käsillä, eikä turhia vilkkumoodeja lampussa ole.

Moonlight-moodin saa aktivoitua, kun painaa virtanappia pitkään pohjassa silloin kun lamppu on pois päältä. Tämäkin asetus muistetaan, vaikka virran katkaisisi välistä. Kuutamo-moodi on nimensä mukainen eli erittäin himmeä. Ehkä tällekin joskus on käyttöä, jos esimerkiksi haluaa säilyttää pimeännäkönsä. Turbo-moodi puolestaan menee päälle kun virtanappia kaksoisnapauttaa. Samalla konstin Turbo-moodin saa myös pois päältä. Käytännössä kätköilykäytössä Medium ja High -moodit ovat ne, joita tulee käytettyä eniten. Low-moodillakin pärjää, mutta jotenkin sitä jää kaipaamaan vähän lisää valoa.

Valokeila on tasainen reunoilta himmenevä spotti. Valossa ei ole kirkasta pistettä keskellä ja haloa, kuten monissa halvoissa lampuissa, vaan valokeila jakautuu tasaisesti joskin spotti himmenee kohti reunoja.. Spotin reunat eivät myöskään lopu kuin seinään vaan himmenevät tasaisesti. Valon värisävy on valkoinen (5500 K), joka on varsin miellyttävä.

Kuva eri moodeista samassa kohtaa maastossa. Klikkaa kuvaa avataksesi sen isompana.

Akun kestoa kussakin moodissa en lähtenyt testaamaan. Ihan siitä syystä, että se vaatisi paljon aikaa ja jonkun järkevän tavan mitata milloin valoteho on laskenut jonkun tietyn rajan alle. Valostore.fi -verkkokauppa on kuitenkin testannut akunkestoa Compass R -mallin lampussa laboratoriossaan. R-malli on käytännössä sama lamppu kuin Compass V4 ilman ärrää. Alla olevaan kuvaan on kerätty akun kesto eri moodeissa. Kuten kuvasta nähdään, ei akku turbomoodissa kauan kestä vaan jo 20 minuutin kohdalla valoteho alkaa tippua reilusti. Sen sijaan High-modessa valoteho pysyy lähes muuttumattomana n. 1½ tunnin ajan, kunnes se alkaa tippua. Medium-teholla taas valoa riittää reilu 6 tuntia ennen kuin valoteho alkaa tippua. Ei ollenkaan huono saavutus.

Valostore.fi:n vertailu akun kestosta R-mallin lampulla.

Onko se mistään kotoisin?

Kuten aiemmin mainittua lamppu lämpiää jonkun verran. Lampussa on elektroniikka, joka estää lampun ylikuumenemisen ja sammuttaa valon. Valmistaja kuitenkin suosittaa, että lampun edessä ei saisi olla alle 5 cm etäisyydellä estettä, koska lamppu voi näin lämmitä liikaa. Samasta syystä patterikotelon kansi tulisi jättää ruuvamatta loppuun lamppua säilyttäessä, vaikka georepussa, ettei se mene vahingossa päälle. Lampussa on kyllä “näppäinlukko”: Jos virtanappia painaa 3 sekunttia menee näppäinlukko päälle, eikä lamppu mene päälle kun virtakytkintä napauttaa. Valitettavasti näppäinlukko myös avataan painamalla 3 sekunttia ko. nappia eli jos lamppu jää georepun pohjalle siten, että virtanappia jokin muu esine painaa, niin näppäinlukosta tuskin on apua.

Lampulla on myös hieman kalliimpi sisarmalli Compass R. Ainoa ero lamppujen välillä on se, että R-mallia voi ladata akkua irrottamatta SnapCharger USB-laturilla. USB-lataus vaatii Lumoniten erikoisakun. R-malli toimii kyllä tavallisilla 18650 akuilla. Itse päädyin ei USB-ladattavaan malliin, koska R-malli on n. 50 euroa tavallista Compass V4 -lamppua kalliimpi. En kokenut USB-latauksen olevan 50 euron arvoinen, koska se vaatii vielä erikoisakunkin.

Niin lamppu tosiaan maksaa normaalisti 99 euroa. Joulun alla ostin oman lamppun tarjouksesta, jolloin sen sai 15 % halvemmalla. Lamppu on hintava, mutta rahalle saa kyllä vastinetta, niin lampun laadussa kuin valotehossakin. Vaikka samalla hinnalla saa useamman kiinalaisen lampun, niin kyllä tämä on omaa luokkaansa ja voin lämpimästi suositella tätä lamppua kaikille otsalampun hankintaa harkitseville.

P.S. Jos kiinalaisen otsalampun käyttökokemukset kiinnostavat, kommentoi ja kuka tietää jos vaikka innostuisin siitäkin kirjoittamaan

4 comments

  1. Lumonite Compass v4 R-mallin 149€ hintaiseen toimitukseen kuuluu 3600 mAh tehoakku ja USB-laturi. Testaamaasi 99€ hintaiseen “ei-R-mallin”, peruslaturin ja 3400 mAh akun kanssa paketti maksaa 129€ . Kaverin lamppua tutkittuani Compass v4 vaikuttaa erinomaiselta valaisimelta.

    1. Niin tarkoitat Harri siis, että ostaa vielä erikseen akun ja laturin päälle? Joo tosiaan jos niitä ei ole entuudestaan, niin toki hinta nousee. 18650 akkujen laturi varmasti jo monesta kätköilijätaloudesta löytyy, kun sen verran pitkään taskulamput ovat noita akkuja käyttäneet. Reilun kuukauden käytön perusteella kyllä edelleen suosittelen lamppua, enkä ole keksinyt siitä mitään valitettavaa. Ainoa on edelleen tuo patterinasento (plusnapa ulospäin), johon en ole vielä tottunut.

  2. Kaikki tuntuu kirjoittelevan arvosteluja Valostoren tuotteista. Mulla on varmaan jotain henkilökohtaista kyseistä firmaa ja sen äärimmäisen aggressiivista mainontaa kohtaan, kun aina nousee karvat pystyyn. No kyllähän tuo varsin pätevältä lampulta vaikuttaa, mutta testiä lukiessa tulee väkisin jatkuvasti mieleen, että tuo ja tuokin asia on pikkuisen paremmin omassa ZebraLight H600w Mk III:ssa. Moonlight-moodiksi 3 lm on musta kyllä liian kirkas, yleisesti sellaiseksi kai lasketaan sub-lumen eli alle yhden lumenin tilat (oma suosikki 0,05 lm). Saikos tällä Lumonitella jotenkin selviteltyä akun varaustilaa? Oliko PWM:ää havaittavissa? Kirjoita ihmeessä kokemuksia halpislampustakin, nyt kun on vertailupohjaa. Kiinassa nämä taitaa kaikki olla tehty.

    1. Terve Elmeri,

      En mitenkään tietoisesti kyllä kirjoittanut Valostoren tuotteesta, vaan ihan Kiven Alla -verkkokaupasta tulin lampun hankkineeksi. Jo ihan siitäkin syystä, että Valostoren mainonta on ärsyttävää 🙂

      Lamppu on varsin mainio mielestäni. ZebraLight ei ollutkaan entuudestaan tuttu, mutta mitä speksejä siitä lueskelin, niin vaikuttaa kyllä varsin mainiolta lampulta sekin. Lumonitella ei saa selvitettyä akun varaustilaa. Jos PWM:llä tarkoitat pulssinleveysmodulaatiota, niin en semmoista kyllä havainnut. Mutta en minä mikään ledilamppu asiantuntija väitä olevanikaan.

      Ja kyllä sitä voisi halpislampuistakin kirjoitella, mikäs siinä jos joku sellaisen testiin lahjoittaa. Repun pohjalla rupee olemaan sen verran valonheitinarsenaalia, etten taida nyt heti lisää lamppuja hankkia itse.
      Yhdestä kiinalampustahan kirjoittelinkin jo aiemmin https://www.6123tampere.com/2015/09/30/tilaisinko-taskulampun-kiinasta-testissa-cree-xm-l-q5-led-taskulamppu/

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.