Multi vai mysteeri? – kas siinä pulma

Aiemmin vuonna 2015 kirjoitin tarkennuksista ohjenuoriin koskien multi- ja mysteerikätköjä. Viisi vuotta on pitkä aika ja monet asiat ehtivät tuossa jo muuttua. Niin myös multeja ja mysteereitä koskevat ohjenuorat. Ne saivat päivitystä toukokuun lopussa, mutta ehdin kirjoittaa aiheesta vasta nyt. Osaltaan ohjenuoramuutoksista viestiminen on hankalaa, koska Geocaching HQ ei juuri pidä meteliä muutoksia tehdessään. Joten onko kätkö multi vai mysteeri? Perehdytäänpä aiheeseen.

Multikätkön määritelmä

Kuten hyvin tiedetään multikätköjen määritelmä on, että ne sisältävät fyysisen kätköpurkin lisäksi vähintään yhden välipisteen. Multikätkön kätkökuvauksen koordinaatit osoittavat aina multin ensimmäiselle välipisteelle. Jokaisella välipisteellä geokätköilijä kerää tietoa joko ympäröivistä objekteista, kuten patsaista tai sitten etsii kätköpurkin, josta löytyy tarvittavat tiedot seuraavalle välipisteelle tai itse kätkölle pääsemiseksi.

Multikätköllä voi olla fyysisiä tai virtuaalisia välipisteitä. Näiden kahden ero on siinä, että fyysiselle välipisteelle kätkön piilottaja on vienyt jotakin. Joko purkin tai sitten jonkin numeroita sisältävän laminoidun lapun, stanssatun kyltin tai jotakin muuta. Fyysinen välipiste tulee olla 161 metrin päästä muiden kätköjen fyysisistä välipisteistä tai kätköpurkeista. Virtuaalinen välipiste puolestaan on sellainen, johon kätkön piilottaja ei ole vienyt mitään. Virtuaalisella välipisteellä geokätköilijä kerää tietoja laskemalla ikkunaruutuja, kirjaimia muistolaatasta tai jotain muuta vastaavaa. Virtuaaliselle välipisteelle ei ole rajoituksia sen suhteen, kuinka lähellä se voi olla fyysisiä tai virtuaalisia välipisteitä tai muita kätköjä.

Multin välipisteitä

Kuten yllä todettiin on helppo sanoa, että multikätköjä ovat ne kätköt, joissa välipisteiltä löytyy purkki, josta saa koordinaatit tai vihjeet seuraavalle pisteelle tai kun lasketaan asioita maastossa, joista sitten kätkökuvausten laskukaavojen avulla saadaan koordinaatit seuraavalle pisteelle. Mutta entä jos välipisteellä on jotain muuta kuin pelkkää asioiden lukumäärän laskemista? Onko tällöin kyseessä multi vai mysteeri?

Moni mieltää vielä multiksi sellaisenkin tilanteen, jossa vaikkapa muistomerkistä otetaan teksti ja muutetaan se aakkosnumeroiksi. Tällöin A korvataan luvulla 1, B luvulla 2, jne (A=1,B=2,C=3,…) Ja päivitettyjen ohjenuorien mukaan tällainen tapaus kuuluukin määritellä multiksi. Entäpä jos välipisteellä onkin matemaattinen pulma, joka pitää ratkaista? Uusien ohjenuorien mukaan tällöinkin on kyseessä multikätkö. Ohjenuorat puhuvat yksinkertaisesta matemaattisesta yhtälöstä (simple math equation). Tästä voi tosin olla montaa mieltä mikä on riittävän yksinkertainen: onko se y = 4x +3 vai 3x<sup>2</sup>+ 4x – 5 = 0. Vai onko differentiaaliyhtälön ratkaiseminen vielä yksinkertaista? Matriisin determinantin laskeminen? Tässä palataan vanhaan totuuteen: mikä voi olla yhdelle helppo voi olla toiselle mahdoton. Siksipä en multiin kyllä laittaisi kovinkaan vaativia laskutoimituksia. Käytännössä, jos laskutoimitus sisältää vain yhteen-, vähennys, kerto- ja jakolaskuja, niin ollaan lähellä totuutta. Jos täytyy ratkaista mitään monimutkaisempaa, tulisi kätkö luokitella mysteeriksi.

Yksi ohjenuorien mahdollistama (mutta harvoin käytetty) tapa toteuttaa multin välipiste on käyttää monivalintaa. Eli antaa kätköilijälle useita vaihtoehtoja, joista valita sen perusteella mitä maastosta löytyy. Wherigoissa sen sijaan tätä on käytetty melko paljonkin. Lisäksi multin välipisteenä on mahdollista olla koordinaattiprojisio. Eli välipisteeltä löytyykin tieto, että mene suuntaan 45.2 astetta 548 metriä. Multissa on tärkeää, että koordinaattiprojisio perustuu kuitenkin johonkin multikätkön välipisteistä ja se tulee tehdä maastossa. Projisio ei voi olla sellainen, että multin loppupiste löytyy, kun tekee koordinaattiprojision kätkön annetuista koordinaateista.

Lisäksi multeja koskevat ohjenuorat antavat mahdollisuuden sisällyttää multin välipisteeseen yksinkertaisen kenttämysteeriin. Se mitä tämä tarkoittaa, HQ jättää täysin auki. He kuitenkin vihjaavat, että multi pitää pystyä suorittamaan tiedoilla, jotka löytyvät kätkökuvauksesta tai välipisteiltä. Kovin monimutkaista kenttämysteeriä en siis multiin laittaisi. Uskoisin, että tällä kohdalla HQ haluaa sallia yksinkertaiset tehtävät kuten palapelin kokoaminen tai pulmalaatikon ratkaisu. Toki pulmalaatikoitakin on todella hankaliakin. Se jää auki edelleen, että onko esimerkiksi QR-koodin lukeminen sopiva multikätköön vai pitäisikö tällainen kätkö olla mysteeri? QR-koodin luku onnistuu modernilla puhelimella helposti, mutta toisaalta multikätköissä on vaatimus, että kätkön voi etsiä kätkökuvauksen ja välipisteiltä löytyvän tiedon perusteella. QR-koodissa kuitenkin tarvittaisiin puhelinta, koska koodin lukeminen käsin ei ole ihan yksinkertaista. Selkeää vastausta emme tähän saaneet vieläkään.

Multi vai mysteeri?

Multi- ja mysteerikätkön raja on hiuksen hieno. Tässä yhteydessä on myös hyvä nostaa esiin, että geokätköilyn ohjenuorat eivät tunne tradikätköä, jossa on jokin pulma. Eli jos teet kätkön, jossa on pienikin kenttämysteerin poikanen – vaikkapa kätköpurkki, joka vaatii hieman pähkäilyä, jotta sen saa auki, on kyseessä mysteeri. Ei tradi. Tradikätkö on aina annetuissa koordinaateissa ja avattavissa ilman pulmaa, lukkoja tai muuta vastaavaa. Tajusinpa tätä kirjoittaessa, että yksi omakin kätköni taitaa olla väärin luokiteltu tradiksi. Ei siis ole ihan helppoa luokitella kätköä oikein.

Mielenkiintoinen huomio on ohjenuorissa myös kohta, joka käsittelee mysteerikätköjä: “The cache cannot be found without calculation, or research that goes beyond reading the cache page.“. Tuohan käytännössä sanoo, että mysteeri, jossa ratkaisu lukee suoraan kätkökuvauksessa ei olisi mysteeri. Tuollaisiakin mysteerejä on kuitenkin tullut vastaan. Toisaalta mikä muukaan kätkö voisi tuossa tapauksessa olla?

Alla vielä tiivistetysti erot multi- ja mysteerikätkön välillä.

MultikätköMysteerikätkö
Pakko olla useampi välipisteSaattaa sisältää useamman välipisteen
Annetut koordinaatit vievät ensimmäiselle välipisteelle.Annetut koordinaatit voivat olla bogusta, viedä parkkipaikalle, ensimmäiselle pisteelle tai suoraan kätkölle.
Kätkön voi löytää lukemalla kätkökuvaussivun ja noudattamalla maastosta löytyviä ohjeita.Kätköä ei voi löytää ilman laskemista tai pulman ratkomista. Pulman pitää mennä pidemmälle kuin vain kätkösivun lukeminen.
Jos kätkössä tehdään koordinaattiprojektio, niin se tulee tehdä jostakin multin välipisteestä käyttäen suuntaa ja etäisyyttä.Jos kätkö sisältää koordinaattiprojektion, projektio voidaan tehdä boguskoordinaateista vierailematta paikan päällä.

Lisätietoja multi- ja mysteerikätköistä löytyy HQ:n ohjenuorasivuilta.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.