Kansainvälinen flash mob -päivä 2015

flashmobVuotuinen geokätköilijöiden WWFM (World Wide Flash Mobs) Flash mob -päivä  on ensi vuonna lauantai 13.6. 2015. Eli kannattaa merkitä päivä jo kalenteriin ja aloittaa oman Flash mobin suunnittelu hyvissä ajoin. Ensi vuonna WWFM järjestetään kahdettatoista kertaa. WWFM tapahtumaa ei kuitenkaan ole järjestetty 12 vuotena, vaan homma sai alkunsa 2007, kun podcasteistaan tunnetut Podcacherin Sonny ja Sandy keksivät järjestää täysin päin vastaisen tapahtuman kuin Mega. Eli siis mahdollisimman lyhyen tapahtuman, jolla lajia voisi mainostaa. Tietenkään idea flash mobien järjestämisestä ei ole uniikki, eikä Podcacherin keksimä.

Alun perin tapahtuma järjestettiin kahdesti vuodessa, mutta vuodesta 2013 lähtien kerran vuodessa. Ideana on, että kätköilijät ympäri maailmaa järjestävät flash mobin samanaikaisesti. Tänä vuonna tapahtumaan osallistui yli 27 000 kätköilijää 52 maasta.

Ideana WWFM:ssä on toteuttaa flash mobeja niin, että ne tapahtuvat samaan aikaan ympäri maailmaa. Tietysti aikaerot aiheuttavat omat ongelmansa. WWFM järjestetään ensi vuonna kymmeneltä aamulta PST eli Pacific time -aikavyöhykkeellä. Suomen ajassa tuo tarkoittaa ilta kahdeksaa. Lisäksi tapahtuman keston tulisi olla 15 minuuttia, joskin flash mobin jälkeen tietysti voidaan erikseen kokoontua toisaalle vaihtamaan kuulumisia.

Tänä vuonna Suomessa järjestettiin viisi WWFM -tapahtumaa. Tampereella tapahtumaa juhlittiin mysteeri flash mobissa. Suomen WWFM -tapahtumista vain osa tapahtui viralliseen aikaan eli ilta kahdeksalta. Tänä vuonna ajankohtaa ei eriskeen teroitettu, mutta järjestäjät kuitenkin toivovat, että jatkossa tapahtuman ideaa kunnioitettaisiin ja flash mobit järjestettäisiin samaan aikaan ympäri maailmaa. Tietysti jos tapahtuman järjestäminen keskellä yötä tuntuu mahdottomalta (esimerkiksi Japanissa tilanne on tämä), voi ajankohdasta hieman joustaa. Joskin yö flash mob voisi olla myös ihan hauska tapahtuma.

Tässä vielä muistilista, jos mielit järjestää oman WWFM -tapahtuman ensi vuonna:

  • Järjestä tapahtuma ilmoitettuna päivänä viralliseen aikaan (13.6 . 2015 klo 20 Suomen aikaa). Mikäli haluat poiketa ajankohdasta, ota yhteyttä Podcacherin Sonnyyn ja/tai Sandyyn.
  • Tapahtuman tulisi kestää vain 15 minuuttia. Epävirallinen kokoontuminen jälkikäteen toisaalle on kuitenkin ok.
  • Ota ryhmäkuva
  • Kerää osallistujien lukumäärä tilastoja varten
  • Ole luova Flash mobin ideoimisessa

Mikä flash mob? Hä?

Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain sellaista, mitä tapahtuman ulkopuoliset eivät osaa odottaa. Flash mob ei ole vain geokätköilyyn liittyvä ilmiö, vaan flash mobeja järjestävät muutkin tahot kuten yhdistykset ja muut yhteisöt. Flash mobissa yleensä sovitaan etukäteen aika, paikka ja tehtävä asia. Monesti tapahtuma suunnitellaan internetissä ja ihmiset ilmestyvät paikalle sovittuna hetkenä.  Flash mobin jälkeen osallistujat hajaantuvat ja poistuvat paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Joskus flash mobista on käytetty myös suomen kielistä termiä äkkiryhmä, mutta kovin vakiintunut ko. termi ei ole.

Flash mobissa tehtävä asia voi olla melkeinpä mitä vain: housuitta metrolla matkustamisesta tyynysotaan julkisella paikalla ja bussissa laulamisesta aina Thrillerin tanssimiseen.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.