Yökätköt

Nyt kun kelloja on siirretty, niin pimeä hiipii jo eteläisimmässäkin Suomessa aikaisin ja taskulamppu on syytä varata kätköilyreissulle mukaan. Aikaisesta hämärästä ja pimeydestä on se hyöty, että yökätköjä on helppo hakea jo alkuillastakin. Perehdytäänpä hieman siihen, millaisia kätköjä yökätköt ovat.

Mikä on yökätkö?

Yökätköillä yleisesti ja tässä yhteydessä tarkoitetaan sellaisia kätköjä, joissa pitää seurata heijastavia nastoja kätköpurkille. Jotta nastat näkyvät, täytyy olla riittävän pimeää ja riittävän tehokas taskulamppu matkassa. Yleensä yökätkö on merkattu mysteeriksi tai multiksi. Useimmiten alkupisteelle mennään GPS-koordinaattien avulla ja alkupisteestä taskulampun avulla löytyy heijastava nasta. Kätköilijän tulee kulkea nastan luo ja taas tähyillä seuraavaa nastaa. Näin jatketaan kunnes vastaan tulee kätköpurkki. Monesti kätköpurkin paikka on ilmaistu käyttämällä useampaa nastaa tai eri värisiä nastoja tai vaikka tekemällä nuoli nastoista.

Suuntaa, mistä seuraava nasta löytyy, ei tiedä varmuudella. Yleensä toki reitti jatkuu eteenpäin, mutta se voi kääntyä jyrkästikin ja joskus harvoin myös tehdä suoranaisen U-käännöksen. Joskus seuraava nasta ei meinaa löytyä, jolloin on hyvä kävellä jo löydetyn pisteen ympärillä ja koittaa tuikkia taskulampulla, mistä päin seuraava nasta löytyy. Yleensä muutamien metrien säteellä pyöriessä ja katsellessa eri suuntiin seuraava nasta paljastaa sijaintinsa ja pääsee jatkamaan matkaa. Lumi tai lehdet puissa saattavat omalta osaltaan hankaloittaa hommaa.

Aina seuraavan pisteen löytäminen ei ole helppoa. Etenkin jos on lunta tai paljon lehtiä.

Eräs variaatio yökätköstä on toteuttaa se UV-maalin avulla. Tällöin tarvitaan tehokas UV-taskulamppu, jolla saa merkinnät näkyviin pimeässä. Tällöinkin kätkö toimii samaan tapaan eli UV-merkintöjä seurataan, kunnes kätkö löytyy.

Yökätköjä varten on olemassa oma attribuutti “Night cache”, jonka avulla yökätköjä on helppo hakea sekä Geocaching.comissa ja geocache.fissä. Tekemäni testihaun perusteella attribuuttia on jonkin verran käytetty väärin “recommended at night” suositellaan yöllä -attribuutin sijasta, mutta ei liikaa, joten attribuutti on suhteellisen hyvä hakukriteeri. UV-lamppua käyttäviä kätköjä varten on puolestaan oma UV light required (UV-valo tarvitaan) attribuutti.

Yökätköjä koskevat säännöt

Kuten todettu, yökätköissä tulisi olla yökätköattribuutti ja tyypin tulee olla multi tai mysteerikätkö. Usein annetut koordinaatit ovat ensimmäisen heijastinnastan sijainti tai sitten annetut koordinaatit vievät pisteeseen, josta ensimmäisen nastan näkee. Tämä yleensä kerrotaan kätkökuvauksessa. Kätkönomistajan on syytä lisätä kätkön loppupisteen koordinaatit piilotettuna reittipisteenä kätkökuvaukseen. Yökätkön nastojen sijaintia ei tarvitse ilmoittaa mitenkään, joten tältä osin yökätköt eroaa muista kätkötyypeistä, joissa kätkön piilottajan maastoon viemät esineet ovat fyysisiä välipisteitä.

Yökätköjen, kuten kaikkien muidenkin kätköjen, tulee noudattaa sääntöä, että etsijän tulee käyttää GPS:ää tavalla tai toisella kätkön etsimisessä. Geocaching.com ohjeistaa, että yökätkössä tulisi olla jokin vaihe, jossa kätköilijälle on tarjolla koordinaatit. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat:

  • Koordinaatit, joista heijastinnastapolku alkaa
  • Koordinaatit, jotka kertovat mistä heijastinnastapolku jatkuu
  • Kätkön loppupisteen koordinaatit

Ohjenuorissa itseasiassa ensimmäisessä kohdassa lukee: “Where the reflector trail continues”, joka kääntyisi suomeksi, että koordinaateilla ilmaistaisiin kohta, josta polku jatkuu, mutta koska se on guidelineseissa käytännössä sama kuin kohta 2, niin arvelen, että guidelineissa on vain kirjoitusvirhe tässä kohdassa.

Yö ei ole pimeä päivä

Yökätköt ovat mainio lisä kätköretkelle. Yökätkölle on jännittävä mennä myös lasten kanssa. Valitettavasti yökätköjä ei ole ihan hirveästi piilotettuna ja niitä voisi olla enemmänkin. Luulen, että tässä taustalla on muutama asia

  1. Yökätkön tekeminen vaatii paljon vaivaa
  2. Yökätkö vaatii huoltokäyntejä
  3. Yökätkönastoja ei ole saatavilla tai ne ovat kalliita

Kohta 1 tietysti pätee mihin tahansa vähänkään tavallisuudesta poikkeavaan kätköön, joten jätän sen tässä käsittelemättä.

Huoltokäyntejä sen sijaan yökätkö vaatii vähintään vuosittain siinä missä tavallinen purkki voi pärjäillä oman onnensa nojassa vuosikausia. Yökätkö on syytä tarkastaa, jokaisen “kauden” alussa. Välillä nimittäin käy niin, että syystä tai toisesta nastat katoavat. Joko jästit vievät ne tai muuten putoavat pois. Lisäksi metsässä puut kasvavat yllättävän paljon ja välillä voi olla, että näkyvyys metsässä muuttuu juuri ratkaisevasti, eikä nasta ole enää näkyvissä. Tämän vuoksi on tärkeää kiertää reitti vuosittain ja katsoa, että nastat ovat näkyvissä ja tallessa sekä tarpeen mukaan lisätä niitä. Mitä pidempi nastojen väli on kätköä tehdessä, sitä suuremmalla varmuudella ajan saatossa maisema muuttuu niin, että nasta ei näy edellisen nastan kohdalle. Toisaalta liian tiheä nasta väli tekee kätköstä turhan helpon ja mahdollisesti tylsän kokemuksen.

Kolmas kohta osottautui yllättävän isoksi pulmassa. Juttua kirjoitettaessa Kiven Alla -verkkokaupassa ei ollut minkäänlaisia yökätkönastoja saatavilla. Tiedustelin asiaa kauppiaalta ja kuulemma aiemmin myynnissä olleiden Trail Tack nastojen valmistus on saatettu lopettaa kokonaan. Kuulemma parempi laatuisia Fire tack -nastoja on tulossa myyntiin piakkoin. Niiden hinta on kuitenkin korkea ja liikkuu jossain 60-90 sentin välillä per kappale. Toisaalta nämä ovat laadukkaita ja hyvin hohtavia nastoja.

Koska yökätköt ovat kivoja, niin palataan aiheeseen pian ja kirjoitetaan pieni ohje, miten voit itse askarrella omat yökätkönastasi, josko se lisäisi innostusta tehdä yökätköjä lisää.

Lopetetaan juttu vielä yhteen lainaukseen blogin twitteristä sieltä blogin ensimmäiseltä elinvuodelta.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.