Tar’n’Tech – Mega-tapahtuma Oulussa toukokuussa 2019

Muutama viikko sitten vietimme aurinkoista megatapahtumaa Haapajärvellä Pull Together -otsikon alla. Tapahtuman pölyt eivät ole ehtineet vielä edes kunnolla laskeutua, kun ensi vuoden tapahtumia järjestellään paraikaa. Ensi vuodelle onkin luvassa peräti kolme megatapahtumaa

Kätköilijöitä siis hellitään monella mahtavalla tapahtumalla ensi vuonna. Ensimmäinen näistä on jo toukokuussa ennen kuumimman kesälomakauden alkua. Kysyimmekin Oulusta tapahtuman järjestäjäporukkaan kuuluvalta Nepps-nimimerkiltä muutaman kysymyksen tapahtumaan liittyen. Miten tapahtuman järjestelyt ovat startanneet?

Valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Nettisivut on tarkoitus aukaista vielä kesän aikana ja ohjelman suunnittelu on käynnissä.

Ketkä tapahtumaa ovat järjestämässä?

Tapahtuman taustalla on Pohjois-Suomen geokätköilijät ry, joka järjesti myös Kalajoen megan 2016. Yhdistyksen hallituksen väki on vaihtunut ja Oulun tapahtumaa on tekemässä pääosin uudet tekijät. Tapahtuman taustalla ovat tässä vaiheessa nimimerkit Charinda, kapeka, Miestenkerho, mixa46, neolife, Nepps, orakk+j, Paavaliina, PjaP ja taskitu. .

Entä jos haluaa itse auttaa tapahtuman järjestämisessä? Miten pääsee helpoiten mukaan?

Tapahtumaan tarvitaan vapaaehtoisia itse tapahtumapäivänä talkoolaisiksi monenlaisiin tehtäviin, kuten infoon, liikenteenohjaajiksi, ea-päivystykseen yms. Kesälomien jälkeen on tarkoitus aloittaa vapaaehtoisten kysely ja siihen avataan oma lomake, jolla voi ilmoittautua mukaan. Jos on jotain mukavaa ideaa tapahtumaa varten ja haluaa osallistua suunnitteluunkin, niin yhteyttä voi ottaa nimimerkkiin Nepps lähettämällä viestiä tapahtuman kuvauksen kautta.

Onko muita keinoja auttaa tapahtuman järjestämisessä kuin talkoolaiseksi ilmoittautuminen?

Tässä vaiheessa, eli ennen tapahtumapäivän talkoolaisten keräämistä, otamme mielellämme vastaan ideoita, toiveita ja tekijöitä oheistapahtumia sekä lab-kätköjä varten.

Entä millaisessa paikassa tapahtuma järjestetään? Eroaako se jotenkin aiemmista tapahtumapaikoista?

Tapahtuma järjestetään Nallikarin leirintäalueella Hietasaaressa muutaman kilometrin päässä Oulun ydinkeskustasta. Aivan tapahtumapaikan vierestä aukeaa Oulun runsaat kätköilymahdollisuudet. Hyvät kevyenliikenteen verkostot mahdollistavat sujuvan liikkumisen ilman autoiluakin.

Eli vaikuttaisi siltä, että perinteisissä merkeissä Kalajoen ja Tampereen megan jalanjäljissä mennään Oulussakin. No entä sitten ohjelmapuoli, onko siitä jo varmistunut jotakin? Mitä on luvassa?

Tapahtumaviikonloppu on tarkoitus aloittaa jo torstaina CITO:n merkeissä historiallisessa Varjakan sahasaaressa. Saaren ympäristössä on myös saarikätköilymahdollisuuksia halukkaille. Kuvaa siitä, millainen paikka Varjakka on, saa esimerkiksi tästä Ylen julkaisemasta jutusta. Perjantaina miittailaan Tervatrailin varrella. Pyrimme järjestämään halukkaille myös kuljetusta trailille ja sieltä takaisin. Lauantaina luvassa on Nallikarissa teemaan sopivaa labeilua ja muuta yhteistä toimintaa.

Mainitsit jo muutamaan kertaan labit. Onko niitä tulossa Ouluun perinteiset 10 vai Haapajärven tapaan 20?

Suunnitelmissa on perinteiset 10 labia, jotta kävijöille jää labien lisäksi aikaa tutustua Oulun runsaaseen kätkötarjontaan.

No jos joku innostuu nyt suunnittelemaan jo ensi kevään reissua Ouluun, niin onko sinulla vinkkejä missä kannattaa majoittua?

Nallikarin leirintäalueella tapahtuma-alueella on tarjolla mökkejä ja paikkoja asuntoautoille/vaunuille sekä teltoille. Lähistöllä ja Oulun kaupungin alueella on lisäksi runsaasti eritasoista majoitustarjontaa. Pyrimme neuvottelemaan erilaisia vaihtoehtoja muutaman muunkin yhteistyökumppanin kanssa. Tiedotamme niistä myöhemmin nettisivuilla ja Facebookissa.

Kuulostaa hyvältä. Entä millä paikalle kannattaa saapua? Tarvitaanko oma-auto vai pääseekö paikalle julkisilla?

Ouluun on helppo saapua. Oman auton lisäksi vaihtoehtoina ovat mm. lentäminen, juna tai linja-auto. Rautatieasemalta/linja-autoasemalta on tapahtumapaikalle noin 4km matka ja tapahtumapaikalle pääsee myös kaupungin sisäisellä joukkoliikenteellä.

Kuten edellä mainittiin, Oulussa on hyvät pyörätieverkostot ja täten kätköille liikkuminen onnistuu helposti ilman omaa autoakin. Vuokrattavat/lainattavat polkupyörät kannattaa hyödyntää, jos omaa ei ole matkassa. Paikalle voi toki tulla myös omalla autolla ja tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä löytyy runsaasti parkkitilaa.

Entä löytyykö Oulusta paljon kätköjä etsittäväksi megavieraille? Onko joitain tärppejä eli kätköjä, joilla ainakin kannattaa megareissulla käydä?

10km säteellä tapahtumasta on yli 600 kätköä. Oulun seudulta löytyy jokaiselle kätköilijälle jotakin. Perinteisten tradien lisäksi tarjolla on mm. mysteereitä, favoja keränneitä kätköjä, haastekätköjä sekä Tervatrailin 150 kätkön kokonaisuus komeissa maisemissa. Traililla pääsee kulkemaan polkuja ja pitkospuita pitkin avosoiden ja erämaajärvien kautta jylhiin Oulujoen rantamaisemiin.

Tapahtuma-alueen sijainti Oulujoen suistossa mahdollistaa myös saarikätköilyn.

This slideshow requires JavaScript.

Kuten kaikki tietävät, ensi vuonna on kolme megatapahtumaa. Miksi kätköilijöiden kannataisi osallistua juuri Oulun tapahtumaan?

Olisi upeaa jos ihmiset pääsisivät osallistumaan kaikkiin kolmeen tapahtumaan, sillä jokaisella tapahtumalla on omat erityispiirteensä. Oulu tarjoaa upeat puitteet kätköilyyn sekä kaupungissa että luonnon helmassa. Lähiympäristöstä löytyy paljon monipuolisia kätköjä haettavaksi, unohtamatta tietenkään yhdessäoloa tapahtuma-alueella iltanuotioineen ja oheistapahtumineen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.