Signaalin labyrintti – osa 2

Huhtikuun alussa starttasi vuoden kestävä souvenir-kampanja Signaalin labyrintti. Huomenna maanantaina on aika startata seuraavan labyrintin selvitys, eli jos ei vielä ole aiempaa kahta souveniria hankittuna, tänään on viimeinen päivä käydä etsimässä muutama kätkö ja kirjata ne löydetyksi. Signaalin labyrintti – osa 2 tuottaa myös kaksi souveniria, kunhan jaksaa kerätä riittävän pistepotin.

Painu suolle

Huhtikuussa alkaneessa ensimmäisessä osassa kätköilijät auttoivat Signalin pois lumotusta metsästä. Nyt alkavassa toisessa osassa ollaan sumuisella suolla, josta pitäisi löytää pois. Kampanja alkaa klo 15 Suomen aikaa kesäkuun 6. päivä.

Tälläkin kertaa pisteitä saa kätköjen löytämisestä, mutta myös satunnaisesti kätköjä logattaessa saatavista taikajuomapulloista. Taikajuomapullot ovat siis kakkoslabyrintin eli sumuisen suon bonusesineitä, joita saa satunnaisesti ja jotka tuottavat lisäpisteitä. Eli jos porukalla kätköilee ja kaikki kirjaavat saman kätkön löydetyksi, niin kaikki eivät kuitenkaan välttämättä saa taikajuomapulloa.

Jälleen on tarjolla kaksi souveniria, joista ensimmäisen saa 50 pisteellä ja toinen heltiää 500 pisteellä. Alla on tämän sumuisen suon pistetaulukko.

Löytö Adventure Labin yhdeltä lokaatiolta5
Löytö kätköltä, jolla on 10+ suosikkipistettä25
Löytö Letterbox kätköltä30
Löytö mysteerikätköltä25
Osallistuminen mihin tahansa kätköilytapahtumaan (event, cito, mega)20
Taikajuomapullon löytäminen50
Muut kätkölöydöt15

Eli kovin samanlaiselta kuin edellinen vaikuttaa tämäkin jakso. Eiköhän tämä tule täyteen jo heti ensimmäisenä viikonloppuna megareissulla.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.