Katsaus päättyneeseen geokätköilyvuoteen 2020

Huhhuh, olipas vuosi. Onneksi se on ohi. Arvioksi annan 1/5 ja en suosittele. Toivottavasti ensi vuonna pääsemme eroon koronapandemiasta ja sen tuomista rajoitteista kätköilyyn ja muuhunkin elämään liittyen. Mutta koska vuosi vaihtui on aika luoda perinteinen katsaus päättyneeseen geokätköilyvuoteen 2020.

Näin vuoden vaihteen tuntumassa on aina tarjolla souvenireja ja edellisen viikon ajan on kätköltä kuin kätköltä saanut vuoden viimeiseen kätkön souvenirin ja nyt vuoden 2021 ensimmäisen viikon aikana saa toisen souvenirin etsimällä minkä tahansa kätkön. Ja koska vuosi on taas vaihtunut, niin on taas aika jo perinteeksi muodostuneen katsauksen päättyneeseen geokätköilyvuoteen. Millainen vuosi oli tilastojen valossa? Mitä merkittävää geokätköilymaailmassa tapahtuikaan viime vuoden aikana.

Kätkörikasta uutta vuotta 2021

Tilastoja vuodelta 2020

Vuonna 2020 saimme uusia kätköjä Suomeen n. 10 036 kappaletta. Viime vuonna määrä oli miltei tuhat kätköä pienempi, joten ilmeisesti koronakaranteeni kirvoitti ihmiset tekemään enemmän kätköjä, kun muita harrastusmahdollisuuksia ei ollut. Toki kyse voi olla ihan luontaisesta vaihtelusta, mutta toisaalta jonkin aikaa kätköjenjulkaisut olivat pysähdyksissä ja lisäksi miittejä ei ole voinut järjestää alkuvuotta ja kesää sekä alkusyksyä lukuunottamatta. Vuoden 2016 ennätyslukemista jäätiin kuitenkin tänäkin vuonna parisen tuhatta kätköä. Julkaisumäärien laskeva trendi kuitenkin ilahduttavasti taittui tänä vuonna.

Edelliset vuodet vielä tiivistettynä

  • 2020 – 10 036 kpl
  • 2019 – 9398 kpl
  • 2018 – 9516 kpl
  • 2017 – 10230 kpl
  • 2016 – 12011 kpl
  • 2015 – 10741 kpl
  • 2014 – n. 9500 kpl

Tänä vuonna Suomessa päästin sadan tuhannen julkaistun kätkön paremmalle puolelle. Project-gc.com sivuston mukaan Suomessa on kautta aikain julkaistu 106 217 kätköä. Arkistoon näistä on jo päätynyt reilu kolmas osa eli 35 545 kätköä. Etsittävissä olevia kätköjä on siis 70 672, joista tosin 1082 kätköä on tällä hetkellä hyllyllä. Jos verrataan viime vuoteen, niin viime vuonna vastaava lukema oli noin 64 000 kätköä eli etsittävissä olevien kätköjen määrä on tänä vuonna kasvanut vajaat 7000 kätköä. Viime vuonna vastaava luku oli 4000 kätköä, joten tänä vuonna jo julkaistuja kätköjä on päätynyt arkistoon suhteessa vähemmän.

Kätköjulkaisuissa oli 69 päivää kestänyt tauko 24.3-31.5. Tosin tänä aikana kolme kätköä julkaistiin eräänä toukokuun päivänä. Ehkä vahingossa, ehkä tarkoituksella. Jos tuota taukoa ei oteta huomioon, ei kätköjä julkaistu vain 8 päivänä tänä vuonna. Tässä yhteydessä on taas hyvä kiittää kätkötarkastajia hyvästä työstä, jota he vapaaehtoisesti ovat tehneet miltei jokaisena päivänä tänäkin vuonna. ISO KIITOS!

Vuoden 2020 vilkkain kätkönjulkaisupäivä olikin sitten heti julkaisutauon jälkeen 1.6. 2020, jolloin julkaistiin peräti 320 kätköä. Seuraavatkin kesäkuun alun päivät menivät heittämällä julkaisumäärien TOP10-listalle. Vertailun vuoksi viime vuoden vilkkainpana julkaisupäivänä päivän valon näki “vain” 151 kätköä. Vuoden 2018 aiempi ennätys oli 304 kätköä, joka meni tänä vuonna rikki.

Miittien suosio on lisääntynyt viime vuosina vuosi vuodelta. Tänä vuonna miittien järjestämisiä rajoitettiin ensi kerran keväällä ja toistamiseen syksyllä. Kesän toinen megatapahtuma jouduttiin perumaan kokonaan, koska järjestäjät eivät saaneet päivää vaihdettua. Toinenkin mega siirrettiin elokuulta lokakuulle, mutta saatiin kuitenkin pidettyä turvajärjestelyin. Viime vuonna miittejä julkaistiin n. 1500 kpl, mutta tänä vuonna miittejä julkaistiin vain 754 kappaketta (sisältäen miitit, megat, CITOt ja Community Celebreation Eventit). Osa näistä julkaistuista tapahtumistakin jäi järjestämättä ja lopulta arkistoitiin ennen pitämistä. Ehkä vielä ensi vuonnakaan ei miittien määrässä päästä vuoden 2019 ennätystasoon.

Eri kätkötyyppien suhteellinen lukumäärä julkaistuissa kätköissä on pysynyt melko samana kuin aiemminkin. Jos nyansseja tulkitsee, niin näyttäisi, että julkaisutauon jälkeen mysteerien suosio on kasvanut entisestään. Tradien ja multien käyrien jatkaessa aiemmalla kulmakertoimellaan. Miittien osalta määrän muutoksen näkee selkeästi myös visuaalisessa esityksessä.

Premium-kätköjen määrän kehitys on tänä vuonna lähtenyt jyrkkään nousuun. Aiemmin premium-kätköjen määrä on kasvanut melko tasaisesti, mutta tänä vuonna määrä on lähtenyt rajuun kasvuun. Vuoden 2020 alussa premium-kätköjä oli noin 7650 kpl ja vuoden lopussa niitä puolestaan oli jo 10 350 kpl, eli kasvua määrässä on ollut 2700 kätköä. Viime vuonna vastaava luku oli 1450 kätköä eli lukumääräisesti premium-kätköjen määrä on tänä vuonna kaksin kertaistunut aiempaan nähden. Aiempinakin vuosina prosentuaalinen osuus on ollut kasvussa, mutta koska kätköjen julkaisumäärä on pysynyt entisellään, on prosentuaalinen kasvukin ollut kovaa tänä vuonna.

Vierailluimmat kätköt

Suomen eniten löydetty kätkö on edelleen (ties kuinka monetta vuotta peräkkäin)  Market Square / Kauppatori (GC238FX) Helsingissä . Löytökirjauksia kätkölle on kertynyt 11 039 kappaletta, jossa lisäystä tosin on “vain” 250 loggausta. Edellisenä vuonna loggauksia kertyi tuolle kätkölle 680 kpl. Kautta aikain logatuimpien kätköjen lista on pysynyt samankaltaisena ja erittäin pääkaupunkiseutu voittoisena. Ainoastaan Turun Tuomiokirkko (GCGH0M) sijalla 7 on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kätkö top 10:ssä. Seuraava pääkaupunkiseudun ulkopuolinen kätkö TOP-listalla on  Pyynikin näkötorni (GC1E90C) sijalla 14 ja on samalla Pirkanmaan vierailluin kätkö.

Eniten suosikkipisteitä

No entäpä suosikkipisteet? Mitkä ovat Suomen suosituimpia kätköjä suosikkipisteiden valossa? Alla on top 10-lista kätköistä suosikkipisteiden mukaan. Ainoana uutena kätkönä top10-listalla on Yrttipuisto sijalla 8. Muuten vain pieniä muutoksia sijoituksissa verrattuna viime vuoteen. Mielenkiintoisena ykstyiskohtana kaikki top 10:ssä ovat tradeja. Jos siis mielii itse päästä top 10-listalle, niin on syytä piilottaa tradikätkö. Tämä on varmasti seurausta siitä, että osa kätköilijöistä keskittyy täysin tradeihin.

GC-koodi Kätkön nimi Piilottaja Suosikkipisteitä Suosikkipiste %
GC2K3K9 Helsinki City MuseumTilhet233538.0
GC72 Sun GearKalle Reunanen134044.0
GC16QCH Haksulandia HUOM! Sastamalan(häijään)tieltähaksu10103069.0
GC28HN3 TB-/ GC-KeskusRimaju, Weellu & Jusupoff94063.0
GC39TR8 Rahalla saa – Money talkssuula90565.0
GC3NVWE Honkanummen HautausmaaKoneVantaa89460.0
GC6P3BW PGT 1980 – Runeberg 1987PorvooGT79543.0
GC2J6KB Suomen korkein lippusalkoRakettiryhmä79162.0
GC2CEMN YrttipuistoOH2EGI71562.0
GC252VV GummitehdasHarjus70849.0

Jos pelkkää suosikkipistemäärää tuijottaa, niin varmasti korostuvat Etelä-Suomen kätköt, koska siellä päin kätköillä vierailee enemmän kätköilijöitä. Se on tietysti saavutus sinänsä, että kätkö on hieno ja kestää valtaiset kävijämäärät. Mutta on myös syytä tarkastella asiaa katsomalla kätköjä, jotka ovat saaneet vähintään 100 suosikkipistettä ja joiden suosikkipisteprosentti on korkea. Eli mille kätköille suurin osa vierailijoista on antanut suosikkipisteitä. Suomessa on vuoden 2020 lopussa yhteensä 1417 kätköä, jotka ovat saaneet vähintään 100 suosikkipistettä. Top 10 -lista onkin varsin erinäköinen kun pelkissä määrissä mitattuna. Tänä vuonna top10-listalle ei ollut asiaa jos ei suosikkipisteprosentit alkanut kasilla.

GC-koodiKätkön nimiPiilottajaSuosikkipisteitäSuosikkipiste %
GC7MD4FPottumoottori (hyllyllä)Team_Wildwater30286
GC7C98JKätkökirppisbasaari Tenukko, FinTeevee, FinHentsu, PikkuHilja28884
GC33PG2Old Bushman’s Path – The Final EndTWallius10082
GC5FD0BSpeden Spelit Nopeustestitiuhto49681
GC7HHT7Anna Pusucopohontas15981
GC5CX8GAlavieska Space CenterKupla7312380
GC52QM9Karhunpalvelusjaut543480
GC7082JHups naatit vuotaa Vantaallasuula28880
GC4VR0PKassaajoskaappimama22180
GC4TJCC13. luukku – Satakunnan joulukalenteriknuussi24480

Suosikkipiste %:n perusteella mitattuna yhtään samaa kätköä ei listalle mahdu kuin pistemäärien perusteella listattuna. Prosenttien mukaan katsottuna listalle mahtuu myös 4 mysteerikätköä ja 1 letterbox. Loput ovat tradeja. Joten tälläkin listalla tradeilla kuitenkin pärjätään. Entäpä sitten suosikkipisteitä saaneet kätköilijät? Geocache.fi tarjoaa tähän näppärät taulukot valmiina. Sieltä napattu top 10 näyttää vuonna 2019 tältä:

Lajitovereiden lukumäärä 2020

Aiempina vuosina geokätköilijöiden määrä on ollut laskussa. Kirjoittelinkin viime vuonna aiheesta otsikolla “Onko geokätköily kriisissä?“. Tänä vuonna kuitenkin maailmalla ja Suomessa geokätköilyn harrastajamäärät ovat kääntyneet pandemian vuoksi jyrkkään nousuun. Vuonna 2020 aktiivisia kätköilijöitä oli Suomessa project-gc.com sivuston mukaan 63196, joka on aivan tolkuttoman paljon enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, jolloin kätköilijöitä oli 43098. Kasvua luvussa on 47%!!!! Vertailun vuoksi viime vuonna saimme uusia harrastajia vuoteen 2018 verrattuna 994 kätköilijää. Toivottavasti monilla into säilyy ja saamme monia pidempään harrastavia lajitovereita harrastukseen pariin.

Vuonna 2016 kärkipaikalle noussut Kauniainen jatkaa edelleen Suomen tiheimmin kätkötettynä kuntana. Kätkötiheys on kivunnut viime vuoden 7.833 kätköä per neliökilometri lukuun 8 kätköä per neliökilometri. Kakkosena tulee viime vuoden kolmonen Kerava, jossa on “vain” 4.839 kätköä per neliökilometri. Viime vuoden kakkonen Järvenpää saa tyytyä pronssisijaan 4.656 kätköllä per neliökilometri. Alla vielä top 10 -lista tästäkin aiheesta.

1.Kauniainen8.000
2.Kerava4.839
3.Järvenpää4.656
4.Raisio3.975
5.Vantaa3.570
6.Maarianhamina3.422
7.Imatra3.190
8.Turku2.715
9.Espoo2.306
10.Helsinki2.099

Harvimpaan kätkötetty kunta on puolestaan Föglö (0.004 kätköä / km^2). Viime vuoden jaettu peräpitäjäkunta Savukoski on kirinyt ja on nyt toiseksi viimeisellä sijalla (0.004 kätköä / km^2). Asukaslukuun suhteutettuna eniten kätköjä on aiempien vuosien tapaan Rautavaarassa (220.09 kätköä / 1000 asukasta). Tässä on pientä muutosta ylöspäin. Silti kakkossijaa pitävä Pyhäranta on vielä paljon jäljessä 115.42 kätköllä / 1000 asukasta. Tässäkin luvussa pientä nousua, mutta ei merkittävää muutosta. Asukaslukuun suhteutettuna vähiten kätköjä on aiemmista vuosista poiketen Huittisissa (2.52 / 1000 as.) ja aiempien vuosien tilaston ykköspaikkaa pitänyt Helsinki on toisena (2.60 kätköä / 1000 as.).

Kovimmat kätköjen etsijät

Vuoden kovimmat geokätköjen etsijät ovat project-gc.comin tilastojen mukaan : 

  1. kapeka (8649 kätköä)
  2. kaiska (6081 kätköä)
  3. Merelä Matti (5450 kätköä)

Viime vuoden top 3:sta on tallella vain kapeka, joka löytyi viime vuonnakin kärkipaikalta. Viime vuoden kakkonen 500_XL löytyy tänä vuonna sijalta 33. (3770 kätköä) ja viime vuoden kolmas markus416 sijalta 29 (3991 kätköä). Kapekan löytämäärät laskivat n. tuhannella kätköllä. Ulkomaan matkailun vähenemisellä on varmasti vaikutusta huippulöytäjien löytömääriin.

Kokonaismäärissä kapeka on edelleen ylivoimainen ykkönen 86 798:lla kätkölöydöllään ja kakkosena on edelleen pattipolvi 52 910:lla löydöllään. Kolmosena ja nelosena on Veke ja Katsukka n. 50 663:lla löydöillään

Katsaus päättyneeseen geokätköilyvuoteen 2020

Vuosi 2020 muistetaan varmasti vielä pitkään COVID-19 pandemiasta. Toki se myös loi oman leimansa kätköilyvuoteen. Oli julkaisutaukoa, miittien perumisia, megan perumista, megan siirtämistä ja moni vältti matkustamista, joka tietysti osaltaan vaikuttaa geokätköilyyn. Tästä tosin on jo jauhettu niin paljon, että eipä tätä jaksa enempää tässä yhteydessä kerrata.

Vuoden alussa äänestettiin perinteisesti vuoden 2019 parhaita kätköjä geocache.fi:ssä. Tämän Suomen parhaat geokätköt äänestyksen tulos monesti vaikuttaa monien reissusuunnitelmiin, kun onhan niillä parhailla kätköillä pakko lähteä käymään. Vuoden 2019 parhaaksi kätköksi äänestettiin Mastojen loisteessa -mega. Kakkosena Oulun Tar’n’tech mega. Parhaana fyysisen kätkön omaavana kätkönä esiin nousi NLGT – Aurinko – Aurora kätkö, joka on osa Northern Lights GeoTouria, jonka kävimme katsastamassa viime vuonna. Jos geocache.fi taas äänestyksen järjestää vuoden 2020 parhaista kätköistä, toki raportoimme siitä myös blogissa. Viime vuoden tulokset löytyvät täältä.

Vuonna 2020 näimme taas useamman souvenir-kampanjan. Aiemmista vuosista poiketen kampanjat saivat huomattavan paljon lisäaikaa pandemian johdosta ja olivat käytännössä haettavissa koko vuoden ajan. Niinpä kampanjat jäivät monella taustalle ja Wonders of the World ja Memory Lane -souvenirit tulivat kuin itsestään muun kätköilyn ohessa.

Megoja piti vuonna 2020 olla kaksi: The Greatest Crater Lappajärvellä kesäkuussa ja SataWattia Eurajoella elokuussa. Lopulta The Greatest Crater -tapahtuma jouduttiin perumaan kokonaan koronaviruksen vaatiman siirtämisen osoittautuessa mahdottomaksi. SataWattia mega siirrettiin elokuulta lokakuulle, jolloin se lopulta saatiin järjestettyä turvatoimista huolehtien.

Lajin kehittymisen puolella ei vuonna 2020 tapahtunut isoja askelia. Jos viime vuonna Adventure Labs oli uusi juttu, niin tänä vuonna se vakiinnutti asemaansa ja tuntui, että labien teko-oikeuksia jaettiin melko avokätisesti. Niinpä loppu vuodesta alkoi jo keskustelufoorumeilla näkyä krittiikkiä tätä uutta kätkötyyppiä kohtaan, koska siitä saa niin helposti monta löytöä verrattuna vaikkapa multeihin tai wherigoihin. Sinänsä en tätä kritiikkiä täysin ymmärrä, koska kyllähän kaikki kätköilijät näistä saman löytömäärän saavat, mutta toki asettaa kätkötyypit eriarvoiseen asemaan. Toisaalta ainahan multit ovat olleet kaikkien inhokkeja 😉 Adventure Labsin erillinen sovellus on saanut päivityksiä ja Bryan Rothin lupaama muutos, että Adventure Labit näkyisivät virallisessa sovelluksessa ei ainakaan vielä ole nähnyt päivän valoa. Ehkä sitten vuoden 2021 aikana.

Adventure Labeilla leikiteltiin myös ja project-gc.com ja muutamat muut tahot tekivät muutaman virtuaalisen Adventure Labin. Tämä ei ollut ihan labien hengen mukaista kuitenkaan ja sai Geocaching HQ:n päivittämään labien ohjeistusta.

Alkusyksystä saimme myös uusia attribuutteja, kun vuosien tauon jälkeen saimme neljä uutta attribuuttia. Nämä helpottavat hieman kätköjen etsimistä.

Alkuvuodesta USA:ssa kokeiltiin myös inaktiivisten kätköilijöiden kätköjen automaattista arkistointia. Tuloksia tästä kokeilusta ei ole laajemmin raportoitu, joten nähtäväksi jää, tuleeko kokeilu laajemmin käyttöön.

Vuodelle 2020 oli suunniteltu massiivisia geokätköilyn 20-vuotisjuhlia. Seattlen pääjuhlat siirtyivät vuodelle 2021. Jonkin verran Suomessakin ehdittiin järjestää Community Celebration Event -juhlatapahtumia tänä vuonna. Niiden järjestäminen ensi vuonna on myös mahdollista edelleen. Osana juhlallisuuksia tuotiin takaisin Locationless -kätkötyyppi yhden kätkön voimin ja se on löydettävissä myös ensi vuoden aikana.

Entä vuosi 2021?

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin jos se koskee tulevaisuutta. Ensi vuonna varmasti monet käyvät ottamassa COVID-19 rokotteen ja pandemiasta toivottavasti päästään hiljalleen eroon. Tosin arviot kertovat, että normaaliin tilanteeseen paluu tapahtuisi joskus alkusyksystä ehkä, koska rokottaminen vie aikaa ja rokotteiden saatavuus ei mahdollista nopeampaa aikataulua.

Toivottavasti pandemia ei kuitenkaan enää vaikuta ensi vuoden suurtapahtumien järjestämiseen. Näitä on tällä hetkellä suunnitteilla kaksi: Vuokatin Mega “Siniset ajatukset” kesäkuussa ja Tornion mega “Luonnostaan villi” Heinäkuussa. Elokuussa tietenkin on Seattlen juhlat, mikäli ne pystytään järjestämään. Ja eihän sitä tiedä, jos jostain vielä ilmottautuisi joku porukka kolmattakin megaa järjestämään, vaikka toki kaksi vuodessa on jo paljon.

Tänä vuonna kirjoitin myös Marsiin matkaavasta geokätkömatkalaisesta – Perseverance -mönkijästä. Helmikuussa varmasti jännitämme, onnistuuko mönkijä laskeutumaan Marsiin turvallisesti ja saammeko bongattua seurantakoodin mönkijän lähettämästä kalibrointikuvasta.

Muuten onkin hankalampi sanoa, mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan. Varmasti ainakin runsaasti riemastuttavia kätköilyseikkailuita. Varmasti on luvassa myös uusia souvenir-kampanjoita ja ehkäpä saamme Labit vihdoin mukaan muiden kätköjen kanssa samaan sovellukseen.

P.s. muista jatkossa merkata logiin oikea vuosi 😀

P.p.s. jutussa käytetyt luvut eivät välttämättä sisällä aivan viimeisimpiä kätköjulkaisuja, jne, koska kirjoituksen tuottaminen ottaa oman aikansa. Tiedot on haettu osittain geocache.fi:stä ja osin project-gc.comista, joten siinäkin mielessä luvuissa voi olla eroavaisuuksia.

5 comments

  1. Hei. Jasmer-haaste suoritetaan piilotuskuukausien mukaan, joten vuosi 2020 ei ole Suomen osalta ongelma.

  2. Olin tulossa sanomaan samaa Mika_N:n kanssa ja näköjään Jasmeria koskeva teksti onkin jo poistunut tästä postauksesta. Harmittavasti GC.fi:n tilasto aiheuttaa tässä hämmennystä, koska se täyttää taulukkoa julkaisupäivän perusteella. Project-GC puolestaan näyttää Jasmerin oikein ja mulla on siellä viime vuoden kaikki kuukaudet vihreällä, vaikka olen kätköillyt vaan Suomessa.

    1. Joo päivitin juttua jo aiemmin. Ehkä pitää kysästä haksulta, mistä kyse geocache.fin tilastossa.

    2. Geocache.fi näyttää Julkaisuajankohdan mukaan -tilastokuvan tosiaan julkaisupäivän perusteella. Silloin kuin tuo tilasto on syntynyt ei – eikä myöskään ennen tätä päivää – allekirjoittaneen tietämykseen kuulunut Jasmer -käsite vaan tilasto on syntynyt sellaisena kuin on hyvältä tuntunut. Lisäoptio type=2 oli toki käytössä millä tilaston sai näyttämään piilotusajankohdan mukaan ja tilaston myös suosikkitilastot -välilehdelle pystyi määrittemään näkymään kyseisessä muodossa.
      Vaikka yleensä kaikkien käytössä olevia oletuksia en muutakaan niin tämän aiheuttaessa epäselvyyttä päivitin kyseisen tilastokuvan nyt näyttämään oletuksena piilotuspäivän perusteella. Nyt vastaavasti type=1 vaihtaa siis tilaston näkymään julkaisupäivän mukaan.

  3. Okei wau weellu ja haksu10! Leuka loksahti auki tästä teidän toiminnasta. Kiitos! 🙂

    Kyllä varmaan löytyy sellaisiakin ihmisiä jotka haluavat julkaisupäivän mukaan tilastojaan seurata, joten ihan kiva että ominaisuus säilyy. Täytyy myöntää että itse en ollut ko. tilaston lisäoptioita edes tutkinut, sillä Jasmeria pystyy/i seuraamaan helposti muualtakin.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.