Tervetuloa uudet geokätköilijät!

Monet kätköjä piilottaneet geokätköilijät ovat tänä keväänä huomanneet suorastaan ryntäyksen purkeilleen. Koronavirus on saanut monet ihmiset mukavan harrastuksemme pariin. Tästä kertoo jotain se, että geocache.fi:n mukaan kahden viime viikon aikana on aloittanut 3200 uutta geokätköilijää. Samaa kieltä kertoo alla olevat project-gc.comin tilastot, joiden mukaan harrastajamäärä on kaksinkertaistunut tänä vuonna. Tietenkin joukossa on myös niitä, jotka palaavat lajin pariin. Kokosimme juhlan kunniaksi pienen aloitusinfopaketin uusille kätköilijöille. Kokeneemmat voivat vaikka linkata tämän tutuilleen, jotka vasta aloittelevat harrastusta. Tervetuloa uudet geokätköilijät rakkaan harrastuksemme pariin!

Ennen aloitusta

Jos et ole vielä aloittanut, niin ensimmäinen askel on valita kätköilynimimerkki. Nimimerkki kannattaa olla lyhyt ja helposti lausuttava. Nimimerkin kannattaa olla lyhyt, koska pidempi nimimerkki tyyliin maailmanparasgeokätköilijä_Rane on melko pitkä kirjoittaa useita kertoja logivihkoon ja etenkin jos logivihko on piskuinen. Nimimerkin helppo lausuttavuus helpottaa taas toimintaa miiteissä (sitten kun niitä taas voi järjestää). Ei ole helppoa kertoa olevansa Sr3289AZ tai ainakaan se ei jää monen mieleen. Sen sijaan jokin lyhyt ja naseva nimi kuten geotaukki jää helposti mieleen.

Rekisteröinnissä kannatta luoda tunnus geocaching.comiin eikä kirjautua Facebook-tunnuksilla, yms. Facebookin avulla kirjautuminen ei toimi kaikkien sovellusten kanssa, joten varminta on luoda uusi tunnus geocaching.comiin.

Geocaching.comin lisäksi kannattaa luoda tunnukset myös suomalaiseen geocache.fi-palveluun, joka helpottaa kätköjen tarkastelua kartalla, kun käyttää tietokonetta. Geocache.fi on oma palvelunsa, eivätkä geocaching.com -tunnukset toimi sivustolla. Sinne kannattaa kuitenkin rekisteröityä tismalleen samalla nimimerkillä kuin geocaching.comiin (salasana voi ja kannattaa olla eri). Kun sama tunnus on käytössä kumpaisessakin, saa geocache.fi:stä lisäpalveluita.

Ensimmäisten kätköjen etsiminen

Ennen maastoon ryntäämistä kannattaa lukea tämä kirjoitus ensimmäisen kätkön etsimisestä. Toinen hyvä kirjoitus tältä sivustolta joka kannnattaa lukaista ennakkoon on tämä 12 vinkin kokoelma aloittelijalle. Puhelimeen voi asentaa suositun virallisen ja ilmaisen Geocaching -sovelluksen, jolla kätköjä pääsee etsimään. Varsinaiset vinkit kätköjen etsimiseen löytyykin jo noista aiemmin mainituista kirjoituksista.

Jos kätkö löytyi voit onnitella itseäsi hienosta virstanpylväästä: Et ole jästi enää. Tässä tapauksessa kirjoita nimimerkkisi logivihkoon ja kirjaa löytölogi puhelimella heti tai myöhemmin tietokoneella kotiin saavuttuasi. Loggauksessa voit kertoa seikkailustasi muille kätköilijöille. Aloittelijankaan ei tarvitse arkailla kirjoittamisen kanssa vaan kokeneemmat kätköilijät mielellään kuulevat aloittelijan kokemuksesta (tai toilailuista). Myös kokeneemmilla sattuu ja tapahtuu kätköillä ja näiden kokemusten jakaminen on eräs hauska osa harrastustamme. Kätkökirjaukseen ei ole pakko kirjoittaa KK ollenkaan ja monet piilottajat pitävät siitä, että kirjoittaa jotain muutakin kuin vain kiitokset kätköstä. Jos kätkössä oli vaihtotavaroita, niin voit vaihtaa sieltä jonkin esineen itsellesi laittamalla jotakin vastaavan arvoista tilalle. Katso kuitenkin, ettei kyseessä ole matkalainen tai geokolikko. Niitä ei saa pitää itsellä vaan ne liikkuvat kätköstä kätköön.

Jos kätkö ei löytynyt, niin kirjataan DNF. Tämä on tärkeää tietoa kätkönomistajalle monellakin tapaa. Se kertoo kätkön vaikeustasosta – se voi olla vaikea aloittelijalle. Toisaalta jos moni kirjaa DNF:n perättäin, niin kätkö voi olla kadonnut ja omistajan on syytä tehdä huoltokäynti ja tarkistaa onko kätkö paikoillaan. Älä arkaile kirjata DNF:ää.

Jos taas kätköllä oli mielestäsi jokin hullusti, kirjaa huoltopyyntö. Jos logikirja kätköllä oli märkä tai täynnä tai purkki muutoin rikki, kerro tästä kätkönomistajalla kirjaamalla löytökirjauksen lisäksi myös huoltopyyntö.

Mitä nämä oudot termit on? Mikä kätkö sopii aloittelijalle?

Jos kätkökuvauksissa tai kätköilyryhmissä Facebookissa tai missä vaan tulee vastaan outoja termejä, voit aina tarkistaa ne tämän sivuston kätköilysanastosta. Jos taas maasto– ja vaikeusluokitukset askarruttavat, niistäkin löytyy omat kirjoituksensa tältä sivulta. Tähditysten avulla voi arvioida sopiiko kätkö vasta-alkajalle vai ei. Lisäksi sellaisia sinisiä kysymysmerkkejä kannattaa ehkä aivan alkuun välttää. Ne ovat mysteerikätköjä, eivätkä yleensä sijatse siinä sijainnissa missä ne kartalla näkyvät vaan ensin pitää ratkaista jokin pulma, josta ratkaisuna saa kätkön sijainnin. Näihin kannattaa perehtyä ehkä vasta muutaman kätköreissun jälkeen. Ja jos niiden kanssa alkuun pääsy tuntuu vaikealta, voi osallistua vaikka aloittelijalle tarkoitetulle mysteerinratkontakurssille.

Maksaako kätköily? Mikä on premium-jäsenyys? Entä turbo-jäsenyys?

Geocaching.comin perusjäsenyys on ilmainen. Perusjäsenyydessä on kuitenkin rajoituksia ja esim. Geocaching -sovelluksella eivät näy kuin kätköt, joiden maasto- tai vaikeusluokitus on kaksi tai alle. Lisäksi muissa geokätköilysovelluksissa on rajoituksia siihen, kuinka monta kätköä voi päivässä ladata sovellukseen. Premium-jäsenyys on geocaching.comin lisäpalvelu, joka maksaa noin 30 euroa vuodessa. Tällä saa geocaching-sovellukseen kaikki kätköt näkyviin ja paljon lisäominaisuuksia appiin ja geocaching.com sivustolle. Lisäksi premium-jäsenyydellä saa myös lisäominaisuuksia geocache.fi sivustolle. Sekä mikä saattaa aloittelijoita sekoittaa on myös, että geocache.fi-palvelussa on oma turbo-jäsenyys, jolla vielä saa lisäominaisuuksia geocache.fi palveluun. Ja edelleen on olemassa eeppinen jäsenyys geocache.fi -palveluun, joka on enemmän kannatusmaksutyypinen jäsenyys, joskin sillä saa ilmaiset postikulut isoihin tilauksiin Kiven Alla -kauppaan.

Mitä varusteita tarvitsen?

Geokätköilyssä alkuun pääsemiseksi ei tarvita oikeastaan kuin kännykkä ja geokätköilysovellus sekä kynä. Oma kynä on aina syytä ottaa mukaan kätköilyreissuille. Kätköilyssä ei ole montaa ehdotonta sääntöä, mutta yksi niistä on se, että logikirjasta on löydyttävä oma nimimerkki, jotta kätkön voi merkitä löydetyksi. Jos siis käyt kätköllä, mutta kynä jäi matkasta etkä saa kirjoitettua nimimerkkiä vihkoon, se ei ole löytö. Aina voi tietenkin improvisoida, mutta helpointa on ottaa kynä matkaan.

Myöhemmin, jos osallistut miittiin tai CITOon , on hyvä olla nimikyltti. Sen voi askarrella itse tai ostaa vaikka Kiven Alla -kaupasta. Toki geokätköilyssä on hyötyä erilaisista varusteista, kuten UV-lampusta, teleskooppitikkaista tai ongesta, mutta niiden aika on myöhemmin. Alkuun et niitä tarvitse.

Kynä kuuluu pakollisiin varusteisiin

Jos innostut…

Geokätköily on kuuluisa laji siitä, että jotkut hurahtavat siihen täysillä. Jotkut taas kätköilevät silloin tällöin etsien purkin tai pari. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa harrastaa lajia. Jos innostut enemmän, niin kannattaa lukea läpi kattava aloittelijan oppaamme. Ja jos sieltä ei vastausta jo löydy, niin aina voi kommentoida ko. sivua ja vastaamme pyyntöösi ja kirjoittamme oppaan haluamastasi aiheesta.

Jos innostut enemmän, niin premium-jäsenyys kannattaa hankkia. Lisäksi jos pelkää älypuhelimensa puolesta, niin monet kokeneet kätköilijät käyttävät erillistä GPS-laitetta. Niiden etuna on kestävyys ja se, että niihin voi vaihtaa pattereita pidemmällä kätköilyrupeamalla. Näin myöskin puhelimen akku säästyy muuhun toimintaan. Toisaalta GPS-laitteet ovat nykypäivän mittapuulla hieman kömpelöitä käyttää ja monille niiden opettelun kynnys on aika korkea.

Oma kätkö

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana ei uusia kätköjä julkaista niin kauan kuin yli 10 hengen kokoukset ovat kiellettyjä. Mutta aina voi jo alkaa suunnittelemaan omaa kätköään. Kätkön omistaminen antaa vähän perspektiiviä siihen, miten muita kätköjä kannattaa kohdella, joten oman kätkön piilottaminen on suositeltavaa. Kirjoitin joskus tästä aiheella kätköilijän kultainen sääntö. Olen myös kirjoittanut vinkkejä oman kätkön piilottamiseen neljäosaisessa sarjassa. Ensimmäinen osa alkaa suunnittelusta ja siitä edetään sitten kätkön julkaisuun ja huoltamiseen asti. Myös multikätkön tekemisestä on oma opas.

Lopuksi

Tervetuloa uudet geokätköilijät siis mukaan mukavan harrastuksen pariin! Itse olen tätä kirjoittaessa kätköillyt jo yli 13 vuotta ja vieläkin kätköily innostaa, vaikka tahti on vuosien myötä hieman rauhoittunut. Toivon myös kokeneilta harrastajilta ymmärrystä uusia harrastajia kohtaan ja neuvomista ja opastamista sen sijaan, että foorumeilla ihmeteltäisiin miten joku voi toimia hölmösti. Kaikki me olemme olleet aloittelijoita joskus.

8 comments

  1. Hyvä kirjoitus, kiva kun saadaan uutta väkeä harrastuksen pariin. Kiipeilykätköillä huomaa jonkun verran aloittelijoiden lokkauksia “nähty, kk” tai “purkki nähty, mutta en kiivennyt”. Nämä lokkaukset voi lokata otsikolla note(huomio) tai did not find(ei löytynyt) koska nimimerkki tulee saada lokivihkoon. Joskus puussa olevan purkin saa alas ongella. Purkki pitää kuitenkin palauttaa takaisin samaan kohtaan, josta sen löysi.

    1. Joo toki tuo purkin näkeminen on hieman hankalammissa kätköissä (joko hankala purkki avata tai mainitsemasi puukätkö) ongelma. En nyt ihan jokaista erikoistapausta halunnut tähän juttuun kirjoittaa mukaan, jotta tarina pysyy suoraviivasena. Mutta hyvä lisäys vaikka näin kommenttien kautta 🙂

  2. Hyvä kirjoitus! Otsikon ‘Ensimmäisten kätköjen etsiminen’ alla lukee: “Jos kätkö löytyi voit onnitella itseäsi hienosta virstanpylväästä: Et ole jästi enää. Tässä tapauksessa kirjaa löytölogi puhelimella heti tai myöhemmin tietokoneella kotiin saavuttuasi.”

    Sen verran tuohon tekstiin lisäisin, että, että ennen puhelimella/tietokoneella kirjaamista pitää se nimmari sinne lokikirjaan kirjata. Kyllähän tämä noiden linkkien takaa löytyvissä teksteissä on selvästi sanottu, mutta tästä saa sen käsityksen, että löydä -> loggaa nettiin.

    1. Ajattelin pitää tarinan suoraviivaisena tässä kohtaa, mutta koska et ole ainoa, joka tästä kommentoi, niin korjasinpa tuohon juttuun sen. Ei se nyt iso lisäys kyllä ollutkaan.

  3. Hyvää asiaa! Ehkä olisi voinut pääjuttuun nosta vielä TB:t. En tiedä kuvittelenko vaan, mutta alkanut vaikuttaa siltä, että matkalaisia on entistä enemmän “kadoksissa” eli otettu kätköstä lokkaamatta sitä TB:n lokiin. Ainahan niitä on hävinnyt, mutta sotketaanko TB nyt helposti ns. vaihtareihin? Faktaa toki myös, että kätköt joihin TB mahtuu ovat ainakin suhteellisesti vähentyneet esim. Pet-trailien myötä ja itselläkin välillä 1-2 kk joku TB mukana kulkemassa repussa kun ei löydy puotuspaikkaa. Mutta ovat ne silti lokinsa mukaan minulla! T. Makeeija/Make

    1. Tämä matkalaisasia oli sellainen, mikä tuota kirjoittaessa oli kyllä mielessä. Pohdin jonkin aikaakin, että sisällytänkö sen juttuun vai en. Tällä kertaa jätin pois, koska ajattelin, että tarina pysyy suoraviivasempana. Ihmisellä on kuitenkin vain rajallinen kapasiteetti omaksua uutta tietoa, mitä varmasti geokätköilyssä paljon aloittelijalle tulee. Nyt kun kuitenkin uudestaan asiaa pohdin, niin päädyin lisäämään pienen maininnan vaihtotavaroista ja matkaajista.

  4. Toivoisin nyt hyvää otetta kätköjen pitäjiltä, sillä kamalasti on virtuaalikätköilijöitä liikkeellä. Juuri kävin oman lähikätkön tarkastamassa löytöjen osalta. 1.5. laitetun uuden lokin saattoi helposti kahlata läpi ja joutui poistelemaan, jopa 10 löytömerkintää netistä. Kaikkiaan tuon jälkeen oli nettiin kirjattu 25 löytöä. Eli prosentuaalisesti poistettujen määrä on valtava.

    1. Mitä olen reilut 10 vuotta lajia seuraillut, niin tämä ilmiö on lisääntynyt kätköilijämäärän kasvun myötä. Niinpä on varsin luonnollista, että tänä keväänä, kun uusia kätköilijöitä on tullut paljon, on myös tämä ilmiö kasvanut merkittävästi. Syitä voi arvailla. Monet ajattelevat kätköilyä pelinä, jota pelataan sovelluksella puhelimessa, niinpä ei tule mietittyä, että pitäisi lokivihkoon jotain kirjailla. Tietysti kokeneempia harrastajia tämä ärsyttää, koska OMA nimimerkki lokivihkossa on monille se löydön määritelmä. Korostin sanaa OMA, koska monet kokeneemmatkin kätköilijät käyttävät erilaisia lyhenteitä, joista sitten voi arvailla jälkikäteen, että millainen porukka kätköllä oikein kävi (ja toisaalta jotkut kätköilijöiden käyttämät lyhennenimimerkit on rekisteröity geocaching.comiin jollekin muulle henkilölle. Se tietysti on oma ongelmansa, mutta hankaloittaa nimien tarkastamista vihkosta.

      Olemme kyllä melko tunnollisesti itse käyneet omat purkkimme läpi ja ystävällisesti ennen poistamista Geocaching HQ:n ohjeiden mukaisesti lähettäneet viestin kävijälle ja jos asiaan ei ole saatu selvyyttä, niin poistettu nimimerkki. Siinä on muuten aika kova homma, joten ymmärrän miksi monet eivät halua tai viitsi tätä tehdä. Vielä kun välillä palaute heiltä, joiden nimimerkki puuttuu vihkosta on aika kitkerää, niin aika koiran virka tuo kätkönomistaminen (tältäkin osin).

      Kaikesta huolimatta, olen jmiettin kanssasi samaa mieltä, että toivoisi kaikkien näin tekevän, jolloin uudet kätköilijät oppisivat paremmin, kun kätköjenomistajilla olisi yhteinen linja.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.