12 vinkkiä jästien hämäämiseen

Uteliaat geojästit tai hellittelynimeltään vain jästit ovat usein geokätköilijän harmina, kun pitäisi päästä etsimään purkkia piilostaan vilkkaassa urbaaniympäristössä. Jästithän sinänsä ovat ihan harmittomia otuksia, eivätkä ne yleensä vahingoita kätköilijää. Mutta koska ne ovat uteliaita elukoita, niin ne saattavat kätköilijän hajuja seuraillen käydä kurkkaamassa penkin alle tai kaiteen taakse ja poimia kätköpurkin huonompaan talteen. Seuraavalla kätkölilijällä on sitten edessä sininaamaa ja kätkönomistajalla huoltokeikka. Siksipä jästejä kannattaa opetella hämäämään.

Ovela geokätköilijä osaa hämätä jästejä siten, etteivät ne edes huomaa koko vierailua kätköllä. Vähän kuin ninjat. Häivetaidot karttuvat jokaisella kätköilijällä kätköilyn myötä, mutta keräsimme tähän listan yleisimmistä hämäystempuista, joilla pääset alkuun. Tässä siis 12 vinkkiä jästien hämäämiseen.

1. Älä näytä siltä, että yrität näyttää epäilyksiä herättämättömältä

Kaikki pidempään kätköilleet tietävät tämän salaisuuden: Mitä huomaamattomammalta yrität näyttää, sitä epäilyttävämmältä todellisuudessa vaikutat. Yksi tärkeimmistä jästien hämäyskeinoista on itsevarmuus. Sinun tulee näyttää siltä, että tottakai kuulut paikalle konttaamaan mainostaulun alle.

Myös jos joku kävelee ohitsesi ja näyttää hämmästyneeltä, kun tuijottelet pylly pystyssä piilopaikkoihin kätköä etsien, niin hyvä tapa toimia on hitaasti nostaa suupielet hymyyn ja tervehtiä jästiä. Yleensä jästi on pelokas ja välttää keskustelua geokätköilijän kanssa, jolloin tervehtiessä jästin matka jatkuu joutuisammin. Toki poikkeuksiakin on, mutta siitähän alkaa vaan mielenkiintoinen keskustelu.

2. Hanki huonot kengännauhat

Jästien hämäystempuista klassisin lienee “oho, kappas kehveliä, kengänauhani aukesivat” -temppu. Tempussa siis kumarrutaan solmimaan kengännauhoja riippumatta siitä olivatko ne auki vai ei. Samalla sitten kuikuillaan penkin, roskiksen tai muun alle siinä toivossa, että sieltä löytyisi kätköpurkki. Toimii joka kerta.

Ovelimmat jästit tietenkin osaavat ihmetellä, että eihän tuolla tyypillä ollut edes kengännauhat auki. Siksi huonot, aina aukeavat, nauhat toimivat tässä tempussa hyvin. Muulloin tietysti sellaiset nauhat ovat todella ärsyttävät.

3. Herätä huomiota ollaksesi huomaamaton

Kohdalle 1 sukua oleva neuvo on herättää tarkoituksella huomiota. Silloin ketään ei kiinnosta. Geokätköilijän varustepakkiin kannattaakin lisätä huomioliivi ja klipsillä varustettu muistiinpanoalusta, jossa pitää vaikka varapaperia. Kädessä tietenkin kynä, kuten hyvällä kätköilijällä muutenkin on. Jos ei halua investoida muistiinpanoalustaan, niin korvikkeeksi käy mahdollisesti kotoa jo löytyvä tabletti, jota voi sormella tökkiä asiantuntevan oloisesti. Varustuksen kruunaa kypärä, jolloin alat jo mennä rakennusmiehestä tai -naisesta. Keltaisella kypärällä varustettuna voit aina vastata ihmettelijöille: “En tiedä, olen vain töissä täällä”. Valkokypäräisenä, joudut keksimään paremman selostuksen.

Tässä varustuksessa voi lampsia oikeastaan mihin tahansa urbaaniin ympäristöön tutkimaan paikkoja, eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota. Voit tutkia siltoja, liikennemerkkejä, sähkökeskuksia tai muita urbaaneja kohteita rauhassa ja huomiota herättämättä.

4. Soita äidille

Joskus käy niin ikävästi, että kun saapuu kätkön nollapisteelle, niin siinä päivystää jästi. Harvoin se näyttää kovin luonnolliselta, kun geokätköilijä laukkaa paikalle tuli takapuolen alla ja sitten pysähtyy paikoilleen jästin huomattuaan ja alkaan notkua paikalla odotellen jästin poistumista. Ei kovin huomaamatonta.

Tällaiseen tilanteeseen, missä pitää tappaa aikaa odotellessa jästin poistumista, on oivallinen konsti soittaa jollekin kaverille tai vaikkapa äidille pitkästä aikaa. Jutellessa aika kuluu itseltäkin rattoisasti ja helposti saa muutaman minuutin tuhlattua odotellen jästin poistumista. Tietenkin jos ei ole ystäviä ja sukulaisia kelle soittaa ja satunnaisen numeron valitseminen puhelimesta aiheuttaa rimakauhua, voi tietenkin jutella puhelimeen (tai miksei GPS-laitteeseenkin) soittamatta kellekään.

5. Kouluta Pokemoneja

Jos soittelut ei ole sinun juttu, mutta olet ryhtynyt pelaamaan muitakin paikannuspelejä, niin jästien hämäämiseen hyvä keino on pelata vähän Pokemon Go‘ta tai Harry Potteria. Tai jotain muuta peliä. Pokemon Go:n pelaajat käyttäytyvät älypuhelinzombieiden tavoin, joten heidän piikkiin on hyvä laittaa omakin epäilyttävä käytös. Ja sitä paitsi, eihän heitä epäile kukaan, koska he keräävät Pokemoneja. Ja kukapa tietää, vaikka odotellessa jästien poistumista saisi napattua shinyn Unownin.

6. Valokuvaa kuin japanilainen

Valokuvaamiseen ei välttämättä tarvita hienoa kameraa, vaan kännykkä riittää. Etenkin jos kyse on ensisijaisesti jästien hämäämisestä vuoden luontokuvan sijaan. Jästejä hämätessä voi räpsiä kuvia ja eihän sitä tiedä millainen huippukuva sattumalta tallentuukaan. Lisäksi samalla voi räpsäyttää kuvan penkin tai kaiteen takaa, josta näkee kätevästi löytykö kätkö vai ei. On muuten hyvä apuväline hankaliin paikkoihin muutenkin: ota kuva ja katso ennen kuin tunget kätesi. Niin ja parasta japanilaisen turistin leikkimisessä on se, ettei kukaan ikinä osaa epäillä, että etsisit geokätköä.

7. Pysäköi taktisesti

Ei välttämättä niinkään jästien hämäyskeino, vaan tapa, jolla jästit eivät tiedä mitä puuhaat. Pysäköi geopirssi paikalle tultaessa jästien ja etsintäalueen väliin. Näin voit toimia huomaamattomasti auton antamassa katveessa. Kannattaa vain varoa, ettei gepsi heitä liikaa ja suojamuuri lopu kesken.

8. Ota geokoira mukaan

Geokoira on hyvä jästien hämäyskeino. Mikään ei salli paremmin hidasta lonnimista, kuin se, että olet “ulkoiluttamassa koiraa”. Koirat rakastavat haistella paikkoja ja sehän kätköilijälle sopii. Parhaimmat geokoirat tietenkin ovat koulutettu haistamaan geokätkö piilostaan. Jos et omista omaa koiraa, etkä halua siitä huolehtia, niin aina voi lainata naapurin Pirkon koiran ja viedä sen lenkille.

9. Kätköily on iloinen perhetapahtuma

Lapset ovat mitä mainioin jästienhämäämiskeino. Lapset pitävät kiipeilystä ja asioissa roikkumisesta. Mietipä vaikka kumpi kiinnittää enemmän huomiota: lapsi kiipeämässä puuhun tai täysikasvuinen aikuinen puussa? Aivan.

Jos et omista omia geolapsia, niin ainhan niitä voi lainata kavereilta ja sukulaisilta. Uskoisin, että lasten vanhemmat mielellään lainaavat lapsia hetkeksi. Ja jos lapsi vaikuttaa vastahakoiselta kätköilyyn, niin ainahan voi kaupallistaa harrastuksen ja luvata vaikka euron jokaisesta löydetystä kätköstä ja 2 euroa jokaisesta kiivetystä puukätköstä. Maksaiskohan joku mulle kätköilystä?

10. Ole ystävällinen

Jos joku istuu penkillä, jonka haluaisit tutkia kätkön varalta, niin aina voi istua penkille viereen. Se kuinka lähelle istut määrittelee kiusallisuuden asteen ja sen voit valita itse. Yhdeksän kertaa kymmenestä jästi kuitenkin poistuu piakkoin jos joku toinen istuu samalle penkille. Suomalaista jästiä epäilyttää mitä kätköilijä oikein hautoo, kun istuu niin lähelle. Mutta oikeasti – älä istu liian lähelle. Älä ole se tyyppi 🙂

11. Kerro totuus

Jos poliisi, vartija tai muu vastaava viranomainen tulee sinulta kyselemään millä asioilla liikut, ei kannata lähteä keksimään tarinaa lepakkojen tutkimisesta, vaan kertoa totuus. Sepittely tuskin päättyy hyvin. Ja sitä paitsi ainakin omat kokemukseni poliisin ja vartioiden kanssa kätköilystä juttelusta ovat hyviä. Yleensä ovat varsin ymmärtäväisiä, joskin saattavat kehoittaa poistumaan alueelta.

Toki jos tavallinen jästi kysyy, niin aina voi silloinkin kertoa totuuden kätköilystä. Eihän sitä tiedä, vaikka hänestä tulisi kätköilijä. Tietysti joskus jos tilanne on muutenkin vihamielinen, ei selitykset auta, vaan saattaa geokätköilyn mainitseminen vain lisätä jästin epäilyksiä. Ja jos vaikuttaa, että kätkön etsimisestä kertominen saattaisi johtaa kätkön tuhoamiseen, voi aina sanoa, että on hukannut avaimensa tai on tutkimassa sillan rakenteiden kuntoa. Eli se mitä sanoo riippuu paljolti tilanteesta.

12. Ole ylpeä DNF:stäsi

Joskus vain pitää antaa olla ja poistua paikalta yhtä DNF:ää rikkaampana. Joskus jästien poistuminen vain kestää liian kauan tai heillä ei ole aikeitakaan poistua. Jos vain mahdollista, niin tule takaisin myöhemmin toisena päivänä. Jos se taas ei ole mahdollista, niin hyväksy tosiasia, että kätkö jäi tällä kertaa löytämättä. Maailma ei kaadu siihen.

Kerro omat vinkkisi jästien hämäämiseen kommentoimalla.

3 comments

  1. Avainten etsiminen toimii myös aika hyvin hämääjänä. Kerran etsin kätköä koirapuiston läheltä jossa oli koko ajan jästejä. “Soitin” hämäyspuhelun lapselleni jolta oli muka avaimet hukkuneet. Pajatin täysillä luuriin ja etsin “kadonneita avaimia”. Lopulta piilo löytyi, mutta avaimia ei. Onneksi kukaan ei tullut auttamaan avainten etsimisessä.

  2. Jos on useampi kätköilijä paikalla, voi yksi mennä jutustelemaan jästeille vaikka säästä ja samalla kiinnittää huomion muualle. Vaihtoehtoisesti voi tehdä jotakin huomiota herättävää jolloin jästit katsovat vain häntä ja muut voivat etsiä rauhassa.

  3. Lasten kanssa oli joskus helppoa. Vaunut/rattaat näköesteeksi ja mukapenkomaan alakorisrsa jotain samalla lapselle jutellen jos oli hereillä.

    Kerran oltiin kävelytien varressa, pyörät parkissa, kahden aikuisen ja neljän allekoukuikäisen lapsen kanssa ja yksi ohikulkija jo katsellut vähän pidemmältä touhua ja katseli epäillen meitä. Jatkoi rauhallisen näköisenä matkaa kun kyselin nuoremmalta “oliko nyt se pissahätä vai ei, tarviiko käydä puskassa, että nyt pysähdyttiin sen takia”.

    Ja 3v osasi jo hakea hetkessä helpon urbaanikätkön sähkökaapin takaa (magneettinen). Niin nopeasti että kyselin “no katsoitko ollenkaan” ja vastaus kuului “tässä se on” ja ojensi kätkön. Aikuisena olisi saanut monta silmäystä usealta henkilöltä sinne pusakan ja kaapin väliin könytessä, ei ihan sellanen lounasajan kätkö aikuiselle.

    Polkupyörällä liikkuessa voi pyörän laittaa kätkön luo ja tutkia vähän kumeja ja pinnoja eli kuikuilla pinnojen välistä kätköä. Tai korkeammalla säätää satulaa/vaihteita. Ja kuvaaminen toimii hyvin tähän yhdistettynä.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.