Turtles-matkalaiset – Osallistu arvontaan ja voita

Jälleen Geocaching HQ arpoo ilmaisia matkalaisia osana uutta promokampanjaa. Tällä kertaa promotaan 35 vuotta täyttävää Teenage Mutant Ninja Turtles sarjakuvaa, mikä on tietysti mannaa kaikille kätköileville Turtles-faneille. Toki sittemmin sarjakuva on levinnyt elokuviin, leluihin ja muuhun oheiskrääsään – ja nyt vuorossa on Turtles-matkalaiset. Samalla toki julkaistaan uusi Tv-sarja Rise of the Teenage Mutant Ninja Turtles, josta maistiainen löytyy alta.

HQ siis yhteistyössä Nickelodeonin kanssa laskee liikkeelle 4000 uutta matkalaista. Matkalaisia on neljä erilaista: Ralph, Leo, Mikey ja Donnie, Turtleseja mukaellen.

Miellyttävästi tämä kampanja on taas maailmanlaajuinen eikä rajattu vain pohjois-Amerikkaan. Niinpä Suomestakin käsi voi osallistua arvontaan täällä. Osallistua voi antamalla omat yhteystietonsa ja lupaamalla laittaa matkalaisen liikkeelle 2 viikon sisällä sen vastaanottamisesta. Aikaa ilmoittautua mukaan on kuusi päivää eli ensi tiistaiaamuun noin karkeasti laskettuna. Osallistuakseen arvontaan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Kannattaa siis laittaa oma arpalippu vetämään. Jos osallistujia olisi vähemmän kuin 4000, niin silloin Turtles-matkalaiset jaettaisiin osallistujien kesken, mutta perinteisesti se ei ole niin mennyt.

Rise of TMNT.

Kampanjassa on mukana myös virallisia tapahtumia, jotka ovat tietenkin tehty miitteinä. Suomesta käsin katsottuna lähin tapahtuma on Saksassa. Miiteissä on ilmeisesti jotakin aiheeseen liittyvää näytillä ja lisäksi mahdollisuus saada kampanjaan kuuluva matkalainen itselleen. Ilmeisesti ihan kaikkia 4000 matkalaista ei siis arvota aiemmin mainitun lomakkeen kautta. Alla kartta kampanjan tapahtumista

P.s. Jos et tiedä mikä ylipäätään on matkalainen, voit tarkistaa asian tästä vanhasta kirjoituksesta.

2 comments

  1. Minä päätin olla osallistumatta arpajaisiin paristakin syystä. Tärkeimpänä se, että osallistujan on annettava lupa promomateriaalin lähettämiseen. Jos kyseessä olisi vain Groundspeakin kätköilyä mainostava materiaali, se olisi minun puolestani OK, mutta varmaankin joutuisin vastaanottamaan myös Turtlesien takana olevaan liikeyritykseen liittyvää mainontaa. Vai?

    Toinen syy on, etten jaksa enää innostua matkalaisista. Tapa, jolla niitä nykyään logataan itselle, on vähän kuin tekisi tilastoa vaikka siitä, montako punaista autoa ajaa ohi. Ei sillä ole enää hirveästi tekemistä kätköilyn kanssa. Myönteistä on tietysti se, että matkalaisten kautta saattaa päästä keskustelemaan muiden (matkalaisista) kiinnostuneiden kanssa.

    1. Terve Hessut,

      Tietenkään arvontaan ei ole pakko osallistua. Itse luotan siihen, että jos en anna lupaa spämmätä, niin näin ei myös tapahdu. Ainakin aiemmissa Magic The Gathering -arvonnoissa tämä on toiminut.

      Se on tietysti ikävää, että matkalaiset katoavat ja niillekin on käynyt sama juttu kuin muullekin kätköilylle, että määrää on tullut lisää. Se tietenkin vaikuttaa matkaajien kohteluun samoin kuin kätköjenkin. Hyvä puoli asiassa on tietenkin se, että ilman matkaajiakin lajia voi harrastaa täysin.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.