Mahtava yllätys: Suomeen toinen GeoTour

Mahtavia uutisia! Suomi saa jo toisen GeoTourin, kun ensi vuoden megan maisemiin Kiilopäälle puuhataan GeoTouria. Suomen ensimmäinen GeoTour sijaitsee Porvoossa ja julkaistiin aikanaan hieman ennen Porvoon megatapahtumaa. Kuultuamme nämä mahtavat uutiset kilautimme heti Midnight Sun Geocaching 2019 megatapahtuman koordinaattorille Geulakuvalle ja selvitimme mistä on kyse.

GeoTour

Ensimmäisenä tietenkin halusimme tietää mistä saitte idean tehdä GeoTour?

Meidän ideamme on esitellä Kiilopään ja Saariselän alueilla olevia kiinnostavia kohteita laajasti geokätköilijöille. Toki alueella on jo paljon kätköjä entuudestaan, mutta ehkäpä GeoTourin avulla hienoista kohteista on helpompi valita ne tärkeimmät. Lisäksi aikomuksemme on tehdä kätköistä Lappi-aiheisia ja esitellä Lapin luontoa sekä kulttuuria kätköjen avulla. Eli vahvasti meillä on ajatuksena, että kätköt ovat etsittävissä tapahtuman jälkeenkin. Toki GeoTour varmasti auttaa myös tapahtuman markkinoinnissa ja houkuttelee lisää kätköilijöitä osallistumaan tulevaan tapahtumaamme. Eräs ajatus GeoTourin tekemisessä on myös ollut se, että jos ulkomailla joku miettii, että viitsisiköhän lähteä Suomen Lappiin, niin ehkä GeoTour on se viimeinen niitti päätöksen teossa ja ulkomailta asti lähdetään tutustumaan Lapin mahtavaan luontoon.

Onko GeoTourilla jo joku nimi?

Nimeksi tulee Northern Lights GeoTour.

Tuleeko GeoTourille paljon kätköjä?

Tästä on ollut jonkin verran keskustelua, eikä asiaa ole vielä lyöty lukkoon. GeoTourissahan minimi kätkömäärä on 5 kätköä eli vähintään sen verran on tulossa. Ajatuksissa on nyt ollut, että GeoTourilla voisi olla noin 10-20 kätköä. Sellainen sopiva määrä, jonka voi hakea muutamassa tunnissa. Näin matkailija, joka haluaa kokea muutakin ehtii kuitenkin kiertää GeoTourin. Lopulliseen kätkömäärään vaikuttaa myös se, millaisia kätköpaikkoja löydämme.

Entä millaisia kätköjä on luvassa? Tuleeko hienoja teknisiä toteutuksia vai luontokohteita esitteleviä kätköjä?

Tähän ei ole vielä vastausta olemassa. Itse ehkä näkisin mielummin niin, että esiteltäisiin hienoja paikkoja, koska niitä Lapissa riittää. Mutta ei hienot toteutuksetkaan ole pois suljettuja. Sitä paitsi voihan hienossa luontokohteessa olla upea kätköpurkki. Mutta kuten totesin, asia on vielä kesken ja aika näyttää, millaisia toteutuksia teemme.

No entä talvilöydettävyys? Moni varmasti vierailee lähistöllä Saariselällä talviaikaan, niin löytyykö GeoTourin kätköt lumiseen aikaan?

Tästä ollaan keskusteltu ja kyllä meillä vahva aikomus on tehdä kätköistä talvilöydettäviä. Tietysti tähän vaikuttaa se, että millaisia kätkötoteutuksista tulee ja millaisiin paikkoihin ne lopulta piilotetaan. Tavoite kuitenkin on, että kätköt löytyisivät talvella.

Kukas kätköt toteuttaa?

Kätköjä toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Jos joku haluaa vielä mukaan GeoTouria tekemään, niin kannattaa käydä heti ilmoittautumassa talkoolaiseksi tapahtuman nettisivuilla.

Kuulostaa kyllä upealta mahdollisuudelta päästä toteuttamaan kätkö GeoTourille. Ihan joka päivä ei tällaista mahdollisuutta tule vastaan, joten kätkömaailman propellihatut nyt ilmoittautumaan mukaan. 

Kätköjen huollosta vastaa jatkossa Suomen Latu / Kiilopää, joten sinänsä välimatkakaan ei ole ylitsepääsemätön ongelma eli mukaan vaan toteuttamaan jos yhtään kiinnostaa.

Entä koska GeoTourille pääsee kätköilemään? Julkaisitte tiedon GeoTourista nyt, mutta koska kätköt ovat paikoillaan ja kätkökuvaukset julki?

Joskus toukokuussa. Tarkkaa aikaa ei luonnollisesti ole vielä tiedossa, koska homma on aika alkuvaiheessa. Tavoitteena on kuitenkin julkaista kätköt noin kuukautta ennen megatapahtumaa, jotta jos kätköillä tulee vastaan jotain ongelmia, niin nämä lastentaudit on saatu korjattua ennen kuin megavieraat saapuvat.

Porvoon GeoTourilla oli 500 ensimmäiselle luvassa geokolikko. Tuleeko teidän GeoTourille oma kolikko?

Tulee. Tässä vaiheessa en halua vielä tarkemmin kommentoida tähän muuta, koska kaikkia yksityiskohtia kolikon suhteen ei olla tarkasti päätetty.

Midnight Sun Geocaching

Kiitokset paljon lisätiedoista GeoTourin suhteen. Selkeästi on hieno kätkökierros tulossa Lappiin. Entä sitten itse megatapahtuma? Miten järjestelyt sujuvat?

Järjestelyt sujuu hyvin ja meillä on hyvä vauhti päällä. Vastuuhenkilöt eri osa-alueille on löytynyt ja vapaaehtoisia on saatu rekryttyä jo mukavasti mukaan. Niin kuin aina megatapahtumissa, niin vielä vapaaehtoisia tarvitaan lisää. Eli jos homma kiinnostaa, niin ei muuta kuin ilmoittautuen tämän lomakkeen kautta.

Olemme miettineet tapahtuman ohjelmaa ja esimerkiksi edellisestä Kiilopään megassa loppuunmyyty Inarijärven risteily on suunnitelmissa  myös vuodelle 2019. Tällä hetkellä järjestelyissä on ollut pinnalla yhteiskuljetukset megaan. Viimeksi meillä oli megajuna. Tällä kertaa järjestämme bussikuljetuksen tapahtumaan. Bussin reitti on vielä auki, mutta luultavasti se lähtee Helsingistä ja pysähtyy sopivissa paikoissa matkan varrella. Ja mahdollisesti jo(i)llakin kätkö(i)llä. Bussi lähtee torstaiaamuna ja on megapaikalla perillä torstai-iltana. Vastaavasti myös paluukyyti takaisin päin järjestyy.

Megabussi pysähtyy kätköillä? Miten on mahdollista, että matka taittuu noinkin nopeasti? Eikö matkaan pitäisi varata ainakin viikko?

Heh, no ehkä se bussi ei pysähdy ihan jokaisella matkan varrelle osuvalla kätköllä, mutta selvitellään josko jollain kätköllä pysähdyttäisiin.

Onko jotain suurta paljastettavaa tapahtuman ohjelmasta tässä vaiheessa?

Tärkeässä osassa Kiilopään Megassa on omatoiminen retkeily ja geokätköjen etsiminen. Kätköjä on Kiilopäällä ja lähialueella lähes 200. Tapahtumaviikonloppuna järjestämme myös lukuisia ohjattuja retkiä ja aktiviteetteja. Vuoden 2017 eventissä suosittuja olivat mm. linturetki, paljasjalkaretki, geologiaretki ja kasviretki sekä erimittaiset patikkaretket ja maastopyöräretket. Perheille laaditaan ihan omaa ohjelmaa.

Huomasin, että sinulla on 144 löytöä ja kahdeksan vuotta kätköilyä takana. Miten kokemus riittää näin ison tapahtuman järjestämiseen?

Joo, en ole itse ihan himokätköilijä vielä. Nimimerkki on itseasiassa mieheni kanssa yhteinen ja kätköillään aika satunnaisesti. Sen sijaan tapahtumatuotanto on tuttua hommaa ja Kiilopää puolestaan yksi lempipaikoistani Lapissa.
Kyllähän se tietysti järjestelyissä on tullut vastaan, että mukana olevat kokeneemmat kätköilijät käyttävät välillä varsin kummallisen kuuloisia sanoja, mutta kyllä tässä on paljon opittu jo matkan varrella ja alkaa itsekin innostumaan kätköilystä uudella tavalla! Meillä järjestäjäporukassa on runsaasti kokemusta sekä kätköilystä yleensä että edellisen Kiilopään tapahtuman järjestelyistä, joten kokemuksen puutteesta tapahtuman toteutus ei tule jäämään kiinni.

Kuulostaa hyvältä. Tuhannet kiitokset haastattelusta ja GeoTouriin liittyvistä tiedoista. Tässähän alkaa itselläkin nousemaan megakuume huomattavasti 🙂

Lisätietoja

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.