Mysteerikurssi: Plus-koodit

Aiemmin sivustolla on joskus ollut puhetta What 3 Words -palvelusta, jonka avulla voi esittää minkä tahansa sijainnin kolmen sanan avulla. Esimerkiksi opiskelija.vinkki.nokkonen “koordinaatti” osoittaisi jonnekin päin Kaivopuistoa Helsingissä. Hieman vastaava juttu on plus.codes eli plus-koodit.

Plussapisteitä ja koodia

Plus-koodi perustuu latitudiin ja longitudiin, mutta se käyttää yksinkertaisempaa koodijärjestelmää, jolloin koodista tulee lyhyempi. Plus-koodia mainostetaan myös helppokäyttöisempänä, mutta ei se kyllä sitä ainakaan geokätköilijälle ole 🙂 Plus-koodi on yleensä yhteensä 10 merkkiä pitkä ja muodustuu kahdeksasta + 2 kahdesta merkistä. Ennen kahta viimeistä merkkiä on plusmerkki, josta ilmeisesti koodin nimi juontaa juurensa. Neljä ensimmäistä merkkiä on aluekoodi, joka määrittelee alueen 100 x 100 kilometrin tarkkuudella. Loput kuusimerkkiä on paikallinen koodi (local code), jolla määritellään alueen sisällä 14×14 neliö. Koska ainakin kätköilykäytössä tarvitaan parempaa tarkkuutta, voi plus-koodeissa käyttää 11:ttä bonusnumeroa, jonka avulla tarkkuus paranee 3×3 ruutuun, joka on jo riittävä kätköilykäytössä, koska ei GPS:kään sen tarkempi ole.

Jos alue on kaupungin lähellä ja kaupunki on muutoin tiedossa, ei aluekoodia tarvita ollenkaan ja esimerkiksi alla oleva Tampereen keskustaan osoittava koodi voidaankin ilmaista myös muodossa FQX7+8X tai jos haluttaisiin parempaa tarkkuutta, se voisi olla FQX7+8X3

Missä plus-koodi, siellä mysteeri

Plus-koodeja voi ihmetellä, vaikkapa plus.codes sivuston karttasivulla. Klikkaamalla kohtaa kartalla saa kyseisen paikan plus-koodin, joka ilmestyy ruudun alalaitaan. Klikkaamalla ilmestyvää laatikkoa saa paikasta enemmän tietoa ja myös WGS84 desimaalimuotoiset koordinaatit. Varsinaista koordinaateilla hakemista kartta ei tue, joten mysteerintekijällä on hieman hankalampi urakka etsiä koordinaatteja vastaava plus-koodi. Myös tuttu Google Maps tukee suoraan plus-koodeja eli plus-koodi vain Google Mapsin hakukenttään ja kartta näyttää sijainnin.

Sinänsä Plus-koodit eivät ole mikään uusi juttu, vaan tuki niille on ollut  olemassa Google Mapsissakin vuodesta 2015, joten tähän liittyviä mysteereitä voi hyvinkin olla jo olemassa. Teknisessä mielessä Plus-koodit perustuvat Open Location Code (OLC) järjestelmään ja sen ensimmäinen versio on julkaistu jo vuonna 2014. Jos haluaa perehtyä tarkemmin Open Location Coden toimintaan, niin siitä voi lueskella vaikkapa englanninkielisestä Wikipediasta.

Plus-koodin lisäksi esimerkiksi Makaney Code on samanlainen koordinaattijärjestelmä.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.