Haluatko pakohuonepelin testaajaksi?

Olen koittanut pitää työasiat erossa tältä sivustolta ja geokätköilystä yleensäkin. Mutta nyt on hyvä syy sotkea hieman näitä kahta, sillä työhöni liittyvä juttu liippaa sen verran läheltä geokätköilyä.

Pakohuonepeli

Ei tarvinne olla kovin suuri Sherlock, että voi päätellä W:n olevan töissä Vincitillä, joka siis on kolmesti Suomen parhaaksi työpaikaksi ja kerran Euroopan parhaaksi työpaikaksi valittu ohjelmistotalo. Viime viikkoina tälle sivustolle on liiennyt harmittavan pieni osa ajasta, sillä sen verran mielenkiintoisen tehtävän markkinointiosastomme heitti tehtäväksi: Tee pakohuonepeli tulevia rekrytapahtumia varten. Koska pakohuonepeliin on mahdollista toteuttaa pulmatehtäviä, joista geokätköjä tehdessä voi vain unelmoida, tartuin tietenkin haasteeseen enempiä kyselemättä. Pakohuonepelin pulmat rakennettaisiin tietysti päivätyön jälkeen iltaisin, joten vapaa-aikaa tähän projektiin pitäisi hieman uhrata. Vincit kyllä tukee myös vapaa-ajalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä pienimuotoisella korvauksella, joten ihan talkoiluksi homma ei ole mennyt. Ja harvoinpa sitä saa geokätköilypulmien suunnittelusta palkkaa, joten kyllähän tämä ihan mukava tehtävä on.

Pakohuonepelin suunnittelu on mielestäni hieman vaativampaa hommaa kuin yksittäisen geokätkön suunnittelu. Suunnittelussa pitää huomioida flow, eli miten yhdestä pulmasta homma etenee toiseen ja miten peli ohjaa pelaajaa, eikä turhia ja turhauttavia jumeja synny. Hommaa ei onneksi tarvinnut tehdä yksin vaan visuaalista puolta ja rekvisitööriksi tuli Vincitin AD Eero, joka muuten etsii työkaveria parasta aikaa. Lisäksi Pasi (a.k.a tputkonen) vastasi kolme kertaa päivässä muuttuvista vaatimuksista ja lopulta pääsi itsekin rakentamaan yhtä huoneen pulmista. Lisäksi IT-Timo (a.k.a Taskinen) auttoi W:tä yhden pulman rakentelussa sekä oli mukana pulmien suunnittelussa.

Jos tarkkoja ollaan, niin pakohuoneemme ei kyllä ole huone vaan teltta, koska se on tarkoitettu siirreltäväksi. Tavallisista pakohuonepeleistä poiketen huone ei ole suunniteltu ryhmälle, vaan 1-2 yhtäaikaiselle pelaajalle. Lisäksi, koska pakopelihuonetta on tarkoitus käyttää rekrymessuilla, ei yksittäinen peli voi kestää tuntia, vaan pelin maksimiaika on 10 minuuttia, jonka puitteissa teltasta pitäisi päästä ulos.

 

Kovasti tekisi mieli jo kertoa, millaisia pulmia huoneessa on ja miten ne on tehty. Osaa pulmista voisi ehkäpä käyttää myös geokätköissä. Mutta vielä täytyy pulmat pitää salaisuutena, jotta rekrymessujen kävijät eivät pääse liian helpolla. Myöhemmin making of -tyyppistä raporttia voi tulla hyvinkin – joko tälle sivustolle tai Vincitin omaan blogiin. Myös pulmien julkaisemisesta avoimena lähdekoodina on ollut puhetta. Tai molempiin. Huonona puolena projektissa oli muuten se, että syntyi noin 20 vempainkätköideaa (gadget cache), jotka nyt odottavat vain toteuttamistaan.

Kuten kaikissa hyvissä projekteissa, niin tässäkin jossain vaiheessa projektia pakohuoneen valmiiksi (ja toimivaksi) saaminen tuntui saavuttamattomalta ja aikataulu huolestuttavalta, mutta lopulta homma saatiin kasaan ja joten kuten toimimaankin. Huonetta on jo ensimmäiset testaajat päässeet ihmettelemään ja taitavat vieläkin siellä ihmetellä, miten sieltä pääsee ulos. Vaikka meillä on Vincitillä tupa täynnä innokkaita testaajia, on heillä kaikilla enemmän tai vähemmän taustaa ATK-ohjelmoitsijana tai vähintään Vincitläisinä. Niinpä nyt kaipaisimme hieman apua pakopelihuoneen testaamisen kanssa.

Olisitko juuri sinä innokas testaamaan pakopelihuonettamme? Jos vastasit kyllä ja olet valmis uhraamaan hetken aikaasi niin täytä lomake, johon löytyy linkki alta ja pääset ilmaiseksi testaamaan pakopelimme. Pakopeli löytyy Vincitin toimistolta Hervannasta. Mukaan mahtuu 10 nopeinta ilmoittautujaa. Testaus tapahtuu jo heti ensi viikon alussa joko virka-aikaan tai sitten lomakkeessa ilmoitettuun ilta-aikaan. Testauspaikkana Vincitin toimisto Tampereella Hervannassa Visiokatu 1:ssä. Ilmottautuneisiin ollaan pian yhteydessä ja kerrotaan tarkemmat saapumisohjeet, yms.

Ilmoittaudu

 

Testipeli käynnissä. Viralliset valvojat tuijottavat. Nykyisin teltassa on valvontakamera.

 

4 comments

  1. 10 betatestaajaa löytyi nopeasti. Katsotaan olisiko mahdollista järjestää muillekin halukkaille pelisessiota myöhemmin rekrymessujen jälkeen.

  2. Pakopelin tulikaste oli eilen ja kaikki sujui ongelmitta. Kiitokset kaikille pakoteltan betatestaajille!

  3. The design is really very important to escape rooms – these are the main tool of immersion)
    If you plan to open more games this person can help you – super-escape-room. com
    He creates escape rooms of different formats. Not just in the room. On the street (in the format of finding treasures), in the museum, anywhere.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.