Uudet kätkön piilottamista koskevat ohjenuorat

Eilen illalla Geocaching HQ taas yllätti ja julkaisu uudet ohjenuorat koskien kätkön piilottamista. Tavoitteena uusilla ohjenuorilla on olla helppo lukuisia ja helposti ymmärrettäviä. Tässä HQ:n mainostamat parannukset

  • Paranneltu ohjenuorien ulkoasu
  • Teksti viilailtu helpommin ymmärrettäväksi
  • Sanojen määrää vähennetty 15 %
  • Tukimateriaali on nyt siirretty help centerin puolelle
  • Jonkin verran tarkennuksia ohjenuoriin lisätty

Vapaaehtoiset kääntäjät jollakin aikataululla sitten kääntävät nämä ohjeistukset kaikille tuetuille 24 kielelle. Sitä odotellessa tässä listaa muutoksista vapaasti käännettynä ohjenuorista ja vähän help centerinkin puolelta. En takaa, että kaikki tulkinnat tässä kirjoituksessa on oikein, mutta ehkä näistä jotain kuvaa saa.

Kätköt tulee olla saavutettavissa

Ideana on, että kätköt piilotetaan pitkää tähtäintä ajatellen. Kätköä, joka on ajateltu pysyvän paikoillaan alle 3 kuukautta, ei tulla julkaisemaan. Muutenkin kätköä piilottaessa tulisi ajatella, että kätkön tulisi olla mahdollisimman pysyvä. Toki yllätyksiä paikan suhteen tulee, mutta kantava ajatus on, että kätkö olisi saavutettavissa pitkään. Myöskään liikkuvia kätköjä ei tästä syystä julkaista. Kätkön tulee pysyä samalla paikalla.

Uutena vaatimuksena on, että kätkön tulisi olla saavutettavissa suurimman osan viikosta. Lähinnä tämä kai meinaa sitä, että kätkö ei saisi olla vain tiettynä kellon aikana viikossa logattavissa. Joskin jätän tulkinnan mielelläni tarkastajille. Lisäksi saavutettavuus vaatimuksena on, että kätkön tulisi olla etsittävissä ilman, että ottaa yhteyttä kätkönomistajaan tai kehenkään muuhunkaan.

Älä kaiva – paitsi luvalla

Aiemmin kätköjen hautaaminen oli kokonaan kielletty. Sitä se on uusien ohjenuorien myötäkin, vaikka ohjenuorissa viitataan, että kätkön hautaaminen maanomistajan luvalla olisi luvallista. Tämä ei kuitenkaan mene ihan niin, vaan ohjenuoralla haetaan sitä, että purkin piilottamiseksi ei tulisi kaivaa maata ilman maanomistajan lupaa. Kokonaan kätköpurkkia ei saisi edelleenkään haudata, vaan siitä tulisi näkyä jokin osa. Esimerkiksi jos kaivat viemäriputken pätkän maahan, johon sitten piilotat kätkön ja purkin kansi jää maan pinnalle näkyviin, homma olisi ok, jos sinulla on tähän maanomistajan lupa. Ohjenuorien uudistuksella haetaan tätä, mutta ehkä sana muoto ei ole kaikkein onnistunein uusissa ohjeistuksissa. (Tämä kappale on päivitetty klo 10:11 kätkötarkastajan kanssa käymäni keskustelun pohjalta).

Lisäksi uusi ohjeistus kehottaa kätkön etsijöitä olematta tuhoamatta julkista tai yksityistä omaisuutta. Hieman ehkä hölmösti ohjenuorat korostavat tämän erityisesti koskevan historiallisia ja arkeologisia kohteita. Kyllähän tämä koskee ihan kaikkia kohteita. Uusissa ohjeissa sen sijaan ohjeistetaan kyllä selvästi kätkön piilottajia siten, etteivät he piilottaisi kätköjä kohteisiin, jotka mahdollisesti aiheuttavat tuhoja tai jopa kannustavat vahingoittamaan jonkun omaisuutta.

Uudet ohjenuorat myös suoraan kertovat, että tarkastaja voi hyllyttää tai jopa arkistoida kätkön suoraan, jos jotakin seuraavista havaitaan

  • Maanomistaja valittaa kätköstä
  • Kätkö on piilotettu alueelle, joka on jotenkin herkkää ylimääräiselle liikenteelle, oli se sitten kävellen tai autolla.
  • Kätkö on lähellä rautateitä
  • Kätkö on ongelmallinen, koska se on lähellä jotakin julkista rakennusta tai rakennelmaa, kuten moottoritietä, maantietä, patoja, valtion rakennuksia, kouluja, armeijan alueita, sairaaloita, lentokenttiä tai muita vastaavia.

Logikirjan määritelmä

Jonkin verran on silloin tällöin aiheuttanut hämmennystä se, mikä määritellään lokikirjaksi tai kätköpurkiksi. Uudet ohjenuorat koittavat vastata tähän. Kätköpurkin tulee pystyä pitämään sisällään lokikirja. Lokikirja puolestaan tulee olla fyysinen, helposti korvattavissa oleva, helposti logattavissa oleva ja purkin ympäröimä. Esimerkkeinä lokikirjasta ohjenuorat antavat muistivihon ja paperikäärön. Ei siis kovin paljon uutta tullut tällä rintamalla ja uskoisin, että rajatapaukset edelleen pysyvät rajatapauksina. Käsittääkseni joskus hämmennystä aiheuttanut puupalikka lokikirjana menisi määritelmään kevyesti. Toisaalta, kätkö ei voisi olla pelkkä puupalikka, vaan se pitäisi olla jonkinlaisessa purkissa sisällä.

Lomakätköt

Monille tulee mieleen lomalla piilottaa oma kätkö matkakohteeseen. Nämä eivät uusienkaan ohjenuorien valossa ole hyväksyttäviä, koska lomakätköjen huolto on yleensä hankalaa. Parasta on tehdä kätkö sellaisen matkan päähän, josta sitä pystyy suhteellisen nopeasti huoltamaan. Joskus harvoin lomakätkö on kuitenkin mahdollinen, jos sille on huoltosuunnitelma olemassa. Tästä olikin puhetta tarkastajien puheenvuorossa Porvoon megassa. Se juttuhan on luettavissa täällä.

Kommunikoi tarkastajan kanssa

Uudet ohjenuorat kehoittavat myös kommunikoimaan tarkastajan kanssa. Se on hyvä ohje. Ohjenuorat myös mainitsevat, että olisi mahdollista julkaista kätkö toivottuna päivänä. Suomen kätkötarkastajat ovat kuitenkin jo aiemmin ilmoittaneet, että eivät ilman erityisen painavaa syytä näin tee, koska se aiheuttaa heille älyttömän paljon lisätyötä. Tästäkin oli puhetta jo aiemmin mainitun CacheConin puheenvuoron yhteydessä.

Ohjenuorat vihdoin myös mainitsevat, että kätkötarkastaja ei käy kätköä paikan päällä tarkastamassa, vaan katsoo, että kätkö täyttää ohjenuorat. Ohjenuorissa myös korostetaan, että ohjenuorat eivät ole täydelliset ja tarkastaja voi esittää lisää kysymyksiä kätköön liittyen, jos vaikuttaa, ettei kätkö ole ohjenuorien tai paikallisten säädösten mukaisia.

Ohjenuorat myös kehoittavat käyttämään Reviewer notea kätkö piilotettaessa. Reviewer notella kätköstä tulisi kertoa kätkön sijainnista, purkista (millainen se on) ja miten kätkö on piilotettu. Mitä enemmän tietoa tarkastajalle reviewer notella kerrot, sitä vähemmän tarkastajalle herää kysymyksiä ja tämä nopeuttaa kätkösi julkaisua. Tarkastajan kanssa voi kommunikoida kirjoittelemalla reviewer noteja. Saat myös sähköpostin reviewer noteista oli ne sitten omia kirjoituksia tai tarkastajan kirjoittamia reviwer noteja. Nämä katoavat kätkön sivulta, kun kätkö julkaistaan, joten keskustelun paljastumista ulkopuolisille ei tarvitse pelätä.

Ohjenuorat myös mainitsevat, että jokin kätkö ei ole ennakkotapaus. Se, että jokin kätkö on jo julkaistu, ei tarkoita, että samanlainen kätkö menisi jatkossa läpi. Voi olla, että kätkö on piilotettu ennen kuin ohjenuorat tai paikalliset ohjeistukset ovat muuttuneet ja siten kätkö on ns. grandfatheroitu. Tietysti kätkönomistaja voi halutessaan muuttaa kätkön vastaamaan nykyisiä ohjeistuksia ja tämä on tietenkin kannatettavaakin.

Kätkökuvauksen sisältö

Kätkökuvauksen sisältöä koskevat nykyään monet ohjenuorat. Esimerkiksi minkäänlaista “agendaa” ei suvaita kätkökuvauksessa. Kätkökuvaus ei saa kannattaa tai korostaa mitään aatetta. Geokätköily ajatellaan hauskana, koko perheen pelinä, ei alustana edistää jotakin tavoitetta. Agendat ovat usein uskonnollisia, poliittisia, sosiaalisia tai hyväntekeväisyyteen liittyviä, mutta eivät suinkaan rajoitu vain näihin. Kätkökuvaus ei voi myöskään vaatia tai kannustaa geokätköilijöitä piilottamaan lisää kätköjä. Viimeisestä kohdasta itselle tuli esimerkkinä mieleen aakkoskätköt ja muut kätkösarjat, jossa monesti toivotaan uuden kätkön piilottamista.

Myöskään kaupallista sisältöä ei kätkökuvauksessa sallita. Kaupallinen sisältö tulkitaan niin, että se sisältää jotakin seuraavista piirteistä:

  • Äänensävyjä, jotka viittaavat mainostamiseen, markkinointiin tai promotointiin
  • Ehdottaa tai vaatii kätkön löytäjän tekemään jotakin seuraavista
    • Menemään kaupalliseen liikkeeseen sisään
    • Jutella henkilökunnan kanssa
    • Ostaa tuote tai palvelu
  • Jonkin seuraavista nimi, linkki tai logo
    • Liiketoimi
    • Kaupallinen tuote
    • Kilpaileva peli tai kätkölistauspalvelu
  • Linkki tai logo johonkin toimijaan tai organisaation (vaikka olisi epäkaupallinen), ellei logoa tarvita lupaan kätkönpiilottamista varten

Lisäksi help centerissä on listatut joitakin esimerkkejä liittyen kaupallisuuteen. Siellä vihjataan, että esimerkiksi seuraavat eivät ole sallittuja ilmaisuja kätkökuvauksessa:

  • Lord of the rings on paras kirjasarja koskaan
  • Kannata Tampereen Ilvestä!
  • Geokätköilijät rakastavat mäkkärin juustopurilaisia
  • Osta Aladdin elokuva löytääksesi kätkön
  • Mene kahvila Bellaan ja kysy onko Armi töissä
  • Juhlista löytöäsi juustohampparilla Hesessä
  • Lue lisää aiheesta Suomen kaimattomien kissojen yhdistyksen webbisivulta
  • Katsopas tätä poliittista puoluetta jonka sivut löytyvät _.orgista
  • Löytääksesi kätkön, mene tähän verkkokauppaan _.com
  • “Home of the Whopper”
  • “No One Fights Alone”
  • “Got Milk?”
  • Kätkö on Pancho Villaa vastapäätä
  • Ostin kätköpurkin Kiven Alla -verkkokaupasta

Sen sijaan seuraavan tyyppiset ilmaisut ovat sallittuja:

  • Elokuvien paikat ja hahmot
  • Elokuvat, bändit, taitelijat, jne nimet
  • Faktat, esim. LoTR kirja julkaistiin vuonna 1954
  • Geokätköily-yhteisöjen ja -yhdistysten logot

Kaupallisuus säännöt eivät tietenkään koske Geocaching HQ:ta ja GeoTourit sekä matkalaiskampanjat saavat mainostaa tuotteita, minkä kerkiävät.

Kätkökuvauksen tulee olla sopiva kaikenikäisille. Geokätköilyä harrastavat myös perheet ja pienet lapset, joten kuvauksen sisällön tulee olla tämän mukaista.

Lisäksi kätköt, jotka vaativat muistitikkujen tai vastaavien laitteiden käyttöä tai tiedostojen asentamista tai ohjelman suorittamista, eivät ole hyväksyttyjä. Help Center listaa esimerkkejä ja poikkeuksia tähän sääntöön. Ladattavat tiedostot tai ohjelmat tulee olla ohjenuorien mukaisia ja niihin tulee jatkossa lisätä linkin yläpuolelle seuraava teksti:

“Alert: You are about to download a file that contains details needed to find this geocache. As the geocache owner, I ensure that this file is safe to download. It has not been checked by Geocaching HQ or by the reviewer. Download this file at your own risk. [insert link here]”

Joka siis suomeksi olisi kuta kuinkin seuraava

“Varoitus: Olet lataamassa tiedostoa, joka sisältää yksityiskohtia, joita tarvitaan tämän geokätkön löytämiseen. Kätkönomistajana vakuutan, että tiedosto on turvallinen ladata. Sitä ei ole Geocaching HQ tai kätkötarkastaja tarkastanut. Lataat tiedoston omalla vastuulla <LINKKI TIEDOSTOON>”

Help centeriin mukaan sallittuja tiedostoja ovat:

  • PDF tiedostot
  • Tekstitiedostot kuten .txt ja .doc
  • Äänitiedostot kuten .mp3 ja .wav

Kiellettyjä sen sijaan ovat

  • Suoritettavat ohjelmat, kuten .exe ja .bat
  • Tiedostot, jotka tulee asentaa, esimerkiksi .exe
  • Pakatut tiedostot esimerkiksi .zip

Ainakin viimeinen oli minulle aikamoinen yllätys, sillä tiedän useamman mysteerin, jossa kyseessä on .zip tiedosto.

Linkeistä kätkökuvauksessa ohjeistetaan seuraavasti. Sallittuja linkkejä kätkökuvauksessa ovat

  • Linkit epäkaupallisille sivuille
  • Linkit sivuille, jotka eivät sisällä mainoksia

Kiellettyjä taasen ovat

  • Linkit yritysten sivuille
  • Linkit hyväntekeväisyyteen
  • Linkit sivuille, joissa on mainoksia
  • Linkit sivuille, joilla on poliittinen tai sosiaalinen agenda
  • Linkit sivuille, joille geokätköilijän tulee tehdä tunnus tai antaa henkilökohtaisia tietoja löytääkseen kätkön. Henkilökohtaisiksi tiedoiksi ei katsota käyttäjänimeä ja sähköpostiosoitetta

Yllä oleva ohjeistus ei kyllä ole vieläkään täydellinen ja esimerkiksi linkit Youtubeen ovat sallittuja, vaikka Youtubessa tuleekin mainoksia.

Kätkönomistajan vastuut

Kun kätköjä on jo yli kolme miljoonaa maailmalla Geocaching HQ painottaa, että kätkönomistajien tulisi pitää erityistä huolta siitä, että kätköt ovat hyvässä kunnossa. Näin vältytään georoskilta ja geokätköily on mukavaa, kun purkit ovat hyvässä kunnossa. Uutena ukaasina ohjenuorissa on, että jos näyttää siltä, ettei kätkönomistaja pidä purkeistaan huolta, voidaan häneltä evätä oikeus piilottaa purkkeja. Uudet ohjenuorat myös painottavat, että kätkönomistajan tulisi pitää kätkökuvaus myös yhteensopivana uudempien ohjenuorien mukaisesti eli muokata sitä tarpeen vaatiessa.

Kätkönomistajan tulisi huolehtia seuraavista asioista liittyen omaan kätköönsä:

  • Lukea vierailijoiden logit ja monitoroida onko kätköllä jokin ongelma
  • Kirjata “Owner maintenance” loki huoltokäynnin jälkeen
  • Päivittää kätkökuvausta mikäli olosuhteet paikan päällä tai koordinaatit muuttuvat
  • Hyllyttää kätkö, kun kätkö on kadonnut tai kun tarvit aikaa huoltaa kätkö. Kätkö voi olla hyllytettynä järkevän mittaisen ajan. Käytännössä neljä viikkoa.
  • Silloin tällöin merkitä kadonneeksi matkalaiset, jotka näyttävät olevan purkissa, mutta eivät siellä oikeasti ole
  • Poistaa kätkölle tulleet kirjaukset, jotka eivät ole oikeita (kätköä ei ole löydetty) tai ovat muuten asiattomia.

Letterboxit

Letterboxeja koskien ohjenuorissa on mielestäni melkoinen uudistus. Letterbox voi olla mitä tahansa seuraavista kätkötyypeistä: Tradi, Multi tai mysteeri. Kunhan purkista löytyy leimasin, niin kätkö voi olla letterbox. Wherigo- tai haastekätkö ei voi kuitenkaan missään olosuhteissa olla Letterbox kätkö. Alla oleva kaavio “selventää” asiaa:

Perinteisesti itse olen mieltänyt Letterboxin siten, että se on löydettävissä joko koordinaattien tai runon avulla. Nyt uudet ohjenuorat viittaavat siihen, ettei runoa enää tarvita, vaan letterbox on kuin mikä tahansa muukin kätkö kätköilijän näkökulmasta.

Wherigo-kätköt

Wherigon annetut koordinaatit tulee olla samat kuin mistä itse Wherigo-kasetin suoritus aloitetaan. Paitsi seuraavissa poikkeustapauksissa

  • Kyseessä on pelaa missä tahansa -tyyppinen kasetti
  • “Reverse” -kasetti
  • Kasetit, jotka alkavat kätkön myöhemmästä välipisteestä
  • Kasetit, jotka ovat osa geo-art -muodostelmaa

Yllälistatuissa poikkeustapauksissa annetut koordinaatit tulee olla 2 mailin (eli n. 3.2 km) sisällä kätkön loppupisteestä.

Miitit ja CITO:t

Miitti on HQ:n määritelmän mukaan geokätköilijöiden kokoontuminen, joka keskittyy geokätköilyn sosiaaliseen puoleen. Miitti on geokätköilijöiden järjestämä geokätköilijöille ja heille, jotka haluavat tutustua lajiin. Miitin voi laittaa julkaisujonoon aikaisintaan 3 kuukautta ennen tapahtumaa, mutta viimeistään 2 viikkoa ennen aiottua tapahtumapäivää. Jos miitissä edellyttää tai on mahdollisuus yöpyä, voidaan miitti julkaista kuusi kuukautta etukäteen.

Miittejä koskevat vaatimukset

  • Miitti järjestetään annetuissa koordinaateissa
  • Kätkökuvaus sisältää tapahtuman alku- ja päättymisajan
  • Kestää vähintään 30 minuuttia
  • Ei voi perustua pelkästään siihen, että osallistujat etsivät geokätköjä
  • Ei voida yhdistää muihin ei-geokätköilytapahtumiin, kuten kokoontuminen konsertissa, näyttelyssä, urheilutapahtumassa tai partiotapahtumassa.
  • Miitti voi vaatia osallistujien rekisteröitymisen jossakin toisella sivulla kuin geocaching.com

Miittien tulee olla kaupallisuutta koskevien ohjenuorien mukaisia, joskin poikkeuksena seuraavat asiat, jotka voidaan mainita kätkösivulla

  • Yrityksen nimi, jos tapahtuma on kaupallisessa paikassa
  • Sponsorilistaus ilman logoja ja linkkejä sponsorien sivuille
  • Pyyntö lahjoituksille tai sisäänpääsymaksuille, joiden avulla katetaan tapahtumasta aiheutuvat kulut
  • Kuvauksessa voidaan mainita rajoitetusti, että tapahtumassa myydään esineitä, joita voi seurata geocaching.comissa. Muiden tuotteiden myyntiä ei saa mainita.

Miittejä ei saa “stackata” tai “pinota” eli siis järjestää useampaa peräkkäin lähialueella. Jos tapahtumassasi on useampi osio, on se edelleen vain yksi miitti. Miitin eri osoita varten, voi lisätä reittipisteitä kätkökuvaukseen. Miitit eivät saa olla lähekkäin samaan aikaan. Tapahtumat eivät saa olla tarkoitettuja samalle yleisölle. Suomalaisten tarkastajien linjaus aiheesta löytyy täältä.

Uutena ohjeena miittejä koskien on, että niitä ei saa järjestää matkakeskusten läheisyydessä. Tämä tarkoittaa ainakin lentokenttiä, satamia ja juna-asemia. Miiteissä nettiin osallistumisen kirjaamiseen riittää jatkossakin se, että on fyysisesti osallistunut tapahtumaan. Nimeä tapahtuman vieraskirjassa ei tarvita.

CITOja koskien tarkennuksena tulee lähinnä se, että CITO-tapahtumaan riittää, että geokätköilijöitä varten on tapahtumaan erillinen kätkökuvaus ja rekisteröityminen sitä kautta. Lisäksi itse tapahtumassa tulee olla erillinen geokätköiljöiden kokoontumispaikka, jossa kätköilijät voivat tavata ennen hommiin ryhtymistä. Paikallisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa yhteistoiminta on siis kannatettavaa. CITOjen ideaa on kirkastettu ohjenuorissa sanomalla, että CITO:t ovat geokätköilijöiden kokoontumisia, joissa parannetaan puistojen tai muiden kätköilijäystävällisten paikkojen tilaa. Miitistä poiketen CITO:n minimikesto on yksi tunti. Perinteisen roskien keräämisen lisäksi CITO:ssa voidaan esimerkiksi istuttaa puita, rakentaa polkuja tai poistaa vieraslajeja. Jonkin toisen geokätköilytapahtuman jälkimainingissa pidettävä CITO, jossa siivotaan edellisen tapahtuman jäljet, ei ole sallittu.

Paljon uudistuksia – vähän villoja?

Montaa kohtaa ohjenuorissa on viilailtu. Hyvää on tietenkin se, että nyt monet hiljaisena tietona levinneet asiat, ovat vihdoin yksiselitteisesti dokumentoitu ohjenuoriin. Toki silti moni asia on edelleen varsin epämääräinen – kuten esimerkiksi, mille sivulle linkkaaminen katsotaan kaupalliseksi ja mille ei. Onhan Googlessakin mainoksia!

Tähän kirjoitukseen kannattaa suhtautua terveellä skeptisyydellä, koska jälleen kerran kiireessä käänsin asioita geocaching.com sivulta. En ota siis vastuuta, jos jokin tähän kirjoittamani asia onkin eri linjassa suomalaisten kätkötarkastajien kanssa. Jos jokin asia mietityttää, niin suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä kätkötarkastajaan ja kysymään sitä etukäteen, niin ei tule sitten pettymystä, jos pitkään hauduteltu ja valmisteltu kätköidea ei kelpaakkaan.

2 comments

  1. Kiitos viitseliäisyydestä tämän artikkelin kokoamisessa! Tästä riittikin lukemista moneksi kerraksi.

    1. Kiitoksia. Kieltämättä asiaa oli paljon, vaikka lopulta aika vähän muuttuikaan aiemmasta. Lähinnä monet asiat tuli vihdoin kirjattua ohjenuoriin.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.