Ruuvitagista moderni chirpin korvaaja?

Vuonna 2010 Garmin lanseerasi Chirpin, joka on siis musta napin kokoinen langaton lähetin. Lähettimeen voi tallettaa vaikkapa multin tai mysteerin loppukoordinaatit. Kun geokätköilijä tulee Chirpin kantaman sisälle, hänen GPS-laitteensa näyttää Chirpin lähettämän tiedon. Ainakin teoriassa.

Käytännössä Chirp osottautui hieman hankalaksi tapaukseksi, sillä usein Chirp ei kovin helpolla antanut tietojaan, vaan oletetulla Chirpin sijainnilla sai talsia GPS ojossa sinne tänne, ennen kuin data alkoi siirtyä. Yleensä yhteys vielä katkesi pariin kertaan ennen kuin koordinaatit olivat ruudulla. Niinpä Chirp jäi hieman marginaaliin.

Toinen syy marginaaliseen suosioon oli tietysti se, että geokätköilijät enemmän ja enemmän käyttävät älypuhelimiaan kätköilyyn. Jotkut Android puhelimet tukevat ANT+:ssaa suoraan ja silloin Chirpin lukeminen niillä onnistuu, mutta esimerkiksi Applen puhelimilla Chirpin lukeminen jää haaveeksi. Kolmanneksi Chirpillä oli hintaa noin 20 euroa ja ominaisuuksiin nähden tuo hinta on aika kova.

Ruuvitag – moderni vaihtoehto?

Mutta nyt Chirpille on moderni suomalainen vaihtoehto: Ruuvitag. Ruuvitag haki viime kesänä Kickstarterista joukkorahoitusta ja rahoituksen onnistuttua (yli 300 % yli tavoitteen), on laite vihdoin tullut markkinoille.

Ruuvitag on täysin open-source Bluetooth 4.2-majakka (BLE Beacon), jonka kantamaksi kotisivuilla väitetään jopa yhtä kilometriä avoimessa maastossa. Pelkän majakan lisäksi Ruuvitag sisältää joukon antureita, jotka mittaavat lämpötilaa, ilmanpainetta ja suhteellista ilmankosteutta. Lisäksi laitteesta löytyy NFC A-tagi ja kiihtyvyysanturi. Laite on myös IP67 -luokiteltu ja käyttölämpötila on -40 asteesta +85:een astetta celciusta, joten laite soveltuu myös ulkokäyttöön.

Ruuvitag tulee esiasennetun laiteohjelmiston kanssa ja tällöin Ruuvitag toimii sääasemana. Laite otetaan paketista ja patterin välistä poistetaan muovilätkä ja sääasema on valmis. Sääaseman voi viedä vaikka ulos, kylmäkellariin ja saunaan ja lukemat voi lukea suoraan omasta älypuhelimesta. Mitään asennuksia tai säätöjä ei tarvita (ainakaan jos puhelimesta löytyy Chrome -selain). Sääaseman lisäksi laitteeseen voi ladata mobiilisovelluksen avulla muitakin laiteohjelmistoja (firmware). Eräällä näistä laitteen saa toimimaan Eddystone -majakkana, jolloin laite mainostaa lähistölle tuleville laitteille majakkaan ennalta asetettua URL-osoitetta.

Ruuvitagin yhteisösivulta lab.ruuvi.com löytyy liuta erilaisia ideoita ja projekteja, joihin Ruuvitagia on käytetty. Geokätköilijää kiinnostanee eniten esimerkkiprojekti, jossa Ruuvitagia käytetään geokätkön tekemisessä.

Ruuvitag ja geokätköily

Yksinkertaisimmillaan Ruuvitagia voi hyödyntää geokätköilyssä tekemällä siitä aiemmin mainitun Eddystone -majakan. Tällöin Ruuvitagi lähettää majakan kuuluvuusalueelle tuleviin puhelimiin URL-osoitteen jollekin web-sivulle. Tällä web-sivulla voisi sitten olla vaikkapa kätkön koordinaatit suoraan tai mahdollisesti jokin pulma. Tai multin välipisteillä voisi jokaisella olla oma majakkansa kertomassa seuraavan pisteen koordinaatteja. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana siihen, mitä majakan lähettämältä sivulta voisi löytyä.

Etuna Chirppiin nähden laitteessa on se, että ilmoitus majakan löytymisestä tulee suoraan puhelimeen, jos vain Bluetooth ja paikannuspalvelut ovat päällä. Android -puhelimissa homma toimii heittämällä. iOS-käyttäjät joutuvat asentamaan Chrome-selaimen ja Chromen Widgetin, joka osaa näyttää majakan ilmoitukset. Ilmoitus myös tulee puhelimeen nopeasti ilman, että alueella tarvitsee harhailla, kuten Chirpin tapauksessa. Ja majakan kantamaa saa säädettyä itse. Tietysti isompi kantama syö patteria enemmän.

Kymmenisen metrin kantamalla ja sekunnin päivitysvälillä patterin pitäisi kestää useamman vuoden, joten siinä mielessä Ruuvitag on melko huoltovapaa kätköilykäytössä. Kantamaa voi säätää tarvittaessa. Oma projektini aika perusasetuksilla kuului jopa 50 metrin päässä ulkona suhteellisen avonaisessa kaupunkiympäristössä. Eli samanlaisia ongelmia kuin Chirpin löytämisen kanssa on ollut, ei pitäisi Ruuvitagilla tulla.

Laite on valkoinen kiekko, n. 5 senttiä halkaisijaltaan ja sentin korkeudeltaan. Kätköilykäyttöön valkoinen väri ei ole ihan paras valinta (paitsi ehkä talvella), mutta äkkiäkös kuoren saa väriä vaihtamaan, vaikka maalaamalla. Ruuvitag on Chirppiä isompi, mutta vielä sen kokoinen, että sen saa helpohkosti piiloon myös urbaaniin ympäristöön.

Ruuvitageja on tällä hetkellä saatavilla Ruuvin omasta kaupasta ja hintaa tageilla on 85,56 euroa / 3 kappaletta. Sivu tosin mainostaa, että hinta on 69 euroa, mutta se ei sisällä ALV:tä. Kappalehinta on siis 28,52 eur. Tämä on hieman Chirppiä (19,90 eur) enemmän, mutta hinnalla saa paremman toimivuuden ja enemmän ominaisuuksia.

Näin teet yksinkertaisen kätkön Ruuvitagilla (ei tarvitse osata ohjelmointia)

Yksinkertaisimillaan Ruuvitagia voi hyödyntää kätköteossa Eddystone -majakkana. Tällöin kätkön tekemiseen riittää web-sivu (tietyin reunaehdoin) ja Ruuvitagin konfigurointi. Näillä ohjeilla homman pitäisi onnistua ilman ohjelmointia. Hommassa on neljä vaihetta:

  1. Tee Ruuvitagista Eddystone-majakka päivittämällä uusi laiteohjelmisto (firmware)
  2. Luo web-sivu, josta löytyy kätkön koordinaatit / ratkaistava pulma / tai mitä ikinä keksitkään.
  3. Vaihda Ruuvitagin mainostama URL-osoite tekemäsi sivun osoitteeksi
  4. Piilota Ruuvitagi maastoon
  5. Luo kätkökuvaus ja jää odottelemaan ensilöytäjää

Koska homma on hieman monimutkaisempaa todellisuudessa kuin yllä olevassa listassa, niin perehdytään jokaiseen kohtaan hieman syvemmin.

Eddystone-firmware

Ensimmäiseksi Ruuvitagista pitää tehdä majakka. Homma onnistuu seuraavilla ohjeilla:

  1. Asenna älypuhelimeesi nRF connect -ohjelma. Ohjelma löytyy Play-kaupasta ja AppStoresta.
  2. Lataa Ruuvitagin sivuilta tai tästä linkistä Eddystone-laiteohjelmisto (firmware) älypuhelimellasi
  3. Kun tiedosto on latautunut avaa se juuri asennetulla nRF Connect-ohjelmalla. Esim. iOS:lla Chromesta latauksen jälkeen valitaan Open in.. ja valitaan nRF Connect-ohjelma.
  4. Tämän jälkeen Ruuvitagi pitää asettaa laiteohjelmiston lataustilaan. Tämä tapahtuu avaamalla tagin kuori ja painamalla piirilevyltä löytyviä nappeja seuraavasti: Ensin B-nappi pohjaan ja sen jälkeen paina R-nappia päästämättä B-nappia irti. Vapauta R-nappi ja vasta sen jälkeen vapauta B-nappi.
  5. Paina nRF Connect ohjelmasta “Select Device” nappia. Listauksessa pitäisi näkyä laite Ruuvi Boot. Muitakin laitteita voi näkyä, mutta niistä ei kannata välittää.
  6. Laitteen valinnan jälkeen paina pientä Upload-tekstiä ja uusi laiteohjelmisto latautuu Ruuvitagiin.

Nyt Ruuvitagi toimii Eddystone -majakkana ja mainostaa ruu.vi/setup osoitetta lähistöllä oleville laitteille. Voit tarkistaa omasta älypuhelimestasi saatko tämän osoitteen näkyviin. Androidilla pyyhkäisy ylhäältä alas tuo ilmoitusalueen näkyviin, jossa pitäisi ko. osoite näkyä. Applen puhelimilla sinulla pitää olla Chrome ja Chrome Widget asennettu. Chromen widget osaa näyttää majakoiden viestit. Jos osoite ei näy, jokin on pielessä. Kannattaa tarkistaa, että puhelimessa on Bluetooth ja sijaintitiedot päällä.

Laiteohjelmiston päivityksestä on olemassa myös opasvideo

 

Luo web-sivu helposti

Jos et osaa tehdä web-sivua itse, ei Ruuvitagi -kätkön tekeminen kaadu siihen. Ruuvitagin yhteisö on tehnyt valmiin palvelun, jonka avulla kätkön tekeminen onnistuu ohjelmoimatta riviäkään. Näin se toimii:

  1. Suuntaa hommaa varten luodulle verkkosivulle https://geocaching.tenoku.com/ ja sinulle avautuu alla oleva näkymä. Klikkaa “Create first treasure” -nappia.
  2. Syötä kätkön tiedot avautuvaan näkymään: Kätkön nimi, jokin kuva, kätköilijälle näkyvä teksti, lisävihje ja oma kätköilynimimerkkisi. Kätkön nimi ja kuva on pakko antaa. Oikeassa reunassa näet reaaliajassa miltä sivusi tulee näyttämään, kunhan olet lisännyt kaikki kolme pakollista kenttää. Valitettavasti kätkön viestikenttä on melko lyhyt, joten jos aikoo tehdä monimutkaisemman pulman niin melkein viestiksi pitää laittaa vain web-osoite jonnekin muualle. Palvelu ei tue myöskään HTML-koodia, joten osoitetta ei saa linkiksi.
    Kun olet tyytyväinen sivuusi, paina Create -nappia.
  3. Avautuvasta näkymästä näet tiivistelmän tekstistäsi ja siitä löytyy linkki sivullesi. Ota tämä linkki talteen, sillä seuraavaksi asetamme Ruuvitagin mainostamaan tätä linkkiä.
    4. Jos haluat poistaa sivusi, klikkaa vain sivuasi ja avautuvasta näkymästä sivun poisto onnistuu. Pääset tarkastelemaan aiemmin luomiasi sivuja käyttämällä samaa selainta palvelussa. Eli jos käytät eri tietokoneita tai selaimina käyttökertojen välissä, ei sivusi näy palvelussa toiselta koneelta katsottaessa.

Mainostettavan osoitteen asettaminen

Enää jäljellä on Ruuvitagin osalta mainostettavan osoitteen vaihtaminen. Itse yritin tehdä tätä niin työpöytäkoneella (Windows ja Linux) kuin iOS-laitteella, mutta jostain syystä en siinä onnistunut. Android-puhelimella sain konfiguroinnin kuitenkin tehtyä. Niinpä tässä ohjeet Androidia varten.

  1. Asenna nRF Beacon for Eddystone Play-kaupasta (eri ohjelma kuin aiemmin).
  2. Valitse Update -välilehti
  3. Paina Connect-nappia ja odota, että Ruuvitag näkyy laitteiden listassa
  4. Laite kysyy salasanaa. Poista ruudussa näkyvä FFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFF -teksti ja kirjoita oletus salasana: 00112233445566778899aabbccddeeff ja paina Unlock.
  5. Paina Slot 0:n kohdalla kynää, josta pääset editointitilaan
  6. Kirjoita avautuvaan kenttään edellisessä kohdassa luotu osoite, joka on siis muotoa https://goo.gl/qZWWUN
  7. Halutessasi voit vaihtaa mainostustiheyttä (Adv. interval). Vakiona mainostus lähetetään sekunnin välein, mikä on ihan hyvä kätköilykäyttöön. Voit myös säätää lähetystehoa, joka vaikuttaa patterin kulutukseen ja kantamaan millä alueella mainostus kuuluu. -12 dBm on yleensä hyvä valinta lähetystehoksi, mutta riippuen paikasta, kannattaa kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Sitten homma onkin valmis ja voit vielä tarkistaa puhelimellasi, että lähettäähän Ruuvitagi oikeaa osoitetta.

Ylläolevassa videossa on myös näytetty majakan konfigurointi.

Sitten vain Ruuvitagi ja kätkö piiloon ja tekemään kätkökuvausta. Muista valita Ruuvitagin sisältävän välipisteen tyypiksi Physical stage kätkökuvausta tehdessäsi, sillä olet piilottanut paikalle Bluetooth-majakan. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että tällaisen kätkön välipistettä koskettaa myös 161 metrin saturaatiosääntö. Kätkökuvaukseen kannattaa myös lisätä Field puzzle ja Wireless Beacon -attribuutit. Ja niin, kätkötyyppihän on mysteeri, ellei välipisteeltä eteenpäin pääsemiseksi ole jotain vaihtoehtoista tapaa olemassa (esim. piilotetut koordinaatit).

Web-sivu itse koodaten

Toki voit myös luoda itse millaisen sivun haluat Ruuvitagin lähettämää URL:ää varten. Yksinkertaisimmillaan HTML-koodi tällaista sivua varten näyttäisi tältä:





	
    
	
	
	Geokätkö on lähellä!
    


    

Geokätkö on koordinaateissa N 61° 30.123 E 23° 45.678

Kuvan vaihtoehtoinen teksti

Sitten vain lataat HTML-sivun palvelimellesi tai operaattorisi kotisivutilaan. Web-osoite tulee olla maksimissaan 17 merkkiä pitkä. Niinpä esimerkiksi jo 6123tampere.com/a.html olisi liian pitkä osoite. Mutta aina voi käyttää URL-lyhennintä ja esimerkiksi Googlen goo.gl -palvelu tekee riittävän lyhyitä osoitteita.

Huomaa myös, että kotisivuja tarjoavan palvelimen pitää olla kykenevä tarjoamaan sivut HTTPS:n yli. Jos palvelimesi tukee vain http-osoitteita, homma ei tule toimimaan. Jos palvelin ei tue HTTPS:ää, majakan lähettämä osoite ei tule näkyviin puhelimiin. Jos et omista omaa HTTPS:ään pystyvää palvelinta, niin aina voi käyttää yllä mainittua valmista työkalua. Joskin sitä käyttäessä mahdollisuudet ovat rajatummat ja on tietenkin mahdollista, että tuo palvelu joskus poistuukin käytöstä yllättäen.

 

Mitä kaikkea kätköilijä voikaan keksiä?

Ruuvitagi tietenkin sisältää myös antureita, joten siitä on enempäänkin kuin vain Bluetooth-majakaksi. Oikeastaan vain luovuus on rajana mihin kaikkeen laitetta voisi käyttää geokätköilyssä. Itseäni jäi tätä juttua tehdessä harmittamaan hieman, etten hyödyntänyt ollenkaan laitteessa olevia antureita. Antureiden käyttö osana geokätköä tosin vaatii oman laiteohjelmiston koodaamista ja ei ehkä siten sovi ihan jokaiselle geokätköilijälle. Mutta pajassamme syntyi jotakin mahdollisesti mielenkiintoista ja palaamme aiheeseen lähiaikoina. Sitä odotellessa voi vaikka koittaa käydä etsimässä Ruuvitagilla tehdyn geokätkön.

P.S. Ruuvitageja voi siis ostaa täältä.

P.P.S. Tämä ei ollut maksettu mainos. Innostuin vain tästä sekä raudan ja softan osalta open source -laitteesta ja päätin soveltaa sitä kätköilyyn.
P.P.P.S. Tässä vielä video jonkun tekemästä todellisen maailman Pokemon jahdista Ruuvitagin avulla

 

12 comments

    1. Se on kyllä hieman erikoista, että siellä on salaamatonkin vaihtoehto valittavissa. Jokatapauksessa en usko, että homma toimii ilman salattua https -yhteyttä, koska BLE standardi käsittääkseni tuon määrittelee, että Eddystone toimii vain SSL-salattuna. En tosin tavannut tätä standardista, joten toisen käden tietoa tämä. Oma viritykseni ei toiminut ilman salausta.

      1. Toki sinne voi salaamattomankin laittaa, tagi sitä kyllä mukisematta lähettää. Eddystone-standardissa on tuo salaamatonkin. Ainut vaan, ettei Androidin/Chromen Nearby hyväksy salaamattomia Eddystone-linkkejä periaatteellisista syistä. Ihan hyvä juttu sinänsä, salaaminen kun ei maksa nykyään mitään esim. Let’s Encryptillä.

  1. FYI vain: Windows Mobile 10 -puhelimissa “Bluetooth Beacon Interactor” -niminen ohjelma osaa poimia myös Eddystone-majakan ja näyttää sen lähettämän linkin. Testattu Lumia 950XL:llä.
    Sama ohjelma on tarjolla myös low-end-Lumioille, kuten L550, ja näkyy toimivankin samalla tavoin, mutta Eddystonella en ole sitä kokeillut. En kyllä keksi syytä, miksei myös se toimisi peruslumioissa.

    1. Kiitos zzpasi! Hyvä tietää, että homma toimii Lumioillakin hienosti. Suomessa niitä tuntuu vielä joillakuilla olevan.

    1. Enpä ole kokeillut kuinka lyhyeksi kantamaa voi säätää. Omassa kätkössäni on käytössä 4dBm lähetysteho ja kantaman on semmoinen n. 10 metriä. Tuota asetusta voi kyllä säätää pienemmäksikin, joten uskoisin, että 5 metriä onnistuu.

  2. Google on päättänyt suuressa viisaudessaan pudottaa Nearby-tuen Androidista pois:
    “Android users will stop receiving Nearby Notifications on December 6th, 2018. – Android users will stop receiving Nearby Notifications.”

    Joka tapauksessa Ruuvitag majakat ovat luettavissa tämänkin jälkeen vaikkapa Ruuvin omalla softalla tai jollakin muulla vastaavalla.

    1. Mielessäni on vastaavan Ruuvitag-kätkön väsääminen ja pohdin, että kuinka hyvin geokätköilijät ymmärtävät tai keksivät ladata itselleen jonkin äpin majakkaa varten, nyt kun Googlen nearby ei enää toimi.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.