Kätköily Virossa

estoniaViron megasta palatessa tuli laivalla mietittyä, että reissu meni kaikin puolin aika nappiin. Löytöjä nyt ei suurta määrää tullut, mutta se oli odotettavissakin, kun matkassa oli 1-vuotias minikätköilijä (jäsen Koo). Mutta muutoin minimaalisella valmistautumisella homma sujui mukavasti. Ajattelin jakaa muutaman matkalla vastaan tulleen vinkin siitä, miten kätköily Virossa onnistuu mukavasti.

Monesti tallinnanreissulla on tullut todettua, että laiva on täynnä ja ruuhkainen. Jostain kahvilan nurkasta on löytynyt pöytä, jossa on voinut tappaa aikaa rupattelemalla. Internet on kuulunut vähän heikosti, joten kätköreissun suunnittelukaan ei oikein ole onnistunut. Tällä reissulla hieman sattumaltakin otimme Lounge -paikat. Se oli loistava ratkaisu. Loungessa saa kahvia ja pientä purtavaa sekä halutessaan olutta ja viiniä. Tosin eipä lounge-matkustajat juuri olutta tai viiniä nauttineet, joten aika rauhassa siellä oltiin. Loungessa on tarjolla WiFi, joka toimi melkein koko matkan muutamia pätkiä lukuunottamatta.WiFi mahdollistaa päivän kätkökierroksen suunnittelun tai vaikkapa viime hetken mysteerien ratkomisen. Näin aikakin kuluu matkustaessa mukavasti mysteerien ja kahvikupposen parissa. Paluumatkalla voi tietenkin loggailla reissun löydöt.

Loungea ei myydä tukkoon, vaan kaikille löytyy istumapaikka ja sähköäkin on tarjolla joillakin paikoilla. Hinta on 18 euroa Eckerö Linella ja Tallinkilla suolaisempi 60 euroa. Eckerö Linella kyllä lounge oli hintansa arvoinen, voin suositella. Ehkä 60 euroa olisi jo vähän liikaa.

Bitti virtaa

Eräs tärkeä luonnonvara nykyisin on mobiili-internet. Tietysti kätköillä voi käsi-GPS:llä tai älypuhelinappiksella offline-moodissa, jolloin nettiä ei tarvitse, mutta silloin tällöin kuitenkin tulee tarve tarkistaa jotain netistä. Jos ei muuta, niin lähetellä WhatsApp -viestejä tutuille (ja nykyisin tietenkin Pokémon Go:n pelaamiseen tarvii netin :)). Mutta kätköillessä kyllä on mukava tarkastaa matkaajan tavoite tai vaikka logata matkalaiset suoraan nettiin maastossa.

Soneran asiakkaat surffaavat Baltian maissa ja Pohjoismaissa ilmaiseksi, mutta muut joutuvat vielä maksamaan roaming-maksuja. Vaikka Roaming-maksut ovat pudonneet paljon, on megatavulla vieläkin 6 snt hintaa. Esimerkiksi tämän blogin etusivun lataaminen vaatii vajaan 5 megatavun lataamisen ja siten maksaisi n. 30 snt. Ei ihan ilmaista.

Siksipä suosittelen data-prepaidin hankkimista. Itse kävimme paikallisessa Telian (entinen EMT) myymälässä kauppakeskuksessa asioimassa. Myymälöiden sijainnit voi tarkistaa täällä. Sieltä data-prepaid sim puhelimeen maksoi 3.90 eur. Ostaessa kannattaa varmistaa, että saa oikean kokoisen simmin. Kuulemma ovat vasta hiljan siirtyneet simmeihin, joista voi irroittaa ylimääräset osat pois, jotta saa oikean kokoisen ja jossain myymälöissä voi vielä olla tarjolla vanhoja tiettyyn kokoon lukittuja simmejä.

mobilephone

Kun sim-kortti on asennettu puhelimeen surffataan sim-kortin mukana tulleissa ohjeista löytyvään osoitteeseen ja valitaan haluttu datapaketti. Yhden päivän 1 gigan internet paketti maksoi euron. 1 viikon datapaketti maksoi 5 euroa. Jos valitsee päiväpaketin, niin se tulee käydä joka päivä aktivoimassa uudestaan, koska yksi aktivointi on voimassa vain yhden vuorokauden. Jos haluaa viikon paketin tulee prepaidiin ladata lisää rahaa. Se onnistuu vain verkkopankissa käyttäen juuri ostamaasi data-prepaidin simmiä. En mistään löytänyt, että sim-kortilla olisi parasta ennen päiväys, joten teoriassa se säilyy seuraavaan reissuun ja sitä voi käyttää, kun seuraavan kerran suuntaa etelänaapuriin. Tätä en kuitenkaan saanut vahvistettua suuntaan tai toiseen, joten takuuseen tästä en mene.

Geomatkustamista

Itse olimme Virossa autolla liikenteessä. Oman auton saa mukaan laivaan suhteellisen edullisesti. Kannattaa vaan muistaa, että Virossa autossa tulee olla huomioliivit, ensisammutin, pyöräkiilat ja autolle tulee hakea vakuutusyhtiöstä green card. Polttoaine on suomalaisvinkkelistä melko halpaa – vähän reilun euron litra. Dieselissä oli suhteessa vähemmän hintaeroa. Lisäksi jos aikoo viettää iltaa baarissa georeissun jälkeen ja lähteä seuraavana aamuna uudelle kierrokselle, niin kannattaa huomata, että Virossa rattijuoppouden raja on 0 promillea. Eli jos on yhtään ottanut, niin rattiin ei ole asiaa. Nopeuksien kanssa kannattaa olla tarkkana myös. Virossa on tien laidassa peltipoliiseja ja megareissullamme vastaan tuli myös vähemmän peltisten poliisien toimesta suoritettu nopeusvalvontaratsia.

Kätköjä hakiessa tuli mieleen, kuinka miellyttävää kätköily Virossa onkaan. Tuntuu, ettei siellä ole mäkiä ollenkaan. Se ei tietysti pidä paikkaansa, mutta suhteellisen tasaista maasto on. Myös tiet olivat hyvässä kunnossa. Tästä heräsikin ajatus, että täällä voisi olla kyllä hyvä ajatus vuokrata polkupyörät tai vaikka ottaa oma mukaan. Niillä voisi olla hyvä hakea kätköjä. Viron NKT Powertrail tosin – ainakin niiltä osin mitä sitä etsittiin – on hiekkatien varressa. Mutta sitäkin tietä kyllä fillarilla polkee mukavasti. Ehkäpä ensi kerralla otamme geofillarit mukaan tai vuokraamme sellaiset.

Aktiivisia geokätköjä Virossa on noin 3000, joten määrä on huomattavasti pienempi kuin Suomessa. Mutta etsittävää silti riittää. Valtaosa kätköistä on keskittynyt Tallinnaan ja sen lähiympäristöön. Myös muut suuremmat kaupungit, kuten Tarto ja Haapsalu, ovat hyvin kätkötettyjä. Maaseudulla on luonnollisesti vähemmän kätköjä, mutta kyllä sieltäkin ainakin tienvarsipurkkeja mukavasti löytyi.

Muutamana tärppinä Virosta löytyy terrain 4.5 virtuaalikätkö OOO cache (GC102C), joka vaatii vajaan kilometrin uimareissua tai sitten veneilyä. Lisäksi Viljadista löytyy Webcam nimeltään Terrorism (GCKQAJ). Myös Rummussa sijainnut hylätty neuvostovankila oli kätkötetty ja ohiajettaessakin vaikutti kiintoisalta kohteelta vierailla.

bicycleJäikö joku tärkeä vinkki puuttumaan? Kommentoi ja kerro omat vinkkisi kätköilystä etelänaapurimaassamme!

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.