Tilaisinko taskulampun kiinasta? – Testissä CREE XM-L Q5 LED-taskulamppu

Niin se vaan on, että valo vähenee kovaa tahtia, kun aurinko laskee joka ilta aiemmin ja aiemmin. Sehän tietää sitä, että on aika kaivaa geofikkarit repusta esiin. Paitsi jos ei omista semmosta. Tai jos kaverin keinoaurinko saa oman tuikun kalpenemaan rinnallaan kuin kalkkilaivan kapteenin haamu sunnuntaiaamuna, niin silloin tietää, että on tullut aika hankkia uusi geofikkari.

Uuden lampun voisi tietysti ostaa, mutta ne penteleet tuppaavat maksamaan lähemmäs sata euroa. Ainakin ne hyvät ja tehokkaat. Eikä sitä kaveria kehtaa silmiin tuikkia, jos ei ole riittävästi lumeneita. Geokilpavarustelun hintalappu kasvaa vielä roimasti, jos jokainen jäsen tarvii oman lampun. Kuten tietenkin yleensä tarvii, jos koko perheen voimin kätköillään. Neljä satasen tai 50 euron lamppua rupeaa olemaan jo turhan kova investointi.

Itse etsin uutta tehokasta ja kohtuu hintaista taskulamppua. Niinpä päätin, että annan Kiinan pojalle mahdollisuuden näyttää miten pohjolan pimenevä ilta valaistaan. Suunnaksi tällä kertaa E-Ville niminen pulju, joka myy kiinakamaa. Samaa rojua on tietenkin myös Ebay väärällään, mutta E-Ville tarjosi 300 lumenin lamppua akun ja laturin kera tarjouksessa alle kympillä enkä voinut vastustaa tarjousta. Sama lamppu oli kyllä Ebayssa tarjolla alle vitosella, mutta ilman akkuja ja laturia. Normaalisti lamppu maksaa e-Villessä 7.95 eur ja 18650 akku ja laturi 4.95 eur päälle, joten kohtuu edullinen fikkari on ilman tarjoustakin. Hinta jää alle tullausrajan, joten tullin kanssa ei lamppua tilatessa tarvitse asioida.

Palkitaanko odotus?

Mikään hätäisen miehen palvelu Kiinasta tilaaminen ei ole. Meni yli viikko ennen kuin E-Ville ilmoitti, että paketti on matkassa. Tästä meni vielä reilu pari viikkoa, kun lopulta ruttuinen paketti (kuva 1) tipahti keittiön pöydälle (kunhan sen oli ensin kiikuttanut kotiin postista). Samassa kyydissä tuli myös “1000 lumenin” otsalamppu, josta mahdollisesti juttua myöhemmin.

Kuva 1 - Paketti näytti kokeneneen kovia kun se vihdoin saapui.

Kuva 1 – Paketti näytti kokeneneen kovia kun se vihdoin saapui.

Kuvan 1 pienempi paketti – se valkoinen – oli siis tämän 300 lumenin taskulampun paketti. Sen verran paketit helisivät, että pohdiskelin, että onkohan tavarat edes ehjiä. Paketin avaaminen kuitenkin antoi vastauksen ja hyvässä kunnossa näyttivät molemmat lamput olevan (kuva 2).

Laturi

Tilaamani taskulamppu käyttää joko AAA-pattereita tai yhtä 18650 -akkua, jota ei konservatiivisesta Weellun taloudesta löytynyt, koska olemme luottaneet Enelooppien ja AA -kokoisten akkujen ylivoimaan. AAA-pattereita varten lampun mukana tulee teline, johon patterit asetetaan ja joka laitetaan lampun sisään. Vaihtoehtoisesti lampun sisään laitetaan muoviputken pätkä, jolloin 18650 -akku istuu paristotilaan tukevasti. AAA-pattereita ei ole juuri tullut myöskään käytettyä. Päätin, että koska kaikki Suomessakin myytävät uudet lamput melkein käyttävät 18650 -akkuja, että nyt on aika siirtyä käyttämään niitä. 18650 -akut eivät kuitenkaan ole mitään halpoja saippuanpaloja, vaan maksavat 17.90 eur halvimmillaan Kiven Alla. Akkulassa hinta on samaa luokkaa. Halvin laturikin Kiven Alla maksaa 25 euroa. Niinpä se, että alle kympillä sai lampun, akun ja laturin tuntui erittäin halvalta kaupalta.

Laitoin laturin osat kasaan, sillä suomalaiseen pistorasiaan sopiva osa toimitettiin erikseen (kuvan 2 laturi on otsalamppuun). En luota Kiinasta suoraan tilattuihin sähkölaitteisiin pätkääkään. Mielessä pyöri, ettei kannata jättää laturia yksinään, sillä ei tiedä vaikka se kuumenisi ja syttyisi palamaan. Laturi vaikutti heppoiselta ja siinä oli kääntyvät pistorasiaan menevät piikit, joihin siis tuli adapteri. Adapteri oli löysän tuntuinen ja ensi kokeilulla se jäi pistorasiaan kiinni, kun laturin otti pistorasiasta irti. Sitten saikin aikasta varovasti ottaa adapterin irti, ettei vaan kävisi vahinko. Ei hyvä! Ei hyvä alkuunkaan!

Laturissa on myös jännä jousiviritelmä, jonka avulla patteri pingotetaan laturin muoviosan ja latausta antavan metalliosan väliin. Tätä ei ole muotoiltu mitenkään, eikä 18650 -akku tahdo siinä pysyä, vaan kierähtää helposti siitä pois. Tietysti tässä on ajateltu sitä, että laturilla voisi ladata muunkin kokoisia akkuja. Virittelin akun paikoilleen ja varovasti asettelin laturin pistorasiaan. Mitään ei tapahtunut. Merkkivalo ei syttynyt. Annoin laturin olla jonkin aikaa pistorasiassa, mutta akku ei latautunut. Toisaalta laturi ei kuuminnutkaan, joten siltä osin meni hyvin. No laturi oli rikki, mikä ei heppoiselta tuntuneen laturin tapauksessa paljoa yllättänyt. No en jaksanut tästä valittaa vaan myöhemmin kiikutin laturin kierrätykseen. Eli ei kannata tätä laturia tilata vaan hakea kaupasta sähköturvallinen ja toimiva – joskin kalliimpi – laturi.

Kuva 2 - Vaikka paketit oli rutussa, niin lamput saapuivat ehjänä perille.

Kuva 2 – Vaikka paketit oli rutussa, niin lamput saapuivat ehjänä perille.

Akku

No entäs se akku sitten? Itse ajattelin etukäteen, että akulla ei varmaan tekisi juuri mitään. Sillä ehkä pääsisi kokeilemaan lamppua, mutta muutaman latauksen jälkeen se varmaan hyytyisi, eikä ottaisi latausta vastaan. Ihan niin kuin halvoille AA-kokoisille akuille tuppaa käymään. Mutta mitä vielä! Nämä Ultrafire -merkkiset akuthan (kuva 3) kestävät todella hyvin. Tilatussa lampussa akku tarjoaa valoa koko illaksi. Ehkä ei täydellä teholla jaksa koko iltaa mutta pienemmällä teholla valoa riittää pitkään. Täydellä teholla käytettäessä akku alkaa hieman hyytymään puolentoista tunnin käytön jälkeen. Vertailun vuoksi käytin kokoillan kätköilyrupeamassa myös Kiven Alta ostettuja KeepPower -akkuja. Niillä lampun käyttöaika jäi yhtä pitkäksi, enkä huomannut suurta eroa. Kovin tieteellisesti en asiaa lähestynyt, enkä missään vaiheessa mitannut kuinka kauan akku riittää, mutta ainakin tuntuma on, että käyttöaika sekä kiina-akuilla että tavallisilla on samaa luokkaa. Ehkä terävin kirkkaus kiina-akkua käytettäessä hyytyi aiemmin.

Akku on tätä kirjoittaessa ollut minulla jo vuoden käytössä ja vieläkin se toimii täysin moitteetta. Se ottaa edelleen latausta hyvin vastaan, eikä käyttöaika ole merkittävästi lyhentynyt. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Kiinasta tilatuista akuista saattaa puuttua suojapiiri ja Youtubesta löytyykin videoita, joissa oikosulalla akku on saatu sulamaan. Itse en ole huomannut mitään ongelmaa akkujen kanssa.

Kuva 2 - Ultrafire -merkkinen 18650-akku osottautui testissä varsin kelvolliseksi.

Kuva 3 – Ultrafire -merkkinen 18650-akku osottautui testissä varsin kelvolliseksi.

Taskulamppu

Taskulamppu on myös merkiltään UltraFire (kuva 4). Muotoilultaan lamppu on varsin onnistunut ja on juuri sopivan paksuinen ja pituinen käteen. Lamppu on tehty jämäkästä alumiinista, joten se kestää kovempaakin käsittelyä. Talvella se on tietysti hieman kylmä käteen, koska lamppua ei ole päällystetty kumipinnoitteella. Sen sijaan lampun takaosan kierteen lähellä on ohut kumirengas. Tämä vaikuttaa hieman oudolta ja tarpeettomalta lisältä. Vielä vuoden käytön jälkeenkään en ole keksinyt mitä hyötyä tästä kumirinkulasta on. Sen sijaan se on yllättänyt, että rinkula on edelleen ehjä ja pysynyt kyydissä mukana.

Kuva 3 - 300 lumenin kiinalamppu näyttää tältä.

Kuva 4 – 300 lumenin kiinalamppu näyttää tältä.

Toinen ihmetystä herättävä asia on kynäklipsi lampun varressa. Ehkä tässä on ajateltu, että lampun voi sen avulla kiinnittää taskun pieleen tai vyölle. Itse en kuitenkaan uskaltaisi lamppua sillä tavoin säilyttää, sillä kätköilykäytössä se tuskin pysyisi mukana. Muutenkin klipsi on luonnollisesti aika tiukka, joten vaatisi erityistä asettelua laittaa lamppu klipsistä roikkumaan. Klipsi on itsellä jäänyt täysin käyttämättä ja tuntuu turhalta. Toki sen saa halutessaan kumilärpäkkeen tavoin pois, joten pakko niitä ei ole lampussaan pitää. Niin ja onhan niissä kalliimmissakin lampuissa usein tällainen klipsi.

Lampun mukana tulee myös rannehihna. Rannehihna itsessään vaikuttaa ihan laadukkaalta, mutta se kiinitetään lamppuun todella hentoisesta rautalangasta tehdyllä lenkillä. Lenkki ei kestänyt itsellä kahtakaan reissua ja rannehihna irtosi. Tietysti lenkin voi vaihtaa jämäkämpään, jos haluaa rannehihnaa lampussa käyttää. Lampun vesitiiveydeksi luvataan IPX4 (kestää roiskeet joka puolelta). Ja käytössä ainakin lamppu on kestänyt ihan hyvin lumiset ja sateiset olosuhteet. Veteen en ole koittanut lamppua kuitenkaan upottaa, enkä usko, että se sitä kestäisi. Lampun pituus on 135 mm ja halkaisija 27 milliä ohuimmalta kohdalta. Painoa lampulla on 96 grammaa ilman akkua.

Kuva 4 - Lampun sisään sujautetaan muoviputki, jolloin voi käyttää 18650 -akkuja AAA-patterikelkan sijasta.

Kuva 5 – Lampun sisään sujautetaan muoviputki, jolloin voi käyttää 18650 -akkuja AAA-patterikelkan sijasta.

Kuten kuvista 4 ja 5 nähdään, on lamppuni ottanut osumaa vuoden käyttöjakson aikana. Se on kuitenkin kestänyt hyvin kaikki osumat ja pudotukset. Lampun kärkiosankin saa auki ja polttimon vaihto on ainakin teoriassa mahdollista. En sitten tiedä maksaako polttimo saman verran kuin uusi lamppu vai jopa enemmän.

Lampun päässä on kumipäällysteinen painonappi. Kumi tuntuu aika pehmeältä ja alkuun mietin kuinkahan se kestää. No ainakin vuoden verran se on kestänyt hyvin, vaikka nappia tulee räplättyä monesti turhaankin. Kun napin painaa pohjaan, kuuluu pieni napsahdus ja lamppu jää päälle. Koskettamalla nappia kevyesti, ilman että se naksahtaa voi vaihtaa valaisumoodia. Lampussa on kolme eri valaisumoodia: täysteho, vajaa teho ja strobo. Valaistusmoodia vaihdetaan painelemalla nappia peräkkäin monta kertaa. Kun lampun sammuttaa, se syttyy seuraavaan moodin kuin missä viimeksi oltiin. Ainakin useimmiten. Joskus käy niin, että moodi ei ole vaihtunut. En oikein ole keksinyt selitystä tälle ongelmalle. Niin ongelmalle. Nimittäin ei ole kiva kun keskellä jästivilinää laitat napin päälle ja et muista, että valittuna oli vajaa teho -moodi ja lamppu meneekin strobolle ja alkaa vilkuttaa. Tämä on lampun ehkä ärsyttävin ominaisuus – kun lampun sammuttaa ja laittaa päälle seuraa joskus moodin vaihto (paitsi joskus moodi pysyy samana). Siksipä lamppua joutuu kierrättämään tämän tästä moodista toiseen. En ole kyllä kalliimmissakaan lampuissa koskaan ymmärtänyt strobo -moodia. Onko joku keksinyt sille käyttötarkoituksen? Vai voidaanko nyt sopia, että kaikki lampunvalmistajat lopettavat lisäämästä lamppuihinsa strobo-moodin 🙂 ?

Lampun varressa oleva vihreä kehää voi kiertää lampun rungon ympäri. Kehää kiertämällä säädetään lampun valokeilaa (tai focusta). Näin valokeila joko näyttää pidemmälle tai lähemmäksi mutta laajemmalle alueelle. Kehä tuntuu hieman löysältä, mutta ei ole käytössä säätynyt itsestään. Jonkin verran fokusta on tullut säädettyä riippuen maastosta ja käyttötilanteesta. Tämä on ihan hyödyllinen ominaisuus ja toimii hyvin. Omassa lampussani kehä hieman helisee jos lamppua heiluttelee ilman että pitää kehäosasta kiinni.

Patterikotelon kierteet ovat jämäkät ja luovat laatuvaikutelmaa. Kierteiden päässä on myös pieni kumitiivisterinkula. Se on yllättävän hyvin kestänyt ja vaikka vaikuttaa hieman rimpulalta, niin ei ole hajonnut vuoden käyttöjaksolla.

Valoteho

No entäs se tärkein eli näkeekö lampulla mitään metsässä? Mielestäni lamppu on varsin mainio. Valokaupat ovat tehneet huomattavasti asiantuntevampia vertailuja kiinalampuista ja mitanneet niiden lumeneita (katso esim. Valostoren juttu). Heillä on tietysti oma lehmä ojassa. Olen ollut kiinalamppuun tyytäväinen, joskaan ei tämä kiinalamppu kuitenkaan täydellinen ole. Täydellä teholla lamppua käytettäessä se lämpenee jonkin verran. Talvella tämä vain kivasti lämmittää, mutta kesällä tuntuu vähän ikävältä. Vajaa teho -moodissa lämpenemistä en ole havainnut.

Valokuviossa on myös toivomisen varaa. Kun fokus on levitetty laajalle näkyy lampun valokeilan ympärillä selkeä halo. Myös kun valokeila on tiukasti fokusoitu on keila käytännössä “ledien muotoinen”. Eli valokeila on neliö, joka koostuu pienemmistä neliöistä. Lumenien mittaamiseen minulla ei ole välineistöä, mutta ehkäpä maastokuvat puhuvat puolestaan (kuvat 6-8). Se on kuitenkin pakko todeta, että ainakin oman wanhan Fenix TK20:n lamppu peittoaa mennen tullen, joten valotehoa on ainakin enemmän kuin 150 lumenia. Veikkaisin, että ainakin 200-300 lumenin välillä liikutaan, jos ei ihan luvattuun 300 lumeniin päästä. Vertailun vuoksi todetaan vielä, että samaan aikaan tilaamani 1000 lumenin otsalampun teho ei ole juurikaan tätä 300 lumenin taskulamppua kirkkaampi, joten siinä mielessä voisin hyvinkin uskoa, että taskulampusta irtoaa luvatut valotehot. Kuvissa 9-13 on käytetty eri moodeja ja vertailun vuoksi myös TK20:n keilasta kuva. Kuten kuvista huomataan on kiinalampun valo sinisempää kuin TK20:n. TK20 tosin on alunperinkin valoltaan keltaisempi ja vielä lamppu on vanhetessaan muuttunut entistä keltaisemmaksi valoltaan.

 

Yhteenveto

Yhteenvetona lampusta voidaan sanoa, että se on varsin hyvä ja toimiva kätköilykäyttöön. Lisäksi se on varsin edullinen. Kaikilta osin lamppu ei vastaa kalliimpia lamppuja, mutta sitä ei tähän hintaan voi mitenkään edes odottaa. Hintaansa nähden lamppu on todella hyvä. Kalliimman 100 euron lampun hinnalla kuitenkin saa 20 tällaista lamppua. Alkuun vierastin hieman lampun muotoilua ja tuli käytettyä TK20:tä rinnalla. Lopulta TK20 jäi repun pohjalle ja reissuuun lähtee tämä UltraFire aina mukaan. Ja olen oppinut pitämään lampun muotoilusta. Joskus kaupunkien keskustoissa tulee kuitenkin käytettyä pienempitehoista lamppua, jottei kiinnitä liikaa jästien huomiota.

Voin kyllä suositella lamppua. Itse olen käyttänyt tätä ykköslamppuna vuoden, eikä tällä hetkellä ole suunnitelmissa vaihtaa. Välillä käy mielessä, että lisävalotehosta olisi hyötyä, mutta sitten käyn katsomassa lamppujen hintoja ja totean, että eiköhän tämä riitä hyvin.

4 thoughts on “Tilaisinko taskulampun kiinasta? – Testissä CREE XM-L Q5 LED-taskulamppu

  • Muistaakseni jossain Fenixin esittelyvideossa oli, että strobomoodi on tarkoitettu vaarallisten petoeläinten ( siinä oli käytetty kojoottia 😉 ) pelotteluun. Saakohan siitä rahat takaisin, jos kätkön perässä ryömii samaan luolaan karhun kanssa eikä strobomoodista olekaan hyötyä? 😉

  • Kiitos Fuchslein kommentista. Jaa sellaiseen strobomoodi on tarkoitettu. Aina sitä oppii uutta. Voisi kyllä kuvitella, että kojootti tai karhu pelästyy jo sitä valokeilaa jos on pelästyäkseen.

  • Itse olen erilaisia kiinanlamppuja ja akkuja tilannut jo monta. Kerran on yksi tilattu akku ollut sökö, Siinäkin tapauksessa mulle valituksen jälkeen lähetettiin uusi. Muuten ovat kaikki toimineet hienosti. Yksikään ei ole hajonnut kovassakaan käytössä. Pari olen hukannut ja pari antanut pois. Itse tilaan lähinnä aliexpressistä josta tulevat melko nopeasti (suunnilleen viikon kestää, kuten suomalaisistakin nettikaupoista). Minun ei kannata kalliimpia lamppuja hommata koska niitä kuitenkin hukkaan.
    Akkujen (18650, numero tulee akun mitoista millimetreinä) ja lamppujen yhteensopivuudessa on joskus valittamista. Osassa akuista on plus navan päässä samanlainen napa kuin esim AA paristoissa, joissakin sitä taas ei ole vaan terminaali on samalla tasolla akun muun kotelon kanssa. Otsalampussa ei akku saa akkukotelossa kontaktia jos kyseinen napa puuttuu. Kannattaa siis ostaa navallisia (esim Tip Head) mielummin kuin navattomia (Flat head).
    Kiinan latureissa ei ole juuri valittamista. Yksi on samanlainen kun kuvaamasi, sen ostin Hong Kongin katumarkkinoilta ja sekin tarvitsee adapterin. Muut ovat olleet suomeenkin sopivalla eurooppalaisella pistotulpalla. Kiinassa muuten ne Suomessakin myytävät laturit useimmiten tehdään.
    Ostin vielä Aliexpressistä akuille sopivan kotelon niin saa vara-akut kuljetettua mukavasti ja turvallisesti mukana kätköreissuilla.

    • Kiitos Tzyde kommentista. Hyviä vinkkejä paljon! Itsekin olen AliExpressistä sittemmin tilaillut, kun tosiaan saapuu hieman nopeammin. Yhden kiina-akun sain nyt siihen kuntoon, ettei pidä oikein latausta. Joskin taisin sen saada oikkariin elektroniikkaharrastusprojektissa ja sen jälkeen ongelmat alkoivat. Suomen 18650 akut ovat tosiaan hieman pidempiä, kun niissä on suojapiiri. Niiden kanssa Kiina-lamppu tuntuu hieman ahtaalta jopa, mutta kyllä se sinne mahtuu.

Jätä kommentti