Voiko kätköpaikan varata itselleen?

Joskus löytää mainion kätköttämättömän paikan, jonka haluaisi varata omalle purkilleen. Purkin tekeminen tosin voi viedän jonkin aikaa, etenkin jos aikoo tehdä paikalle hieman erikoisemman kätkön. Tällöin tulee mieleen voisiko sen kätköpaikan jotenkin varata itselleen.

varattu Vastaus on, että voit varata kätköpaikan itsellesi lyhyeksi ajaksi – muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen riippuen kätkötarkastajien harkinnasta. Paikan varaaminen onnistuu, kun teet kätkökuvauksen tulevan kätkön koordinaatteihin, mutta ÄLÄ vielä laita kätköä julkaisujonoon. Tällä tavoin kätkösi on hyllytettynä, eikä kätkötarkastaja näe sitä julkaisujonossa. Kuitenkin jos joku muu laittaa kätkön tämän työnalla olevan kätkösi lähelle, tulee kätkötarkastajalle kätköstäsi ilmoitus tätä toisen kätköilijän kätköä julkaistaessa. Jos kaksi kätköä on lähekkäin samalla alueella, on sillä kätköllä, millä on vanhempi GC-koodi “etuajo-oikeus”. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemman GC-koodin omaava kätkö on varannut kätköpaikan, eikä myöhempää kätköä julkaista. Tällaisessa tilanteessa kätkötarkastaja todennäköisesti ottaa sinuun yhteyttä ja kysyy aiotko julkaista kätkösi paikkaan piakkoin, sillä toinen kätkö on tulossa alueelle.

Kovin pysyvä ratkaisu tämä ei kuitenkaan ole. Jos pidät kätköä paikalla julkaisemattomana, on hyvä laittaa aika ajoin kuvaukseen reviewer note, että olet vielä työstämässä kätköä. Muuten kätkötarkastaja saattaa julkaista paikalle toisen kätkön, vaikka sillä olisikin uudempi GC-koodi. Jos kätkösi kuvauksessa ei tapahdu pitkään aikaan mitään, se arkistoidaan ja sinun pitää kirjoittaa uusi kätkökuvaus. Groundspeakinkin tiedetään massa-arkistoineen julkaisemattomia kätköjä ja eräs omakin pitkäaikainen projekti päätyi aikanaan julkaisemattomana arkistoon Groundspeakin toimesta.

Kannattaa myös pitää mielessä, että vaikka paikka saattaa näyttää vapaalta, siinä saattaa olla mysteerin tai multin väli- tai loppupiste estämässä kätkön julkaisua. Tällöin tietysti kätkön julkaiseminen paikalle ei onnistu.

One comment

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.