Kuusi uutta Souveniria ja juttua Souvenirien historiasta

suitcaseJoulu tulee Souvenirien ystäville hieman varhain, kun Groundspeak julkaisee kuusi uutta souveniria 22. joulukuuta. Uuden oman souvenirinsa saavat seuraavat maat: Belgia, Brasilia, Italia, Kreikka, Kroatia ja Meksiko. Hieman yllättäen monilla mailla ei ole omaa souveniria, kuten esimerkiksi Suomella on. Hyvänä uutisena on tietysti se, että jos olet jo vieraillut aiemmin kätköilyurasi varrella jossakin näistä maista, niin saat souvenirin myös jälkikäteen automaattisesti profiilisi.

 

Mikä on Souvenir?

Souvenirit eli “matkamuistot” ovat kuvakkeita (tai grafiikkaa, taidetta, tms), joita voit kerätä etsimällä kätköjä tietyssä paikassa tai tiettynä aikana. Souvenirit näkee omalla profiilisivullaan. Souveniriin yleensä liittyy myös teksti, joka kertoo mistä ko. matkamuiston saa.

Kuva 1 - Kroatin uusi souvenir näyttänee tältä.
Kuva 1 – Kroatian uusi souvenir näyttänee tältä.

Jotkut souvenirit ovat sidottuja tiettyyn sijaintiin. Esimerkiksi kätköilemällä Saksan osavaltiossa saat osavaltiota vastaavan Souvenirin. Samoin esimerkiksi Suomesta saa oman matkamuistokuvakkeen. Paikkaansidottujen souvenirien lisäksi matkamuiston voi saada vaikkapa jostain tietystä Mega-eventistä tai tiettynä päivänä. Esimerkiksi viime lokakuussa kansainvälisenä Earthcache -päivänä etsimällä Earthcachen saattoi ansaita itselleen matkamuiston.

Groundspeakin Knowledge booksit kertovat, että olisi toinenkin tapa saada itselleen matkamuisto – nimittäin käyttämällä virallista Geocaching älypuhelinsovellusta, kun on souvenir alueen sisällä. Esimerkiksi siis jos avaat sovelluksen Alaskassa, saisit paikkaa vastaavan Souvenirin ja tämä hankintatapa näkyisi erilaisena tekstinä Souvenirs -sivulla. Itse en ole sovellusta käyttänyt, niin en tiedä toimiiko homma tällä tavoin. Mikäli wanhoja foorumikeskusteluja on uskominen, niin ilmeisesti sovellus ei kuitenkaan anna Souveniria ilman kätkön löytämistä. Mikäli sinulla on asiasta tuoreempaa tietoa, niin kommentoi rohkeasti postaukseen.

Tässä vielä lainaus knowledge bookseista siitä miten souvenir on mahdollista saada:

“The second is to search for a geocache using the Geocaching Application for iPhone or Android when you are within the souvenir zone. Text on your profile page will indicate whether the souvenir was discovered by logging or through an application.”

Souvenirien keräämisessä kannattaa huomata, että aikaan sidotut souvenirit ovat saatavilla vain, jos loggauksen tekee tietylle päivämäärälle. Esimerkiksi itse ihmettelin miksen aikanaan saanut Turun megasta matkamuistoa. Ongelma oli siinä, että oli logannut megan “väärälle” päivälle, koska souvenirin sai vain jos megan loggasi lauantaille. Asia on helposti korjattavissa editoimalla loggaus oikealle päivälle jälkikäteenkin. Tällöin souvenirin pitäisi ilmestyä profiilisivulle. Mikäli ei ilmesty, kannattaa myös kokeilla poistaa loggaus ko. kätköltä kokonaan ja kirjata löytö uudestaan. Tällöin souvenirin pitäisi viimeistään ilmestyä profiiliin.

Mitä Souvenireilla sitten tekee? Eipä oikeastaan yhtään mitään. Ne ovat vain hauska lisä geokätköilyn kirjoon. Matkamuistot ovat vain toisenlainen tapa numeroiden lisäksi ilmaista geosaavutuksia. Itse arvostan matkamuistona huomattavasti enemmän logattua kätköä kuin kuvaketta profiilissa. Mutta harrastajien keskuudessa on varmasti eriäviä mielipiteitä tästä.

Eräs motivaattori matkamuistojen keräilylle tietysti on haastekätköt. Suomessakin aiheesta on tehty haastekätkö 47 Souvenirs Challenge, joka sijaitsee Valkeakoskelta hieman etelään. Haasteen voi logata, kun on ensin etsinyt 47 souveniria.

Mikäli jostain syystä et halua, että souvenir näkyy julkisessa profiilissasi, sen voi piilottaa klikkaamalla “Hide this” -nappia souvenirin alapuolelta yksityisessä profiilinäkymässä. Yksityisestä profiilista tai mobiiliappiksesta tämä ei kuitenkaan souveniria kuitenkaan piilota. Vastaavalla tavalla piilotetun souvenirin saa takaisin näkyviin klikkaamalla “Show this” -appia. Heti en keksinyt mitä hyötyä tästä on, paitsi jos ei halua kaikille profiilisivullaan kertoa, että on jossakin tietyssä paikassa vieraillut.

Kuva 2 - Meksikon uusi souvenir
Kuva 2 – Meksikon uusi souvenir

Souvenirien lyhyt historia

Souvenirit ovat melko tuore ilmiö ja (muistaakseni) ensimmäiset matkamuistot tulivat syksyllä 2010. Syy matkamuistojen julkaisun takana saattoi olla se, että ennen matkamuistoja käyttäjät lisäilivät kaikenlaisia badgeja profiilisivulleen. Muistan itsekin joskus ulkomailla kätköilleeni ja kun loggasin kätkön, kätkönomistaja lähetti minulle badgen sähköpostilla profiiliin liitettäväksi. Geocaching.com havahtui tähän ilmiöön, että ihmiset haluavat badgeja ja niiden lisääminen profiiliin oli hieman hankalaa, koska piti osata HTML:ää. Niinpä he loivat rinnalle oman systeemin. Ja näyttää tuo aika hyvin toimineen ja villien badgejen määrä on vähentynyt. Toisaalta tässä ei välttämättä ole mitään syy-seuraus suhdetta. Voi olla, että kätköily on vain muuten muuttanut luonnettaan.

Kun souvenirit tulivat vuonna 2010, ensimmäisenä oman souvenirinsa saivat USA:n eri osavaltiot. Nämäkin julkaistiin muutama kerrallaan. Seuraavaksi omat matkamuistonsa saivat Kanadan provinssit ja Saksan osavaltiot. Tuohon aikaa Groundspeakilla oli käytössään palautekanava, jossa ihmiset saivat äänestää uusista toteutettavista ideoista. Palautekanavassa oli aikoinaan äänestys, jossa sai äänestää mitkä maat olivat ansainneet Souvenirinsa. Äänestyksessä pärjäsivät Tsekki, Puola, Slovakia ja Portugali, jotka saivat kaikki omat matkamuistonsa. Sitten matkamuistojen julkaisussa tulikin muutaman vuoden tauko.

Kun kahdesmiljoonas kätkö julkaistiin vuonna 2013, Groundspeak päätti julkaista joukon uusia souvenireja. Kymmenen päivän aikana julkaistiin 1-2 souveniria päivässä. Groundspeak oli omalla epämääräisellä algoritmillaan päätellyt mitkä maat saavat oman matkamuistonsa. Pääosin maat, joissa oli eniten geokätköjä saivat oman souvenirinsa, mutta täysin tämäkään ei päde. Esimerkiksi Italia, Belgia ja Mexico jäivät ilman souveniria, vaikka niissä olikin paljon kätköjä ja kätköilijöitä. Sen sijaan esimerkiksi Suomi ja Norja saivat omat souvenirinsa sekä myös Australian osavaltiot saivat omat souvenirinsa. Tämän jälkeen, ennen nyt julkaistuja kuutta maata, ei uusia sijaintiin perustuvia souvenireja ole julkaistu.

Souvenirien julkaisu ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin ja palautekanava täyttyikin vihaisesta palautteesta. Eri maiden ihmiset miltei poikkeuksetta valittivat oman maansa souvenirista. Joko vikaa oli tekstissä tai kuvassa. Souvenireissa ei ollut virheitä tai kirjoitusvirheitä, mutta valitukset koskivat loukkaavaa kuvaa tai sisältöä. Monet saksalaiset esimerkiksi olivat sitä mieltä, että osavaltioiden souvenirit olivat stereotyyppisiä ja muistuttivat toisesta maailman sodasta. Samoin norjalaiset vannoivat, etteivät enää loggaa ainoatakaan kätköä souvenirin propagandistisen luonteensa vuoksi. Ranskalaiset puolestaan olivat sitä mieltä, että kukon käyttäminen matkamuistossa lietsoo stereotypioita. Ja niin edelleen. Valittajien lista oli pitkä.

Lisäksi souvenirit ovat olleet Groundspeakille teknisesti ongelmallisia. Alunperin souvenirit rakennettiin pelillisiksi elementeiksi mobiiliappikseen. Lopulta tätä järjestelmää päätettiin käyttää nykyisten souvenirien toteuttamiseen. Järjestelmä oli kuitenkin hyvin kömpelö ja tehoton. Souvenireja voidaan antaa vain tiettynä päivänä, tietystä maasta/osavaltiosta, tai tietylle kätkö ID:lle tai joukolle ID:eita. Näin ollen esimerkiksi Englannille oman souvenirin tekeminen on mahdotonta, koska järjestelmä ei taivu souvenirin antamiseen tietystä maa/osavaltio yhdistelmästä. Siksipä Iso-Britanniasta saa “vain” United Kingdom -souvenirin.

Souvenir-järjestelmä oli siis teknisesti liitoksistaan natiseva ja jokainen uusi maakohtainen souvenir lisää palvelinten kuormaa huomattavasti. Siinä missä tapahtuma- tai päivämääräpohjainen souvenir voi nopeasti vain tarkistaa kätkön ID:n tai loggauksen päivämäärän, täytyy maapohjaisen souvenir-järjestelmän tarkistaa maa ja osavaltio ID jokaiselle kätkölogille ja päätellä tuleeko souvenir antaa vai ei. Ilmeisesti jälkimmäisessä tapauksessa tietokantakysely on raskaampi ja siksi lisää kuormaa. Maa- ja osavaltiokohtaiset tarkastukset ovat myös voimassa aina. Eli eventtiin liittyvien tarkastusten tietokantakyselyiden määrässä esiintyy piikki tapahtuman aikaan ja pikku hiljaa tästä aiheutuva kuorma katoaa olemattoman pieneksi, koska kaikki halukkaat ovat jo loganneet tapahtuman. Sen sijaan maakohtaisiin souvenireihin liittyvät tietokantakyselyt ovat voimassa aina ja siksi lisäävät merkittävämmin palvelinten kuormaa.

Välillä on kuulunut myös huhuja, joiden mukaan Groundspeakilla on pulaa graafikoista, joten he eivät ole ehtineet piirtää souvenireja tarpeeksi nopeasti. Toisaalta, ei luulisi tämän olevan ongelma, koska varmasti geokätköilijöistä löytyisi vapaaehtoisia taiteilijoita.

Yllä mainituista seikoista johtuen Groundspeak onkin ollut äärimmäisen konservatiivinen julkaisemaan uusia souvenireja. Jossain vaiheessa Groundspeak puhuikin kehittelevänsä “Achievements” (saavutukset) -järjestelmää, mutta tuota ei ole näkynyt. Nähtäväksi jää näkeekö se joskus päivänvalon ja korvaako se souvenirit vai mitä tapahtuu.

Lista Souvenireista

USA:n osavaltiot
Alabama
Alaska
Arizona
Arkansas
California
Colorado
Connecticut
Delaware
Florida
Georgia
Hawaii
Idaho
Illinois
Indiana
Iowa
Kansas
Kentucky
Louisiana
Maine
Maryland
Massachusetts
Michigan
Minnesota
Mississippi
Missouri
Montana
Nebraska
Nevada
New Hampshire
New Jersey
New Mexico
New York
North Carolina
North Dakota
Ohio
Oklahoma
Oregon
Pennsylvania
Rhode Island
South Carolina
South Dakota
Tennessee
Texas
Utah
Vermont
Virginia
Washington
Washington DC.
West Virginia
Wisconsin
Wyoming

Saksan osavaltiot
Baden-Württemberg
Bayern
Berlin
Brandenburg
Bremen
Hamburg
Hessen
Mecklenburg-Vorpommern
Niedersachsen
Nordrhein-Westfalen
Rheinland-Pfalz
Saarland
Sachsen-Anhalt
Sachsen
Schleswig-Holstein
Thüringen

Kanadan osavaltiot
Alberta
British Columbia
Manitoba
New Brunswick
Newfoundland & Labrador
Nova Scotia
Northwest Territories
Ontario
Prince Edward Island
Quebec
Saskatchewan
Yukon

Euroopan maat
Austria
Bulgaria
Czech Republic
Denmark
Dublin
Finland
France
Hungary
Iceland
Ireland – Connacht
Ireland – Leinster
Ireland – Munster
Ireland – Ulster
Latvia
Luxembourg
Netherlands
Norway
Poland
Portugal
Rzeczpospolita Polska
Slovenska Republika
Spain
Sweden
Switzerland
United Kingdom

Muu maailma
Australian Capital Territory
New Zealand
Northern Territory
Queensland
South Australia
Tasmania
Victoria
Western Australia
New South Wales
Japan
South Africa
South Korea

Tapahtuma Souvenirit
10-10-10 Souvenir
12-12-12 Souvenir
CITO 2013
CITC 2014
Geocaching HQ Souvenir
Geocaching Get Outdoors Day
GeoCrush Books & Music
GeoCrush Dance
GeoCrush Theater
GeoCrush Visual Arts
International Earth Cache Day 2014
International Geocaching Day 2011
International Geocaching Day 2012
International Geocaching Day 2013
International Geocaching Day 2014
Leap Day 2012 Souvenir
Lost & Found Celebration
Maker Madness
Original Cache Location
The Achiever
The Collector
The Explorer
The Nature Lower
The Puzzler
The Sightseer
The Socializer
World Wide Flash Mob 2012
World Wide Flash Mob 2013
World Wide Flash Mob 2014
31 Days of Geocaching (31 eri souveniria)

Oman souvenir -tilanteen voi katsoa täältä: http://www.geocaching.com/my/souvenirs.aspx

Suomen suovenir -tilanteen, eli kuinka moni on löytänyt minkäkin souvenirin, voi katsoa täältä: http://www.geocache.fi/souvenirs/
Samasta paikasta näkee myös kätevästi souvenirien kuvaukset ja taitelijat.

Souvenirit löytyvät kuvina Geocaching.com blogista. 2010 julkaistut ja 2013 julkaistut.

2 comments

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.