Apua, matkaaja kadoksissa!

missing

Aiemmin puhuimme matkalaisista. Joskus niiden kanssa käy niin ikävästi, että matkaaja katoaa. Joko kätkö jästitään tai sitten matkaaja hukkuu kätköilijän taskuihin tai muuttolaatikoihin eikä löydy välttämättä enää koskaan. Tällaisessa tilanteessa on hyvä olla yhteydessä matkalaisen omistajaan. Eihän se tietysti mukava tehtävä ole ilmoittaa, että nyt kävi näin, että matkalainen hukkui. Mutta matkaajan omistajan kannalta on kuitenkin paljon mukavampi saada tieto matkaajan kohtalosta kuin jäädä epätietoisuuden valtaan. Viestin omistajalle voi laittaa notena matkaajan sivun kautta (ei tarvitse seurantakoodia) tai sitten profiilin kautta sähköpostia lähettämällä.

Kun oma matkaaja katoaa, voi sen merkitä kadonneeksi matkaajan kuvauksen kautta (kuva 1). Tällöin valitaan “Mark Item Missing” ja tällöin matkaajan sijainti päivittyy tuntemattomaksi (engl. unknown location). Jos matkaajasi katoaa kätköstä, johon se on merkattu pudotetuksi, esimerkiksi kätkön jästimisen vuoksi, voi kätkön omistaja merkata matkaajan kadonneeksi.

Kuva 1 - Matkaajan toiminnoista voi kulkijan merkata kadonneeksi tai siirtää omaan kokoelmaansa.

Kuva 1 – Matkaajan toiminnoista voi kulkijan merkata kadonneeksi tai siirtää omaan kokoelmaansa.

Valikosta löytyy pari muutakin hyödyllistä toimintoa. Mikäli oma matkaaja on vain omissa kokoelmissa, eikä sen ole tarkoitus kiertää kätköstä kätköön voi sen siirtää omaan kokoelmaansa. Tämä on kätevä toiminto, koska kokoelmassa oleva matkaaja ei näy kätköä logattaessa matkalaislistassa. Aiemmin kun tätä toimintoa ei ollut, oma inventaario osio alkoi täyttyä ja oli hankala hahmottaa mitkä matkaajat oikeasti olivat liikkeellä ja mitkä omissa kokoelmissa. Monet tekivätkin niin, että siirsivät matkaajat joko arkistoituun kätköön tai varta vasten asian vuoksi tehtyyn kätköön kuten Tampereen lähellä aiemmin ollut Resting Place for Icons -kätkö. Nykyisin siis kokoelman avulla voi kiertää tämän ongelman syntymisen.

Kokoelmassa olevia matkaajia ei voi logata poimituksi itselleen (engl. Grabbed) tai pudottaa tai käyttää kätköllä. Sen sijaan ne voidaan ainoastaan kuitata nähdyksi (engl. Discovered). Matkaajan voi halutessaan siirtää kokoelmasta takaisin omaan inventaarioon ja laskea liikkeelle. Myös toisen kätköilijän matkaajan voi lisätä kokoelmaansa, mutta tietysti tällöin siihen tulisi olla kätköilijän lupa.

Kolmas valikosta löytyvä toiminto on matkaajan kulkeman matkan uudelleen laskenta. Tämä on kätevä silloin kun matkaaja joskus löytyy. Silloin matkaaja voi ilmestyä tyhjästä johonkin kätköön ja tällöin matkaajan kulkema matka ei päivity. Recalculate distance -toiminnolla voit päivittää matkaajan kulkeman matkan tarkaksi.

 

0 thoughts on “Apua, matkaaja kadoksissa!

  • Ite kokenut ongelmaksi tuon että on noita muita tavaroita tuolla kierrossa niin nuoremmat kätköilijät ei pakosti ymmärrä että TB:t pitää myös erikseen kirjata. Ja vanhemmatkin kätköilijät meinaa unohtaa noiden kirjaamisen. Sekä toi kätköllä käymis kirjaaminen on ihan turha ison osan mielestä. Ite ainakin tykkään kirjata TB:n kätköllä käyneeksi jos semmoi sattuu olemaan matkassa.

  • Kiitos Jani mielipiteestä ja hyvistä huomioista. Yksi tarkoitus tällä blogilla onkin jakaa asiallista tietoa, jotta myös uudet kätköilijät tietäisivät miten toimia. Kieltämättä nykyisin kun kätköilyn suunta on ollut määrän kerääminen, matkalaisten loggaaminen ei aina suju ongelmitta. Omassakin toiminnassani olisi selkeästi parannettavaa, sillä olen huomannut, että nykyisin matkalaiset tuppaavat viipymään matkassani turhan pitkään, eikä tule aina kovin nopeasti laitettua matkaajaa takaisin kiertoon. Loggaukset matkalaisiin liittyen pyrin kyllä hoitamaan nopeasti.

    Tuo matkaajan kätköllä käyttäminen jakaa tosiaan mielipiteitä. Varmasti osa pitempään kätköillestä eivät edes muista pudottaa matkaajaa purkkiin siellä vieraillessaan, koska tuota toimintoa ei ole ollut silloin kun kätköilyn aloitti. Itsekään tuota en muista käyttää, koska ei edes aina tule mieleen, että niin voisi tehdä.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.